Lue keskustelun säännöt.
Huono isänmalli
11.07.2014 |
Heippa, ajattelin tänne jakaa kokemukseni omasta isästäni ja miltä tuntui/tuntuu olla tytär. Nyt oman pojan syntymän jälkeen on nämä asiat nousseet kunnolla pintaan.
1. Materialla korvaaminen
Syyttää minua siitä, etten "arvosta", mitä kaikkea minulle
on ostettu ja mitä kaikkea olen saanut (materiaa).
2. Tyttären velvollisuudet
Syyttää minua siitä, etten "auta" pihatöissä,
talonmaalauksessa tai muussakaan fyysisessä, konkreettisessa asiassa. (En siis asu enää kotona.) Hän ei vaan voi ymmärtää, että aina ei jaksa. Eikä kyllä enää pahemmin huvitakkaan auttaa..
3. Tunteiden kieltäminen
Syyttää minua siitä, että tunnen pahaa mieltä, vihaa, katkeruutta
ja vielä enemmän väärin on niitä ilmaista.
4. Omien valintojen väheksyminen/kieltäminen
Ei anna minulle tilaa tehdä omia valintojani, päätöksiäni
vaan halveksuu, väheksyy ja syyttää että teen kaiken väärin.
5. Oma tahto, mielipide ja minä
Ei anna minulle tilaa olla sellainen kuin olen.
Nauraa ivallisesti minun ajatuksilleni,
tunteilleni ja elämäntyylilleni, jopa puoliso-valinnalleni.
6. Minun elämänkokemukseni
Nauraa elämänkokemuksilleni, kaikelle, mitä olen oppinut
ja sanoo, että en tiedä mistään mitään, joten minun kanssani ei voi keskustella.
7. Itsesyytös
Kaikki mitä ilmaisen, käännetään minua vastaan.
8. Ulkonäkökeskeisyys
Ohjaa siihen suuntaan, missä ulkonäöllä on väliä. Kertoo, miten kamalaa on, jos on finnejä naamassa tms.
Viheltää silloin, kun on meikkiä naamassa ja "nätit" vaatteet.
9. Itsensä tarkkailu ja kontrollointi
Ohjaa suuntaan, jossa itseään ja elämää täytyy tarkkailla ja kontrolloida tai kaikki kaatuu.
10. Ehdollistaminen
Kehuu hyväksi tyttäreksi, empaatikoksi jne silloin, kun kaikki menee hänen mielensä mukaan ja kaikki tekevät juuri kun hän tahtoo. Kun kuuntelee itseään ja tekee miltä itsestä tuntuu, saa "hävetä" ja kuulla, kuinka kamalasti häntä kohtelen. (Hänellä ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö, joten "mieliteot" vaihtuvat sekunneista toiseen.) Hän myös kertoo minulle, millainen olen ja ehdollistaa minut säälimällä itseään. Hän ei ikinä myönnä tehneensä mitään pahaa, ei pyydä anteeksi, eikä ehdoitta minua kuuntele. Hän tekee itsestään marttyyrin ja hakee minulta sääliä, jolla taas kietoo minut tähän kieroutuneeseen maailmaan mukaan. Hän syyttää aina muita, eikä ota vastuuta mistään. Hän myös pimahtaa täysin pienestäkin asiasta ja käyttäytyy kuin pieni lapsi. Hänen tunteitaan täytyisi kokoajan tulkita (hän ei niitä tuo esille), hän murjottaa ja pitää mykkäkoulua montakin viikkoa.
Lopulta puhumattomuutta kestää tarpeeksi pitkään, että asia "pyyhkiytyy pois", eikä MISTÄÄN tapahtuneesta jälkikäteen puhuta. Paitsi tietysti sen verran, että saan kuulla, miten ilkeä olen ollut ja että minun kuuluisi tuntea syyllisyyttä. Ja luvata, että jatkossa olen parempi tytär.
