Surullinen ope: oppilaiden taidot ja osaaminen laskevat vuosi vuodelta.
Olen käyttänyt tämän lauantain ja eilisen illan kokeiden ja suoritusten korjaamiseen. Alan vaipua epätoivoon oppialiden suoritusten kanssa. Olen pitänyt lähes identtisen kokeen (tehtävätyyppi pysyy samana, mutta aihetta varioidaan) jo useamman vuoden ajan. Saadut arvosanat ovat pudonneet koko ajan. Nyt luokan parhaat saivat enää seiskan. Opetussuunnitelma ja sen vaatimukset ovat pysyneet samana. Kuitenkin peruskoulun jälkeen näiltä nuorilta tullaan vaatimaan osaamista enemmän kuin koskaan ennen.
Joka syksy yhä suurempi osa oppilaista ei osaa yläkouluun tullessaan viikonpäiviä, ilmansuuntia, kuukausia tai erota oikeata ja vasempaa. Osa oppilaista ei ole koskaan tehnyt läksyjä tai kerrannut kokeeseen. Yhden oppilaan kohdalla paljastui, ettei hän tiennyt miten asioita opetellaan.
Onneksi tämä sylissä kiehnäävä kissa lohduttaa... Ja ennen kuin kukaan käy valittamaan, myös aineenopettajalla voi olla lukivaikeus. Se ei vaikuta opetuksen laatuun.
Kommentit (805)
Kuten muutama muukin mainitsi, ei ennen ollut mitään yhteydenpitoa oppilaiden vanhempien ja koulun välillä. Itse aloitin ekaluokalla 1973.
Nyt tuntuu, että jatkuvasti Wilma huutaa ja on oppimiskeskusteluja ym. turhaa!
Ja miksi ihmeessä lapset eivät saa viedä kotiin palautettuja kokeitaan?? Muutama vuosi sitten vielä sai ja pystyi tarkistamaan missä on tenavalla mennyt pieleen ja onko opettaja tarkastanut oikein.
Tässä yhteydessä täytyy kyllä sanoa, että TODELLA usein opettaja oli tehnyt aikamoisia virheitä.
Luulisi nykylasten olevan kaikkien aikojen viisaimpia kun kaikki tieto on painalluksen päässä. Muistan itse kun piti tehdä esitelmä ja sitä aihetta käsittelevät kirjat oli kirjastosta lainassa...
Lapset ei enää jaksa keskittyä vanhanaikaiseen pänttäämiseen kun viihdettä on tarjolla tuutin täydeltä. Myös opeilla on paine tehdä toiminnallista, jopa viihteellistä toimintaa tunneilla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset saavat suoritettua yliopistotutkintoja mutta eivät saa päässään pysymään sitä tietoa kumpi puoli on oikea?
Ei hyvää päivää...
Jotkut ovat suorittaneet jopa opettajantutkinnon, eikä tiedä mikä on vasen ja oikea, niin kuin opettajaserkkuni.
Olen opettanut jo vuosia opettajaserkulleni, miten auto saadaan helposti parkkeeraattua taskuparkkiin, vaikka hänellä ajokortti jo yli 10v niin ei vaan saa autoa taskuparkkiin ja on kolhinut jo kymmeniä autoja ja valittaa, miten parkkipaikka on liian pieni.
Muutama viikko taas opeteltiin ja kun pyysin kääntämään rattia oikealle, niin eikös hän painanut kaasua ja käänsi rattia vasemmalle ja hups auto oli jo toisessa autossa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset saavat suoritettua yliopistotutkintoja mutta eivät saa päässään pysymään sitä tietoa kumpi puoli on oikea?
Ei hyvää päivää...
Tietoa on nykyään niin paljon että tieto jota ei tarvitse häviää muistista. Kone voitaa ihmisen tiedon käsittelyssä ja muistissa mutta ei esim. sosiaalisissa taidoissa.
Missä yliopistokoulutuksen vaativassa ammatissa ei koskaan törmää käsitteeseen "oikea" ja "vasen" ?
