Miehen käyttäytyminen vihaisena ja koko tyyli huolettaa
Mies stressaa etenkin taloudellista puolta, kun rahat tiukilla. Mutta tyyliltään muutenkin voivottelija, masentelija..nyt auto reistannut ja mies haluaisi ostaa uuden muttei varaa, lisäksi tän
än pimeni telkkari: mies niin raivona, niin maskissa, että mua oikeasti huolettaa. Kiroili minkä kerkisi ja puhe tyyliin "voi vittu tätä elämää,saatana että ahistaa, hoooohhoiijaaa, voi vittu.." Ja meni sohvalle masentumaan. Räpläsi telkkaria, huokaili. Lapset katsoi silmät pyöreinä, toimeän kysyi miksi isi on niin äkäinen.
Miten suhtautuisitte jos puoliso olisi tuollainen? Inhoan että kiroaa lasten edessä törkeästi, lisäksi huolestuttaa sen pinnan katkeaminen ja tuo toivottomuus. Kun puhuin asiasta lasten nukahdettua, sanoi että kaikki vaan hajoaa eikä ole rahaa, saatana että ottaa aivoon tää elämä! Mistä pitäisi hakea apua, tai mitä tehdä? Lasten saatava elää rauhassa.
Kommentit (15)
No välillä nyt vaan elämä vituttaa ja ei siinä pitäis olla mitään väärää
Onko teistä tosiaan ok möykätä ja kirota kotona lasten edessä noin?
Ykkösvastaaja, minkä diagnoosin miehesi sai? Miten meinaatte lastenhoidon eron jälkeen, miten usein vaikka ovat isällä? Miten luulet miehen tuolloin käyttäytyvän?
Jätä se. Seän vihaa perhe-elämää, mutta kuten miehet yleensä roikkuu siinä "koska niin kuuluu tehdä".
Niin tuntuu vihaavan, olen sanonut että voi erota jos ollaan niin taakka mutta eipä tee asialle mitään.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:46"]Onko teistä tosiaan ok möykätä ja kirota kotona lasten edessä noin?
Ykkösvastaaja, minkä diagnoosin miehesi sai? Miten meinaatte lastenhoidon eron jälkeen, miten usein vaikka ovat isällä? Miten luulet miehen tuolloin käyttäytyvän?
[/quote]
Ei mitään mahdollisuuksia puhua tästä asiallisesti ennen eroa. Kommentit yritykseen on luokkaa "niinhän sä luulet, senku yrität tota! ". Epävakaa persoonallisuushäiriö diagnoosina. Varmaan käyttäytyy törkeesti mua kohtaan erotessa ja vähän sen jälkeen, sitten ihan normaalisti, kuin olisin tarhantäti jolta lasta hakee.
Mun mies muuten varmaan lukee nää keskustelut, joten en aio mitään sellaista ottaa tässä esille mitä en uskaltaisi sillekin sanoa.
Toi häiriö tuskin itsestään paranee, varmaan flippailee lapsille olin läsnä tai en. Tai mulle se eniten purkautuu, mutta lapset on tilanteessa aina läsnä ja tajuuvat kyllä mikä on iskän mieliala, kun paiskoo tavaroita ja näyttää lähinnä murhaajalta ilmeeltään. Jos mä pelkään sitä, en epäile hetkeäkään etteikö lapsetkin pelkäis, vaikka koskaan ei ole ollut väkivaltainen.
Mutta sehän se trendi nykyään on? Ollaan hermot kireellä vuositolkulla, napsahdetaan sen yhden kerran ja perhe saa surmansa. Tätä aloin pelkäämään tuossa kolmisen vuotta sitten. Edelleen tilanne ei juuri muuttunut, paitsi että paperit on vetämässä eroa varten. Sitähän tässä nyt loppuaika odotellaan.
Pakko vielä sanoa, että toivon ihmeparantumista, koska rakastan mun miestä.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:55"]
Niin tuntuu vihaavan, olen sanonut että voi erota jos ollaan niin taakka mutta eipä tee asialle mitään.
[/quote]
No ei tietenkään se tee mitään, koska se on mies eikä halua ottaa vastuuta niskoilleen teidän erosta!
