Mistä riitelette parhaiden ystävienne kanssa?
Riitelin juuri parhaan ystäväni kanssa ihan mitättömästä asiasta ja nyt on paha mieli. Siksi kysynkin, mistä ja millaisista asioista te riitelette ystävienne kanssa? Jospa muutkin tappelisivat yhtä typeristä asioista kuin me.
Kommentit (23)
Mä en todellakaan riitele ystävieni kanssa! Ei aina olla samaa mieltä kaikesta, mutta puhutaan rauhallisesti ja järkevästi erimielisyyksistäkin. En osaisi kuvitellakaan riiteleväni.
Ei mistään. Jos kaverin kanssa on tullut riitaa, ystävyys on ollut sitten siinä.
Riiteleminen on ihan tyhmää. En riitele kenenkään kanssa. Asiat voi sopia puhumalla.
En mäkään osaa riidellä kenenkään kanssa. Se on kauheaa. Olen hirveä nössö sitten kai. Ne pari riitaaa, joita jotkut ovat kanssani kehittäneet ovat aina olleet sitä, että se toinen suuttuu ja mä ahdistun niin, että liukenen ystävyydestä jos en heti niin ajan kanssa sitten kuitenkin.
Tosin yksi ihminen on, jonka kanssa ehkä tavallaan riitelen. Hän on asperger, lapsuusajan kaveri, mutta ei varsinainen ystävä. Pidän häneen tai oikeammin hän pitää minuun yhteyttä ja juttelemme silloin tällöin. Hän on kuitenkin niin (rasittavan) fanaattinen uskovainen, että jos riitaa tulee se johtuu siitä, että en kestä hänen asenteitaan sellaisia kohtaan, joilla on erilainen käsitys henkimaailman hommista niin sanoakseni.
Viimeksi raivostuin hänelle siitä, kun hän ei pitänyt minun onnellista uskoani minään, koska se ei noudata mitään "oppeja" toisin kuin hänen kummallinen oma uskontonsa, joka kuulemma muka perustuu täysin raamattuun (toisin kuin tietenkään ev. lut. kirkon kanta) minä kun taas oikeastaan olen ateisti, jos uskontoihin uskomisesta puhutaan. En siis tunnusta mitään uskontoa. Siitä tuli riitaa. En soitellut hänelle puoleen vuoteen, eikä hän minulle. Lopulta hän otti yhteyttä, mutta en vastannut, koska en olisi jaksanut aloittaa taas alusta ja olin hänelle yhä vihainen. Parin kk päästä hän soitti uudestaan, silloin vastasin ja päätin, että laitan taas jos jotain uskontojuttua tulee ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä kerro mitään omasta "uskostani". Eiköhän sillä mennä eteenpäin taas joitain kuukausia, puolikin vuotta, vuosia.
Mun ystävät eivät ole riitelemistä varten. Ystäviä ollaan sen takia, että kaikesta on voitu puhua. Ja ymmärretään, että se toinen ei ole itsestäänselvä kynnysmatto tai likasanko, johon kaataa omat paskat fiilikset. Niitä varten on nyrkkeilysäkki, joka ei kuitenkaan ole mun äijä, vaan se salilta löytyvä (no nyt tonkin voi käsittää fingerporilaisittain, kele).
Minulla on viisi läheistä ystävää enkä ole vielä milloinkaan riidellyt heistä kenenkään kanssa. Olen tuntenut heidät 27-52 vuotta! No, ei sentään; varhaisimman ystäväni kanssa olemme varmaan riidelleetkin joskus alle 10 vuotiaina.
Voimme olla eri mieltä asioista, mutta kunniotamme toistemme mielipiteitä emmekä koskaan loukkaa ainakaan tahallisesti toisiamme.
Ystävyyteen ei kuulu riitely; asioista pystyy puhumaan rauhallisesti ja sovitellen.
Ajatusmaailma on vähän eri kuin kaverilla vaikka hyviä kavereita ollaankin,joten pienistä asioista tulee välillä riitaa.parhaallani kaverillani on välillä tapa töksäyttää asioita tylysti,tai niin sen minä otan ja se harmittaa.
