Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen äiti jolla on adhd

Vierailija
05.05.2014 |

Olen kahden pienen lapsen äiti. Moni varmaankin olettaisi, että elämäni on yhtä sekasotkua - niinhän monella adhd:lla on. Mutta meidän koti on kauniisti sisustettu, aina siisti ja puhdas kuten pihakin, lapset aina puhtaissa vaatteissa ja lapsilla on aina ollut säännölliset ruoka & uni ajat, emme seisoskele päivittäin pelkästään leikkipuistoissa, vaan teemme paljon muuta mukavaa mm.metsäretkiä, pyöräretkiä jne., annan lasten osallistua ruoanlaittoon, siivoukseen, kannustan heitä luovuuteen eli piirrellään, maalataan, valokuvataan, askarrellaan ja rakennellaan kaikkea pientä. Minulla on lääkitys ja mitä olen muita äitejä seurannut, niin olen iloisempi, aktiivisempi ja aikaansaavampi äiti kuin moni 'normaali' äiti ja vaikka arki on kiireistä ja koko ajan riittää tekemistä, niin nautin arjesta suunnattoman paljon.

Vaikka elämä kahden pienen lapsen kanssa on kiireistä, niin huolehdin silti myös itsestäni :)

 

Toivon silti sydämestäni, ettei omilla lapsillani ole adhd:ta.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko susta juttu viimeisessä seiskassa?

Vierailija
2/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu ei ollut. 

Luin kyllä sen, mutta en voi millään tavalla samaistua, minulla arki rullaa enkä pese pyykkiä samaa koneellista viikkoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten adhd vaikuttaa sinun arkeasi vaikeuttavasti? Listassahan vain kehut miten aikaansaava ja onnellinen olet. Sanoit ettet toivo lapsillesi samaa niin kai häiriössäsi on negapuoliakin, kerro vähän niistä?

Vierailija
4/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sepäs on kiva. Eipä kyllä oo mielenkään koskaan tullut kyseenalaistaa ADHD äitejä.

Vierailija
5/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisellä on haava. Se voi olla aivan pieni tai hyvin suuri. Se voi olla vaaraton tai hengenvaarallinen. Se voi olla päässä, kädessä, jalassa, vatsassa, rinnassa, selässä, jalkapohjassa tai missä tahansa muuallakin. Jos voi olla haavoja yhtä monta erilaista kuin on maailmassa ihmisiä, niin voi olla yhtä monta erilaista versiota ADHD:stakin. Toisella "invaliditeetti 100%" tarkoittaa, että jalat on amputoitu. Toinen pystyy vielä juoksemaan, silti invaliditeetti 100% on perusteltu päätös eikä sitä voida edes ajatella kumottavan.

 

Stereotypiat jyllää junttilassa, ei sille voi mitään. Jos on hoksottimet viritetty taajuudelle, niin vähemmän luukee ja enemmän harkitsee rauhassa mitään tai ketään leimaamatta.

Vierailija
6/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vastailee..

 

Toivon siksi ettei lapsillani ole adhd:ta, koska en toivoisi lapsilleni elämää lääkkeiden varassa. Lisäksi lapsena kärsin paljon "erilaisuudestani" ja siitä että muille jokapäiväiset ja helpot askareet oli minulle ylitsepääsemättömiä esim.koulurepun tyhjentäminen ennen seuraavaa koulupäivää.. minulla kulki aina varmaan viikon kirjat mukana. En ollut tyypillinen adhd (häirikkö) vaan kiltti, iloinen ja niissä asioissa missä olin hyvä, olin yleensä paras. Voitin kuvataide-kilpailuja ja urheilin sm-tasolla ja edustin omassa lajissani Suomea ulkomailla. Todistuksessani oli aina numerot kymppejä tai kutosia, riippuen siitä mikä kiinnosti ja mikä ei. Minua aina kuvailtiin luonnonlapseksi, koska en osannut peitellä ilon enkä surun tunteita.

 

Negatiivisia juttuja nykyään:

 

-Tämä monilta osin hyvin sujuva elämäni on täysin lääkityksen varassa. Toki hoidan itseäni myös liikkumalla paljon ja syömällä 6päivää viikosta terveellisesti (lauantaisin teemme aina kunnon herkkuruoat ja pidämme karkkipäivän).

