Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Itkettää ajatella, että uhrin vanhemmat joutuvat lukemaan oikeuslääkärin raportista miten poikaansa on kidutettu:(((((
Sitähän ei ole pakko lukea. Muutenkin voi olla ihan viisasta, ettei lue. Itseään saa suojella noinkin.
Äitini ei ole koskaan lukenut pikku veljeni ruumiinavaus pöytäkirjaa. Antoi avaamattomana mulle ja sanoi, lue jos viitit. Hän tietää jo tarpeeksi, kun hän joutuu lapsensa hautaamaan.
Veli käytti huumeita ja kuoli myös väkivaltaisesti. Mä olen sen joskus lukenut. Aika karua luettavaa jo se lista, mitä kaikkea aineita oli vetänyt..
Sinäkin aikuinen ihminen ja satuilet täällä ihan mitä sattuu. Säälittävää. Tässähän on nimenomaan voinut lukea lehdistä, mitään motiivia ei ole esitetty. Yhtä hyvin voisi sanoa, että uhri on varastanut omaisuutta kavereiltaan, uhannut tappaa heidät tai käynyt heidän päälleen. Mitään motiivia tai syytä ei ole esitetty, eikä sitä välttämättä tullakaan esittämään julkisesti koska oikeudenkäynti ja sen asiakirjat tullaan alaikäisten kohdalla salaamaan aivan varmasti. Kukaan täällä kommentoiva ei tällä hetkellä tiedä asiasta yhtään mitään muuta kuin mitä luette uutisista. Valon näkeminen: Mitä jos uhri olikin ateisti? Eikö silloin luojan luo menolla vihjailu ole loukkaus vainajaa kohtaan.
Kynttilöitä on ja niitä voi viedä tapahtumapaikalle!
Olisi ihanaa, jos kynttilöitä tulisi mahdollisimman paljon.
Toivon vain, ettei ruumiinlöytöpaikalle mennä kuvaamaan ja keskustelemaan asiasta, kuten tänään jotkut tekivät (joku selitti miten tekijätkin kärsivät ja toinen otti kuvia).
Siinä voi viettää vaikka vain hiljaisen hetken ja jättää sen kynttilän.
Vierailija kirjoitti:
Uhrin isä oli postannut Instagramiin ilmoituksen poikansa poismenosta. Nyttemmin koko tili on kadonnut. Laittanut siis jäähylle turhaa huomiota vetämästä. Jos ja kun tili tulee takaisin niin sieltä näkee myös, että uhrin isä ja vangittuna olevan pojan äiti seuraavat Instassa toisiaan ja ovat tykkäilleet toistensa kuvista. Kaiken maailman anonyymien viestien myötä on voinut lukea, että uhri olisi ollut koulukiusattu mutta ei ainakaan tämän pojan toimesta. Tuskinpa siellä vanhemmat olisi toistensa kavereita sosiaalisessa mediassa jos näin olisi. Ja tuskinpa kiusattu poika viettäisi kiusaajansa kanssa aikaa missään vapaalla. Ymmärtääkseni uhri ja yksi vangituista pojista ovat nimenomaan olleet hyviä ystäviä ihan tarhaikäisestä saakka. Nyt olisi hyvä täälläkin lopettaa spekulointi, arvailu ja mahdollisesti täysin syyttömien ihmisten syyllistäminen. Täällähän myös puhuttiin ihan vääristä ihmisistä, joita ei oltu edes otettu kiinni, vain koska joku kakara jossain oli niin "varmana tietona" kertonut. Eikö täällä nimenomaan ole paljon vanhempia ja paljon ihmisiä, jotka omasta mielestään ovat hyviä kasvattajia? Toivoisi, että opetatte myös omille lapsillenne, että verkossa ei voi vain kirjoittaa mitä sattuu, jakaa huhuja ja juoruja ja keksiä tarinoita omasta päästään. Kaikilla turhilla syytöksillä ja spekulaatioilla voi olla merkittävä negatiivinen vaikutus syyttömien ihmisten elämään. Ja syyttömiä tässä on paljon: Äidit, isät, sisarukset, serkut, jne. Suvut, perheet ja ystävät jotka joutuvat tyhjästä syntyneitä huhuja selittelemään vuosikausia tällaisten typerien kirjoitusten jälkeen.
Ihme kyylä olet sinäkin etkä selvästi lähipiiriä. Et voi siis yhtään sen paremmin kertoa henkilöiden välisistä suhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos "tuttujen" sosmediassa antamat luonnekuvaukset esim H:lla alkavasta syytetystä pitää paikkaansa (normaali, kiltti, mukava jne) niin mulla herää kysymys että voiko oikeestaan kukaan sanoa ettei mun lapsi tekis tällästä jos olosuhteet ovat oikeat. Todella pelottava ajatus
Ikävä kyllä ryhmäpaineen alla ihan kuka tahansa saattaa olla osallisena ties missä jutuissa.. Siis varsinkin nuorena. Tästä on tehty monia tutkimuksia.