Siis mun on pakko sanoa että me riidellään TOSI harvoin mutta silloin kun riidellään niin riidellään kunnolla ja yleensä just pikkuasioista joita kumpikaan ei yleensä edes muista ku aletaan sopimaan :D
Viimeksi kun riideltiin niin kaverini oli punkkaillut meillä pari viikkoa asunnon puutteessa ja käyttänyt ja hukannut mun hyvät pinsetit. Raivostuin sitten ihan tosissani ja murjotin sen illan. Seuraavana aamuna mun menkat alko ja tajusin äkkipikaisuuteni johtuvan siitä :D Onneksi kaverikin tajusi kun hänkin osaa olla aikamoinen menkkahirviö. Edellistä riitaa en edes muista kun siitä on jo vuosia aikaa. Yleensä jos tulee sanomista, ne puhutaan heti läpi :)
Mutta kyllä osaa muutkin riidellä pikku jutuista ;)
En voi kuvitella niin kauheaa tilannetta että riitelisin jostain ystävän kanssa. Joskus voin perheenjäsenten kanssa riidellä, mutta en kyllä kehtaisi alkaa riidellä muiden kanssa. Jos ystävä suuttuisikin minulle, niin loukkaantuisin todella paljon, ajattelisin että hän ei ollutkaan ystävä, ja minä olen huono ystävä ja ihminen.
Ihanaa että täällä on näin paljon tällaisia vastauksia! Sain elinikäisen trauman yhden ystäväni käytöksestä nuoruudessa, kun hän äkkiarvaamatta suuttui minulle yhdestä asiasta. Tai minä luulin, että olimme ystäviä, mutta olen itsekin sitä mieltä, että jos hän olisi ollut ystäväni oikeasti (kuten hän väitti) hän olisi ymmärtänyt, ettei loukkaa minua. Tai jos loukkaa, niin pyytää anteeksi. Hän ei pyytänyt.
Eikä se, että hän suuttui minulle ollut pahinta, pahinta oli se, että kun tuon jälkeen minä (!) yritin parantaa tapani ja olla hyvä ystävä (jolle hänen ei enää tarvitse suuttua) hän käytti sitä sumeilematta hyväkseen olettaen, että olin olemassa vain häntä varten. Mutta vastavuoroisuutta ei ystävyyssuhteessa ollut. Jos minä ehdotin jotain tekemistä, josta minä olisin nauttinut hän ei yksinkertaisesti ryhtynyt siihen, jos se ei kiinnostanut, eikä koskaan kysellyt, mitä minä haluaisin tehdä.
Kun lopetin tällaisen "ystävyyden" hän syytti minua siitä, että oli koittanut olla ystäväni, ja että minä halusin ilmeisesti vain hyvän päivän tuttavuutta. Ihan kuin olisin vain hyvän päivän tuttavuuden eteen tehnyt saman verran kuin hänen takiaan tein. Mutta hän ei edes nähnyt sitä, koska tosiaan oletti minun olevan vain häntä varten.
Minusta ystävyyteen kuuluu se, että tehdään asioita, joista molemmat pitävät, ja jos ei itse koskaan suostuta sellaiseen toisen takia, mistä ei itse niin pidä, niin ei pidä olettaa toisen tekevän niin itselle. Mutta tämä ihminen suuttui minulle nimenomaan siitä, että en tehnyt sellaista, mitä hän halusi tehdä. "Ystävät tekevät asioita yhdessä." Olin siis huono ystävä, ellen tehnyt asioita yhdessä, kunhan ne olivat hänen valitsemiaan. Huh! Puistattaa vieläkin tämä "ystävä".
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:22"]Ei mistään. Jos kaverin kanssa on tullut riitaa, ystävyys on ollut sitten siinä.
[/quote]
Siis kaikissa ihmissuhteissa tulee väistämättä joskus riitaa, kun on vuosikymmenet tekemisissä.olet ehdoton ihminen, kun sinulla ei kommenttisi perusteella ole taitoja ratkaista ja selvittää konflikteja tai väärinymmärryksiä.päiväkodissakin opetetaan lapsille, että pyydetään anteeksi puolin ja toisin ja halit päälle.
Ihanko tosiaan väitätte että ette ikinä esim. kivahda tai äksyile hyvälle ystävällenne? Ja sitten jos riitelette niin ystävyys on siinä?
Ehkä me ollaan sit mun parhaan kaverin kanssa enemmän siskoksia kun voidaan näyttää niin hyvät ja huonot tunteemme ja jopa kinastella milloin mistäkin. Ja silti ystävyys pysyy ja paranee vain kokoajan.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:22"]Ei mistään. Jos kaverin kanssa on tullut riitaa, ystävyys on ollut sitten siinä.
