Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Kynttilän vieminen on myös eräänlainen osanotto uhrin vanhemmille.
Välittämisen ele.Uhrin omaiset saa surra rauhassa, ei tapahtumapaikalle kynttilän vieminen häiritse omaisten elämää mitenkään.
Kynttilän vieminen heidän poikansa muistoksi tuskin ainakaan pahalta tuntuu.
Riippuu tietysti perheestä, mutta itse en kestäisi ajatusta että brutaalin teon näyttämöllä pyörii ihmisiä joista iso osa on ok mutta ne loput ei.
Vierailija kirjoitti:
Kynttilän vieminen on myös eräänlainen osanotto uhrin vanhemmille.
Välittämisen ele.Uhrin omaiset saa surra rauhassa, ei tapahtumapaikalle kynttilän vieminen häiritse omaisten elämää mitenkään.
Kynttilän vieminen heidän poikansa muistoksi tuskin ainakaan pahalta tuntuu.
Eivät ne uhrin perhe siellä tekopaikalla oleskele. Hautapaikka on seuraava tärkeä paikka heille, ja se on heille heidän oma paikkansa.
Tuo rakennustyömaahan on julkista tilaa ja siinä jatkuu jossain vaiheessa taas raksatyöt, vaikka kynttilöitä siinä olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.Se menee helposti överiksi, kuten ennen vanhaan hautajaisiin tunkeminen.
Uhrin perhe ei saa rauhaa. Onhan se tietysti parempi kuin vaikeneminen, supinat ja sipinät.Eihän tragediapaikalle kynttilän vieminen ole tunkemista uhrin perheen reviirille. Kyllä se varmasti vaan lohdullista on nähdä että on ihmisiä joita tämä tragedia on koskettanut sen verran että ovat viitsineet viedä kynttilän vaikka ei ole mikään pakko.
Tietysti, mutta surressa tarvitaan myös rauhaa.
Muistopaikka voisi olla jokin muu.
Luuletko että ne vanhemmat siinä tekopaikalla käy muistelemassa ja suremassa?
Miksi haluat vetää keskustelun itseesi ja selittää mitä sinä tekisit tai et?
Itse esimerkiksi näen tuon paikan joka päivä, ja tuntuu hyvältä nähdä miten kynttilämeri kasvaa.
Moni muukin näkee sen joka päivä, kaikki eivät voi juuri nyt valita olla näkemättä.
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.Se menee helposti överiksi, kuten ennen vanhaan hautajaisiin tunkeminen.
Uhrin perhe ei saa rauhaa. Onhan se tietysti parempi kuin vaikeneminen, supinat ja sipinät.Eihän tragediapaikalle kynttilän vieminen ole tunkemista uhrin perheen reviirille. Kyllä se varmasti vaan lohdullista on nähdä että on ihmisiä joita tämä tragedia on koskettanut sen verran että ovat viitsineet viedä kynttilän vaikka ei ole mikään pakko.
Miettikää omalle kohdalle, kuinka paljon ja millaista viestiä kestäisitte.

Pojalle tulee perheen oma hautapaikka. Se ei ole mikään yleinen surupaikka, tuo teko paikka sellaisena sallittakoon.
Alepan ovellekko kynttilä pitää viedä, jos haluaa osallistua suruun, mutta ei muka loukata ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.Se menee helposti överiksi, kuten ennen vanhaan hautajaisiin tunkeminen.
Uhrin perhe ei saa rauhaa. Onhan se tietysti parempi kuin vaikeneminen, supinat ja sipinät.Eihän tragediapaikalle kynttilän vieminen ole tunkemista uhrin perheen reviirille. Kyllä se varmasti vaan lohdullista on nähdä että on ihmisiä joita tämä tragedia on koskettanut sen verran että ovat viitsineet viedä kynttilän vaikka ei ole mikään pakko.
Tietysti, mutta surressa tarvitaan myös rauhaa.
Muistopaikka voisi olla jokin muu.Luuletko että ne vanhemmat siinä tekopaikalla käy muistelemassa ja suremassa?
Miksi haluat vetää keskustelun itseesi ja selittää mitä sinä tekisit tai et?Itse esimerkiksi näen tuon paikan joka päivä, ja tuntuu hyvältä nähdä miten kynttilämeri kasvaa.
