Uusperheissä lapsia ei oteta huomioon
Olen oman kokemuksen kautta, ja monen ystävän elämää seuranneena huomannut, miten vähälle huomiolle lapset uusperheissä jäävät. Aikuisten asenne on, että "minun onneni on tärkein" ja että "lapsen ei auta muu, kuin sopeutua".
Tiedättekö, millaisia tunteita lapsessa tuollainen aiheuttaa? Lasten kanssa ei käydä asioita läpi eikä lasten tunteita kuunnella vaan ne tukahdutetaan. Moni jopa suuttuu lapselle, jos lapsi kaipaa entistä elämää takaisin tai jos hänen on vaikea sopeutua.
Miksi?
Kommentit (55)
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:06"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:03"]
Miksi aikuisen ei tarvitse sopeutua?
[/quote]
Kyllä aikuinen sopeutuu tietenkin eroon siinä missä lapsikin, mutta pitääkö aikuisen viettää elämäänsä yksi, ja odottaa milloin lapsi antaa luvan rakastua uudelleen? Pienen lapsen äitinä minun olisi vaikea treffailla miestä kodin ulkopuolella, joten sekin on kysymys sinänsä.
[/quote] toiset on kiimaisempia kuin toiset
[/quote]
Treffailuhan tietenkin sinulle tarkoittaa poskihoitoa jossain pusikossa keskellä päivää.
[/quote]
No onhan yh.t tunnetusti aika helppoja nakkeja ja niiltä saa taatusti. Etsivät lapsilleen elattajaa, joten tavaraa saa helposti.
[/quote] Voi että kun joku tulisi sanomaan tuon minulle päin naamaa....
[/quote]
Tuskinpa kukaan sanoo päin naamaa. Ottaa vain takaapäin, kun kerta saa helpolla.
[/quote]
Olen pahoillani ettei äitisi jostain syystä osannut/halunnut kasvattaa sinua hyvin.
[/quote]
Miten äitini liittyy siihen, että yksinhuoltajilta saa helposti. Kokemusta on.
[/quote]
Siten ettet puhu naisista kunnioittavasti. Ja jos sulla olisi itselläsi naisille annettavaa niin et puhuisi noin.
Tuo on se suuri virhe minissa uusioperhenäkemyksissä että perheen pitäisi pysyä kasassa hinnalla millä hyvänsä. Miksi ei suositella eroa, jos ei kerran kykene toisen lapsia hyväksymään niinkuin usein ei kyetä? Se olisi mielestäni ainoa oikea lapsen etu.
Näissä uusperhekeskusteluissa olisi mielestäni hyvä mainita, onko kyseessä ns. lähiuusperhe vai etäuusperhe. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, oliko molemmilla vaiko vaan toisella lapsia siinä vaiheessa kun hynttyyt lyötiin yhteen.
Itse voin ainakin näin etäuusperheellisenä sanoa, että paljon duunia tehdään, jotta miehen edellisestä liitosta olevat lapset tulisivat riittävästi huomioon otetuiksi. Välillä tuntuu että säännöllisistä tapaamisista huolimatta elämä on yhtä kalenterinhallintaa. Ja paljon myös mietitään mukavaa puuhaa niille etäviikonlopuille. Mutta koska olemme etäuusperhe, on pääpaino kuitenkin isän ja lasten suhteen ylläpidolla, en minä yritä mitään varsinaista perhekuviota miehen lasten kanssa rakentaa. Tai yritin ehkä alussa, mutta luovutin kun tajusin, miten vähän tilaa miehen ex meidän uusperheellemme antaa. Tullaan lasten kanssa juttuun joo, mutta en minä heitä kaipaa kun ovat äidillään. Ja kyllä tämä uusperheily kieltämättä välillä tuntuu tosi raskaalta kaikkine sumplimisineen. Jos olisin aikanaan tiennyt sen mitä tiedän nyt, olisin ehkä miettinyt hiukka pidempään.
Todella ikävää. Tiedän myös hyvin monta ydinperhettä, joissa vanhemmilla sama "vamma".
Täälläkin ilmoittautuu yksi aivan kamala lapsensa uusperhekuvioon "pakottanut" äiti. Kyllä mieheni ex-vaimo vain on niin paljon parempi äiti, kun hän tahollaan päätti olla sinkku-lähivanhempi mieheni kahden lapsen kanssa, kun mieheni perusti kamalan uusperheen kanssani. Perheeseemme kuuluu mieheni, minun lapseni sekä mieheni lapset hänen ensimmäisestä liitosta.
