Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhria oli pitkään kiusattu.Jostain syystä ollut lastensuojelun asiakas ja se ei tässä tapauksessa välttämättä johdu vanhemmista.Todennäköisesti poika oireillut ja mukamas yritetty saada apua lastiksen kautta.Paskat sanon minä.Koulu hyysää noita kiusaajia ja sossu tanttat vaan sanoo kaikki järjestyy.Tämän kaiken hirveän tapauksen jälkeen meidän lapsisuojeluvaltuutettu sanoo lasten paikka ei ole vankilassa !!! Mihin tuokin on koulutettu.Jos noin sanoo niin lasten hirveät teot jatkuu aina.Tekijät vankilaan sillä 16 v tajuu todellakin mitä teki.
Niinpä, jos ei rankaista kunnolla ja paijataan vaan päätä, niin kohta näitä alkaa olla enemmän. Ihmettelen sitä uutista, jossa sanottiin, ettei alaikäiset kuulu vankilaan. No ehkä ei paatuneiden aikuisten joukkoon, mutta vankilaan kuitenkin. Tai näiden olisi ehkä hyvä joutua noiden aikuisten joukkoon. Ehkä sielläkään heitä ei katsottaisi hyvällä.
Mutta tuo kaikki onkin vaan jälkihoitoa.
Siinä vaiheessa, kun poliisia ja rangaistuksia tarvitaan, on peli mennyt jo liian pitkälle, eikä välttämättä ole enää paljon tehtävissä.
Käytöshäiriöitä pitäisi alkaa hoitaa jo aivan pikkulapsena, heti kun jonkinlainen huolestuttava oireilu alkaa.
Mä puhun vain tästä tapauksesta, näiden kanssa ei voida enää siihen varhaislapsuuteen palata. Eikä tällaisia voida päästää vähällä, koska siinä on liian suuri riski, että jotkut ottaa mallia, jos seuraamukset on liian lievät.
Ok, siinä olen kyllä samaa mieltä, että tästä rikoksesta ei kyllä vähällä saa päästää. Noita tyyppejä ei saa päästää enää ihmisten ilmoille.
Mutta olisi kehitettävä keinoja, ettei tuollaisia ihmishirviöitä edes kehittyisi, siksi ennakoivat toimet ovat niin tärkeät.
Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tämän uhrin kaltaista kohtaloa.
Ongelmana tässä on se, että iso osa psykopaattien synnyssä on geneettinen ja biologinen, eli aivoissa on merkittäviä eroja ns. normaaliaivoihin, ja tätähän ei pystytä ennaltahkäisemään juuri millään lailla. En ole mikään rankkojen rangaistusten kannattaja, mutta pitäisiköhän kuitenkin olla niin, että henkirikoksiin syyllistyneet, tutkitusti psykopaatit laitettaisiin telkien taa loppuelämäkseen, koska tämnhetkisen tutkimustiedon mukaan heihin ei mikään terapia auta vaan päinvastoin he vain oppivat uusia keinoja.

VANKIMIELISAIRAALA on sama asia ja sitä useimmat täällä tarkoittavat! Ei ikinä vapaaksi!

Osa opettajistakaan ei välitä. Mä olin harjoittelussa aikoinaan eräässä koulussa jossa yritin puuttua kiusaamiseen, luokanvalvoja sanoi mulle "ei saa leimata" ja vihasi minua sen jälkeen.
Kyllä itsekin todella toivon, ettei nuoruutta pidetä tässä tapauksessa millään lailla tuomiota lieventävänä tekijänä. Ihan järkyttävää, että porukalla ovat voineet tehdä yhdelle "kaverilleen" jotain noin järkyttävää.
Jokainen heistä ansaitsisi elinkautisen. Ja vaikka lusisivat sen kokonaan, he olisivat silti vasta rapiat kolmikymppisiä, ja edelleen elämä edessään.
Toisin kuin sillä raukalla, jolta elämän törkeällä tavalla veivät.

