Onko kaikki nuorena suunnitellusti lapsen saaneet jotain wt:tä?
Vai mikä siinä mättää?
Itse olen 21 vuotiaana lapsen saanut. Opintojeni keskelle toivottiin kun mies vanhempi ja reilu viitisen vuotta oltiin oltu yhdessä ennen kuin lapsi syntyi. Sopi hyvin siihen saumaan.
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:36"]
Juuri tuo väite, ettei VOI olla henkisesti ja materiaalisesti valmis lapseen on ihme puppua. Lapsi kasvattaa jokaista vanhempaa, yhtä lailla 30v vanhaa kuin 20v vanhaa. Mitä materiaan tulee, on se tärkeämmässä osassa vasta kun lapsi kouluikäinen, eli parikymppisenäkin lapsen saanut ehtii jo melkein kolmekymppiseksi ennen kuin se rahanmeno oikeasti vasta kasvaa. Tietty on paljon 'tarpeita' johon rahaa uppoaa pikkulapsiaikana.
Itse en ainakaan ole ollut näköalaton. Opiskelin toivomaani ammattiin kun lapsen sain ja valmistuinkin. Elämäntyyli on aina ollut lapsiystävällinen ja maailmaa ollaan koluttu perheenä. Lapsi on opettanut minuakin valtavasti ja asioita itsestäni. Ei ole siis itseenkään tutustuminen ollut mitenkääm katkolla.
Olin niin hömppä, että elämäni suurin toive oli ja on aina ollut oma lapsi, ja heti kun perusasiat oli kunnossa (opiskelupaikka, mies, koti, ruokarahat) niin onneksi hänet saimme :)
Ap
[/quote]
Valmiutta on kuule niin monenlaista ja monentasoista. Se mikä riittää wt-porukalle, ei välttämättä riitä jälkeläisille ja niille jotka ymmärtävät asioista jotakin. Ja tämä hyppää silmille yhteiskunnassa, jossa kauniisti sanottuna "hyvinvointi polarisoituu", köyhyys periytyy, ja myös sen lieveilmiöt kuten huostaanotot jne. Kannattaisiko miettiä siinä vaiheessa kun niitä lapsia ollaan pistämässä alulle? Maailma on jo ylikansoitettu.
Tässäkin ketjussa monesti puhutaan, että kun nuorena tekee lapsia ei kerkeä näkemään maailmaa. Olenko jotenkin sitten poikkeuksellinen ihminen kun ei minulla ollut alta parikymppisenä ja vielä reilu parikymppisenäkään hupakkona rahaa matkustella ympäri maailmaa. Nyt. 30v ja melkein 10v pojan äitinä me matkustamme parikertaa vuodessa jonnekkin kauas. Lisäksi käymme kiertelemässä kotimaata ja joskus otamme äkkilähdöt johonkin keskieuroopan kaupunkiin pitkäksi viikonlopuksi. Nyt on rahaa ja mahdollisuutta kiertää maailmaa ja lapsikin on sen verran vanha, että hänkin jaksaa istua 10-20h lentokoneessa.
Itse sain esikoiseni 19 vuotiaana ja toisen 21 vuotiaana. Ammattia ei ole eikä varmaan tulekaan. Töitä olen kuitenkin koko elämäni tehnyt, että itse olen lapseni elättänyt. Vaikka lapsia ei olisikaan niin ei minulla silti sitä ammattia olisi, päätös jättää koulu kesken syntyi ennen kuin olin edes ajatellutkaan lasten tekoa. Toki nuorempana ajattelin, että minulla on loppuelämä aikaa löytää oma juttuni. Nyt kolmekymppisenä olen jo vähän luopunut siitä idealismista kun en vieläkään ole valaistunut siitä mitä haluan tehdä. En kuitenkaan syö eineksiä, juo viinaa, polta tupakkaa, kyni räikeää kouvolatukkaa, kiroile kuin merimies ja muuta joka viittaa nyt aaveen mittapuulla viittaa valkoiseen roskaväkeen. Olen aivan tavallinen äiti, lapseni pärjää hyvin koulussa, harrastaa kilpavoimistelua ja jalkapalloa ja ovat aivan tavallisia lapsia. Joo ei me rikkaita olla, mutta en jaksa uskoa meidän perheen kuormittavan tätä yhteiskuntaa mitenkään keskivertoperhettä enemmän.
Kuin minun näppikseltäni. Näihin kahteen ryhmään parikymppisenä lisääntyvät useimmiten kuuluvat. Neljänkympin kriisi on usein kova, myös niillä uskovaisilla. Tekisi mieli vielä ennen kuolemaa kokeilla jotakuta toista...ja kun lapsetkin on jo isoja...Wt:t on siinä vaiheessa jo muutaman kerran eronnutkin.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:30"]
Eivät kaikki, loput ovat uskovaisia.
