Vierailija

Sosiaaliset rakenteet minun ympärilläni, ja niihin liittyvää pettymys ja yksinäisyyden tunne. HUOM! Nämä ovat minun tunteeni ja yritän kertoa mun sosiaalisesta elämästä tai sen puutteesta joka askarruttaa minua.

Minulta puuttuu se henkinen yhteys ihmisten kanssa, en halu olla vain se kiva hätävara tuttu.

Auttakaa joku ymmärtämään miten voisin elää elämää ilman että kärsin ja niin että tottuisin tähän ettei ole ikinä mitään odotettavana.

Vanhempani kun täyttivät 65v niin he yhtäkkiä katosivat kotiin, aktiivisuus on heillä olematon, ennen oli meillä tapana vierailla siellä ja syömään esim. Juhlapäivänä.

Veljeni kun meni opiskelemaan eri kaupunkiin niin sekin katos omille poluille. Hän oli minulle kuin ystävä ennen kuin muutti pois.

Elämän varrella on paljon ihmisiä tullut vastaan mutta kukaan ei jäänyt. Olen jo 12 vuotta tuntenut 2 tyyppiä jotka ovat olleet mun ainut tyttökaverit. Nyt vasta ymmärsin että olemme vain ollut tapahtuma, bile, kavereita parikymppisinä, ei muuta! Ei ole koskaan jaettu yhdessä mitään sen suurempaa.

Pahinta tässä on että yhdellä on lapsesta saakka ollut paha masennus, toisella taas on tiivis lukioporukka kenen kanssa matkustelevat/retkeilevät ja mökkeilevät, jakavat upeita eleitä toisilleen. Heillä on kiva porukka ja on helppo yhdessä toteuttaa asioita.

Nyt vasta kolahti että eihän minulla ole koskaan ollut vakaa ystäviä tai tukiverkostoa ja kärsin siitä aivan suunnattoman paljon.

Työ ja opiskeluelämä ovat olleet todella raskaita kun ei ole ikinä mitään kivaa odotettavaa ja se pahentaa kun sai aina kuulla kuinka muilla on ihania suunnitelmia tulossa.

Minua tekee niin surulliseksi kun näen somesta aina sunnuntaina muiden kissanristiäisiä, retkeilyt. Ne vain iskevät niin syvään.

Mulla on kammottavan huono tuuri ollut etten ole onnistunut saamaan elämääni ihmisiä kenen kanssa jakaa ilot, ajatuksia,haasteet, lenkkeilyt, syntymäpäivät. Ei voi edes lahjoja vaihtaa tai muuta.
Täällähän uupuu! Kun on muuten vaa arki, ja siihen kaipaa välillä niitä sosiaalisia hetkiä, että voi odottaa jotain.

Kesä on aivan tuskaa, kun muut ovat vuokranneet mökkiä, mennyt ravintolaan. Niin minä olen vain yksin istunut penkillä, yksin mennyt uimaan, kauppaan, kirjastoon. Illalla on entistä masentuneempi.

  • ylös 30
  • alas 0

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Ymmärrän erittäin hyvin tuntemuksia, koska itsekin olen ollut ja olen edelleen osittain samassa tilanteessa. Aikuisiällä varsinkin on vaikea luoda uusia ystävyys suhteita ja suomalaisessa yhteiskunnassa ne sosiaaliset kontaktit syntyy pääasiassa töissä, opiskellessa ja harrastuksissa. Joskus harvoin netin kautta.

Ymmärrän tuon kesän, varsinkin juhannuksen. Muut menevät mökeille, pitävät hauskaa yms ja itse on vain kotona. Tsemppiä sulle ja etköhän sinä löydä uusia ystäviä tulevina vuosina :)

Vierailija

Kun olen itse yrittänyt olla aktiivinen niin mitään ei tapahdu. Olen jo reilu 3 vuotta yrittänyt saada ihmisiä kylään tuloksetta.

Tiedättekö mitä minulle vastataan viralliseen kutsuun?

" pitäkää te keskenään ilta, ei mun tarvi tulla"

" katotaan sit joskus kesällä"

vanhemmat : "ei me jakseta, ois ihan kivaa mutta ei"

Näin ihmiset syrjäytyvät kun vastaukset ovat pelkkää ei!

  • ylös 12
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minulle olet tärkeä. Tule ensi kesänä mukaan mökilleni, niin minunkaan ei tarvitse aina olla yksin.

