Lapset jo isoja, kannaattaako kaikki aloittaa taas alusta?
Lapset tosiaan 10v ja 13v. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 10 vuotta ja kumpikaan lapsista ei ole hänen. Nyt mies on ruvennut miettimään, että voisikin lisääntyä.. Olen vuosia puhunut, että päättää haluaako lapsia vai ei ja mitä enemmän itselle tullut vuosia ja mitä isommiksi lapset tulleet, sen vähemmän kiinnostaa aloittaa kaikki alusta..
Onko kukaan tehnyt "2-kierrosta"? Esimmäiset lapset nuorena ja toinen sarja sitten vähän vanhempana? Kannattaako?
Kokemuksia? Mielipiteitä? Kiitos :)
Kommentit (12)
Tuossa on kyllä se puoli, että noista isoista voisi olla jo vähän apuakin siinä lastenhoidossa. Ei ehkä suuresti, mutta saattaisivat toimia jossain määrin vauvan viihdyttäjinä ja sitten jos on sellainen päivä, ettet ole päässyt suihkuun ennen kuin lapset tulevat koulusta, lapset voisivat sen aikaa vahtia vauvaa että pääset suihkuun. Muutenkin pienet piipahdukset lähikaupassa yms sujuu helpommin, kun on vähän niitä auttavia käsiä.
Isoihin on jo sen verran ikäeroa, että luultavasti he olisivat vauvaa kohtaan suojelevia eivätkä kokisi tätä kilpailijaksi ja vetäisi turpiin, niin kuin helpommin käy pienemmän ikäeron kohdalla. Tarvitsisit nyt kokemuksia niiltä, joilla iltatähti on vanhempiin kymmenen vuoden ikäerolla.
Miehen olisi kannattanut miettiä asiaa vähän aikaisemmin.
Haluatko olla kolmekymmentä vuotta huoltajana yhteen menoon? Sitten alkaa seuraava kierros, kun lapsenlapsia alkaa kertyä. Jopa lapsirakkaille naapureilleni tuo on hiukan liikaa.
Minun isosiskolla ja nuorimmalla siskolla ikäeroa 13 vuotta. olin 10 kun pikkusisko syntyi, muistan äidin olleen onnellinen hänestä ja on edelleenkin, hemmottelee tuon pirpanan piloille :)
Saa sen elämän noinkin kulutettua, jos ei mitään muuta keksi.
No meillä vanhin on 25 ja nuorin 8.
Tässä vielä lasten iät.
25
23
21
19
18
16
13
8
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 04:36"]
No meillä vanhin on 25 ja nuorin 8.
Tässä vielä lasten iät.
25
23
21
19
18
16
13
8
[/quote]
Saanen kysyä, että miksi alapeukutatte? Halusin vain tuoda tälläisenkin näkökulman. Vanhin lapsista on ollut jo 16 vuotias kun odotimme iltatähteä.
Ja jos epäilette minua yhteiskunnan tukien kuluttajaksi, niin voin sanoa, että en ole saanut mitään normaalista poikkeavaa, sillä mieheni tulot ovat niin suuret.
Ja lapseni ovat ihan hyvin suoriutuneita. Yksi yliopistossa, Kaksi korkeakoulussa(menossa) ja kaksi ammattikoulussa.
Ja olen antanut lapsieni päättää minne haluavat.
Jos tykkää lapsista, niin kannattaahan se silloin
Olennainen kysymys on: haluatko? Toisille pikkulapsiaika on elämän parasta aikaa, ja haluavat sitä kokoajan vaan lisää.
Tuo on sikäli aika kurja tilanne, jos sinä et halua, ja mies nyt sitten ehdottomasti haluaakin.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 04:51"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 04:36"]
No meillä vanhin on 25 ja nuorin 8.
Tässä vielä lasten iät.
25
23
21
19
18
16
13
8
[/quote]
Saanen kysyä, että miksi alapeukutatte? Halusin vain tuoda tälläisenkin näkökulman. Vanhin lapsista on ollut jo 16 vuotias kun odotimme iltatähteä.
Ja jos epäilette minua yhteiskunnan tukien kuluttajaksi, niin voin sanoa, että en ole saanut mitään normaalista poikkeavaa, sillä mieheni tulot ovat niin suuret.
Ja lapseni ovat ihan hyvin suoriutuneita. Yksi yliopistossa, Kaksi korkeakoulussa(menossa) ja kaksi ammattikoulussa.
Ja olen antanut lapsieni päättää minne haluavat.
[/quote]
Koska tuollainen lisääntyminen on luonnonvarojen haaskausta.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 05:11"]

Me olemme hankkineet kaikki rahat itse ja olemme siihen oikeutettuja. Täällä kerran puhui se yksi viisas rahan luonteesta. Pitäisi ronkkia se sivuhistoriasta.
Luonnolla on ihan omat konstit huolehtia luonnonvaroista. Kulutamme jo nyt joidenkin teorioiden mukaan liikaa, joten hissuttelu ei auta. Kun luonnonvarat ehtyvät kaikesta on pulaa ja kaikki kallistuu. Silloin ihmisiä kuolee nälkään ja pian taas kaikki palaa ennalleen. Aivan kuin myyrillä ja pöllöillä. Sinnikkäimmät selviävät ja kierto jatkuu. Ihmiset ovat osa luontoa, sitä te luonnonystävät ette tunnu ymmärtävän.
Kiitos kommenteista. Itse olisin tosiaan halunnut lisää lapsia silloin aikoinaan, olisi mennyt siihen samaan "kaaokseen", nyt elämä on helppoa kun lapset on isoja. En ole halunnut painostaa miestä isäksi ja onhan hän isä jo näille kahdelle, hän on valvonut öisin, syöttänyt ja vaihtanut vaippoja, vienyt lääkäriin/harrastuksiin/auttanut läksyissä/rampannut tarhan keskusteluissa ja koulun vanhempainilloissa ja ollut isä 110%. Sen takia ei varmaan aiemmin ole lämmennytkään, kun näissä kahdessa on ollut ihan tarpeeksi ja pitää molempia ominaan.
Arvasin jo monta vuotta sitten, että varmaankin kun lapset kasvaa ja miehellä mittari ylittää 35 niin voi olla, että haluaakin "oman" lapsen/lapsia. Eli olen osannut odottaa tätä, mutta oma kiinnostus on ihan nollissa ainakin nyt...
Tiedän, että jos sanon ei, niin se on miehelle ainakin nyt ok, mutta mitäs sitten kun mies onkin 45 tai 50 ja itse en enää pysty lisääntymään ja sitten hänelle tuleekin asiasta pakkomielle?
Kiitos kommenteista, täytynee pähkäillä asiaa vielä monelta eri kantilta. Se on plussaa, että omat kaverit lisääntyvät vasta nyt, eli hengissäkin tuosta näyttää selviytyvän vaikka selkeästi raskaampaa näyttää olevan kuin itsellä oli parikymppisenä.
AP