Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Kysyin noin 15 vuotta sitten eräältä diakoilta, minkä hän kokee olevan nyky-yhteiskunnan suurin ongelma. Hän vastasi, että välinpitämättömyys.
Luulen, että tämä on se juurisyy, miksi tällaisia asioita pääsee tapahtumaan yhteiskunnalisten päätösten lisäksi. Ei haluta puuttua tai ei jakseta.
Nyt on tietysti harvinaisen huono hetki mennä katsomaan kauppakeskusten leikkipaikoille mitä siellä tapahtuu, mutta se on oikeasti kamalaa katsottavaa kun suurin osa vanhemmista istuu katse puhelimessa eikä huomioi yhtään sitä mitä oma lapsi tekee tai sanoo.
Samahan se toki on muuallakin ja jopa alakouluikäiset lapset kulkee koulumatkansa luuri tuijottaen. Ei taatusti hyvä juttu pidemmän päälle.
Tuo on sairasta että tätä uhria oli kiusattu jo pidempään ja kiusaaminen huipentui henkirikokseen! Enkä ymmärrä minkä takia nykypäivänä puhutaan edes kiusaamisesta, kun ainahan se on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta ehkä kiusaamis termillä tunnetaan paremmin ala-ikäisten kohdalla. Nuo 16-vuotiaat ei oo ihan normaaleja, muutaman vuoden päässä täysi-iästä joten tasantarkkaan tietävät että toiselle seuraa pahaa oloa siitä jos kiusataan kuukausia saatikka kohdistetaan fyysistä väkivaltaa! Varmasti tulevat aikuisena saamaan antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, niin paha empatian vaje on kun kiusataan ensiksi kuukausia, sitten tapetaan, jätetään uhri ilman apua, käydään myöhemmin tarkastamassa elääkö hän ja ei edelleenkään ilmottauduta poliisille. Nämä on niitä ihmisiä joita tulee varoa

Tässä kohdin maito on jo läikkynyt. Näitä sairaita poikia ei auta enää mikään ja kokonaisten perheiden loppuelämä entistäkin enemmän pilalla. Tuskin muutenkaan ollut hääviä. Mutta pointti on se että nyt pelastetaan ne ketkä voidaan.Tämä uhri oli se liian kallis ja mittaamaton hinta,joka maksettiin siitä lässytyksestä,joka kaikkia vaivaa.Nyt herätkää,että raja kulkee jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on kolmannella ja yksi hänen mielestään parhaimpia kavereita on aggressiivinen kiusaaja, joka koulussa potkii, tönii, lyö jne mun poikaa. Opettajat eivät ole pystyneet asialle mitään. Koko ajan pyytää mun poikaa heille ”leikkimään” ja haettaessa poikani kertoo aina jotain omituista. Kielsin nyt tämän ”kaveruussuhteen” sillä seurauksella että pojan äiti tuli lankoja pitkin. Oma poikani on täysin nössö ja olisi helposti vietävissä.
Suojele lastasi. Vedät rajat. Opeta omalle lapselle missä raja kulkee ja missä ei ole enää hyväksyttävää. Omalla kohdallani kerroin lapsen kehitystasolla kuvaten kulloinkin mikä on ok ja mikä ei. Sitten voi niitä arjen ohessa käydä läpi. Ei sen tarvitse olla mikään opetussessio pöydän ääressä. Lapsi vahvistuu, tietää mikä oikein ja mikä väärin. Omalle lapselle on syytä sanoa jälkikäteen , jos esim leikissä huomaa omassa lapsessa kiusaamista että miten itse ajattelet toisen tunteneen tuossa tilanteessa (empatiataidot arjessa). Näin omaani koetin kasvattaa ja on nyt aika vahvan ja oikeudenmukaisen oloinen reilu kaveri, johon luotetaan laajemminkin. Tokikaan ei ”täydellinen”. Hän on puuttunut yläkoulussa yhteen kiusaamistapaukseen, ja olen siitä vieläkin salaa liikuttunut.
