Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten toisesta voi alkaa taas pitämään?

Vierailija
13.05.2014 |

Minulla on pitkä historia mieheni kanssa, jonka aikana hän on sekoiluillaan saanut elämämme aivan kamalaksi. Hän on ollut nyt hoidossa pitkään ja alkaa pikku hiljaa olla aika normaali, hoitaa asiansa, käy töissä ja hoitaa lasta. Minulla on kuitenkin liikaa asioita, joista olen hänelle katkera, että ainakaan ilman kunnon läpikäyntiä en pääse niistä yli. Nyt mies oli useamman päivän poissa kotoa ensimmäisen kerran sitten lapsemme syntymän (taapero) ja tunsin ensimmäistä kertaa sitä ihanaa äitiyttä, kun saatiin olla hyvällä päällä aamusta iltaan ilman, että mies toisi sitä painostavaa ratkaisematonta mustaa pilveä elämäämme. Yleensä en jaksa olla lapseni kanssa, kun en yksinkertaisesti jaksa sitä ilmapiiriä meillä kotona. Nyt näinä päivinä kun mies oli poissa me lapseni kanssa retkeilimme luonnossa, köllöttelimme ulkona, katselimme kun lintu ruokki poikasiaan, tanssimme kotona täysiä, jne. Mies tuli tänään kotiin ja tumma pilvi laskeutui taas sankkana. Nytkin istun keskellä yötä taas koneella kun en saa ahdistukseltani nukuttua. Ero ei ole vaihtoehto, koska kumpikaan ei halua olla erossa lapsesta. Tämä tilanne on vain niin loputon ja ahdistava. Koko ainokaiseni lapsuus menee minulta ohi ja vain sen takia, että mieheni on ollut sairas, ja on tavallaan edelleen. Olen niin surullinen tästä että pakahdun.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko kenelläkään mitään kikka kolmosta tällaiseen tilanteeseen? Onko ketään muu ollut vastaavassa tilanteessa? ap

Vierailija
2/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perheterapiaan, mars!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

käyty on, mies keskittyi puolitoista vuotta todellisten asioiden sijaan arkisiin "kuka keittää kahvin" -asioihin, kunnes viimein kun aloitin itse jälleen vuosien jälkeen opiskelemaan, hän alkoi myös terapiassa avautua. Se oli mulle liikaa sillä hetkellä, joten lopetimme minun pyynnöstäni, ainakin toistaiseksi. Ei pystynyt kaiken muun stressin lisäksi kuuntelemaan kamalia tunnustuksia vuosien ajalta, itkeä niitä tunteja terapian jälkeen ja sitten mennä naama peruslukemilla pätemään seminaariin... Eli ei perheterapiakaan auttanut meitä... v--ttu

Vierailija
4/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ääh, eikö nyt kenelläkään ole tilittää mitään samankaltaista? Nyt sitä kuuluisaa verrtaistukea pliis... ap

Vierailija
5/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot ettei ero ole vaihtoehto, mikäs sitten? Minusta tuossa ei paljon muuta ulospääsyä näy, varsinkin jos haluat antaa lapsellesi hyvän lapsuuden, siihen kuuluu myös iloinen ja vapautunut naurava äiti.

Oletko tullut ajatelleeksi sitä, yksi noin sairas voi sairastuttaa koko perheen..ettet vaan itse ole jo läheisriippuvainen vaikka on huono olo annat kaiken jatkua? Kyllä itse lähtisin tuollaisesta lapsen kanssa kohti elämisen iloa!

Vierailija
6/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

taas vaan minä minä ja minä! mutta kuka ajattelee sitä pientä lasta joka elää siinä ahdistavassa ilmapiirissä, luuletko ap ettei hän sitä vaistoa ja huomaa? saako hän onnellisen lapsuuden ja normaalin perhe-elämän mallin? kaikki tämä vain siksi, että vanhemmat ei halua olla erossa hänestä. mietis uudestaan ap olisiko ero kuitenkin tilanteenne ylipääsemättömyyden vuoksi yksi vaihtoehto?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea se on enää alkaa pitämään ehkä mahdotontakin. Itsellä ollut hieman samankaltainen tilanne mutta ei varmasti noin vaikea kuin sinulla. Tein päätöksen joka oli vaikea mutta elämäni paras! Lähdin kaksivuotiaan kanssa ja niin ne pilvet väistyi taivaalta ja saimme onnellisesta elämästä taas kiinni! Ilo ja riemu palasi.