Näin voidaan tehdä, mutta häviävän pieni määrä ihmisistä on psykopaatteja. Henkirikoksen tekijöissäkin taitaa olla vahva enemmistö ei-psykopaatteja. Minusta tässä nuorten kasvaneessa väkivallassa on kyse suuremmasta ilmiöstä kuin muutamasta yksittäisestä psykopaatista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhria oli pitkään kiusattu.Jostain syystä ollut lastensuojelun asiakas ja se ei tässä tapauksessa välttämättä johdu vanhemmista.Todennäköisesti poika oireillut ja mukamas yritetty saada apua lastiksen kautta.Paskat sanon minä.Koulu hyysää noita kiusaajia ja sossu tanttat vaan sanoo kaikki järjestyy.Tämän kaiken hirveän tapauksen jälkeen meidän lapsisuojeluvaltuutettu sanoo lasten paikka ei ole vankilassa !!! Mihin tuokin on koulutettu.Jos noin sanoo niin lasten hirveät teot jatkuu aina.Tekijät vankilaan sillä 16 v tajuu todellakin mitä teki.
Niinpä, jos ei rankaista kunnolla ja paijataan vaan päätä, niin kohta näitä alkaa olla enemmän. Ihmettelen sitä uutista, jossa sanottiin, ettei alaikäiset kuulu vankilaan. No ehkä ei paatuneiden aikuisten joukkoon, mutta vankilaan kuitenkin. Tai näiden olisi ehkä hyvä joutua noiden aikuisten joukkoon. Ehkä sielläkään heitä ei katsottaisi hyvällä.
Vankimielisairaalaan loppuelämäksi.
VANKIMIELISAIRAALA on sama asia ja sitä useimmat täällä tarkoittavat! Ei ikinä vapaaksi!
Mutta tuo kaikki onkin vaan jälkihoitoa.
Siinä vaiheessa, kun poliisia ja rangaistuksia tarvitaan, on peli mennyt jo liian pitkälle, eikä välttämättä ole enää paljon tehtävissä.
Käytöshäiriöitä pitäisi alkaa hoitaa jo aivan pikkulapsena, heti kun jonkinlainen huolestuttava oireilu alkaa.
Mä puhun vain tästä tapauksesta, näiden kanssa ei voida enää siihen varhaislapsuuteen palata. Eikä tällaisia voida päästää vähällä, koska siinä on liian suuri riski, että jotkut ottaa mallia, jos seuraamukset on liian lievät.
Ok, siinä olen kyllä samaa mieltä, että tästä rikoksesta ei kyllä vähällä saa päästää. Noita tyyppejä ei saa päästää enää ihmisten ilmoille.
Mutta olisi kehitettävä keinoja, ettei tuollaisia ihmishirviöitä edes kehittyisi, siksi ennakoivat toimet ovat niin tärkeät.
Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tämän uhrin kaltaista kohtaloa.
Ongelmana tässä on se, että iso osa psykopaattien synnyssä on geneettinen ja biologinen, eli aivoissa on merkittäviä eroja ns. normaaliaivoihin, ja tätähän ei pystytä ennaltahkäisemään juuri millään lailla. En ole mikään rankkojen rangaistusten kannattaja, mutta pitäisiköhän kuitenkin olla niin, että henkirikoksiin syyllistyneet, tutkitusti psykopaatit laitettaisiin telkien taa loppuelämäkseen, koska tämnhetkisen tutkimustiedon mukaan heihin ei mikään terapia auta vaan päinvastoin he vain oppivat uusia keinoja.
Vankimielisairaalaan loppuiäksi! Ei kukaan ole näitä kavereita laittamassa samalle osastolle karkkivarkaan kanssa.
Jokaiselle kiusatulle, vainotulle, fyysisesti ja/tai henkisesti pahoinpidellylle, kotona tai koulussa väkivaltaa kokevalle pitäisi myöntää turvapaikka.
Paikka missä voi opiskella rauhassa, saa vatsansa täyteen, huolenpitoa ja tukea. Sinne pitää päästä kun vain ilmoittaa että tarvitsee suojelua. Kun lapsi/nuori on turvassa, silloin voi alkaa selvitellä ja järjestää hänen elinympäristöään turvalliseksi.