Tämähän se ja tuollaista vuorovaikutuksen vanhemman ja lapsen välillä kuuluu ollakin. Sen kyllä huomaa niin selkeästi missä perheessä vanhemmat panostaa sekä omaan hyvinvointiinsa (tissuttelu tai lähiöräkälässä "rentoutuminen" ei siis tätä ole) että lastensa kasvattamiseen. Asiallisesti ja rauhallisesti käyttäytyvällä vanhemmalla on yleensä samoin käyttäytyvä lapsi ja sitten taas näitä vttuprkeleitä latelevalla hermokimpulla on matkassa liuta samanlaisia lapsia..
Oliko kiusaajat lastensuojelun asiakkaita ? He ovat kiusannet pitkään.Uhri oli ja onko niin,että hän ruvennut oireilee kun ollut uhri pitkään.Kiusaajat jatkannet sitä "normaalia" arkea eli käynneet koulua jne.Jos on tosiaan ollut tiedossa asia niin miksi noita kakaroita ei olla laitettu hoitoon.Nyt sitten asia meni näin pitkälle.Pojat käynneet vielä käynneet katsomassa lauantaina uhria.Ohisalo voisi nyt miettiä ja muut mistä rahaa nuorille ,että saavat ajoissa apua.Rahaa löytyy ,mutta nekin menee muualle.Hoidetaan ensin meidän maan lapset ja nuoret.Toinen on se ,että nuo kakarat joutuu vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sairasta että tätä uhria oli kiusattu jo pidempään ja kiusaaminen huipentui henkirikokseen! Enkä ymmärrä minkä takia nykypäivänä puhutaan edes kiusaamisesta, kun ainahan se on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta ehkä kiusaamis termillä tunnetaan paremmin ala-ikäisten kohdalla. Nuo 16-vuotiaat ei oo ihan normaaleja, muutaman vuoden päässä täysi-iästä joten tasantarkkaan tietävät että toiselle seuraa pahaa oloa siitä jos kiusataan kuukausia saatikka kohdistetaan fyysistä väkivaltaa! Varmasti tulevat aikuisena saamaan antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, niin paha empatian vaje on kun kiusataan ensiksi kuukausia, sitten tapetaan, jätetään uhri ilman apua, käydään myöhemmin tarkastamassa elääkö hän ja ei edelleenkään ilmottauduta poliisille. Nämä on niitä ihmisiä joita tulee varoa
Tässä kohdin maito on jo läikkynyt. Näitä sairaita poikia ei auta enää mikään ja kokonaisten perheiden loppuelämä entistäkin enemmän pilalla. Tuskin muutenkaan ollut hääviä. Mutta pointti on se että nyt pelastetaan ne ketkä voidaan.Tämä uhri oli se liian kallis ja mittaamaton hinta,joka maksettiin siitä lässytyksestä,joka kaikkia vaivaa.Nyt herätkää,että raja kulkee jossain.
Vaikkei tämä juttu kosketa minua suoraan (ei ole lapsia),tähän on pakko alkaa puuttumaan niin,että soitan skoudet paikalle jos näen väkivallan tynkääkään ja alan puuttumaan asioihin huomattavasti matalammalla kynnyksellä.Tässäkin joku yritti puuttua,mutta kuitenkin jätti sikseen.Koskaan ei voi tietää miten asia eskaloituu.Tämä tietty tarkoitaa lisää poliisiresurssia. Ja vain yksi osa ongelmaa eikä ole koko ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadismia pahimmillaan on olla "kaverille" juuri sen verran kiva silloin tällöin, että se pysyy mukana porukassa. Enimmän osan ajasta voikin sitten nöyryyttää, lytätä henkisesti ja vaikka pahoinpidellä. Kun kasvaa tuollaiseen malliin päiväkodista lähtien, ei tiedä paremmastakaan. Useinhan noin kiusatut ovat hiljaisia ja arkojakin, joilla ei ole helppoa saada kavereita. Nuorikin sadistinen persoona huomaa toisen heikkouden ja käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
Olen niin kyllästynyt tuohon "tekijöille apua" ja "lapset eivät kuulu vankilaan" -lässytykseen. Ketä oikeasti kiinnostaisi UHRIEN ja heidän läheistensä auttaminen? Lapset eivät kuulu aikuisten kanssa samaan vankilaan, mutta heille pitäisi olla oma laitos, jossa opetetaan yhteiskunnan sääntöjä ja toisten huomioon ottamista, kun niitä ei näköjään kotona ole opetettu. Lisäksi opettetaisiin perusasiat kodinhoidosta ja omien asioiden hoidosta, niitäkään kun kaikki eivät opi kotona.