Saattaa, muttei välttämättä. Toki tuonkin lauseen joku osaa muotoilla niin ettei tekijöiden tarvi oikeasti ottaa vastuuta, kun voi laittaa vaikka ryhmäpaineen tai jonkun muun asian syyksi.
Teksti ei tarkoittanut millään tavalla, että vastuuta vieritetään. Enemmänkin se oli vain maininta siitä, että se kiltein ja ihanin lapsikin voi päätyä tekemään hirveitä asioita ryhmäpaineen alla.
se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lapsi olisi vastuussa teoistaan.
Siksi vanhempien pitää aina tarkkaan katsoa kenen kanssa omat lapset liikkuvat, koska vääränlainen seura voi ajaa tekemään hirveitä asioita ryhmäpaineen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä sinä hän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan rikki tästä tapauksesta.. 💔😥
Toisella kirjoitus saitilla on tietoa tekijöiden nimistä: V.N., H.J. ja A.K.
Uhri oli A.L.
Lisää kysymys merkkejä ja järkytystäni lisää tässä tragediassa se miksi uhri oli alasti? Miksi vaatteet olivat eripuolilla työmaata?
Muualla tiedettiin myös että ainakin V.N. on kiusannut uhria päiväkodista saakka ja että V.N. on ainakin ollut jotenkin häiriintynyt.
Tämä päiväkodista lähtenyt kiusaaminen on varmasti ollut tiedossa sekä uhrin vanhemmilla, että tekijän vanhemmilla ja useilla ulkopuolisilla aikuisilla. Ihmettelenkin suuresti miksi asiaan ei ole puututtu kenenkään aikuisen osalta?Jos oma lapseni kiusaisisi toista päiväkoti ikäistä lasta ja jatkaisi tätä teiniytyyn saakka, olisin vienyt lapseni psykiatrille ja opettanut tavoille. Sairasta menoa vanhemmiltakin!!
Toisella palstalla kirjoitettiin myös että nainen joka oli kävellyt ohi tapahtuman edetessä oli huutanut jotain pojille, mutta jatkanut matkaansa ja ei soittanut poliisille. Ihmettelen kummasti tälläistä aikuisen naisen käytöstä. Jos itse todistaisin pahoinpitelyä, en ehkä huutelisi heille että lopettakaa, vaan soittaisin poliisille ja palaisin paikalle poliisien kanssa tai varmistaisin että poliisit menevät paikan päälle. Itse en saisi mielenrauhaa.
Jälkiviisautta. Eihän me tiedetä yhtään mitä tämä nainen on nähnyt. Ehkä nähnyt jotain riehumista ja outoja ääniä ja pojat osanneet antaa järkeenkäyvän selityksen. Tai sitten haistattaneet sen verran pahasti, että nainen on pikapikaa poistunut paikalta. Tuskin on suoraan murhaamista nähnyt.
Erikoista, että täysin ulkopuolinen ohikulkijakin nähdään jotenkin osasyyllisenä ja vastuullisena tekoon, mutta sitten näiden epäiltyjen vanhempien vastuuta ei saa suunnilleen edes ajatella.
Tekijät ohimennen nähneen vieraan ihmisen olisi pitänyt huomata ja puuttua heti, mutta saman katon alla asuvilta ei vastaavaa huomiointia ja puuttumista käytökseen/oireiluun saa vaatia.
Erikoista.
Tavallaan ymmärrän, että odotetaan asioihin puuttumista. Mutta jokainen voi laittaa itsensä tilanteeseen. Pimeä perjantai-iltä helsinkiläisen lähiön rakennustyönmaan autio nurkkaus, jossa kuuluu neljän humalaisen nuoren känninen örvelöinti ja metakka. Menetkö sinne "puuttumaan" sormi ojossa, että "tsot tsot pojat nyt tuo loppuu heti". Helsinkiläisenä väitän että 99 % helsinkiläisistä ei puutu. Tuo nainen kuului siihen yhteen prossaan, joka reagoi ja huusi niille. Valtaosa ei tekisi edes sitä.
Menin aina tarkistamaan asiat niin kauan kuin omistin kohtuullisen kokoisen koiran.
Kyllä tuo sairaalan alue on ollut niin hiljaista ja turvallista, että itse menisin, luultavasti. Mutta todellakin täytyy pitää aina kännykkä mukana, että voi hälyttää tarvittaessa poliisit sekä muiden että itsenä turvaksi.
Ei taida ole järin turvallista. Myöskin nimettömänä, oman ruudun takaa, kaikki puuttuvat ja estävät vastaavat henkeä uhkaavat selkkaukset. Sen tietää James Bondkin.