Kumma juttu vain, että tämän mieheni exän on kaikki nämä hemmetin vuodet pitänyt puuttua asioihimme, parjata perhettämme ja sotkea kaikki mahdolliset lomasuunnitelmamme. Mikään ei koskaan ole kelvannut, mitä vain ex-rouvalle on ehdotettu esim. lomia koskien (huom. lomia, jolloin kaikkien lasten olisi pitänyt olla meidän kanssa ja lienee silloin meidän asiamme mihin matkustamme ja mitä teemme? ).
Kaikille muille rouva on esittänyt juuri tällaista marttyyriä, joka uhraa onnensa lasten takia ja keskittyy vain heidän kasvattamiseensa. Aika hemmetisti on keskittynyt myös meidän uusperheemme asioihin, vaikka mieheni lapset ovat olleet säännöllisesti vain joka toinen viikonloppu sekä osan lomista kanssamme.
Miehelleni hän myös jaksoi soitella yötä myöten ja parkua ongelmiaan, miten vaikeaa on olla yksin ja miten paska mies on jne jne. Kun mieheni kielsi häntä ottamasta yhteyttä muissa kuin lapsia koskevissa asioissa, hän alkoi kaatamaan ongelmiaan lastensa niskaan (nämä kun ovat jo teini-ikäisiä ja kuulemma tarpeeksi vanhoja ymmärtämään äitiään). Ei liene yllätys, että nämä nuoret ovat nykyään moniongelmaisia ja kaikenlaisen psyykkisen avun tarpeessa.
Omat lapseni ovat eläneet kaiken aikaa uusperheessämme (nyt jo kymmenisen vuotta) ja ovat ihan tavallisia nuoria, joilla on hyvät välit isäpuoleensa. Tuntuu pahalta mieheni lasten puolesta, mutta heidän tilanteeseensa meillä kummallakaan ei juuri ole ollut sanomista, mieheni ex kun on jättänyt aina mieheni pimentoon kaikissa tärkeissä lapsia koskevissa asioissa, on ainoastaan halunnut kontrolloida meitä.
Mä oikeasti arvostan yksinhuoltajia, jotka hoitavat homman hyvin ja lasten parasta ajatellen, mutta montaa sellaista ei ole vielä tullut vastaan, ikävä kyllä. Onko se muka lapsen etu, kun lapsi vaistoaa ainoan lähiaikuisen olevan rättiväsynyt, lopussa ja menettämäisillään elämänhallinnan? Kaksi aikuista taloudessa nyt vain yleensä ottaen toimii paremmin kuin kaksi, oli sitten kyse ydinperheestä tai uusperheestä. Anteeksi nyt tämäkin näkökulma, mutta tällaisia kokemuksia mulla on ( ja aika monella muullakin, kun on tullut puheeksi ).. tuntuu, että uusperheitä saa ja pitääkin haukkua ja pitää h....in esikartanona kun taas yksinhuoltajuus on hyvä ja autuas asia lapsille, paras tilanne heti ydinperheen jälkeen.
Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:06"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:03"]
Miksi aikuisen ei tarvitse sopeutua?
[/quote]
Kyllä aikuinen sopeutuu tietenkin eroon siinä missä lapsikin, mutta pitääkö aikuisen viettää elämäänsä yksi, ja odottaa milloin lapsi antaa luvan rakastua uudelleen? Pienen lapsen äitinä minun olisi vaikea treffailla miestä kodin ulkopuolella, joten sekin on kysymys sinänsä.
[/quote] toiset on kiimaisempia kuin toiset
[/quote]
Treffailuhan tietenkin sinulle tarkoittaa poskihoitoa jossain pusikossa keskellä päivää.
[/quote]
No onhan yh.t tunnetusti aika helppoja nakkeja ja niiltä saa taatusti. Etsivät lapsilleen elattajaa, joten tavaraa saa helposti.
[/quote] Voi että kun joku tulisi sanomaan tuon minulle päin naamaa....
[/quote]
Tuskinpa kukaan sanoo päin naamaa. Ottaa vain takaapäin, kun kerta saa helpolla.
[/quote]
Olen pahoillani ettei äitisi jostain syystä osannut/halunnut kasvattaa sinua hyvin.
[/quote]
Miten äitini liittyy siihen, että yksinhuoltajilta saa helposti. Kokemusta on.