Lastenkodit miellän jotenkin ongelmanuorien paikaksi. Nämä kiusatut eivät ole ongelmalapsia tai -nuoria -muut aiheuttavat ongelmia heille.
Poika jäi aivan yksin. On mahtanut olla kauhea ahdinko. Surettaa paljon.
Hirveää ajatella uhrin viimeisiä hetkiä. Kansalaisaloitetta nuorten rikosvastuusta kannattaisin minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä itsekin todella toivon, ettei nuoruutta pidetä tässä tapauksessa millään lailla tuomiota lieventävänä tekijänä. Ihan järkyttävää, että porukalla ovat voineet tehdä yhdelle "kaverilleen" jotain noin järkyttävää.
Jokainen heistä ansaitsisi elinkautisen. Ja vaikka lusisivat sen kokonaan, he olisivat silti vasta rapiat kolmikymppisiä, ja edelleen elämä edessään.
Toisin kuin sillä raukalla, jolta elämän törkeällä tavalla veivät.
Aina voi toivoa... mut eikös se luokkakaverinsa listinyt tyttökin ole jo vapaalla...

Ilmeisesti kyllä, ja aineksia olisi ollut pitää kyllä vankimielisairaalassa kauemminkin. Sen verran häiriintynyt tapaus. Yhteiskunnalla pitäisi olla käytössä järeämpiä keinoja pitämään nämä tällaiset poissa kaduilta pidempään kuin viisi vuotta!
Sitä kuitenkin ihmettelen, jos vanhemmat eivät ole suojelleet poikaa. Se on jokaisen vanhemman tehtävä. Tunne lapsesi, tue ja auta, jos tilanne edellyttää.
Tässäkin hirmuteossa on osallisena moni asioiden kulkuun puuttumaton aikuinen, vieläpä kovapalkkainen. Luulisi pistävän omassatunnossa. Vai elämmekö sellaisessa yhteiskunnassa, ettei kukaan välitä paskaakaan...?
En tiedä lapsen/uhrin taustasta mitään, enkä sitä miksi oli lastensuojelun asiakas. ON vaikea keksiä kamalampaa kohtaloa vanhemmille, kun kelata lapsensa karmeaa kohtaloa ja hänen viimeisiä hetkiään koko loppuelämä.
Se miltä tämä tuntuu täysin tuntemattomasta ihmisestä, täyttyy olla satakertainen tuska vanhemmilla :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muuten huomanneet, kuinka hiljaa näistä asioista ollaan? Tänä vuonna on tapahtunut paljon hirveitä tekoja, joissa uhri tekijät ovat nuoria.
Missä on somevaikuttajat, missä on kampanjat? Missä poliitikot? Jos bussi menee jonkun ohi pysäkillä, siihen puuttuu presidenttikin. Tai jos jossain näytelmässä on vääränlainen roolitus, on kohu syntynyt ja somekansa nousee barrikadeille. Julistetaan muutosta ja vaihdetaan profiilikuvat. Mutta mites nyt?
Lasten ja nuorten suojelu ja mielenterveystyö on tärkeimpiä asioita mitä voi olla. Nuoret ovat tulevaisuus ja näissä asioissa ei pitäisi säästää.
Vaihteeksi oikein hyvä kommentti.
No mutta ketään ei kiinnosta koska korona ja kaiken huipuksi USEITA maskittomia on bongattu kaduilta ja kaupoista.
Paha olla kirjoitti:
Itseäni ahdistaa aivan kamalasti tämä uutinen. Oma poikani on 2 vuotta uhria nuorempi ja kasvaa meillä vanhempien hellässä huomassa, rakastavassa ja välittävässä perheessä.
En saa tätä uutista millään mielestäni. Mitä voisin tehdä auttaakseni jotenkin ettei vastavaa enää tapahtuisi? En haluaa syytää jotain rahasummaa tietylle järjestölle vaan ehkä auttaa jotenkin muuten. Olen epäluuloinen sen suhteen että meneekö lahjaraha kuitenkaan lapsille/nuorille vaan jonkun pohatan taskuun.