Huoh. Se ei ole automaatio, mutta jokainen joka sitä ei automaattisesti erota, on kehittänyt keinoja löytää se oikea tieto. Esim itse ajattelen sen kautta että kummalla kädellä kirjoitan - eli jee, TÄMÄ puoli on oikea ja toinen vasen. Siihen menee se max 1-2 sekuntia, mutta automaatio se ei ole. Jos taas minun pitää piirtää paperille kompassa, etelä ja pohjoinen ovat selkeitä automaatiota. Niitä ei tarvitse miettiä vaan ne tulevat selkärangasta. Sen sijaan tuo sanat oikea ja vasen tai länsi ja itä eivät tule. Tiedän autoillessa mistä suunnasta tulevia pitää väistää, mutta jostain ihmeellisestä syystä ne sanat oikea ja vasen eivät integroidu kiinteästi selkärankaan. Lateraaliset suunnat ovat minulle selkeitä käsitteitä, mutta ne sanat eivät “kiinnity” niihin.
Valmistauduin juuri selittämään ihmettelijälle tätä ilmiötä, mutta sinä ehdit ensin.
Mainitsin jo aiemmin saman käsityksen kuin sinä nyt: kysymys on kielestä, siis käsitteiden nimityksistä, ei siitä, etteikö vasenta ja oikeaa "ymmärtäisi".
Tuo ihmettelijä sen enempää kuin kukaan muukaan ei aja autoa hahmottamalla liikennettä sanojen perusteella. Suuntien nimityksiä tarvitaan vain silloin, kun seurataan tai annetaan sanallisia ohjeita. Minä olen hyvin kätevä käsistäni monella tavalla, enkä ole kertaakaan jumittunut keskilattialle pyörimään akselini ympäri sen vuoksi, että esimerkiksi "vasemmanpuoleisen" pistorasian sijainti olisi jäänyt minulle epäselväksi. Ja akateeminen koulutuskin on, joten abstrakti ajattelu sujuu ilman automaattista vasemman ja oikean tunnistamista.
Työskentelen avustajana alakoulussa, ja muutaman viime vuoden aikana olen huomannut että joka syksy koulun aloittaa liuta uusia ekaluokkalaisia, joilla ihan perustaidot elämässä pärjäämiseen on todella heikolla tasolla. Uskoisin, että näille lapsille on kotona tehty aivan kaikki valmiiksi, eikä heidän ole tarvinnut opetella tekemään mitään itse. Ei tiedetä mitä omassa koulurepussa on ja onko kaikki tarvittava mukana, koska äiti on pakannut repun valmiiksi. Ei osata sitoa kengännauhoja, laittaa ulkovaatteita siististi naulakkoon, syödä muulla välineellä kuin lusikalla, tehdä minkäänlaista yhteistyötä muiden kanssa jne. Näille lapsille pitää välitunnille lähtiessä neuvoa mitä ulkovaatteita pitää pukea päälle, ja vielä auttaa kenkien, hanskojen ja vetoketjujen kanssa. Askartelutunneilla jokaiselle pitäisi olla omat sakset, liimat, vesivärit jne., jos antaa jonkun välineen vaikka kolmelle lapselle yhteiskäyttöön niin alkaa hirveä omiminen ja yhtään ei malteta odottaa omaa vuoroa. Ruokailussa pitää selostaa ihan tavallisista ruoista että mitä se on ja miten sitä kuuluu syödä, esim. että marjakeitto on tarkoitus syödä puuron kanssa yhdessä samalta lautaselta eikä erikseen. Leipien voitelu ei onnistu, likaiset astiat laitetaan yhtenä läjänä linjastoon kun ei osata katsoa mihin mikäkin lasi tai tarjotin kuuluu laittaa. Eikä se mitään jos ei kaikkea tätä osaa koulua aloittaessaan, mutta moni ei edes ekaluokan aikana opi näitä juttuja vaan tarvitsee jatkuvasti neuvomista.
Kuitenkin pk-seudulla lukioiden sisäänpääsyrajat nousee koko ajan, eli nähtävästi myös arvostelukriteerit löyhentyy koko ajan. Se mikä oli ennen 8 on nyt 9 ja mikä oli ennen 9 on 10.
Kouluun mennään "pitään hauskaa" kuin lätkänpelaajat änäriin. Ope koittaa vetää nykyaikaisen upean shown, ettei lapsilla olis hankalaa, vaikeeta eikä tylsää. Ja taikaiskusta muka sitten oppiminen tapahtuu. Kyllä ennen oltiin tyhmiä, kun oikein opeteltiin ja läksyt luettiin. On kehitys kehittynyt. Pah!