[/quote]
Fiksu hyvinkasvatettu mies puhuu asiallisemmin, kunnioittaa naisia ja yksinhuoltaja äitejä koska kunnioittaa ja rakastaa omaa äitiään ja voi vain kuvitella kuinka rankkaa lapsen kasvatus on yksin. Eli ei puhu naisista halventavaan sävyyn koskaan. Vaille äidinrakkautta puhuu juuri noin kuten sinä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:26"]Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[/quote] Tässä sinulle Vuoden Marttyyri-palkinto. Ole hyvä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:06"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:03"]
Miksi aikuisen ei tarvitse sopeutua?
[/quote]
Kyllä aikuinen sopeutuu tietenkin eroon siinä missä lapsikin, mutta pitääkö aikuisen viettää elämäänsä yksi, ja odottaa milloin lapsi antaa luvan rakastua uudelleen? Pienen lapsen äitinä minun olisi vaikea treffailla miestä kodin ulkopuolella, joten sekin on kysymys sinänsä.
[/quote] toiset on kiimaisempia kuin toiset
[/quote]
Treffailuhan tietenkin sinulle tarkoittaa poskihoitoa jossain pusikossa keskellä päivää.
[/quote]
No onhan yh.t tunnetusti aika helppoja nakkeja ja niiltä saa taatusti. Etsivät lapsilleen elattajaa, joten tavaraa saa helposti.
[/quote] Voi että kun joku tulisi sanomaan tuon minulle päin naamaa....
[/quote]
Tuskinpa kukaan sanoo päin naamaa. Ottaa vain takaapäin, kun kerta saa helpolla.
[/quote]
Olen pahoillani ettei äitisi jostain syystä osannut/halunnut kasvattaa sinua hyvin.
[/quote]
Miten äitini liittyy siihen, että yksinhuoltajilta saa helposti. Kokemusta on.
[/quote]
Fiksu hyvinkasvatettu mies puhuu asiallisemmin, kunnioittaa naisia ja yksinhuoltaja äitejä koska kunnioittaa ja rakastaa omaa äitiään ja voi vain kuvitella kuinka rankkaa lapsen kasvatus on yksin. Eli ei puhu naisista halventavaan sävyyn koskaan. Vaille äidinrakkautta puhuu juuri noin kuten sinä.
[/quote]
No pilluahan kapakasta mennään hakemaan.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:06"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 11:03"]
Miksi aikuisen ei tarvitse sopeutua?
[/quote]
Kyllä aikuinen sopeutuu tietenkin eroon siinä missä lapsikin, mutta pitääkö aikuisen viettää elämäänsä yksi, ja odottaa milloin lapsi antaa luvan rakastua uudelleen? Pienen lapsen äitinä minun olisi vaikea treffailla miestä kodin ulkopuolella, joten sekin on kysymys sinänsä.
[/quote] toiset on kiimaisempia kuin toiset
[/quote]
Treffailuhan tietenkin sinulle tarkoittaa poskihoitoa jossain pusikossa keskellä päivää.
[/quote]
No onhan yh.t tunnetusti aika helppoja nakkeja ja niiltä saa taatusti. Etsivät lapsilleen elattajaa, joten tavaraa saa helposti.
[/quote] Voi että kun joku tulisi sanomaan tuon minulle päin naamaa....
[/quote]
Tuskinpa kukaan sanoo päin naamaa. Ottaa vain takaapäin, kun kerta saa helpolla.
[/quote]
Olen pahoillani ettei äitisi jostain syystä osannut/halunnut kasvattaa sinua hyvin.
[/quote]
Miten äitini liittyy siihen, että yksinhuoltajilta saa helposti. Kokemusta on.
[/quote]
Fiksu hyvinkasvatettu mies puhuu asiallisemmin, kunnioittaa naisia ja yksinhuoltaja äitejä koska kunnioittaa ja rakastaa omaa äitiään ja voi vain kuvitella kuinka rankkaa lapsen kasvatus on yksin. Eli ei puhu naisista halventavaan sävyyn koskaan. Vaille äidinrakkautta puhuu juuri noin kuten sinä.
[/quote]
Nämä "yksinhuolta äidit" eivät taida niitä fiksuja miehiä arvostaa, koska ovat yh:iksi päätyneet? Eikös niin. Voisi olla edes itselleen rehellinen. Sen jälkeen lapselleen.