 

-En osaa/halua kaveerata kenenkään kanssa, pidän ihmiset sopivan etäällä, vaikka tykkäisinkin heistä. En pidä kyläilystä, koska kylässä ei ole mitään tekemistä ja tuntuu, että se on ajan hukkaan heittämistä, silti kyläilen koska en halua tuottaa muille pahaa mieltä.

 

-En tiedä miten pärjäisin ilman miestäni. Hän on minulle kaikkein läheisin ihminen ja paras ystäväni. Hän huolehtii minusta, rakastaa sellaisena kuin olen ja silittelee minut aina iltaisin uneen.

 

-En osaa arvostaa rahaa, enkä hoitaa raha-asioitani, mieheni hoitaa tämän puolen. 

 

-En ole ikinä lukenut yhtään kirjaa omaksi ilokseni. En osaa edelleenkään vain olla. Luen mielelläni asioista, jotka minua kiinnostaa, mutta en osaa/malta lukea huvin vuoksi.

 

-Aikataulutan arkeni. Ennen inhosin aikatauluja, koska en pystynyt pitämään niitä. Nykyään teen edellisenä iltana seuraavan päivän ohjelman, joka sisältää ihan arkisimmatkin asiat. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 00:49"]

Olen kahden pienen lapsen äiti. Moni varmaankin olettaisi, että elämäni on yhtä sekasotkua - niinhän monella adhd:lla on. Mutta meidän koti on kauniisti sisustettu, aina siisti ja puhdas kuten pihakin, lapset aina puhtaissa vaatteissa ja lapsilla on aina ollut säännölliset ruoka & uni ajat, emme seisoskele päivittäin pelkästään leikkipuistoissa, vaan teemme paljon muuta mukavaa mm.metsäretkiä, pyöräretkiä jne., annan lasten osallistua ruoanlaittoon, siivoukseen, kannustan heitä luovuuteen eli piirrellään, maalataan, valokuvataan, askarrellaan ja rakennellaan kaikkea pientä. Minulla on lääkitys ja mitä olen muita äitejä seurannut, niin olen iloisempi, aktiivisempi ja aikaansaavampi äiti kuin moni 'normaali' äiti ja vaikka arki on kiireistä ja koko ajan riittää tekemistä, niin nautin arjesta suunnattoman paljon.

Vaikka elämä kahden pienen lapsen kanssa on kiireistä, niin huolehdin silti myös itsestäni :)

 

Toivon silti sydämestäni, ettei omilla lapsillani ole adhd:ta.

[/quote]

 

En tiedä miten pieniä lapsesi vielä ovat, mutta mulla on kolme lasta, joista vain yhdellä on minulta ( äidiltä) periytynyt ADHD, ja kyllä se oli näkyvissä jo todella pienenä, viimeistään 1v iässä jo ihan selvästi.

 

Onneksi nykyään ADHD tunnistetaan jo paljon paremmin, eikä sitä pidetä pelkkänä kirouksena, mitä se ei olekaan.

 

Vierailija
8/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vastaa..

 

Lapseni ovat 3v & 5v. Ainoa mitä olen huomannut, niin vanhempi lapsi on äänille herkkä, kuten minäkin ja välillä kun katselee piirrettyjä tai rakentelee legoilla, niin ei kuule mitään vaikka vieressä puhuisin, on niin omissa maailmoissaan. Raivokohtauksiakin oli, mutta liittyivät kai uhmaikään, koska niitäkään ei ole enää 1½ vuoteen ollut.  Kummatkin lapset ovat olleet helppoja vauvoja, eivätkä ole valvottaneet.