= Kaikki tämä saa minut tuntemaan itseni:
1. itsekäs paska
2. laiska ja ylimielinen, huono tytär (en kelpaa tällaisena - minun tilalleni olisi haluttu joku muu kuin minä)
3. syyttävä ja hyökkäävä
4. tyhmä, epäonnistuja ja avuton
5. kummallinen ja epävarma
6. huonolla tavalla nuori, kehittymätön ja riittämätön
7. sekava, psykoottinen, huono itsetunto, pelokas, sulkeutunut ja ahdistunut
8. ruma, epävarma, ulkonäkökeskeinen, itsensä tarkkailu
9. ahdistus, stressi, pelko, jatkuva itsensä tarkkailu, kontrollointi
10. ding donggg - "mitä tapahtui?? ai, joo... niin, olen pahoillani, isä.. "
Tälläisenako isä haluaa, että tytär tuntee itsensä?
-
Mitä kaikkea olen menettänyt:
1. terve itsekkyys, oman itsensä kuunteleminen
2. rentous, täydellinen omana itsenään (juuri sellaisena kuin olen)
3. itsensä ja tunteidensä hyväksyminen, anteeksiantaminen
4. hyvä itsetunto
5. itsensä hyväksyminen ja erilaisuuden näkeminen vahvuutena
6. nuoruudesta nauttiminen, uuden oppimisen nauttiminen, oivalluksen ihanuus, elämän tutkimisen riemu, uteliaisuus, leikkisyys
7. henkisyys, syvällinen elämä ja tunteet, toisten auttaminen, sosiaalinen kanssakäyminen
8. terve nautinto omasta kropastaan ja kokemus omasta kauneudestaan
9. spontaanius, rentous, terveet ystävyyssuhteet
Isän kuuluisi olla tuki ja turva, järkkymätön kallio, joka ymmärtää ja tukee.
Hänen kuuluisi olla se kantava voima joka auttaa eteenpäin ja ohjaa valoa kohti, kun on rankkaa.
Hänen kuuluisi olla se henkilö, joka kertoo "olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet".
Hänen kuuluisi olla vanhempi, joka kestää tunne"myrskyt" ja ymmärtää, että elämä ei ole aina
ruusuilla tanssimista. Hän kertoo, millaista on elämä on hänelle ollut, jakaa omat kokemuksensa ja kertoo, miten
käsitellä stressiä ja vastoinkäymisiä. Hänen kuuluisi ohjata keskittymään positiivisiin asioihin.
Hänen kuuluisi ymmärtää että kaikenlaisten tunteiden ilmaisu on eteenpäin ja aina positiivista ja rakentavaa.
Hänen kuuluisi ymmärtää että VAIN tunteiden tukahduttaminen on negatiivista, eikä IKINÄ rakentavaa.
Hänen kuuluisi ymmärtää, että tunteet ovat osa ITSEÄ, niitä ei voi erottaa, eikä pidä erottaa.
Hän on se "miehen" malli, mihin pikkutyttö isompana vertaa muita miehiä.
Kommentit (3)
Joku raukka aina joutuu syntymään miesprinsessan tyttäreksi, ei sille mitään voi. Mutta kun tietää, mitä oikeasti isän pitäisi olla, ehkä voi kehittää mielikuvitusisän, jonka kanssa sitten käy mielikuvituskeskusteluja, joissa saa sitä kohtelua jota pitäisi. Nenäliinapino vain viereen valmiiksi.
Ostakaa isälle koira. Sanokaa, että mene sinä vaan kouluttamaan Rekkua, kun isällä alkaa viirata. Jospa tuo saisi lemmikiltä niitä asioita, joita nyt yrittää kalastaa tyttäreltä.
Jossain mielessä prinsessaisä saattaa jopa olla lohdullinen arpavoitto. Sellainen on kuitenkin tavallaan selkeä ja simppeli tapaus, kunhan sitä oppii lukemaan. Ja kun isä sanoo, että sinulla on niin vähän elämänkokemusta ettei kanssasi voi keskustella, siihen on hyvä vastata hartaannäköisenä, että jaa sinä nyt omastasi ja minä kuuntelen...