[/quote]
Siis kaikissa ihmissuhteissa tulee väistämättä joskus riitaa, kun on vuosikymmenet tekemisissä.olet ehdoton ihminen, kun sinulla ei kommenttisi perusteella ole taitoja ratkaista ja selvittää konflikteja tai väärinymmärryksiä.päiväkodissakin opetetaan lapsille, että pyydetään anteeksi puolin ja toisin ja halit päälle.
[/quote]
En ole samaa mieltä. Olen ollut parhaiden ystävieni kanssa "bestiksiä" jo yli 15 vuotta, emmekä ole kertaakaan riidelleet. Erimielisyyksiä on totta kai ollut, mutta riitoja ei koskaan. En ainakaan itse osaa laskea riidaksi sitä, että ollaan eri mieltä jostain asiasta mutta keskustellaan siitä toisiamme kunnioittaen?
Viimeiset riidat ystävien kanssa oli yläasteella, jolloin vielä oli ns. pakko roikkua siinä kaveriporukassa mihin oli päässyt; sen jälkeen on ollut enemmän valinnanvaraa ystävien suhteen. Potentiaaliset draamalaamat oppii tunnistamaan jo kaukaa. Olen itse joustava ja leppoisa ihminen, ja hakeudun mieluiten muiden samanlaisten seuraan. Sillä pääsee aika pitkälle.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:57"]
Ihanko tosiaan väitätte että ette ikinä esim. kivahda tai äksyile hyvälle ystävällenne? Ja sitten jos riitelette niin ystävyys on siinä?
Ehkä me ollaan sit mun parhaan kaverin kanssa enemmän siskoksia kun voidaan näyttää niin hyvät ja huonot tunteemme ja jopa kinastella milloin mistäkin. Ja silti ystävyys pysyy ja paranee vain kokoajan.
[/quote]
Ystävyyksiä on hyvin erilaisia :) Jokainen (toivottavasti) löytää sellaisen läheisen ystävän, jonka kanssa on hyvä olla.
Minä en tykkää kivahdella enkä äksyillä, enkä tykkää siitä että minulle kivahdellaan ja äksyillään, joten olen onneksi löytänyt sellaisia ystäviä jotka ovat samanhenkisiä. Totta kai negatiiviset tunteet saa ilmaista, mutta ne voi ilmaista monin eri tavoin. Minulle sopii keskustelu paremmin kuin kinastelu. Äitini taas on ihan erilainen - hän riitelee räiskyvästi ystäviensä kanssa, ja sitten ollaan taas parhaita ystäviä kun riidat on sovittu. Ja se on ok. Jokaisella on omat tapansa.
Minun paras kaverini lapsuudesta asti on sellainen ihminen, joka saa riidan aikaan mistä asiasta tahansa. Hänen kanssaan joutuu koko ajan olemaan varpaillaan, koska hän keksii suuttua aivan yllättävistä asioista ja sitten tuhahtelee halveksivasti ja vittuilee pilkkaavasti. Oikea pikku prinsessa. Se on sen verran rasittavaa, että en ole ollut hänen kanssaan yhteydessä puoleentoista vuoteen, joten ehkä ystävyytemme olikin sitten siinä. Ikävää päättää 30 vuoden ystävyys näin, mutta en tosiaan jaksa enää sitä, että jos menemme kahville, kaveri repii pelihousunsa kun otan kahvia maidolla enkä kermalla, yhden sokeripalan kahden sijasta, punareunaisen kupin sinireunaisen sijasta, istun kasvot kohti ovea, vilkaisen itseäni seinäpeilistä, katson kellosta aikaa tai pyyhin suupieleni liian hitaasti. En mitenkään osaa ennakoida, mistä hän milloinkin haluaa suuttua.