Perusasiat on tylsiä, ei niitä viitti eikä tartte nykylapsen opetella. Tenavat on syntyny isompia areenoja varten, siellä surfataan pitkiä kaaria ilmiöoppimisen voimin suoraan tieteen kehityksen kärkeen. Omnipotentti lapsiaikuinen, jolla suuret luulot kuin tuulimunalla.
Mijsi edes vaivaan päätäni, kun sitä alkaa tää niin jomottaan. Keitän kahvit ja luen käsinkirjoitetun kirjeen menneisyydestä.
No kun tulee paha mieli, jos ei saa kymppiä. Miksei reilusti käytetä koko skaalaa 4-10?
Tää on ehkä kauhein lasten ja nuorten haukkumisketju, mitä olen nähnyt.
On koulullakin jotain vastuuta, jos ei ala-asteella opetus ole kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset saavat suoritettua yliopistotutkintoja mutta eivät saa päässään pysymään sitä tietoa kumpi puoli on oikea?
Ei hyvää päivää...
Jotkut ovat suorittaneet jopa opettajantutkinnon, eikä tiedä mikä on vasen ja oikea, niin kuin opettajaserkkuni.
Olen opettanut jo vuosia opettajaserkulleni, miten auto saadaan helposti parkkeeraattua taskuparkkiin, vaikka hänellä ajokortti jo yli 10v niin ei vaan saa autoa taskuparkkiin ja on kolhinut jo kymmeniä autoja ja valittaa, miten parkkipaikka on liian pieni.
Muutama viikko taas opeteltiin ja kun pyysin kääntämään rattia oikealle, niin eikös hän painanut kaasua ja käänsi rattia vasemmalle ja hups auto oli jo toisessa autossa kiinni.
Seuraavalla kerralla voitkin sitten ottaa käyttöön uudenlaisen opetustavan. Älä kehota serkkuasi kääntämään rattia/autoa/päätä/renkaita/keskisormea vasemmalle tai oikealle, vaan osoita kädelläsi suunta rauhallisesti ja vakain liikkein ja sano selvästi "tuohon suuntaan".
Opettajaserkullasi on aika huono autonkäsittelytaito, mutta sinun opetustaitosi eivät ole yhtään sen paremmat. :)
t. Ope ja ammattikuljettaja vuodesta 1990 lähtien
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen avustajana alakoulussa, ja muutaman viime vuoden aikana olen huomannut että joka syksy koulun aloittaa liuta uusia ekaluokkalaisia, joilla ihan perustaidot elämässä pärjäämiseen on todella heikolla tasolla.
Eikä se mitään jos ei kaikkea tätä osaa koulua aloittaessaan, mutta moni ei edes ekaluokan aikana opi näitä juttuja vaan tarvitsee jatkuvasti neuvomista.
Edellinen hallitus poisti subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Kouluun ovat tulleet ne, joilla ei ollut oikeutta oppia noita asioita päiväkodissa. Esikoulu ei ehdi kaikkea opettaa.
Tuo on tuttua myös opettajakoulutuksessa, vaikka kysymys aikuista ja aikomus lähteä opetustyöhön. Kaikki jätetään viime tippaan, tiedotteita ei kuunnella tai lueta, kysellään samoja asioita moneen kertaan ja pyöritellään silmiä, ettei ole kuullutkaan, tehtäviä ei palauteta jne. jne. Ehkä maistelet nyt omaa lääkettäsi. Ja sinun työssäsi on kysymys vielä lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen avustajana alakoulussa, ja muutaman viime vuoden aikana olen huomannut että joka syksy koulun aloittaa liuta uusia ekaluokkalaisia, joilla ihan perustaidot elämässä pärjäämiseen on todella heikolla tasolla. Uskoisin, että näille lapsille on kotona tehty aivan kaikki valmiiksi, eikä heidän ole tarvinnut opetella tekemään mitään itse. Ei tiedetä mitä omassa koulurepussa on ja onko kaikki tarvittava mukana, koska äiti on pakannut repun valmiiksi. Ei osata sitoa kengännauhoja, laittaa ulkovaatteita siististi naulakkoon, syödä muulla välineellä kuin lusikalla, tehdä minkäänlaista yhteistyötä muiden kanssa jne. Näille lapsille pitää välitunnille lähtiessä neuvoa mitä ulkovaatteita pitää pukea päälle, ja vielä auttaa kenkien, hanskojen ja vetoketjujen kanssa. Askartelutunneilla jokaiselle pitäisi olla omat sakset, liimat, vesivärit jne., jos antaa jonkun välineen vaikka kolmelle lapselle yhteiskäyttöön niin alkaa hirveä omiminen ja yhtään ei malteta odottaa omaa vuoroa. Ruokailussa pitää selostaa ihan tavallisista ruoista että mitä se on ja miten sitä kuuluu syödä, esim. että marjakeitto on tarkoitus syödä puuron kanssa yhdessä samalta lautaselta eikä erikseen. Leipien voitelu ei onnistu, likaiset astiat laitetaan yhtenä läjänä linjastoon kun ei osata katsoa mihin mikäkin lasi tai tarjotin kuuluu laittaa. Eikä se mitään jos ei kaikkea tätä osaa koulua aloittaessaan, mutta moni ei edes ekaluokan aikana opi näitä juttuja vaan tarvitsee jatkuvasti neuvomista.