Serkullani taitaa olla tuollainen isä, ja sukujuhlissa hän on minulle korostetun ystävällinen. Täytyypä kysyä serkulta, onko se osoitettu häntä vastaan, isällä kun tuntuu olevan kaunoja tytärtään kohtaan, ja juuri tuollaista materialla kiristämistä yms. Olemme kuitenkin aika samannäköiset, ja se ehkä aktivoi jotain. Olen miettinyt heidän suhdettaan, tytär on aika kovilla ollut koko ajan enkä ole oikein ymmärtänyt, miksi. Taitaapa olla kyselytunnin aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis keskustelu hänen kanssaan, ..sanoisinko mahdotonta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, se on vaan hemmetin syvälle minun omaan elämääni vaikuttanu.. se ei naurata. :p Eilen koitin kontaktia luoda ja jotenkin kuvittelin, että hän voisi edes palasen ottaa vastaan, huomioida minut! En vaan jaksa sitä teeskentelyn määrää mitä jokapäiväisessä kanssakäymisessä hänen kanssaan on.
Eilen pala "keskustelumme" kuului mm. näin:
isäni: "minä olen aina ollut sellainen, että minä puhun asioista ja minä olen se meidän perheen tunteellinen osapuoli, minun kanssani voi jutella!" (minä en ole tehnyt ikinä mitään väärää jne jne jne)
äitini ei ole ikinä uskaltanut (/halunnut) sanoa isälleni suoraan mitä ajattelee, joten katsoin siinä sitten äitiäni:
"Sano äiti nyt suoraan miten koet asiat, tuodaan nyt nämä esille, kerrankin, jos se jotain auttaisi"
Äitini siinä empi jonkun aikaa, ja jotain sopersi, niin isäni heti hyökkäsi siihen asiaan ja sanoi, miten tyhmästä aiheesta me puhumme:
" Se on vaan nyt niin,että puhutaanpa kuule tästä elämästä, eikä mistään tämmöisistä korkeista ihme hömpötys asioista!!!! Se vaan on niin, että minä niitä tunteita olen ilmaissut! minä olen se tunteita ilmaiseva! tästä asiasta on turha keskustella, tämä ei mihinkään etene!!!!"
Sanoin siihen väliin, että minusta ei siltä tunnu ja koen, että hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan, enkä saa itseäni millään tavoin ilmaista. Äidin kanssa niitä kuitenkin "normaalisti". Tähän hän sitten alkoi jo hermostumaan ja silmät muuttui päässä ja nousi seisomaan ja niin edelleen:"kerroppa nyt kumpiko meistä näitä tunteita täällä ilmaisee!!!!" hän sanoi äidilleni.
Minä sitten koitin, että ei nyt tähän mennä... tuntui, että joku kilpailu hänelle kaikki. Että omassa päässään luo kuvaa itsestään ja hänellä pakottava tarve todistella itselleen ja muille.. Että minunkin oma elämäni, sillä ei mitään merkitystä, vain hänen omalla kuvallaan kaikesta..
"kerroppa nyt kumman kanssa sitä voi puhua ja kumpi niitä tunteita ilmaisee!!!"
No äitini siihen sitten sanoi varovasti, mutta rauhallisesti, että minä se olen, jonka kanssa voi keskustella. Ennenkuin se sai sanottua edes sitä loppuun, mitä oli halusi, isä "flippas" ja alkoi jankuttamaan, miten typeriä me olemme, kun vertailemme. "Kuin pikkulapset". Ja vaikka hän itse toi sen esille, että itse halusi "vertailla" , niin siinä kesti ihan hyvän aikaa kun se meuhkas, millaisia me oikein olemme.
No siinä "keskustelussa" sitten koitin sitä saada aina istumaan ja rauhoittumaan, mutta muutaman tunnin sessio päättyi sitten siihen, että minä olen hemmoteltu kakara, joka ei ikinä tee mitään ja haluan häntä satuttaa, syyttää ja kaikin tavoin pilata hänen elämänsä.
Tässä nopeasti koitin jotain kirjoittaa - nyt vauva jo heräsi.. :) mutta noita tilanteita on sen miljoona ja vähän päälle. ja HYVIN paljon "pahempia kuin tämä..
Kuin omasta elämästäni, paitsi mitään ei ole sanottu suoraan mutta annettu ymmärtää käytöksellä ja vihjailulla