Ruotsiin muuttaminen
Olen noin 30- vuotias suurperheen äiti, joka mietiskelee muuttamisesta Ruotsiin. Olen suomenruotsalainen, joten kielen kanssa tuskin tulee ongelmaa. Olen työskennellyt suomessa yliopistolla lähinnä opettajan ja tutkijan töissä. Tahtoisin, että lapseni kasvaisivat Ruotsissa. Jotenkin Ruotsi tuntuu pehmeämmältä yhteiskunnalta.
Kommentit (62)
Kyseessä on ns. monipiippuinen juttu. Olen itse asunut viitisen vuotta Ruotsissa lähinnä ysärillä ja kieltämättä ainakin vielä tuolloin suomalaisena sai todistella hyvyyttään aika paljon. Toisaalta kuitenkin oli sieltä helpompi löytää kavereita kuin Suomesta.
Jos ruotsalainen mentaliteetti houkuttaa, niin sinne vain. Jos sen sijaan olet poliittisesti epäkorrektimpi mielipiteiltäsi, niin silloin Suomi voi olla kotoisampi paikka. Kyllä mä silti kaipaan Ruotsia. Ruoka oli hieman parempaa, kauppoja enemmän, ihmiset pitivät paremmin huolta itsestään, arkkitehtuuri oli hieman enemmän silmää miellyttävää ja tv:n ohjelmatarjonta laajempi.
Helppo sinne on muuttaa: pakkaa vain kimpsut kainaloon ja muuttaa. Tosin ensin kannattaa Suomesta käsin hommata asunto tai mennä asuntojonoon. Perillä henkilötunnuksen saa nopeasti ja tekee muuttoilmoituksen kätevästi. Sitten vain töitä tai opiskelupaikkaa hakemaan. :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:36"]
Maahamuuttajat asuvat omissa lähiöissään ja syntyperäiset muualla.
[/quote]
Höpöhöpö.
T. ydinkeskustassa asuva suomalainen
Ja kannattaa hankkia asunto melko ns. hyvästä kaupunginosasta. Kannattaa vaikka googlettaa niiden alueiden maineita ennen kuin valitsee asunnon. Tukholmasta on vaikeahkoa löytää kohtuuhintaista vuokra-asuntoa hyvältä alueelta. Kannattaa harkita aaumisoikeusasuntoa tai asunnon ostoa siis. Kannattaa myös hankkia työpaikka ennen kuin menee sinne.
Siellä on suht paljon suomalaisia ja tietääkseni suomalaisia arvostetaan nykyään aiempaa enemmän. Ja vaikka jotkut on ennakkoluuloisia, niin siltikin sieltä on käytännössä paaaaljon helpompi saada ihan ruotsalaisiakin kavereita kuin Suomessa maanmiehiään kavereiksi. On se ihan kiva paikka, muttq tosiaan tutki se asuntotilanne ensin, sitten työpaikka ja loput menevätkin helposti omalla painollaan.
T. Nro 9
Vielä jatkoa. :)
Myöskin kulttuuritapahtumien ja museoiden osalta Ruotsi on tarjonnaltaan hieno paikka. Siellä on useammin maailmantähtien konsertteja ja kiinnostavia näyttelyitä museoissa kuin Suomessa. Silti sieltä pääsee Suomeen todella nopsaan lentäen tai laivalla sukulaisia moikkaamaan.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:36"]
Ruotsalaiset halveksivat ulkomaalaisia vaikka ovatkin olevinnaan suvaitsevaisia. Tervehtivät iloisesti ja taputtavat olalle, mutta ystäväpiiriinsä eivät heitä hyväksy. Muutenkin siellä on luokka-ajattelu voimissaan ja asuinalueet ja koulut ovat hyvin voimakkaasti eriytyneet. Maahamuuttajat asuvat omissa lähiöissään ja syntyperäiset muualla. Ja kuten joku tuossa jo mainitsikin vuokrat ovat korkeita ja asuntopula on iso ongelma.
[/quote]
Vuokrat ja neliöhinnat ovat ihan samoja kuin Helsingissä. Asuntoja ei vain ole. (Tukholmassa.) Göteborg esimerkiksi on paljon helpompi kaupunki.
Ja nuo muut asenteet suomalaisia kohtaan ovat ehkä olleet noin vuonna 76. :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:43"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:36"]
Maahamuuttajat asuvat omissa lähiöissään ja syntyperäiset muualla.
[/quote]
Höpöhöpö.
T. ydinkeskustassa asuva suomalainen
[/quote]
Jep, täällä kans yksi Södermalmin ghettossa asuva suomalainen :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:52"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:43"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:36"]
Maahamuuttajat asuvat omissa lähiöissään ja syntyperäiset muualla.
[/quote]
Höpöhöpö.
T. ydinkeskustassa asuva suomalainen
[/quote]
Jep, täällä kans yksi Södermalmin ghettossa asuva suomalainen :)
[/quote]
Oho! Sano vielä, että olet Mariatorgetin lähettyvillä niin samoilla (ghetto)huudeilla hengataan :D
Ja jos suunnittelet muuttoa parin vuoden sisään, niin mene jo asuntojonoon asap. Nimittäin ne vuokra-asunnot Tukholmassa ovat kiven alla. Vaikka (ja koska) se muuten onkin kiva paikka asua ja Ruotsin ehdoton ykköskaupunki. Aika monet valmistelut muuttoa ajatellen voi hoitaa nykyisin netin avulla.