Mitä siellä koulussa sitten tapahtuu, kun lapset taantuvat kouluympäristössä?
Minä taas työskentelen eskarissa ja lapsista n. 80-90% osaavat lukea, laskea ja nuo kengän nauhat, aterimien käyttö, pukeminen, lapset kuuntelevat ohjeita, käyttäytyvät hyvin jne. lapset hallitsevat ne taidot jo 4-5v, eikä ongemia lasten kanssa ole, vaikka ryhmät suuria.
Minä kävin kouluni vuodesta 1970 eteenpäin. Muiden kuin omieni ja sisaruksieni läjsyjenluvusta en tiedä mitään. Kuinka moni teistä tämänikäisistä sai vanhemmiltaan jatkuvaa apua läksyjenteossa? Oliko auttaminen ja neuvominen yleistä, ja jollei ollut, milloin se on yleistynyt?
Minun vanhempani pitivät tärkeänä sitä, että lapsilla oli oma työpöytä ja rauhallinen paikka tehdä läksyjä. Muuten he puuttuivat asiaan vain kysymällä, onko läksyt tehty. Kun me lapset olimme alaluokilla, isä opiskeli työn ohessa öiseen aikaan ja me varmaankin otimme hänestä esimerkkiä. Isän pöydälle meillä ei ollut asiaa, vaikka siellä olikin kaikenlaista mielenkiintoista katseltavaa. (Kävin "salaa".)
Olen tehnyt urani aikuiskoulutuksen parissa. Muutaman kerran on käynyt ilmi, että opiskelija ei ole tehnyt kotitehtäviään itse (tai sitten hän on muuttanut käsialansa hetkellisesti aivan erilaiseksi, yleensä tavallista huomattavasti siistimmäksi). Kerran eräs mies aivan tosissaan valitti minulle siitä, ettei hän ollut tehnyt kotitehtäviään viikkokausiin sen vuoksi, että vaimo oli kieltäytynyt "auttamasta". Arvelen, että tuossa perheessä myös lapset ovat tottuneet siihen, että tehtäviä ei ole tarkoituskaan tehdä itse.
Ainoa perhe, jota olen päässyt tarkkailemaan normaalioloissa, on veljeni perhe. Lapsilla on omat huoneet ja pöydät, mutta alakoululaisina he tekivät läksynsä keittiön pöydän ääressä, missä varsinkin sen huolettomamman vilperin touhuja voitiin pitää silmällä. Millaisia kokemuksia ja näkemyksiä teillä muilla on? Miten on tarkoitus toimia ja mitä pidetään yleisenä käytäntönä?
Opetus on sirpaleista. Mielestäni liikaa omaehtoista etsimistä, ryhmätöitä, koulun ulkopuolella tehtävää extratehtävää ja siihen päälle kokeisiin lukeminen ym.
Siis ihan liikaa kaikkea, yhdenkin aineen puitteißa.
Seurasin kauhulla sivusta viime kevään etäopiskelua, kuinka ne pienet pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Tää on ehkä kauhein lasten ja nuorten haukkumisketju, mitä olen nähnyt.
On koulullakin jotain vastuuta, jos ei ala-asteella opetus ole kunnossa.