Vierailija
8/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieli on tehnyt jo vuosia lähteä, mutta vastassa on aina se, että joutuisin vuoroviikoin olemaan poissa lapseni luota. En myöskään tiedä miten selviäisin edes taloudellisesti, meillä ei ole mitään säästöjä näiden sekoilujen tähden, minulla ei ole työtä, kaikki lapsen tarvitsema on saatu sukulaisilta ja ystäviltä. Hyvä että saamme tälläkään hetkellä laskut maksettua, saati sitten että olisi kaksi vuokraa ja kahdet huonekalut (mitkä nekin on enimmäkseen muilta saatuja). Olen jo pitkään halunnut erota, mutta en vain näe miten se käytännössä olisi mahdollista. Sen sijaan yritän ja yritän saada perhettämme toimimaan, mutta nyt on kulunut jo vuosia siitä kun mies meni hoitoon ja edelleen minä voin pahoin tässä ilmapiirissä. en ihan oikeasti tiedä mitä tekisin. Olen jo useamman vuoden pohtinut vaihtoehtoja, mutten keksi mitään muuta kuin yrittää saada tätä suhdettamme toimimaan... En yksinkertaisesti kykene olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani. Ainoa hyvä asia mitä viimeisen viidentoista vuoden aikana tapahtunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäminen on myös tahdon asia. Tuntuu siltä, ettet enää tahdo, eikä siitä voi sinua syyttää.

Vierailija
10/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaisiko sinun käydä terapiassa? Tarvitsisit jonkun jonka kanssa käydä läpi menneitä asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 01:27"]

Vaikea se on enää alkaa pitämään ehkä mahdotontakin. Itsellä ollut hieman samankaltainen tilanne mutta ei varmasti noin vaikea kuin sinulla. Tein päätöksen joka oli vaikea mutta elämäni paras! Lähdin kaksivuotiaan kanssa ja niin ne pilvet väistyi taivaalta ja saimme onnellisesta elämästä taas kiinni! Ilo ja riemu palasi.

[/quote]

 

Voi kun voisinkin tehdä noin! Haluaisin niin sen ilon ja riemun! Mutta yksinhuoltajuutta en usko saavani -- mies ammatikseen tuollaisia asioita hoitaa, joten pitäisi siitä huolen. Ehkä olen tosiaan itsekäs, kun en voi olla erossa lapsestani. Mutta, no ihan rehellisen itsekkäästi, en henkisesti kestäisi sitä. Olen joutunut niin paljon kestämään niin pitkän aikaa, että se olisi jo liikaa.

 

Vierailija
12/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 01:31"]

Kannattaisiko sinun käydä terapiassa? Tarvitsisit jonkun jonka kanssa käydä läpi menneitä asioita.

[/quote]

 

kyllä on käyty ja käyn edelleen. Mutta vaikka kuinka kävisin selvittämässä omaa päätäni ei se paranna suhdettani mieheeni ja kaikkeen siihen mitä meidän pitäisi miehen kanssa keskenämme käsitellä.

 

ja aiempiin kommentteihin, tiedän tasan tarkkaan että lapsi vaistoaa tunnelmat kotona. Kun toin lapsen synnäriltä kotiin, itkin ensin useita tunteja sitä, mihin tilanteeseen olen pienen ihanan taimen tuonut. Raskaaksi päätin tulla siinä vaiheessa kun mies oli vihdoin hoidossa ja kaikki näytti vihdoin kulkevan parempaan päin. Mutta sairas on sairas...

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap: 9, 12 ja 13

Vierailija
14/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta pilvi kotona tai missä vain on yleensä yhtä kuin selvittämätön, ratkaisematon ja/tai puhumaton asia tai vyyhti. Ei ole oikotietä onneen, mutta neuvoisin yrittämään loppuun asti. Mielestäni ovat vahingollisia neuvojia sellaiset, jotka aina alkavat vain eroa ehdottamaan ongelmatilanteessa. Yrittäkää lähteä selvittämään ja purkamaan asioita ja tunteita väliltänne, pala kerrallaan. Toivottavasti saisitte tilanteen kasattua parhain päin. Puhuminenkin voi auttaa, jos molempien mieli ja sydän on avoin puhumistilanteessa. Eron uhka päällä ei yleensä ole niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

15 jatkaa, vastaus otsikon kysymykseen voisi olla asioiden tekeminen yhdessä miehesi kanssa.

Vierailija
16/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei pahalla ap mutta... ei ehkä olen vaan kyllä olet, olet helvetin itsekäs ja lapsesi tulee maksamaan siitä. itse olen kasvanut kuvailemassasi kodissa, jossain vaiheessa pyysin jopa äitiäni eromaan isästäni ja aloitetaan uusi elämä. mutta äiti ei sitä tehnyt. tämä kaikki on vaikuttanut minuun ihmisenä monella tapaa( arka ei uskalla luoda ihmiskontakteja tuntee itsensä huonommaksi kuin muut...). nyt melkein 40v naisena alkanut tuntea katkeruutta äitiä kohtaan, miksi äiti pakotti mut elämään sellaisessa kodissa ym...

Vierailija
17/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 01:46"]

ei pahalla ap mutta... ei ehkä olen vaan kyllä olet, olet helvetin itsekäs ja lapsesi tulee maksamaan siitä. itse olen kasvanut kuvailemassasi kodissa, jossain vaiheessa pyysin jopa äitiäni eromaan isästäni ja aloitetaan uusi elämä. mutta äiti ei sitä tehnyt. tämä kaikki on vaikuttanut minuun ihmisenä monella tapaa( arka ei uskalla luoda ihmiskontakteja tuntee itsensä huonommaksi kuin muut...). nyt melkein 40v naisena alkanut tuntea katkeruutta äitiä kohtaan, miksi äiti pakotti mut elämään sellaisessa kodissa ym...