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Nuorena mullakin oli lähinnä tapahtuma- ja bilekavereita, mutta osan heistä kanssa pariuduttua ja perheen perustettua tapahtumat ja bileet muuttuivat just mökkeilyksi jne. Ihans iksi, ettei tapahtumiin ja bilettämiseen ollut joko kovin paljon mahdollisuuksia (varsinkin, kun lapset olivat vielä pieniä)  tai ei vaan huvittanut enää, koska viikonloppu mökillä kuulosti paljon kivemmalta kuin viikonloppu jossain festareilla. 

Enemmän mulla edelleen on ystäviä ja kavereita, joiden kanssa tehdään jotain yhdessä, kuin niitä, joiden kanssa vain juteltaisiin ja joille kokisin olevani jotenkin erityisen tärkeä. Mulla siis yhdessäolo perustuu edelleenkin yhdessä tekemiseen, vaikka tapahtuma- ja bileajoista onkin jo vuosikymmeniä. 

Mitä tulee vanhempiini, niin meillä ei vanhemmat enää eläkkeelle jäätyään järjestäneet juhlapäivien viettoja vaan ne hommat siirtyivät seuraavalle sukupolvelle. Mä olen nyt 60 v  ja varmaan vielä pari kolme joulua yms järjestän, mutta sen jälkeen saavat lapseni järjestää, jos vielä sellaisia isommalla porukalla vietettyjä juhlia haluavat viettää. Muistan kuitenkin ihan hyvin, miten oudolta tuntui, kun ei mentykään enää vanhempieni luokse jouluksi vaan vanhempani ja siskoni perhe  tulivatkin meille jouluksi. Yllätti se työmääräkin, mikä joulun järjestämiseen isommalle porukalle aiheutti.  Ensimmäisenä jouluna jouduin ostamaan isompia ruuanvalmistusastioitakin, koska aiemmin en ollut tarvinnut sellaisia. Onneksi vuoroteltiin siskoni kanssa eli joka toinen joulu nakki napsahti omalle kohdalle. 

Lapsuudenkodin perinteiden jatkaminen voi olla haastavaa. Varsinkin silloin, jos osa porukasta on oikeasti kaivannut jo rauhallisia ja pienimuotoisia jouluja vain oman ydinperheen kesken. Tulee se hetki, jolloin ketään ei kiinnostakaan ryhtyä järjestämään mitään eikä tarvita kuin yksi tai kaksi kertaa, kun ollaan jo totuttu siihen, että lapsuuden perinteitä ei enää noudateta. Monet ikäiseni ovat pelkästään tyytyväisiä, kun voivat lähteä jouluksi jonnekin etelän lämpöön tai vaikka omalle mökille. Ymmärrän siis vanhempiasikin, kun eivät enää aikuisille lapsilleen jaksa järjestää lapsuudenkodin juhlia. 

Tunne siitä, ettei kukaan välitä, on varmasti musertava. Mutta se ei ole sama asia kuin olla aina yksin. Voisitko löytää uusia ihmisiä elämääsi esim vapaaehtoistoiminnasta? Jos eläimet ovat  lähellä sydäntäsi, niin vaikka jostain eläinsuojelutyöstä? Monissa yhdistyksissä järjestetään erilaisia tapahtumia ja kampanjoita, joilla kerätään tavaraa tai rahaa eläinsuojelutyöhön. Pääsisit osallistumaan muiden kanssa sen sijaan, että katsoisit vain somesta, mitä muut ihmiset tekevät vapaa-ajallaan

Vierailija

Tiedättekö mitä minulle vastataan viralliseen kutsuun?

" pitäkää te keskenään ilta, ei mun tarvi tulla"

" katotaan sit joskus kesällä"

vanhemmat : "ei me jakseta, ois ihan kivaa mutta ei"

Näin ihmiset syrjäytyvät kun vastaukset ovat pelkkää ei!

TÄMÄ! miksi ihmiset ovat niin ajattelemattomia? :( :(

Vierailija

Itselläni loukkaa välillä kun ihmiset olettavat etten pärjää yksin tai että tarvisin muita jotenkin viihdykkeeksi. Pärjään kyllä yksin aivan hyvin ja elämäni on täynnä monenlaista viihdykettä, on kiinnostava työ, opiskelen, harrastan, luen, liikun ym.

Mitä kaipaisin muilta ihmisiltä on yksinkertaisesti läsnäoloa, kuulumisten vaihtoa ja tukea puolin ja toisin, arjen pienten asioiden jakamista. Jotakuta jonka kanssa iloita uudesta työpaikasta. Tai jotakuta kelle viedä ruokaa kun sairastuu. Tai arkisia asioita, vaikka ruoanlaittoa ja koiran lenkitystä yhdessä. Tunnetta siitä että on jollekin merkityksellinen. Yksinään tuntuu että jotenkin katoaa olemasta. 