 

Miten adhd näkyy pienessä lapsessa? Esim. 1-vuotiaalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksistasi ap! Olen iloinen sinun puolestasi, että olet löytänyt lääkityksestä ja itsehoidosta apua elämääsi! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! t. 4

Vierailija
10/18 |
21.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on kiinnostava aihe..itse olen parhaillaan adhd tutkimuksissa ja kiinnostaa todella minkälainen adhd ihminen on äitinä.kommetteja kiiiitoooos :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
18.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Vierailija
12/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa että ap on saanut elämänsä järjestykseen. Adhd-aiheiset keskustelut ovat lähes aina vanhempien näkökulmasta, joilla adhd lapsi. Olisi kiinnstavaa kuulla kokemuksia millaista on kasvaa (diagnosoimattomattoman) adhd-vanhemman kanssa normaalina lapsena. Olen 30-v. ja tajunnut vasta nyt, että äitini on mahdollisesti adhd. Oireet ilmeisesti täsmäävät:

-rahan käyttö ollut aina huoletonta. Olen lainannut 10-vultiaasta lähtien säästöjäni äidille, jolta ruokarahat loppu. Käyttää rahaa kauneuteen, uuteen autoon, sisustukseen ym. vaikka pienktuloinen

-ei kuuntele, ei muista. Ei pysty keskittymään toisen asiaan hetkeksikään vaan alkaa selittämään omia asioitaan päälle.

-arjen hallinta vaikeaa. Ei ole koskaan muistanut esim. koulun lappuja ja lupia, vanhempain iltoja ym.

-luova ja idearikas. Keksii ideoita ja alkaa toteuttamaan niitä harkitsematta onko ne järkeviä tai hyviä.

-töksäyttelee ja möläyttelee asioita

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opin lapsena tunnolliseksi ja tarkaksi ehkä osittain sen vuoksi, että äiti ei hoitanut asioitani. Olen myös kokenut paljon häpeää ja huonommuuden tunnetta, koska en ole saanut äidiltäni huomiota vaan olen ollut se, jonka piyää kuunnella ja seurata ylivilkasta vanhempaa. Nykyään pelkään, että minuun kiinnitetään huomiota ja kiusaannun siitä. Minun on vaikea saada toisten huomio kiinnitettyä itseeni ja kerrottua asiani.

Vierailija
14/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini on ihan hyväsydäminen ihminen, mutta adhd tekee hänestä välillä kylmän oloisen. Juurikin tuo ettei kuuntele, tuntuu siltä ettei välitä. Osoittaa välittämisen sitten erilaisten tempausten kautta ja rynnii pyörremyrskyn lailla toteuttamaan jotain huomaavaisuudesta kumpuavaa ideaansa. Yleensä tulee samalla astuneeksi jonkun tietyn rajan yli eli esim. että ei kunnioita aikuisen ihmisen kotia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä että hoidat itsesi ja syöt lääkkeesi.

Olen itse adhd-äidin lapsi, ja pakko sanoa että lapsuus oli hirveää kaaosta.

Siistiä meillä kyllä oli, eikä mihinkään saanut koskea ettei tule epäjärjestystä. Jo se sai äidin menettämään malttinsa että verho ei ollut oikealla tavalla. Niissä verhoissa piti laskokset olla juuri tietyllä tavalla, enkä osaa vielä aikuisenakaan asettaa niitä niin että äidille kelpaisi.

Meillä oli kaikissa pikkuasioissa millintarkka järjestys ja kuri, mutta muuten säännöt vaihtelivat arvaamattomasti enkä koskaan tiennyt mitä minulta halutaan.

Joskus tuli huutoa siitä että en ollut tiskannut astioita ja joskus tuli huutoa siitä että olin tiskannut astiat.

Siitäkin sain nuhteita että kuuntelin aikuisia ja otin säännöt todesta. Minua usein verrattiin siskooni (jolla myös on adhd) ja sain kuulla kuinka sisko on fiksumpi ja järkevämpi. Siskoani kehuttiin mm. siitä, että hän sanoi käskyihin"joojoo" ja toimi sitten niinkuin itse halusi. Minunkin olisi pitänyt toimia sillä tavalla. Mutta en osannut.

Tietysti koko ajan oli hirveä härdelli päällä. Ja kaiken piti tapahtua aina heti. Jos äiti tuli kuudelta aamulla huutamaan, että nyt petivaatteet pyykkiin, niin silloin petivaatteet lähtivät pyykkiin kuudelta aamulla. Kerran olin sairaana enkä herännyt "nyt petivaatteet pyykkiin"-komentoon. Myöhemmin, sitten kun heräsin niin sain huomata että petivaatteet olivat lähteneet pyykkiin.

Vierailija
16/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juurikin hyvässä ja pahassa kaikki tapahtuu adhd-perheessä tässä ja nyt. Meilläkin oli aina siistiä ja lauantaisin piti kaikki puunata lattiasta kattoon. Tämä oli äitini lapsuudenkodin peruja ja jonkinlainen pakko. Äitini usein "kärsi" tästä pakonomaisesta siivouksesta.

Mitään suunnitelmallisuutta ei koskaan ollut, enkä tiennyt mitä milloinkin oli tapahtumassa. Itse olin aika pedantti ja oli kamalaa äitini takia esim. myöhästyä koulusta. Aina oltiin viime tipassa liikkeellä. Välillä myös odottelin äitiäni saapuvaksi hakemaan harrastuksesta myöhään illalla, yksin pimeässä. Kun hän viimein sitten saapui, oli tietysti minulle vihainen kun olin taas vaivaksi.

Välillä toki tehtiin ex tempore jotain hauskaa, mikä oli lapsesta toki mukavaa. Mutta toisaalta sitten äkkipikaisuutta oli sellaisissakin asioissa, missä olisi pitänyt miettiä ja suunnitella kunnolla. Kuten vaikkapa muutto toiselle paikkakunnalle muutaman kuukauden varoitusajalla, kesken kouluvuoden.

Vierailija
17/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos add/adhd:tä ei ole diagnosoitu aikuisikään mennessä, niin onko kyseessä väistämättä lievempi ongelma? Tai onko kyseessä tällainen "lastentauti", että aikuisilla sitä ei osata epäillä?

Vierailija
18/18 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juurikin hyvässä ja pahassa kaikki tapahtuu adhd-perheessä tässä ja nyt. Meilläkin oli aina siistiä ja lauantaisin piti kaikki puunata lattiasta kattoon. Tämä oli äitini lapsuudenkodin peruja ja jonkinlainen pakko. Äitini usein "kärsi" tästä pakonomaisesta siivouksesta.

Mitään suunnitelmallisuutta ei koskaan ollut, enkä tiennyt mitä milloinkin oli tapahtumassa. Itse olin aika pedantti ja oli kamalaa äitini takia esim. myöhästyä koulusta. Aina oltiin viime tipassa liikkeellä. Välillä myös odottelin äitiäni saapuvaksi hakemaan harrastuksesta myöhään illalla, yksin pimeässä. Kun hän viimein sitten saapui, oli tietysti minulle vihainen kun olin taas vaivaksi.

Välillä toki tehtiin ex tempore jotain hauskaa, mikä oli lapsesta toki mukavaa. Mutta toisaalta sitten äkkipikaisuutta oli sellaisissakin asioissa, missä olisi pitänyt miettiä ja suunnitella kunnolla. Kuten vaikkapa muutto toiselle paikkakunnalle muutaman kuukauden varoitusajalla, kesken kouluvuoden.

Meillä oli samanlaista.

Kerran muutettiin Ihan yhtäkkiä muutaman viikon varoitusajalla toiselle paikkakunnalle. Myös se tapahtui kesken lukuvuoden. Olin silloin lukiossa.

Äiti päätti pistää talon myyntiin ja se menikin kaupaksi ekalla näytöllä. Sitten etsittiin paniikissa uutta kotia jonne pääsisi muuttamaan heti.

Lemmikoirasta luovuttiin myös yllättäen. Eräänä päivänä äiti vaan ilmoitti, että koira lähtee nyt piikille. Sisko asui silloin viikot ammattikoulun asuntolassa ja sai tietää koirasta luopumisesta kun tuli viikonlopuksi kotiin.

Myöhästymisiä ei kuitenkaan sattunut. Kaikkien lähtemisten kanssa mentiin toiseen ääripäähän. Bussipysäkillä piti seisoa viimeistään puoli tuntia ennen aikataulun ilmoittamaa lähtöaikaa. Mieluummin vielä aikaisemmin. Mutta eipä myöhästytty.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi neljä