Juuri näin. Ja tunnen myötähäpeää aloituksesta ja kommenteista. Mitä tämä kertoo aikuista ja tästä ajasta ja millaisen mallin, asenteen ja esimerkin lapsemme saavat tai annamme. Voiko kukaan enää ihmetellä tämän aloituksen luettuaan, miksi lapset käyttävät rumaa kieltä ja kiusaavat toisiaan. Ja osa vielä opettajaihmisiä.
Todella huolestuttavaa, kun poliittisen päättäjät korostavat lapsen varhaiskasvatusta päiväkodissa ja koulussa, jossa pitäisi työskennellä alan ammattilaiset, vanhempien tukena ja apuna.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen avustajana alakoulussa, ja muutaman viime vuoden aikana olen huomannut että joka syksy koulun aloittaa liuta uusia ekaluokkalaisia, joilla ihan perustaidot elämässä pärjäämiseen on todella heikolla tasolla. Uskoisin, että näille lapsille on kotona tehty aivan kaikki valmiiksi, eikä heidän ole tarvinnut opetella tekemään mitään itse. Ei tiedetä mitä omassa koulurepussa on ja onko kaikki tarvittava mukana, koska äiti on pakannut repun valmiiksi. Ei osata sitoa kengännauhoja, laittaa ulkovaatteita siististi naulakkoon, syödä muulla välineellä kuin lusikalla, tehdä minkäänlaista yhteistyötä muiden kanssa jne. Näille lapsille pitää välitunnille lähtiessä neuvoa mitä ulkovaatteita pitää pukea päälle, ja vielä auttaa kenkien, hanskojen ja vetoketjujen kanssa. Askartelutunneilla jokaiselle pitäisi olla omat sakset, liimat, vesivärit jne., jos antaa jonkun välineen vaikka kolmelle lapselle yhteiskäyttöön niin alkaa hirveä omiminen ja yhtään ei malteta odottaa omaa vuoroa. Ruokailussa pitää selostaa ihan tavallisista ruoista että mitä se on ja miten sitä kuuluu syödä, esim. että marjakeitto on tarkoitus syödä puuron kanssa yhdessä samalta lautaselta eikä erikseen. Leipien voitelu ei onnistu, likaiset astiat laitetaan yhtenä läjänä linjastoon kun ei osata katsoa mihin mikäkin lasi tai tarjotin kuuluu laittaa. Eikä se mitään jos ei kaikkea tätä osaa koulua aloittaessaan, mutta moni ei edes ekaluokan aikana opi näitä juttuja vaan tarvitsee jatkuvasti neuvomista.
Mitä näiden lasten mielessä tapahtuu?
Kun samaiset lapset päiväkodissa ja eskarissa osaavat perusasiat, käyttäytyvät hyvin jne. ilman suurempia ongelmia. Ovat reippaita ja iloisia ja odottavat innolla lomien ja viikonlopun jälkeen päiväkotiin pääsyä ja kavereiden näkemistä.
Ja ihan tutkitusti lapset eivät viihdy koulussa, vaikka sinne eskarissa on kovasti odotettu. Jo viikon jälkeen koulu tuntuu vastenmieliseltä ja pahalta paikalta ja se on pakkopullaa. Ja siitä iloisesta ja reippaasta eskarilaisesta on viikon jälkeen koulun aloittamisesta tullut apea ja iloton.
Mikä on tappanut lapsen ilon, riemun ja osaamisen?
Ap:lle vastaus löytyy ihan oman alan tutkimuksista.
Maailman laajuisissa tutkimuksissa suomalaiset lapset ovat pitäneet ykkössijaa jo vuosia ja kokevat koulun ja sen ilmapiirin hyvin kielteisenä, toisin kuin muissa maissa, siellä lapset kokevat koulussa oppisen iloa ja riemua, joka tietenkin kasvattaa oppisen motivaatiota ja lapsen itsetuntoa.
Eikä työilmapiiri taida olla opettajillakaan sen parempi, paljon on työpaikkaniusaamista ja kyräilyä opettajien keskuudessa.
Monissa kouluissa lapset tekevät itse materiaalin luonnontieteisiin. Joten riippuu ihan kirjailijan (oppilaan) kyvyistä, minkälainen materiaali tulee. Varsinkin kasvien, anatomian ja karttojen piirtäminen on hyvin vaikeaa lahjakkaalle.