Vierailija

4/ ahdistaako, kun on sinun vuorosi kokata jouluateriat koko porukalle unohtamatta jouluisen ihanaa tunnelmaa, jonka päävastuussa olet.

Vierailija

Välillä olen miettinyt muuttaisiko maahan jossa on normaalia tuntea naapurinsa, työkavereiden kanssa käydään afterworkilla ym muiden ihmisten olemassa olo yleensäkin huomioidaan jotenkin. Ehkä olisin enemmän kotonani sellaisessa. Ydinperheetön on Suomessa helposti todella yksin. 

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Oleet kynnysmatto tai mies jonka ympäriltä tuolit viedään ja jonka etunimi mieleeen ei jää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oleet kynnysmatto tai mies jonka ympäriltä tuolit viedään ja jonka etunimi mieleeen ei jää.

Hienoaaa olisi jos oppisi tyylikkässti kompuroitteen niissä matoissa, kaatumaan, tulemaaan telemarkilla alas ja nauramaaan itellleeen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
4/ ahdistaako, kun on sinun vuorosi kokata jouluateriat koko porukalle unohtamatta jouluisen ihanaa tunnelmaa, jonka päävastuussa olet.

Ei ahdista, koska tykkään sekä ruuanlaitosta että muista jouluvalmisteluista. Mutta kun ikää tulee lisää ja porukan koko kasvaa (lasten puolisot ja lastenlapset mahdollisesti erilaisine allergioineen ja ruokavalioineen), ei enää olekaan yhtä vikkelän sukkela kuin oli 30-40 -vuotiaana. Kuten kirjoitinkin, jaksan ehkä vielä pari kolme joulua järjestää, mutta sen jälkeen on jo nuorempien vuoro. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itselläni loukkaa välillä kun ihmiset olettavat etten pärjää yksin tai että tarvisin muita jotenkin viihdykkeeksi. Pärjään kyllä yksin aivan hyvin ja elämäni on täynnä monenlaista viihdykettä, on kiinnostava työ, opiskelen, harrastan, luen, liikun ym.

Mitä kaipaisin muilta ihmisiltä on yksinkertaisesti läsnäoloa, kuulumisten vaihtoa ja tukea puolin ja toisin, arjen pienten asioiden jakamista. Jotakuta jonka kanssa iloita uudesta työpaikasta. Tai jotakuta kelle viedä ruokaa kun sairastuu. Tai arkisia asioita, vaikka ruoanlaittoa ja koiran lenkitystä yhdessä. Tunnetta siitä että on jollekin merkityksellinen. Yksinään tuntuu että jotenkin katoaa olemasta. 

Aikuiselämässä tällainen henkilö on yleensä puoliso. 

Vierailija

Myötätuntoni on sinun puolella viestin aloittaja. Olen keski-ikäinen, mutta olen kokenut aivan samanlaisia tunteita. Nuorempana oli ystäviä, mutta nyt yksi ihminen, jolla on erilainen elämäntilanne.  Näimme viimeksi noin vuosi sitten. Kännykässä kyllä juttelemme. Minä olen  puoliksi erakko. Viihdyn paljon myös yksin.  Mutta tunnistan itseni sinun tarinastasi. Minulla viikonloput ovat vaikeita, koska vietän ne yksin. On tuskainen olo.  Viikolla tunnen iloa ja voin hyvin. Toivon sinulle jaksamista. Älä anna periksi! 

Vierailija

Oletko koittanut päästä johonkin yhteisöön? Kommuuniin asumaan? Seurakunta? Sinkkuillat? Mitä harrastat? Mitä jos alkaisin tukemaan muita? Vanhuksen ystäväksi? Maahanmuuttajalle suomalaiseksi ystäväksi? Tukihenkilönä jollekin nuorelle? Sudenpentujen ohjaajaksi? Lastenleirille vapaaehtoiseksi?

Vierailija

Sekakuoroon? Jakamaan ruokaa leipäjonoon? Kun antaa muille, saakin yllättäin itselleen.

Vierailija

"Itselläni loukkaa välillä kun ihmiset olettavat etten pärjää yksin tai että tarvisin muita jotenkin viihdykkeeksi. Pärjään kyllä yksin aivan hyvin ja elämäni on täynnä monenlaista viihdykettä, on kiinnostava työ, opiskelen, harrastan, luen, liikun ym."

Siis mä niin tunnistan tämän! Sitten rumasti saatetaan sanoa että keksi itselles tekemistä et tarvi ketään muita.
Ei vaa ymmärretä että välillä haluaa toisen läsnäolon.

Vierailija

Ketjusta selviää, että

1. Yksinäisyys on muiden syy
2. Mikään ei ole oma syy

Että niin. Raskaita ihmisiä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla