Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut kuvittelee että murhatutkinnan aikana pääsisi kotiin joululomille tai että poikien nuoren iän vuoksi eivät joutuisi vankilaan?
Kyllä se Seinäjoen teinikin ihan vankilassa istui vaikka oli vasta kasiluokkalainen.
Istui 3v.
Vierailija kirjoitti:
Ei nää kuitenkaan elinkautista tule saamaan ikänsä vuoksi vaikka teko paljastuisi suunnitelluksi.
Noin nuorilla on lievennetty asteikko.
Seinäjoen murhaaja sai 9 vuotta vankeutta mutta istui vain kolmisen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ei nää kuitenkaan elinkautista tule saamaan ikänsä vuoksi vaikka teko paljastuisi suunnitelluksi.
Murha ei ole aina suunniteltu. Henkirikos on murha, jos se on erityisen julma ja raaka.
Toivottavasti nämä hirviöt eivät IKINÄ enää pääse ihmisten ilmoille. Luulisi heidän vanhempien olevan samaa mieltä. Se joka tuollaiseen tekoon kykenee oli ikä mikä tahansa ja vaikka olisi ollut missä aineissa, on läpeensä sairas. HYI! Lusimisen jälkeen kuolemantuomio olisi ainoa oikea. Sen sijaan he istuvat ehkä muutaman vuoden, jonka jälkeen vapaa elämä uusien nimien varassa. Atson lähimmäisille syvä osanotto. He eivät koskaan tule tästä toipumaan ja joutuvat viattomina kärsimään elinkautisen kauhean tuskan ja surun muodossa:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nää kuitenkaan elinkautista tule saamaan ikänsä vuoksi vaikka teko paljastuisi suunnitelluksi.
Noin nuorilla on lievennetty asteikko.
Seinäjoen murhaaja sai 9 vuotta vankeutta mutta istui vain kolmisen vuotta.
Aivan surkea maa tämä kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
16v. on myös lapsi. En voi omaani kuvitella aikuiseksi ja täyttää 17 vuotta.
Tämä teko ei ole normaalin nuoren teko.
Sinä hahmotat omasi lapseksi vielä silloinkin kun tämä on 25-vuotias.
Tämä on sellainen aihepiiri keskustelupalstoilla joka tuo "keskustelijoista" pahimmat yhteen, ilkeyden syöksykierre pahenee kun jäljelle jää sairaimmat kommentoimaan toinen toisilleen.
Älkää nyt sentään alkako toisillenne pahaa tahtomaan, eikö tässä tapauksessa ole jo tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
Aikuisten teot, aikuisten tuomiot ja kohtelu. Ei mitään armoa tai sääliä näille äbäröille. Piikille vaan, kuten hulluille koirillekin tehdään.
Kyllä, vain sairaimmat jäävät kommentoimaan näihin aihepiireihin...
Vierailija kirjoitti:
Kouluissa mitataan
liikunnallisia suorituksia erilaisilla testeillä. Lääkärin (fyysiset) tarkastukset tehdään vuosittain, tai ainakin aika-ajoin.Tärkeää olisi mitata myös pääkopan sisältöä ja sosiaalista kyvykkyyttä. Tämä on jätetty lähes täysin huomiotta mikä näkyy hirveänä käytöksenä, empatiakyvyttömyytenä, syrjäytymisenä ja pahimmillaan - no, näimme siitä juuri järkyttävän esimerkin.
Jos johonkin pitäisi tässä maassa resursseja kohdentaa, niin lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin parantamiseen. Ongelmakäytökseen puuttumiseen. Nuorisotyöhön. Heikkojen tukemiseen.
Tässäpä järkevin kannanotto jonka olen pitkään aikaan, jos koskaan, lukenut. Ihan silmät aukesi että noinhan se on. Kumpi on tärkeämpää; että saa kädet yhteen selän takana, vai että osaa olla toisten kanssa?
En tiedä, minkänlaista vankilassa oikeasti on, mutta minulla on mielikuva siitä. Nuorillakin on mielikuva - ja luulen, että se ei paljon pelota eikä estä rikoksia. Olin kerran kristillisella opistolla kurssilla - ja siellä oli eräs elinkautisen saanut murhamies suorittamassa Helsingin Yliopiston kursseja. Kuka tietää - ehkä hänestä tuli yhteiskunnan avustamana myös maisteri ja hyvä niin, mutta... Muistan kesäisen päivän järven rannalla - tämä mies naisystävän kanssa - ja ajattelin, että miehen elämä vaikuttaa ihan mukavalta. Vankilassa voi käydä koulua, kehittää itseään, on ammattilaisia tukemassa. Pääsee välillä jopa kristillisen opiston kalliille kurssille. Tavallinen kunnollinen nuori ei tälläistä tukea yleensä saa. Moni varmaan ajattelee, että voi tehdä mitä vaan . ja rangaistus on kuitenkin aika lievä. Samalla uhrin omaiset saavat kovimman mahdollisen elinkautisen - elämä yhtä painajaista. Murhaaja saa ilmeisesti osakseen vaan kohteliasta käytöstä, koska eihän Suomessa saa kenellekään huutaa, ollaan niin ymmärtäväisiä. Jos tälläinen paapominen jatkuu, on yhteiskunta kohta todella suurissa vaikeuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.Se menee helposti överiksi, kuten ennen vanhaan hautajaisiin tunkeminen.