Olen joskus ollut mukana Mannerheimin lastensuojeluliiton kummilapsitoiminnassa, onko mitään vastaavaa nykyään enää? Ja nimenomaan pojille?
Minusta tässä ei auta mikään muu kuin pitää asiaa äänekkäästi esillä niin, että ministerit ja virkamiehet joutuvat ottamaan siihen kantaa. Ne haluaisivat tietysti unohtaa koko tapahtuneen ja vaieta sen kuoliaaksi, kun tuo joulukin tulla jollottaa ja on aika ottaa kupponen kuumaa glögiä nojatuolin uumenissa villasukat jalassa, mutta ei anneta vastuullisten tahojen unohtaa! Ne pitää laittaa seinää vasten. Onhan tämä nyt perrkele, että Suomi saa tuollaista hirviöitä kuriin ja kiusatuilla ei ole mitään muuta ulospääsyä kuin kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muuten huomanneet, kuinka hiljaa näistä asioista ollaan? Tänä vuonna on tapahtunut paljon hirveitä tekoja, joissa uhri tekijät ovat nuoria.
Missä on somevaikuttajat, missä on kampanjat? Missä poliitikot? Jos bussi menee jonkun ohi pysäkillä, siihen puuttuu presidenttikin. Tai jos jossain näytelmässä on vääränlainen roolitus, on kohu syntynyt ja somekansa nousee barrikadeille. Julistetaan muutosta ja vaihdetaan profiilikuvat. Mutta mites nyt?
Lasten ja nuorten suojelu ja mielenterveystyö on tärkeimpiä asioita mitä voi olla. Nuoret ovat tulevaisuus ja näissä asioissa ei pitäisi säästää.
Politikoista nyt Ohisalo on nyt kommentoinut. Jotenkin särähti korvaan, että siinä taas mainittiin tämä yleinen litania: "Tämän päivän yhteiskunnassa monella menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin" ???? Ihanko totta? Toinen suosikkilätinä on se "Koronan suhteen olemme kaikki samassa veneessä". VMP.
Politikot ovat vieraantuneita ihmisten arjesta ja aikuiset ovat vieraantuineita lapsistaan/nuoristaan. Kaikki on ulkoistettu pois itseltä jonnekin sosiaalitoimeen tai poliisille tai jollekin nimeämättömälle agentille. Silmät auki nukutaan.
Vierailija kirjoitti:
Osa opettajistakaan ei välitä. Mä olin harjoittelussa aikoinaan eräässä koulussa jossa yritin puuttua kiusaamiseen, luokanvalvoja sanoi mulle "ei saa leimata" ja vihasi minua sen jälkeen.
Tiedän tapauksen, jossa koeajalla olevan opettajan työsuhde meinattiin lopettaa vain siksi, että hän puuttui kiusaamiseen. Kun kukaan muukaan opettajakunnasta ei puuttunut, niin olisihan se ollut pelottava ennakkotapaus. Sitten saatiin tällä lailla opetettua tavoille.
Vierailija kirjoitti:
Osa opettajistakaan ei välitä. Mä olin harjoittelussa aikoinaan eräässä koulussa jossa yritin puuttua kiusaamiseen, luokanvalvoja sanoi mulle "ei saa leimata" ja vihasi minua sen jälkeen.
Minua kiusattiin alakoulussa välitunnilla. Menin välituntivalvojan luo ja kerroin, että nuo pojat tuolla kiusaavat (näytin sormella). Opettaja huusi, että hyi hyi, ei saa osoittaa ketään sormella. Eikä saa kannella, koska kantelu on rumaa.
Vähältä piti, ettei hän pakottanut pyytämään anteeksi noilta kiusaajilta, koska olin uskaltanut tehdä heistä kantelun.
Tämä tapahtui vuonna 1952. Eipä ole maailma muuttunut niistä ajoista.
Niin se valitettavasti menee, että koulukiusaajasta tulee työpaikkakiusaaja, jos töihin pääsee, eikä päädy ikuiseksi elämänkoululaiseksi. Elämänkoululaisten oivallinen kiusaamispaikka onkin sitten internet.