Moni muukin näkee sen joka päivä, kaikki eivät voi juuri nyt valita olla näkemättä.Sivusta
Vanhemmat haluavat tuon paikan merkkaamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.Se menee helposti överiksi, kuten ennen vanhaan hautajaisiin tunkeminen.
Uhrin perhe ei saa rauhaa. Onhan se tietysti parempi kuin vaikeneminen, supinat ja sipinät.Eihän tragediapaikalle kynttilän vieminen ole tunkemista uhrin perheen reviirille. Kyllä se varmasti vaan lohdullista on nähdä että on ihmisiä joita tämä tragedia on koskettanut sen verran että ovat viitsineet viedä kynttilän vaikka ei ole mikään pakko.
Tietysti, mutta surressa tarvitaan myös rauhaa.
Muistopaikka voisi olla jokin muu.
Ihan kun joku tieten tahtoen haluaisi ettei tragedia koskettaisi eikä vietäisi kynttilöitä pojan muistolle.
Minua kosketti ja vien kynttilän.
eiköhän tästäkin saada sosiaalityöntekijöiden vika ja sossut käräjille. Pakkohan tämä täytyy jonkun naisen kontolla saada
Taitaa olla murhaajan vanhempi siellä kiukuttelemassa kun muut muistavat uhria viemällä kynttilän tapahtumapaikalle.
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Hyvä alku, mutta siitä ei ole mitään hyötyä jos etenkin alaikäisten tuomiot pysyvät nykyisellä hassuttelulinjalla.
1. alennukset pois
2. ehdonalainen erillisenä tuomiona pois, siihen tulisi päästä vain kun ehdotonta on istuttu tietty määrä
3. asteikkojen yläpää käyttöön
Kouluissa mitataan liikunnallisia suorituksia erilaisilla testeillä. Lääkärin (fyysiset) tarkastukset tehdään vuosittain, tai ainakin aika-ajoin.
Tärkeää olisi mitata myös pääkopan sisältöä ja sosiaalista kyvykkyyttä. Tämä on jätetty lähes täysin huomiotta mikä näkyy hirveänä käytöksenä, empatiakyvyttömyytenä, syrjäytymisenä ja pahimmillaan - no, näimme siitä juuri järkyttävän esimerkin.
Jos johonkin pitäisi tässä maassa resursseja kohdentaa, niin lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin parantamiseen. Ongelmakäytökseen puuttumiseen. Nuorisotyöhön. Heikkojen tukemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
16v. on myös lapsi. En voi omaani kuvitella aikuiseksi ja täyttää 17 vuotta.
Tämä teko ei ole normaalin nuoren teko.

Voihan sen niinkin nähdä että rikosvastuulla kohdennetaan apua rikoseen syyllistyneelle. Mutta saavat siellä muutakin apua ohessa, mielentilatutkimukseen kaiketi aluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattakaa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi.
Ei missään nimessä. Ovat vielä lapsia. Tarvitsevat muuta apua.
Aikuisten teot, aikuisten tuomiot ja kohtelu. Ei mitään armoa tai sääliä näille äbäröille. Piikille vaan, kuten hulluille koirillekin tehdään.
Suomessa rikosvastuun ikäraja on 15. Ihan vastuullisia teoistaan ovat.
Vierailija kirjoitti:
16v. on myös lapsi. En voi omaani kuvitella aikuiseksi ja täyttää 17 vuotta.
Tämä teko ei ole normaalin nuoren teko.
Ei todellakaan ole lapsi, ellei sitten ole kasvatettu jossakin pumpulissa. Itse olen muuttanut omilleni jo 16-vuotiaana ja niin on muuttanut pari muutakin tuntemaani tyyppiä. Olin nuori, mutta en lapsi ja tiesin kyllä hyvin jos silloin, mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt jos tätä asiaa lähtee tarkastelemaan lapsi-kulmalla, otetaan samalla sitä vastuuta tekijöiltä pois. Näin ei kannata toimia eikä ajatella. Sääliä voi tuntea, kunhan miettii ensin miten paljon sääliä tekijät itse osoittivat uhriaan kohtaan pitkän pahoinpitelyn/surmaamisen aikana. Ei pidä olla naiivi.
Ei nää kuitenkaan elinkautista tule saamaan ikänsä vuoksi vaikka teko paljastuisi suunnitelluksi.