Itse elän onnellisessa uusperheessä. Alusta asti meille oli miehen kanssa selvää, että meillä ei asu "sinun" ja "minun" lapsia, vaan MEIDÄN lapsia. Tarkoittaa siis sitä, että lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti. Lähtötilanteessa minulla oli yksi lapsi, miehellä samaten. Nyt 7 yhteisen vuoden jälkeen perhe on kasvanut vielä kahdella lapsella. Minun biologinen lapseni ja mieheni biologinen lapsi ovat jo vuosia kutsuneet toisiaan veljiksi, enkä löydä perheestämme mitään ns. uusperheen ongelmia. Tilannetta varmasti helpottaa kovasti se, että tulen hyvin toimeen myös miehen exän kanssa. Olemme ystävystyneet ja soitellaankin jopa useamman kerran viikossa. Lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia, koska aikuisten välillä ei ole riitoja tai katkeruutta. Olen perheestäni valtavan kiitollinen ja rakastan jokaista siihen kuuluvaa koko sydämestäni.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:26"]Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[/quote] Tässä sinulle Vuoden Marttyyri-palkinto. Ole hyvä.
[/quote]
Harmi, että keskenkasvuisille ei voi jakaa kunnon palkintoja. No, saat tyytyä papukaijamerkkiin ja tikkariin. Ime sielusi kyllyydestä ;)
t: tähän asti sivusta seurannut
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:26"]Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[/quote] Tässä sinulle Vuoden Marttyyri-palkinto. Ole hyvä.
[/quote]
:D aivan! Eihän lapsi valitse vanhempiaankaan. Ja voi olla lapselle myös taakka kun äiti on yksin ja uhrautuu. Jokainen lapsi haluaa että vanhempi on onnellinen.
Itse olin eron jälkeen muutaman vuoden lapsen kanssa kahden ja lapsi toivoi että löytäisin miehen,toivoi sisaruksia jne...
No onneksi löysin ja miehen vanhemmat suku jne on meidän perhettä myös.
Kyllähän näitä kun sivusta seuraa, välillä ihmettelee. Eräälläkin lapseni luokkakaverin äidillä on 4 lasta kolmelle eri miehelle ja taas on yksin.
Lisäksi on jos millaista variaatiota perheissä ja lapsetkin on välillä ihan sekaisin, että missä kodissa sitä pitikään mikäkin viikonloppu viettää.
Eikä ne lapset aina niin kamalan onnellisia tunnu olevan niistä sisarpuolistakaan, jotka muuttaa kotiin heiltä mitään kysymättä. Yhtäkkiä vain samassa asunnossa asuu kaksi, kolme lasta lisää ja siihen on vain sopeuduttava.
Mutta tämä nyt vain ulkopuolisen silmin. Opettajat sitten ratkovat koulupsykologien kanssa näiden lasten ongelmia.
No minä olen sitä mieltä, että ihmisen perusluonne ei muutu avioerossa/uusperhekuviossa. Ihminen joka ei osaa ottaa lapsen tunteita huomioon tai tukea lasta, ei tee sitä ydinperheessä eikä uusperheessä. Moni erohan johtuu siitä, että vanhemmilla on hyvin eri käsitys siitä miten perhessä ollaan ja lapsia kasvatetaan ja kohdellaan. Vrt. täällä tänään jutut miehistä, jotka sanovat että vaimon ja lasten jutut ei kiinnosta tai en tee sulla mitään h**ra kun p****kin on jo 3 kertaa revennyt juuri synnyttäneelle vaimolleen tai katsokaapa noita juttuja tytärtään huorittelevista vanhemmista ketjussa "mitä loukkaavaa sinulle on sanottu".
Itselläni ei ole uusperhettä, onneksi. Sanon näin koska tiedän niitä useita ja kaikissa asiat ei kyllä ole niinkuin pitäisi, ei ollenkaan.
Menkää nyt ihmiset itseenne älkääkä väittäkö että rakastatte sinun minun meidän ja ties kenen lapsia yhtä paljon kuin omianne. Ei se yleensä niin vaan mene, harva uskaltaa myöntää.
Liian usein on välinpitämättömyyttä, jonkun sorsimista, inhoa jopa vihaa, selvittämättömiä asioita, ristiriitoja. Läheskään kaikkien ihmissuhdetaidot ei riitä niitä käsittelemään. Näennäisesti voi mennäkin hyvin mutta ei välttämättä kuitenkaan jos pureudutaan asioihin.
Yksi suuri syy on puhumattomuus, ei osata keskustella toisen aikuisen kanssa asioita selväksi. Täälläkin usein toistuu sama kaava kun joku kyselee miten voin kysyä mieheltä, mitä se tarkoitti kun sanoi, uskallanko. Kyllä siinä on vuorovaikutustaidot aivan hukassa. Jos ei keskinäisiä asioita voi selvittää miten sitten lasten, miten sanoa inhoan jopa vihaan lastasi?