[/quote]

 

En todellakaan tätä halua, ja sekä minä että lapsen isä tehdään kaikkemme lapsen eteen, joka onkin ainakin tällä hetkellä iloinen ja sosiaalinen. Todellakin minulla on pelko, että lapselle tulee jotain traumoja, mutta kun tosiaan vaihtoehtona ei ole se, että minä saisin lapsen. Ainoa vaihtoehto on sen, että pieni lapsi seilaa kahta entistä köyhempää kotia ja minä vedän ranteet auki niinä viikkoina kun lapsi on isällä... voi vitun vittu mikä tilanne...

 

Vierailija
18/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

18 siis taas ap. Ja puhuttukin on, ainakin minä olen yrittänyt puhua ja kirjoittaa, ja huutaa ja kirjoittaa, ja puhua, ja ... ja mieskin on jonkin verran jotain joskus puhunut, mutta ainoastaan aina minun pyynnöstäni...

Vierailija
19/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluaa alkaa tykätä toisesta niin voisiko alkaa miettiä sitä että onko toisessa mitään positiiivista ja jos tuntuu ettei tällä hetkellä ole nin voisitteko muistella mitä joskus oli vai onko kaikki sekin unohtunut tai jo alunperinkin mustaa, Saatan olla naiivi, mutta ajattelen että perheenä voisi olla myös hyvä tehdä jotain kivaa yhdessä, vaikka käydä kävelyllä haistelemassa kevättä ja katsomassa niitä lintuja ja oravia tai mitä nyt näkyy. Saisitko sen miehenkin mukaan: ruisleipää taskuun, kahvia termospulloon ja taaperolle omat eväät. Ajattelen ettei se kokoaikainen ongelmien ruotiminenkaan hyväksi ole - asiat varmaan pitää käsitellä, mutta jos yhdessä aiotte jatkaa niin sitä painolastia olisi helpompi käsitellä ja purkaa jos ensin tulisi edes jonkinlainen positiivinen yhteinen kokemus niin että voisitte ahdistumatta hengittää saman huoneen ilmaa. Katkeruuden koukkuun ei kannata jäädä, mutta se on ehkä enemmän sinun oma asiasi kuin miehen kanssa ruodittava asia. Anteeksianto voi kuulostaa typerältä eikä merkitse sille toiselle todennäköisesti mitään, mutta voi olla itselle aika vapauttava kokemus (sellainen kokemus minulla on). Parisuhde ja sen kestävyys on ennenkaikkea tahdon asia, mutta molempien pitää tahtoa. Ajatukseni varmaan typeriä kun en yhtään tiedä menneisyyttänne, mutta halusin yrittää kun tuo tilanteenne tuntui niin surulliselta.

Vierailija
20/20 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 02:17"]

Jos haluaa alkaa tykätä toisesta niin voisiko alkaa miettiä sitä että onko toisessa mitään positiiivista ja jos tuntuu ettei tällä hetkellä ole nin voisitteko muistella mitä joskus oli vai onko kaikki sekin unohtunut tai jo alunperinkin mustaa, Saatan olla naiivi, mutta ajattelen että perheenä voisi olla myös hyvä tehdä jotain kivaa yhdessä, vaikka käydä kävelyllä haistelemassa kevättä ja katsomassa niitä lintuja ja oravia tai mitä nyt näkyy. Saisitko sen miehenkin mukaan: ruisleipää taskuun, kahvia termospulloon ja taaperolle omat eväät. Ajattelen ettei se kokoaikainen ongelmien ruotiminenkaan hyväksi ole - asiat varmaan pitää käsitellä, mutta jos yhdessä aiotte jatkaa niin sitä painolastia olisi helpompi käsitellä ja purkaa jos ensin tulisi edes jonkinlainen positiivinen yhteinen kokemus niin että voisitte ahdistumatta hengittää saman huoneen ilmaa. Katkeruuden koukkuun ei kannata jäädä, mutta se on ehkä enemmän sinun oma asiasi kuin miehen kanssa ruodittava asia. Anteeksianto voi kuulostaa typerältä eikä merkitse sille toiselle todennäköisesti mitään, mutta voi olla itselle aika vapauttava kokemus (sellainen kokemus minulla on). Parisuhde ja sen kestävyys on ennenkaikkea tahdon asia, mutta molempien pitää tahtoa. Ajatukseni varmaan typeriä kun en yhtään tiedä menneisyyttänne, mutta halusin yrittää kun tuo tilanteenne tuntui niin surulliselta.

[/quote]

Samaa mieltä, liippaa minulla aika läheltäkin itse asiassa. Asiat voivat muuttua, mutta se on kiinni molemmista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kaksi