Uhrin perhe ei saa rauhaa. Onhan se tietysti parempi kuin vaikeneminen, supinat ja sipinät.Eihän tragediapaikalle kynttilän vieminen ole tunkemista uhrin perheen reviirille. Kyllä se varmasti vaan lohdullista on nähdä että on ihmisiä joita tämä tragedia on koskettanut sen verran että ovat viitsineet viedä kynttilän vaikka ei ole mikään pakko.
Miettikää omalle kohdalle, kuinka paljon ja millaista viestiä kestäisitte.
Luulenpa että kynttilät eivät poista omaisten surua, mutta eleenä lohduttavat. Ikävämpää olisi sellainen suhtautuminen, että kaikki vain pyrkisivät mahdollisimman nopeasti unohtamaan ja lakaisemaan asian maton alle.Vaikenemaan hienotunteisesti. Se yleensä on uhrin ja omaisten osa. Jäädään yksin ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä tai välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
Toivottavasti joudut itse alaikäisen tekemän väkivaltarikoksen uhriksi.
Aivan karmeita kommentteja. Miettikää ihmiset vähän mitä kirjoitatte. Viha synnyttää lisää vihaa.
Ihan niin kuin sadististen väkivaltarikollisten puolustaminen ja näiden syyllisyyden vähättely olisi ok. Uhri ansaitsee myötätuntoa, ei tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
16v. on myös lapsi. En voi omaani kuvitella aikuiseksi ja täyttää 17 vuotta.
Tämä teko ei ole normaalin nuoren teko.Ei todellakaan ole lapsi, ellei sitten ole kasvatettu jossakin pumpulissa. Itse olen muuttanut omilleni jo 16-vuotiaana ja niin on muuttanut pari muutakin tuntemaani tyyppiä. Olin nuori, mutta en lapsi ja tiesin kyllä hyvin jos silloin, mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt jos tätä asiaa lähtee tarkastelemaan lapsi-kulmalla, otetaan samalla sitä vastuuta tekijöiltä pois. Näin ei kannata toimia eikä ajatella. Sääliä voi tuntea, kunhan miettii ensin miten paljon sääliä tekijät itse osoittivat uhriaan kohtaan pitkän pahoinpitelyn/surmaamisen aikana. Ei pidä olla naiivi.
Ilmeisesti olet hyvin huonosta kodista. En tunne ketään joka muuttanut pois 16 vuotiaana.
Edelleen väitän että on lapsi, kehitys ei ole vielä sama kuin aikuisella.
Hyvien kotien lapset ei lähde kiireellä karkuun kodistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
Aikuisten teot, aikuisten tuomiot ja kohtelu. Ei mitään armoa tai sääliä näille äbäröille. Piikille vaan, kuten hulluille koirillekin tehdään.
Sä kuukut samaan kastiin.
Tuskallista ajatella pojan pelkoa ja epätoivoa, niin tuskallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pojat pääsee kotiin jouluksi. Katsokaa vain. Tässä on kuitenkin melkein kaksi viikkoa aikaa.
Jotkut täällä ei vieläkään ymmärrä, miten paljon rikollisia paapotaan Suomessa. Ja vielä enemmän, jos kyseessä on alaikäisiä tekijöitä.
Ei kai ketään pidetä kiinniotettuna jos ei ole pakottavaa syytä, eli joko pitää tutkinnallisista syistä pitää eristettynä muista, on pakenemisen vaara, tai mahdollisesti vaara että on vaaraksi muille? Jos pojat puhuu yhtenevästi ja tutkinta saadaan rullaamaan niin tuskin on odotettavissa että nuo karkaa jonnekin kaukoitään?
Yleistä moraalikäsitystä vastaan olisi jos pääsisivät kotiin. Se olisi kuvottavaa!
Ja sitä vielä että millään poikien yhtenevästi puhumisesta ei ole apua kun murha on jo tehty. He eivät missään nimessä odota tuomiota vapaalla.
Ymmärrän että poikien läheisillä on shokki mutta nyt ei puhuta näpistyksistä, varkauksista, riehumisesta vaan puhutaan MURHASTA!!
Ei tällä ole mitään tekemistä yleisen moraalikäsityksen tai omaisten ahdistusten kanssa, vaan Suomen lain, jonka mukaan henkilö on syytön kunnes on tuomittu ja jos ei ole mitään painavia syitä jatkaa vangitsemista, niin eihän sitä jatketa. Toki voi olla että ainakin osa näistä sijoitetaan johonkin hoitolaitokseen eikä kotiinsa odottelemaan käräjiä mikäli siis katsotaan että vangitsemisperusteita ei jossain vaiheessa enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
Toivottavasti joudut itse alaikäisen tekemän väkivaltarikoksen uhriksi.
Sä olet sairas ja voin vakuttaa etten joudu.
En asu roskaseudulla ja nukun jo 22.00.
Sinne vankilaan kuulut sinä.
En ole, ansaitset silti joutua ja en kuulu.
Miksi jotkut kuvittelee että murhatutkinnan aikana pääsisi kotiin joululomille tai että poikien nuoren iän vuoksi eivät joutuisi vankilaan?
Kyllä se Seinäjoen teinikin ihan vankilassa istui vaikka oli vasta kasiluokkalainen.