Minusta ihmiset sotkee kuvioitaan liian huolettomasti, lapsellinen nainen jolla on lapsi tai useampi tapaa miehen jolla lapsia kenties useammankin naisen kanssa, ihastutaan ja muutetaan yhteen ja aletaan kenties hankkia yhteistä lasta. Ei ole keskusteltu vanhoja kuvioita selväksi ja yhtäkkiä yllättäen onkin aikamoinen soppa, kuka asuu kenenkin luona..ja hullut exätkin vielä uusine kumppaneineen vaanii ja riitelee, tapellaan lasten asioista, asuu ja on milloin kenenkin luona, ihmiset vaihtuu ja koditkin ja on kenties inhokkikin. Pahimmillaan se on juuri tätä ja lapsi on se joka kärsii ja maksaa hinnan. Näistä pitäisi puhua enemmän että ihmiset ajattelisivat mitä tekevät.
Minusta ainakin on inhottavaa tietää, eräässäkin paikassa asustaa muutama mies jotka asuvat aikansa yhden luona, kunnes tulee riita, ottavat putkikassinsa ja muuttavat seuraavaan rappuun seuraavan naisen luo! Lapsia kaikilla, erikseen yhdessä, hylättyjä, pidettyjä, rakastettuja ja paljon ongelmia. Ei se elämä aina niin auvoista ole mutta aina riittää ihmisiä jotka piittaa ja niitä jotka ei. Ja he joilla menee oikein huonosti eivät täällä taida edes avautua.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:13"]
http://yuumei.deviantart.com/art/Don-t-Be-Selfish-337588873
Onko tullut sanottua lapselle "minun elämäni, MINÄ päätän, älä ole itsekäs?" No, tuossa linkissä on sellaisen lapsen puheenvuoro. Ja näitähän riittää.
[/quote]
;(
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:26"]Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[/quote] Tässä sinulle Vuoden Marttyyri-palkinto. Ole hyvä.
[/quote]
Hölmö, mihin mä sitä tarvisin? Kuten kirjoitin, olen tyytyväinen elämääni ja ajattelen nyt tässä lasten parasta, mutta en voi sanoa, ettenkö myös itse eläisin elämääni!
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 14:24"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 13:26"]Minä olen itse 33vuotias kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt kahden 13 ja 10v yh-äiti
En todellakaan kaipaa tähän mitään ns.uusperhekuvioita. Haluan olla lapsilleni tukena ja elää heidän kanssa tätä elämää. Minulle onnea antaa se, että saan nähdä lasteni kasvavan onnellisina, tasapainoisina. Saan iloa myös työstäni ja harrastuksista, ystävisttä, ihmisistä lähellä. Kuitenkin lapseni on mulle voimavara elämässä.
Lapsillani on oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen. Heidän ei tarvitse sopeutua siihen, että joku heille tuntematon henkilö muuttaa saman katon alle, jota he eivät ole valinneet. Olen lapseni tehnyt itse vapaaehtoisesti silloisen mieheni kanssa ja kun lapsen päättää tehdä niin siitä täytyy myös kantaa vastuu ja ottaa huomioon kaikissa elämäntilanteissa, joka elämän osa-alueella.
Olen toki nuori, alle 40 kun esikoinen täysi-ikäinen. Ehdin vielä jos haluan. Nyt olen lapsilleni
[/quote] Tässä sinulle Vuoden Marttyyri-palkinto. Ole hyvä.
[/quote]
Hölmö, mihin mä sitä tarvisin? Kuten kirjoitin, olen tyytyväinen elämääni ja ajattelen nyt tässä lasten parasta, mutta en voi sanoa, ettenkö myös itse eläisin elämääni!
[/quote]Minäkin ajattelin lasteni parasta 3 vuotta ja koko sen ajan olivatkin olleet surullisia koska äitillä ei ole ketään...
No lapseni eivät ole surullisia puolestani ja ovat sen verran pieniäkin vielä, etteivät nyt osaa äidilleen "ketään kaivata"
En ole katkeroitunut, masentunut enkä voi muutenkaan huonosti. Käyn töissä, harrastan, matkustellaan, touhutaan perheenä ja minulla on ihanat siskot ja hyviä ystäviä. En todellakaan uhraudu eikä lasteni tarvitse olla puolestani surullisia tai huolissaan. Saavat elää elämäänsä ja lapsuuttaan täysillä. Ainut suuri suru elämässä isän kuolema. Asia, jolle ei kukaan vaan voi mitään