[/quote]
Reilu neljä vuotta yhdessä, lapsi 23 vuotiaana sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen, koska 90-luvun alussa ei tarvinnut paljon töistä haaveilla. Miehellä oli vielä insinööriopinnot kesken.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:46"]
Tässäkin ketjussa monesti puhutaan, että kun nuorena tekee lapsia ei kerkeä näkemään maailmaa. Olenko jotenkin sitten poikkeuksellinen ihminen kun ei minulla ollut alta parikymppisenä ja vielä reilu parikymppisenäkään hupakkona rahaa matkustella ympäri maailmaa. Nyt. 30v ja melkein 10v pojan äitinä me matkustamme parikertaa vuodessa jonnekkin kauas. Lisäksi käymme kiertelemässä kotimaata ja joskus otamme äkkilähdöt johonkin keskieuroopan kaupunkiin pitkäksi viikonlopuksi. Nyt on rahaa ja mahdollisuutta kiertää maailmaa ja lapsikin on sen verran vanha, että hänkin jaksaa istua 10-20h lentokoneessa.
[/quote]Just näin. Ei minulla ollu nuorena rahaa, mutta lapsi toi leivän tullessaan, kuten mummolla oli tapana sanoa. Nyt on itsellä ikää vähän yli 40 ja nuorinkin lapsi jo 15, voi vaikkaa jättää yksin viikonlopuksi kutiin kun saa halvan lennon Berliiniin ja menee sinne kullan kanssa kuhertelmaan tms.
En ole todellakaan katunut että lapset hankittiin kaikki keveästi alle kolmekymppisinä.
Sanoinko jossain vaiheessa ettei minulla ole tavoitteita? Lapsi meni niiden pinkomaisen toteuttamisen yli, koska voin toteuttaa niitä perheellisenäkin. Sain omat opinnot loppuun siinä missä muutkin yms. Mutta kyllä olen tavoitteistani HUOLIMATTA pitänyt perhettä tärkeimpänä elämäni yksikkönä.
Kaikki nuoret äidit eivät ole sosiaalitapauksia ja esimerkiksi me elämme (ja olemme eläneet) sellaista perus keskiluokkaista elämää mitä nyt perheelliset elää.
Mielestäni ei, jotkut kyllä ovat mutta uskoisin että suurin osa, varsinkin niistä jotka tosiaan suunnitellusti hankkivat lapsia, ei kuulu tähän luokkaan. Eikä kaikki mekään jotka olemme vahinkolapsia nuorena saanut, olla mitään wt-jengiä. Harmi vaan suurin osa on :/ Itse sain abivuonna lukiossa esikoiseni, valmistuin vuoden ikätovereitani myöhemmin ja nyt olen sosionomi. Kotona ollessa elin ihan niillä tuilla mitä kelasta kaikki saa (+asumistuki), en hakenut sossusta mitään. Lapsi oli toivottu, muttei suunniteltu, mutta eipä mua juuri erota kadulta muista äideistä.
WT-statukseen kuuluu monia juttuja. Täälä heti jos olet 1) vähävarainen 2) yh 3) nuori, sut leimataan wt:ksi. Mun mielestä siihen liittyy kaikki noi jutut+paljon muuta, ei yksittäiset jutut riitä
Niin ja tietenkin mies oli vakitöissä, elätti meidät ja minä opiskelin monta vuotta lapsi kainalossa ansiokkaasti ja jopa valmistuin ammattiin, työllistyin helposti ja elämä on ollut kaikinpuolin kivaa kun lapsen kanssa on ehtinyt olemaan, mutta myös tekemään omia juttujaan. Työt kun alkoi niin lapsi oli jo yli 4v ;)
Minua ei ainakaan kiinnosta yhtään pitääkö jotkut minua wt:nä vai ei. Itse en pidä ketään wt:nä ja inhoan koko halveksivaa nimitystä.
Sain lapseni 19- ja 21-vuotiaana. Sosiaalituilla en ole elänyt koskaan vaan mies maksoi tuloistaan kotiäiteilyni. Lapset hankittuani lähdin opiskelemaan, valmistuin 3 vuodessa maisteriksi ja siitä asti olen ollut alani töissä. Ei ollenkaan huono ole ollut tämä hoitaa homma niin päin että lapset ensin, opinnot ja työt sitten :)
Mietin itse ihan samaa. Meidän esikoinen sai alkunsa fuksivuonna. 2 vuotta olin kotona ja palasin takaisin kouluun. Nyt olen valmistunut ja työelämässä. Olen alle 40v kun lapsemme on jo täysi-ikäinen ja muuttaa/muuttamaisillaan kotoa pois. Miksi siis venyttää se lapsen tekeminen sinne lähemmäs 30 ikävuotta?
Hurjien av-mammojen mielestä olen varmasti wt koska sain lapset 19ja20 vuotiaana! Koulu oli kesken ja suoritin sen loppuun. Ja nostin opintolainaakin! Miehen palkka kun ei enää riittänyt..