Minä olen puuttunut muutamiin tilanteisiin (olen nainen), mutta kerran kävi niin, että pelkäsin itsekin niin paljon, että en uskaltanut. Se ahdistaa minua yhä todella paljon. Asuin pienessä kerrostaloyhtiössä ja olin yksinhuoltaja. Kuulin yöllä kun naapurissa selvästi pahoinpideltiin jotain naista pitkään. Oli kova meteli, välillä raahattiin huonekaluja, kuului pauketta, huutoa, valitusta. Asunnossa asui yksin mies, jota ei juuri näkynyt. Meidän rapussa oli vain neljä asuntoa. Meno kuulosti niin aggressiiviselta, että pelkäsin, että jos mies saa tietää, kuka ilmoitti, minä olen seuraava. Meno oli sellaista, että en ihmettelisi, jos nainen kuoli. Oli todella ahdistavaa tajuta, että ei uskalla oman pelon, itsesuojelun takia tehdä mitään. Mutta ei tehnyt kukaan muukaan, minä sillä poliiseja ei näkynyt koko yönä. Enkä ollut edes seinänaapuri. Tähän liittyy kyllä silloin tuore kokemus siitä, että poliisi ei välitä turvallisuudestani yhtään, ts. että poliisiin ei voi luottaa vaan yksin pitää pärjätä.
Olit kyllä poikkeuksellinen vellihousu. Onneksi suurin osa ihmisistä toimii toisin.
Yritin kertoa, että ihmiset voivat reagoida yllättävillä tavoilla, etenkin jos on jotain aiempaa traumaa. En minäkään olisi uskonut, että mielen voi vallata niin suuri ahdistus ja pelko oman turvallisuuden puolesta, kun joku hullu riehuu naapurissa, ettei pysty ilmoittamaan. Helppo syyttää ohi kulkenutta naista, mutta ei ole tavatonta, että miehetkään eivät puutu. He usein perustelevat, että saavat itse syytteen, mutta minä pelkäsin sen hullun takia. Tietysti hän olisi tajunnut, että se oli joku naapureista. Olisiko parempi kysyä, miksi kukaan muukaan ei ilmoittanut? Tiedän, että olivat kotona. Äänieristys ei ollut kovin hyvä. Olisin huomannut, jos poliisi olisi tullut pihaan.
Joidenkin ihmisten kommenteissa täällä on juuri se lapsellinen, torjuva ja uhitteleva, jopa hyökkäävä "ei meillä täällä mitään ongelmia ole" -asenne, joka aiheuttaa ja ruokkii erittäin paljon ongelmia. Surullista luettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pojat pääsee kotiin jouluksi. Katsokaa vain. Tässä on kuitenkin melkein kaksi viikkoa aikaa.
Jotkut täällä ei vieläkään ymmärrä, miten paljon rikollisia paapotaan Suomessa. Ja vielä enemmän, jos kyseessä on alaikäisiä tekijöitä.
Ei kai ketään pidetä kiinniotettuna jos ei ole pakottavaa syytä, eli joko pitää tutkinnallisista syistä pitää eristettynä muista, on pakenemisen vaara, tai mahdollisesti vaara että on vaaraksi muille? Jos pojat puhuu yhtenevästi ja tutkinta saadaan rullaamaan niin tuskin on odotettavissa että nuo karkaa jonnekin kaukoitään?
Vierailija kirjoitti:
Onko tälläistä sananlaskua, kun "Kannattaa pelätä ystäviä, vihollisten kanssa kyllä pärjää." Ei varmaan ole. No nyt on.
Yksi poliisi sanoi, että vaarallisin on se joka on lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pojat pääsee kotiin jouluksi. Katsokaa vain. Tässä on kuitenkin melkein kaksi viikkoa aikaa.
Jotkut täällä ei vieläkään ymmärrä, miten paljon rikollisia paapotaan Suomessa. Ja vielä enemmän, jos kyseessä on alaikäisiä tekijöitä.
Tottakai ne pääsee, ovat alaikäisiä, eli lapsia vielä. Tai sitten ne otetaan huostaan jonnekkin laitoksiin, jos koetaan että vanhempien kanssa ei eläminen suju esim.
Se mitä siitä joulusta tulee perheen kesken ja mitkä on tunnelmat, on sitten eriasia.
Uhrin perheessä suruaika joka tapauksessa.
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miten uhrin perhettä voisi auttaa? Varmasti saavat ammattiapua valtavaan kriisiin mutta mitä yhteisö voisi tehdä? Rahan kerääminen tuntuu jotenkin laimealta mutta kun haluaisi tehdä edes jotain.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi vois päästää ylipainoisen linttabuutsisen moottoripyöräkerholaisen vähäksi aikaa poikien selliin....