Oksettava ja suututtava tapaus. Katumuksesta ei ole häivääkään, kun kerran lauantaina on käyty tekopaikalla eikä silloinkaan hälytetty apua vaan päinvastoin mietitty ruumiin hävittämistä.
Tämä on totta. Ennenkuin myönnetään, että lapset ovat julmia, ja pystyvät pahaan, ei tässä asiassa edetä. Kristinuskon mukaan jokainen ihminen pystyy pahaan, ja se paha pitää kitkeä pois. Kristinuskossa puhutaan "synnistä", ja sillä tarkoitetaan sitä, että jokainen syntynyt lapsikin on "paha". Eli kykenee halutessaan pahaan. Ei vauva nyt tietenkään edes pysty siihen, mutta se perimmäinen ajatus varmaan käy tästä ilmi.
Oikealla opetuksella ja ohjauksella lapset voidaan opettaa hyvään, jotta paha unohtuu. Ja itse pidän tärkeänä sitä, että uskonnonopetusta koulussa jatketaan. Niinkuin nyt kai tehdäänkin. Se on se yksi paikka, missä opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa hyvän kasvamiseen. Kristinusko perustuu armoon, ja lapsille pitää opettaa oikea etiikka ja moraali sekä olemaan armollinen itselleen. Sen myötä oppivat olemaan armollisia myös toisille.
Hyvin sanottu, mutta Jumalan kieltäjät pyrkivät lopettamaan uskonnon opetuksen sekä kristinuskon etiikan ja moraalin opettamisen lapsille, joten ei ihme että nuoristä tulee väkivaltaisempia ja raaempia lähimmäisiään kohtaan.
"Tässä kohdin maito on jo läikkynyt. Näitä sairaita poikia ei auta enää mikään."
Tämä nyt ainakin on 100-prosenttinen fakta. Eikä tuommoisia tekoja tietenkään oikeasti soviteta edes kiven sisässä lusimalla - jos nyt sinne edes joutuvat.
"Hyvin sanottu, mutta Jumalan kieltäjät pyrkivät lopettamaan uskonnon opetuksen sekä kristinuskon etiikan ja moraalin opettamisen lapsille, joten ei ihme että nuoristä tulee väkivaltaisempia ja raaempia lähimmäisiään kohtaan."
Älkääpä leimatko. Kyllä uskonnottomuuteen kuuluu ihan moraalinen arvopohja siinä missä kristitylläkin, ainakin useimmilla.
"Pojat käynneet vielä käynneet katsomassa lauantaina uhria."
Tämä jälkiepisodi tekee teosta vieläkin rankemman ja raaemman. Tietenkin se itse murhakin on sitä...
Enää puuttuu tekijöiden kommentti: "Me heitettiin vaan läppää... Eikö se ymmärrä huumoria...? Hehhehhehee..." Toivottavasti tässä maassa aletaan oikeasti kiinnitttää kiusaamiseen, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, aitoa ja oikeaa huomiota - kunnollisine rangaistuksineen.
Mitä hyötyä on termistä KIUSATA, KIUSAAMINEN?
Voisiko sen korvata jollain muulla, olisi helpompi lastenkin sanoittaa kokemuksiaan. Esimerkiksi lapsille ja nuorille vois puhua koulussa vallankäytöstä. Että toiset käyttää asemaansa (esim kaveripiirissä) väärin, ja se on henkistä väkivaltaa, joskus myös fyysistä.
Termillä ”kiusaaminen” johdetaan harhaan, vaikeampi tajuta että minua kiusataan kuin että tässä tilanteessa toi tyyppi toimi ihan väärin.
Kiusaaminen on joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa - tai niitä molempia. Siinä ne oikeat termit ovat.