Sieltä ei taida pystyä ostamaan asuntoa jos ei ole asunut jo jonkin aikaa ja ole vakituisessa työssä? Mites nuo asumisoikeusasunnot, miten vaikea niitä on saada?
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:58"]
Ja jos suunnittelet muuttoa parin vuoden sisään, niin mene jo asuntojonoon asap.
[/quote]
Ei onnistu ilman ruotsalaista sotua (ainakaan kaupungin asuntojonoon).
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:03"]
Sieltä ei taida pystyä ostamaan asuntoa jos ei ole asunut jo jonkin aikaa ja ole vakituisessa työssä? Mites nuo asumisoikeusasunnot, miten vaikea niitä on saada?
[/quote]
Rahaa kun lyö tiskiin (aika tolkuttomia määriä) niin ei ole vaikeaa lainkaan. Asumisoikeusyhtiötä ei kiinnosta sinun työpaikkasi ja tulosi niin kauan kuin pystyt maksamaan kuukausittaisen maksun. Asumisoikeusyhtiö ei siis myy aso-kämppiä vaan aso-oikeuden haltijat kauppaa niitä suoraan ostajille. Ruotsin asumisoikeussysteemi ei siis ole samanlainen kuin Suomessa, http://fi.wikipedia.org/wiki/Asumisoikeusasunto_(Ruotsi) Käytännössä lähes kaikki kerrostaloasunnot on aso-kämppiä (tosi minimaalinen osa on omistusasuntoja), samoin kuin osa rivareista.
Pankkilainaa jos olet vailla niin sitä et kyllä varmaan saa ennen kuin olet asunut maassa tietyn aikaa ja sinulla on vakityö.
Niitä mahdollisia vuokra-asuntojonojahan on useita. Lapset kannattaa myös laittaa jonoon haluttuun päiväkotiin tai kouluun mahdollisimman pian.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:04"][quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:58"]
Ja jos suunnittelet muuttoa parin vuoden sisään, niin mene jo asuntojonoon asap.
[/quote]
Ei onnistu ilman ruotsalaista sotua (ainakaan kaupungin asuntojonoon).
[/quote]
Saattoi kyllä olla näin. Itse olin opiskelijana, joten systeemi oli hieman vapaampi. Kannattaa tarkistella aluksi muuta kautta siis, mutta mahdollisiin asuntojonoihin kannattaa mennä mahdollisimman pikaisesti ja tosiaan käydä virastossa hakemassa se ruotsalainen sotu myöskin niin pian kuin mahdollista (kun on uusi lähiosoite/asuinpaikka Ruotsissa tiedossa).
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:09"]
Niitä mahdollisia vuokra-asuntojonojahan on useita.
[/quote]
Niin on, mutta useimpaan ei ole asiaa ennen kuin on ruotsalainen sotu hallussa. Lisäksi jokaisessa jonossa jonopäiviä täytyy olla vuosikausia ennen kuin on mahdollisuus saada asunto.
Harkitse ensin Vaasaa. Kaupungin viihtyisyys on aivan eri luokkaa kui. Esim helsingissä.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:12"][quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:09"]
Niitä mahdollisia vuokra-asuntojonojahan on useita.
[/quote]
Niin on, mutta useimpaan ei ole asiaa ennen kuin on ruotsalainen sotu hallussa. Lisäksi jokaisessa jonossa jonopäiviä täytyy olla vuosikausia ennen kuin on mahdollisuus saada asunto.
[/quote]
Tulipa vähän off topic mieleeni tällainen, että voikohan niihin jonoihin mennä, jos on se vanha Ruotsin sotu olemassa, mutta ei ole kirjoilla (folkbokförd) Ruotsissa tällä hetkellä? Jos siis olisi muuttamassa Ruotsiin takaisin?
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:29"]

Varmaan ihan jonosta riippuu, mutta ainakin kaupungin asuntojonoon käsitykseni mukaan voi mennä. Tai ainakin olen niiden sivuilta lukenut juttuja joissa ulkoruotsalainen on jonottanut x vuotta, palannut Ruotsiin ja saanut asunnon kun jonopäiviä on ollut tarpeeksi. Jonomaksu on tällä hetkellä 225 kr/vuosi kaupungin jonossa, muut jonot on ilmaisia.
Ruotsissa meininki on tavallaan pehmeämpää mutta samalla feikimpää. Tietyllä tavalla kulttuuri, vaikka onkin varsin lähellä suomalaista, kumartaa Jenkkilään ja sieltä otetaan paljon vaikutteita. Suomalainen kommunikointi on liian suoraa ja töksähtävää, ja kollega saattaa ottaa nokkiin vielä parin vuodenkin päästä, jos menet suoraan asiaan.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:04"]
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:58"]
Ja jos suunnittelet muuttoa parin vuoden sisään, niin mene jo asuntojonoon asap.
[/quote]
Ei onnistu ilman ruotsalaista sotua (ainakaan kaupungin asuntojonoon).
[/quote]
Itsekin olin jonossa jo ennenkuin edes muutin maahan. En toki pystynyt tekemään nettihakemusta tai edes rekisteröitymistä itse, mutta meilasin kunnan vuokra-asuntotoimistoon tietoni ja tilanteeni, niin homma hoitui samantien. Kun sain hetun, se lisättiin mun tietoihin.
Ruotsi saattaa vaikuttaa pehmeämmältä, mutta ei sitä tosiasiassa ole. Ja suomalaiset (suomenruotsalaiset ml.) ovat siellä toisen luokan kansalaisia, vaikea tutustua ja saada ystäviä muista kuin toisista suomalaisista (suomenruotsalaisista).