Muutoin minulla on viisi hyvää ystävää, mutta he asuvat niin kaukana, että pidämme yhteyttä puhelimella ja sähköpostilla ja tapaamme ehkä kerran vuodessa. Heidän kanssaan ei ehdi tulla riitaa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 22:04"]
Hänen kanssaan joutuu koko ajan olemaan varpaillaan, koska hän keksii suuttua aivan yllättävistä asioista ja sitten tuhahtelee halveksivasti ja vittuilee pilkkaavasti. Oikea pikku prinsessa. Se on sen verran rasittavaa, että en ole ollut hänen kanssaan yhteydessä puoleentoista vuoteen, joten ehkä ystävyytemme olikin sitten siinä. Ikävää päättää 30 vuoden ystävyys näin, mutta en tosiaan jaksa enää sitä, että jos menemme kahville, kaveri repii pelihousunsa kun otan kahvia maidolla enkä kermalla, yhden sokeripalan kahden sijasta, punareunaisen kupin sinireunaisen sijasta, istun kasvot kohti ovea, vilkaisen itseäni seinäpeilistä, katson kellosta aikaa tai pyyhin suupieleni liian hitaasti. En mitenkään osaa ennakoida, mistä hän milloinkin haluaa suuttua.
[/quote]
Onko kaverisi mielisairas vai oletko vähän turhan herkkä käsittämään kaverisi reaktiot/ilmeet/sanomiset suuttumisena? Tuo nimittäin kuulostaa jo ihan patologiselta touhulta.
En oo riidellyt mun parhaan kaverin kanssa ikinä, tunnettu ollaan yli 20 vuotta.
Parin muunkaan parhaimmistoon kuuluvan ystävän kanssa ei olla riidelty ikinä, tosin nää suhteet ei oo vielä kauaa kestäneetkään, 5-8v.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:57"]
Ihanko tosiaan väitätte että ette ikinä esim. kivahda tai äksyile hyvälle ystävällenne? Ja sitten jos riitelette niin ystävyys on siinä?
Ehkä me ollaan sit mun parhaan kaverin kanssa enemmän siskoksia kun voidaan näyttää niin hyvät ja huonot tunteemme ja jopa kinastella milloin mistäkin. Ja silti ystävyys pysyy ja paranee vain kokoajan.
[/quote]
Ihan tosissani väitän. En kivahtele tai äksyile siskollenikaan. En vain osaa enkä halua, minusta sellainen on töykeää ja ilkeää. Jos mua joku juttu harmittaa, sanon siitä ihan rauhallisesti, mitä sellainen tiuskiminen auttaa. Tuntuu jotenkin lapselliselta sellainen käytös, ettei pysty hillitsemään sanojaan vaan kivahtelee ja kiukuttelee. En haluaisi olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka minulle tiuskisivat.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 22:04"]
Hänen kanssaan joutuu koko ajan olemaan varpaillaan, koska hän keksii suuttua aivan yllättävistä asioista ja sitten tuhahtelee halveksivasti ja vittuilee pilkkaavasti. Oikea pikku prinsessa. Se on sen verran rasittavaa, että en ole ollut hänen kanssaan yhteydessä puoleentoista vuoteen, joten ehkä ystävyytemme olikin sitten siinä. Ikävää päättää 30 vuoden ystävyys näin, mutta en tosiaan jaksa enää sitä, että jos menemme kahville, kaveri repii pelihousunsa kun otan kahvia maidolla enkä kermalla, yhden sokeripalan kahden sijasta, punareunaisen kupin sinireunaisen sijasta, istun kasvot kohti ovea, vilkaisen itseäni seinäpeilistä, katson kellosta aikaa tai pyyhin suupieleni liian hitaasti. En mitenkään osaa ennakoida, mistä hän milloinkin haluaa suuttua.
[/quote]
Onko kaverisi mielisairas vai oletko vähän turhan herkkä käsittämään kaverisi reaktiot/ilmeet/sanomiset suuttumisena? Tuo nimittäin kuulostaa jo ihan patologiselta touhulta.
[/quote]
En ole turhan herkkä. Kaveri on vähän pimeä. Sellaista tyyppiä, joka on lapsuudessa saanut kaiken haluamansa ja lukion jälkeen joutunut tuuliajolle, kun ei ole ollut enää ketään palvomassa. Kolme koulua aloittanut, kahdesti yliopistossa, mitään ei ole saanut valmiiksi. Kaikissa muissa on vika, mutta ei hänessä. Olen koettanut vuosien saatossa tukea, auttaa, lohduttaa, etsiä yhdessä uutta suuntaa, kuunnella ja rohkaista. Mutta kun saa aina paskaa niskaan, niin eihän sitä enää jaksa. Minulla on muutakin tekemistä ja parempia ystäviä.
En mistään, mut mä oonkin nössö joka mieluummin joustaa ja joustaa kuin tappelee.