Empatiakyvyttömät julmurit olivat siis KIDUTTANEET herkkää ja ujoa poikaa jo pidemmän aikaa, ja KIDUTTAMINEN huipentui MURHAAN.
Voitaisiinko nyt hetkeksi ottaa katseet pois niistä KIDUTTAJISTA ja varmistaa ympäri Suomea, että herkät ja ujot UHRIT saavat olla rauhassa ja esimerkiksi jos tykkäävät opiskelusta ja koulunkäynnistä, niin saisivat opiskella rauhassa.
Kyllä. Kiduttaminen huipentui murhaan.
Kukaan ei voi sanoa, etteikö tuo ole oikea kuvaus tapahtumasta.
Mistä muuten tulee kielessämme pehmentää julmuutta jotenkin vähemmän julmemmaksi? Kiusaaminen-sana on juurikin tällainen liudennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadismia pahimmillaan on olla "kaverille" juuri sen verran kiva silloin tällöin, että se pysyy mukana porukassa. Enimmän osan ajasta voikin sitten nöyryyttää, lytätä henkisesti ja vaikka pahoinpidellä. Kun kasvaa tuollaiseen malliin päiväkodista lähtien, ei tiedä paremmastakaan. Useinhan noin kiusatut ovat hiljaisia ja arkojakin, joilla ei ole helppoa saada kavereita. Nuorikin sadistinen persoona huomaa toisen heikkouden ja käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
Olen niin kyllästynyt tuohon "tekijöille apua" ja "lapset eivät kuulu vankilaan" -lässytykseen. Ketä oikeasti kiinnostaisi UHRIEN ja heidän läheistensä auttaminen? Lapset eivät kuulu aikuisten kanssa samaan vankilaan, mutta heille pitäisi olla oma laitos, jossa opetetaan yhteiskunnan sääntöjä ja toisten huomioon ottamista, kun niitä ei näköjään kotona ole opetettu. Lisäksi opettetaisiin perusasiat kodinhoidosta ja omien asioiden hoidosta, niitäkään kun kaikki eivät opi kotona.
Oksettava ja suututtava tapaus. Katumuksesta ei ole häivääkään, kun kerran lauantaina on käyty tekopaikalla eikä silloinkaan hälytetty apua vaan päinvastoin mietitty ruumiin hävittämistä.
Tämä on totta. Ennenkuin myönnetään, että lapset ovat julmia, ja pystyvät pahaan, ei tässä asiassa edetä. Kristinuskon mukaan jokainen ihminen pystyy pahaan, ja se paha pitää kitkeä pois. Kristinuskossa puhutaan "synnistä", ja sillä tarkoitetaan sitä, että jokainen syntynyt lapsikin on "paha". Eli kykenee halutessaan pahaan. Ei vauva nyt tietenkään edes pysty siihen, mutta se perimmäinen ajatus varmaan käy tästä ilmi.
Oikealla opetuksella ja ohjauksella lapset voidaan opettaa hyvään, jotta paha unohtuu. Ja itse pidän tärkeänä sitä, että uskonnonopetusta koulussa jatketaan. Niinkuin nyt kai tehdäänkin. Se on se yksi paikka, missä opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa hyvän kasvamiseen. Kristinusko perustuu armoon, ja lapsille pitää opettaa oikea etiikka ja moraali sekä olemaan armollinen itselleen. Sen myötä oppivat olemaan armollisia myös toisille.
Juuri näinhän se on.
"Pahaa" ei pysty meistä tietenkään koskaan kitkemään kokonaan, koska kuten Jeesuskin sanoi, jo toisesta pahaa ajatteleminen on syntiä ja pahaa. Mutta JOTTA se synti jäisi siihen ajatuksen tasolle, niin siinä on se opettamisen paikka.
Ensinnäkin opetamme teoillamme. Rakastamalla lapsi oppii olevansa arvokas, rajoja lapselle pitämällä lapsi oppii, että omaa käytöstä tulee kontrolloida, ei voi tehdä mitä tahansa, ja puhumalla paljon kaikkien ihmisten yhtäläisesta arvosta lapset oppivat myös empatiaa <3
Surullista, että kaikki vanhemmat eivät näihin pysty. Miksi? Usein kyseessä on pitkä ketju, jossa sitä rakkaudettomuutta on jatkunut vuosisatojen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä on termistä KIUSATA, KIUSAAMINEN?