Niin, rekrytoimaan uutta henkilöstöä mukaan toimintaan.
Huumekaupassa ainakin tarvitaan väkivaltaisia velkojen perijoitä. Itselläni on autotallissa kirves jolla on katkottu velallisen sormia.
Meinaatko, että maksamattomista huumeveloista? Yksi niistä oli kuvassa pupillit suurina, joten kamaa käyttivät/käyttävät.
tarkoitin mitä ammatteja m urh aajill e on tulevaisuudessa tiedossa.
etkö apina tajua?
Tapauksesta voisi kyllä olettaa, että siinä jo oli velanperinnästä tai maksamattomista huumeveloista kyse.
millä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ken kuritta kasvaa...
Kuria ja järjestystä peräänkuuluttavat kommentit saavat paljon miinusta. Mikä nykyvanhempia siinä kurissa ja kasvatuksessa pelottaa? Ettekö uskalla sanoa lapsillenne vastaan vai mikä on? En halua jakaa maailmaani teidän pellossa kasvaneiden kakaroiden kanssa.
Eiku ne pelkää, että jos pitää kuria, siitä lapsesta kasvaa alistunut nössö, joka antaa muille kaikessa periksi eikä siitä tulekaan mitään huippumenestynyttä voittaja-tyyppiä, joka kahmii pöydän tyhjäksi ja jättää häviäjille murut.
Kuvitellaan, että Voittaja kasvaa pelkällä kovaan ääneen kehumisella, tyhjästä kannustamisella (”Hyvä, Pertti, hienosti hengität!”) ja kasalla kehittäviä harrastuksia.
Lisäksi nykyvanhemmat pelkäävät, että kurilla kasvava saa siitä Hirmuisia Traumoja ja pillittää peräkammarinpoikana psykiatrille, että olen masentunut, kun vanhempani kielsivät minua potkimasta kaveria ja pöllimästä sen vaatteita. Ja pakottivat minut sanomaan päivää vieraille ja kiittämään lahjasta.
Vierailija kirjoitti:
Kynttilöitä on ja niitä voi viedä tapahtumapaikalle!
Olisi ihanaa, jos kynttilöitä tulisi mahdollisimman paljon.Toivon vain, ettei ruumiinlöytöpaikalle mennä kuvaamaan ja keskustelemaan asiasta, kuten tänään jotkut tekivät (joku selitti miten tekijätkin kärsivät ja toinen otti kuvia).
Siinä voi viettää vaikka vain hiljaisen hetken ja jättää sen kynttilän.
Fiksumpaa olisi syyttää se kynttilä kotona tai netissä. Se olisi hienotunteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ihmiset, terveisin se kynttilöistä kysynyt. Täytyy käydä viemässä.
Miksi?
Miksi pitää mennä rikospaikalle järkyttymään lisää? Ulkopuoliset ja uteliaat eivät kuulu sinne.
Onhan se eräänlainen välittämisen ele viedä se kynttilä, ja vastavoima pahuudelle (=tuo teko) kun kynttilät muodostavat pienen valomeren.
Yleinen tapa viedä tragedioiden jälkeen paikalle kynttilöitä.
Uhrin muistolle.
Vierailija kirjoitti:
Miten uhrin perhettä voisi auttaa? Varmasti saavat ammattiapua valtavaan kriisiin mutta mitä yhteisö voisi tehdä? Rahan kerääminen tuntuu jotenkin laimealta mutta kun haluaisi tehdä edes jotain.
Ehkä tässä vaiheessa kannattaa antaa heidän surra rauhassa. Jos tunnet heidät tai asut lähistöllä, kysy myöhemmin tarvitsevatko he apua jossain käytännön asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kynttilöitä on ja niitä voi viedä tapahtumapaikalle!
Olisi ihanaa, jos kynttilöitä tulisi mahdollisimman paljon.Toivon vain, ettei ruumiinlöytöpaikalle mennä kuvaamaan ja keskustelemaan asiasta, kuten tänään jotkut tekivät (joku selitti miten tekijätkin kärsivät ja toinen otti kuvia).
Siinä voi viettää vaikka vain hiljaisen hetken ja jättää sen kynttilän.Fiksumpaa olisi syyttää se kynttilä kotona tai netissä. Se olisi hienotunteista.
Mikä tarve sinulla on lakaista tapahtuma ”hienotunteisesti” maton alle?
Tue niitä tekijöiden omaisia jos heissä on tuttujasi, ei tarvitse täällä länkyttää.
Toivottavasti kynttilöitä tulee paljon!
Saattaa, muttei välttämättä. Toki tuonkin lauseen joku osaa muotoilla niin ettei tekijöiden tarvi oikeasti ottaa vastuuta, kun voi laittaa vaikka ryhmäpaineen tai jonkun muun asian syyksi.