Mies tosiaan sellainen, ettei halua ottaa koskaan vastuulleen mitään! Ap
Tämä voi olla OT, mutta meillä saa kyllä kaikki perheenjäsenet ilmaista suuttumusta ja tuskastumista ja iloa ja intoa ihan vapaasti. Aikuinen tietysti ymmärtää kumppaninsa vihaisuutta paremmin kuin lapsi ja voi sanallistaa sitä lapsille, etteivät nämä ahdistu.
Miehesi on huolestunut ja ahdistunut, ap. Olet vaikeassa paikassa, mutta yritä olla hänelle hyvä kumppani, auta näkemään että tiukasta rahatilanteesta pääsee eteenpäin, rikki menneen telkkarin tilalle voi löytyä uusi. Kun vaikeuksia päin käy pieni pala kerrallaan, se antaa toivoa.
Suunsa voi pestä jokainen, tökerö kielenkäyttö on sivistymätöntä ja masentavaa. Ja mitä sitten kun oikeasti tapahtuu jotakin todella raivostuttavaa? Kun perkeleet ja mahdolliset vitut on jo arkikäytössä, niin mitkä manaukset auttavat kun niitä oikeasti tarvitsee?
Mulla on tuollanen ex-mies. Sitten se onneksi löysi toisen naisen ja jätti meidät. Huokailee siellä nykyisen vaimonsa nurkissa nykyään ja valittaa:-) lapset ei halua käydä siellä, mutta minä juhlin vuosittain voitonjuhlat.
Ehkä sullekin käy näin?
Miten teitte eropäätöksen ja miten kaikki sujui? Mies joskus ärisi että jos jätän niin hän ei tapaa lapsia enää ikinä. Ap
Kakkonen lisää että joo olin oikeassa, mies luki tän ketjun ja tunnisti tietysti minut. Nyt on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut ja minä olen valehtelija ja jotenkin ilmeisesti rumasti hänestä puhunut. Nämä asiat mitä tässä kerroin, ollaan juteltu kyllä aiemminkin.
Tämä on yksi piirre hänen sairaudessaan, että mitään kritiikkiä hänen käytöksestään ei saa antaa koska kokee käytöksensä olevan sama kuin ihmisarvonsa. Eli jos mun mielestä käyttäytyy huonosti, hän ottaa sen niin että arvostelen häntä ihmisenä. Vaikka ihminen käytöksestään on vastuussa eikä niitä voi niputtaa yhdeksi.
Tässä olen tehnyt työtä että lapsemme erityisesti oppisivat tämän. Luonnollisesti riski heidän sairastumiseensa on iso :(
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 22:10"]Miten teitte eropäätöksen ja miten kaikki sujui? Mies joskus ärisi että jos jätän niin hän ei tapaa lapsia enää ikinä. Ap
[/quote]
Minä tein eropäätöksen, mies ei suostunut kirjoittaa papereita. Voi olla että huoltajuuskiistaa/tapaamiskiistaa tulee (toivottavasti ei) mutta en usko jättävän lapsiaan.
-2-
Lopettakaa akat ruikutus. Menkää kunnontöihin. Täälläsitävaan kirjoitellaankun pitäs kotia hoitaatai töisäkäydä. Ei ihme ettei ole ukoilla rahaa.Varmaan nekin vähätmitä on menee teidän ostovimmoihinne. Tyypillisiä vastuusta mitään ymmärtämättömiä vaimoja kyllä piisaa perkules!
Miten muitten miehet, liioitteletko asioita ja onko taloudelliset jutut etenkin tuollaisia? Kiroilevatko muiden miehet kiukkuisina lasten edessä?
Mulla samanlainen mies. Ei se muutu miksikään. Diagnoosin sai ja kela korvais osan terapiasta mutta kun tää ei häiritse niin paljon häntä itseään, vain muuta perhettä niin jätti asian sikseen. Ensin sain vuosikaupalla tehdä töitä että meni edes tutkimuksiin. Hänelle dg oli yllätys, mulle helpotus ja vahvistus, en ole niin huono mitä miehen käytöksestä voi päätellä, vaan hän ei kykene kohtaamaan vastoinkäymisiä pienintäkään.
Tsemppiä, meillä ero virallinen alkusyksystä. Mies ei tätä varmaan usko ennenkuin paperit tulee postissa, ei ole yrittänyt etsiä asuntoa kuin pari kertaa tosi suuttuneena.