Voisiko sen korvata jollain muulla, olisi helpompi lastenkin sanoittaa kokemuksiaan. Esimerkiksi lapsille ja nuorille vois puhua koulussa vallankäytöstä. Että toiset käyttää asemaansa (esim kaveripiirissä) väärin, ja se on henkistä väkivaltaa, joskus myös fyysistä.
Termillä ”kiusaaminen” johdetaan harhaan, vaikeampi tajuta että minua kiusataan kuin että tässä tilanteessa toi tyyppi toimi ihan väärin.
Kiusaamista on ihan olemassa. Kiusaaminenkin on haitallista. Ongelmana ei ole tämä termi, vaan se, että sen alle pyritään lakaisemaan kaikki mahdollinen toiseen ihmiseen kajoaminen aina pienestä nokittelusta äärimmäiseen väkivaltaan asti. Koulukiusaamistapauksissa on jo aikaa sitten törmätty tähän ongelmaan. Koulukiusaamiseen lasketaan jopa äärimmäinen fyysinen väkivalta, vaikka sitä pitäisi kutsua nimikkeellä törkeä pahoipitely ja siten se olisi poliisiasia.
Käsitteiden sekaantuminen ei ole sinällään ihme, jos mietitään esim. tarhaikäisten lasten leikkimistä. On yleistä, että esim. poikien kohdalla leikki ja kiusaaminen on toisiaan hyvin lähellä toisiaan. Tämä ilmiö myös selittää sen, miksi se kiusattu usein liittyy kiusaajiin. Kiusaaminen on satunnaista ja roolit kiusaajan ja kiusatun välillä vaihtelevat. Kaikenlainen härnääminen ja leikki ovat lähellä toisiaan. Sanotaan ettei "leikistä pidä suuttua".
Tämä nyt vain esimerkkinä. Nyt tulee varmaan kuraa niskaan siitä, että jotenkin vähättelen Koskelan tapahtumia. Jos kommenttini lukee huolella niin varmaan ymmärtää, että siitä ei tässä ole kyse, vaan pyrkimys ymmärtää, miksi käsitteet ja sanat hämärtyvät ihmisten mielissä, mikä taas kyllä vaikuttaa osaltaan lasten kasvatukseen ja siihen viestiin, mitä me aikuiset lapsillemme ja nuorillemme välitämme.
Mä oksennan näiden murhaajien päälle.
Vierailija kirjoitti:
Näin voisi runoilla: On edessäsi suljettu tie, mihin se sinua vie?
Kyllä,tällainen runo tai toivotus oli epäillyn pojan huoltajalta julkisesti jaettuna tälle pojalle,mutta hieman eri muodossa. Surulliseen muotoon kääntyi kovin toivorikas toivotus. muuttunut nyt nettimeemin kaltaiseksi sos mediassa.
Vanhemmat,älkää nyt jakako kaikkea elmäänne netissä.Tässä sen seuraukset sai tuntea nahoissaan koko perhe.olen järkyttynyt myös perheen puolesta
Olen surullinen, vihainen ja voimaton. Kaikessa on kyse rajoista, mutta kuka asettaa rajat ja millä arvoperustalla. Nyt pitäisi selittää auki tälle kansalle kuvien kera mitä saa tehdä ja mitä ei, jos kerran ei tajuta mikä on oikein ja väärin. K-päisyyttä on aina ollut ja tulee olemaan,mutta pahuus ja kieroutuminen (taustalla narsismi,sosiopatia tai mikä hyvänsä) on eri asia. En lässytä tässä mitään hyvyyssoopaa vaan sitä että mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.Tämä on mennyt selvästikin hämäräksi.
Kouluihin yhden open tueksi isompi sakki jos vastassa on sosiopaatti-psyko isä tai äiti kiusaajaa puoltamassa. Ei jätetä opettajia yksin myöskään näiden kieroutuneiden kanssa.Monesti taustalla kiusaamisessa kuitenkin koko perhe