Ai niin ja opiskelinhan todelliseen wt-ammattiinkin! Lähihoitajaksi!
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:11"]
Mietin itse ihan samaa. Meidän esikoinen sai alkunsa fuksivuonna. 2 vuotta olin kotona ja palasin takaisin kouluun. Nyt olen valmistunut ja työelämässä. Olen alle 40v kun lapsemme on jo täysi-ikäinen ja muuttaa/muuttamaisillaan kotoa pois. Miksi siis venyttää se lapsen tekeminen sinne lähemmäs 30 ikävuotta?
[/quote]
Niin, hienoa sulle mutta kaikki meistä ei ole kypsiä todellakaan vanhemmiksi 20-vuotiaina, monelle vaan ne bileet ja kaverit, matkustelu yms ovat tuossa iässä tärkeämpiä ... mielestäni jos tuntee olevansa parikymppisenä kypsä vanhemmaksi eikä mielessä ole jatkuvat bilereissut niin mikäs siinä, mutta en suosittele sellaisille perheen perustamista aiemmin joille kuitenkin menisi se biletys lasten edelle ja lapsi olisi joka viikonloppu hoidossa että vanhemmat pääsevät ryyppäämään.
Toiseksi, kaikki eivät löydä sitä "oikeaa" vielä parikymppisenä, erittäin harva löytää silloin vielä pidempiaikaisen kumppanin. ja todella harvan suhde on enää voimissaan kolmekymppisenä.
Eivät kaikki, loput ovat uskovaisia.
Eihän siinä mitään, jos on ammattikoulusta tai lukiosta valmistumassa ennen lapsen syntymää. Jos nyt kuitenkin vielä toista astetta käyvistä lasta suunnittelevista puhutaan, niin ehkä se ei niin järkevää ole. Ilmeisesti näitä 16- ja 17-vuotiaita tarkoituksellisesti raskaaksi tuleviakin on olemassa, ja se nyt ei missään määrin ole fiksua.
Ei varmaan kaikki, elämä on monimuotoista, mutta moni kyllä on. En voi ymmärtää millaiselle ihmiselle kaikkein huokuttelevin vaihtoehto parikymppisenä (jolloin ei voi olla henkisesti ja materiaalisesti valmis ottamaan vastuuta seuraavasta sukupolvesta) on pukata lisää lapsia tähän ylikansoitettuun maailmaan. Onko kyse näköalattomuudesta, ettei muita vaihtoehtoja ole? Miten käy opiskelun, maailman näkemisen, omaan itseen tutustumisen, aikuiseksi kasvamisen? Lapsi on vaativa projekti. 2000-luvun maailmassa tarvitaan ihan toisen mittaluokan taitoja pärjäämiseen kuin viime vuosituhannella. Lastenteon ehdoton alaikäraja pitäisi olla 26-v, kouluttamattomilla enemmän, ja koko homman pitäisi olla luvanvaraista.
No ehkä siinä vaiheessa kun niitä lapsia pykätään eikä pystytä ite huolehtimaan jälkikasvusta, oli sitten suunniteltua tai ei.
Juuri tuo väite, ettei VOI olla henkisesti ja materiaalisesti valmis lapseen on ihme puppua. Lapsi kasvattaa jokaista vanhempaa, yhtä lailla 30v vanhaa kuin 20v vanhaa. Mitä materiaan tulee, on se tärkeämmässä osassa vasta kun lapsi kouluikäinen, eli parikymppisenäkin lapsen saanut ehtii jo melkein kolmekymppiseksi ennen kuin se rahanmeno oikeasti vasta kasvaa. Tietty on paljon 'tarpeita' johon rahaa uppoaa pikkulapsiaikana.
Itse en ainakaan ole ollut näköalaton. Opiskelin toivomaani ammattiin kun lapsen sain ja valmistuinkin. Elämäntyyli on aina ollut lapsiystävällinen ja maailmaa ollaan koluttu perheenä. Lapsi on opettanut minuakin valtavasti ja asioita itsestäni. Ei ole siis itseenkään tutustuminen ollut mitenkääm katkolla.
Olin niin hömppä, että elämäni suurin toive oli ja on aina ollut oma lapsi, ja heti kun perusasiat oli kunnossa (opiskelupaikka, mies, koti, ruokarahat) niin onneksi hänet saimme :)
Ap
Onneksi olkoon Ap, olet juuri sellainen omia tavoitteita omaamaton kunnianhimoton hömppä, joilla jostain syystä on palava tarve lisääntyä nuorena jotta saisi lapsesta elämäänsä sopivaa täytettä (kun omassa itsessä ei ole mitä ammentaa). Ehkä hyvä niin, että meitä on moneksi, mene ja tiedä. Mutta toistan väitteeni, lapsenteko pitäisi olla luvanvaraista, johan poistuisi iso osa yhteiskunnallisia ongelmia.