Vauvaonnea varjostaa toisten kateellisuus :(
Meidän vauva syntyy kesän tienoilla. Se on ensimmäinen lapsenlapsi ja kaikki on tosi innoissaan. Paitsi eräät. Mun siskoni ei ole. Tiedän, että hän on toivonut lasta jonkin aikaa, mutta ei mun vauvani ole häneltä pois. Luulisi, että hän olisi kaksinverroin iloinen, koska perheeseen tulee vauva ja se on mun, hänen pikkusiskonsa lapsi. Hän ei kysele vointiani, ei osallistu suunnitelmiin ja haaveiluihin, ei yhtään mitään. Päinvastoin hän on huomautellut pilkallisesti siitä, että mä olen omalle tyylilleni uskollisesti jopa raskaanakin, kun en liho enkä turpoa enkä ole saanut raskausarpia. Hyvänen aika! Mä olen nähnyt vaivaa sen eteen ja kysynyt koko ajan asiantuntija-apua. Kyllä täällä vatsassa silti ihan oikea vauva on. Surullista.
Toinen on yksi ystäväni, joka sai lapsen loppuvuodesta. Hän uskoo olevansa se oikeaoppinen äiti ja sivulauseissa opastaa ja vihjailee, miten raskasta ja yllättävää lapsen hoito voi olla, ja että mun pitää varautua siihen, että elämä muuttuu. Niinhän mä olenkin varautunut ja tehnyt kaikkeni, että se muuttuisi mahdollisimman vähän. Jännä juttu, miten tämä mun raskauteni tuo ikäviä puolia esiin ihmisistä. Varmaan moni muu on havainnut samanlaisen ilmiön?
Kommentit (57)
Kuulostat ylireagoivan. Miksi siskosi pitäisi olla erityisen innoissaan?
Ei jumalauta, kun suututti lukea tuo aloituksesi. Miten itsekeskeinen voi ihminen olla!
Ettehän te ole siskosi kanssa muutenkaan kovin lämpimissä väleissä, muru..
Kuule, minulla on kolme lasta eikä kukaan ole koskaan ollut mitenkään kateellinen tai kiinnostunut raskauksistani. Oikeastaan, en edes tiedä miksi pitäisi olla? Suomessa raskaus on yksityisasia, en oikein usko tähän urbaanilegendaan mistään masuntaputtelijoista.
Ei ollut koskaan kateutta tai muuta kaunaa kun odotin lapsiani.
En osaa samaistua.... ihan iloisia ne oli meidän puolesta ja tulivat auttamaan, kun oli tarvetta.
Ai niin, en lihonut, paino nousi vain kaikkiaan 6 kg ja siitä jäi laitokselle melkein kaikki, sama molemmilla lapsilla. Eka lapsi oli 3,2kg ja toinen 3,1 kg.
Voi pyhä jeesus. Akka on levittänyt jalkansa miehelle ja työntää sieltä ulos lapsen siis lapsen...levittäkää punainenmatto ja ihailkaa!
Ei muru, sä ET ole varautunut siihen että elämä muuttuu. Sun ystäväkin asiasta huomauttaa, joten emme ole täällä palstalla ainoita jotka tietävät että tuskin tajuat miten paljon elämäsi todella muuttuu.
Lisäksi, minusta on outoa että oikein näet vaivaa ettei painosi nouse raskauden aikana.
Vauvan hyvinvointi on tärkein, ei sinun kroppasi.
Kur kur, rakkaus. Tosi asiat ei ole kateutta. Sinä et lapsi kulta ymmärrä miten paljon se elämä ihan oikeasti tulee muuttumaan.
No en kyllä suoraan sanottuna ole huomannut. Mun vauvani oli vielä vahinko ja elämäntilanne osin aika huono vauvan saamiseen, mutta silti en ole yhtään pahaa sanaa tai katkeruudenosoitusta ole keltään kuullut. Sydämellisiä onnitteluja sensijaan nykyään ihan päivittäin. Myös sisareni on todella onnellinen puolestani (joskaan en oleta, että minun lapsensaamiseni olisi hänelle mikään elämän tärkein asia, hänellä on ihan oma elämänsä omine ilonaiheineen).
Mustakaan ei muuten vielä nyt vikalla kolmanneksellakaan huomaa mistään muualta kuin vatsan kohdalta (sekin pieni, nätti ja arveton) että olen raskaana, enkä ole edes tehnyt yhtään mitään sen eteen. Mulla on vaan käynyt tuuri.
Ollaan Muru muuten samoilla viikoilla, muistan kun kirjoitit tänne raskaudestasi ihan sen alussa ja olin itsekin plussannut juuri samoihin aikoihin :)
Törkeää käytöstä siskoltasi, kyllähän hänelle pitäisi riittää että SÄ saat vauvan, mitä hän omalla kunhan iloitsee kaksinverroin enemmän SUN vauvasta.
Raskaana olevana otan mielelläni vastaa vinkkejä, miten varaudutaan vauvan tuomiin muutoksiin. Nyt on linjoilla sen luokan asiantuntija, että olisin kovasti kiitollinen, jos jaksaisit vastata.
Jaxuhali!<3
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:24"]
Meidän vauva syntyy kesän tienoilla. Se on ensimmäinen lapsenlapsi ja kaikki on tosi innoissaan. Paitsi eräät. Mun siskoni ei ole. Tiedän, että hän on toivonut lasta jonkin aikaa, mutta ei mun vauvani ole häneltä pois. Luulisi, että hän olisi kaksinverroin iloinen, koska perheeseen tulee vauva ja se on mun, hänen pikkusiskonsa lapsi. Hän ei kysele vointiani, ei osallistu suunnitelmiin ja haaveiluihin, ei yhtään mitään. Päinvastoin hän on huomautellut pilkallisesti siitä, että mä olen omalle tyylilleni uskollisesti jopa raskaanakin, kun en liho enkä turpoa enkä ole saanut raskausarpia. Hyvänen aika! Mä olen nähnyt vaivaa sen eteen ja kysynyt koko ajan asiantuntija-apua. Kyllä täällä vatsassa silti ihan oikea vauva on. Surullista.
Toinen on yksi ystäväni, joka sai lapsen loppuvuodesta. Hän uskoo olevansa se oikeaoppinen äiti ja sivulauseissa opastaa ja vihjailee, miten raskasta ja yllättävää lapsen hoito voi olla, ja että mun pitää varautua siihen, että elämä muuttuu. Niinhän mä olenkin varautunut ja tehnyt kaikkeni, että se muuttuisi mahdollisimman vähän. Jännä juttu, miten tämä mun raskauteni tuo ikäviä puolia esiin ihmisistä. Varmaan moni muu on havainnut samanlaisen ilmiön?
[/quote]
Ai huomannut saman, sun siskostasi :D ? Ei vaan oikeesti, taas tätä höpö höpöä, tuttu trolli.
Mutta tottakain kateutta on olemassa; sen kanssa pitää vain oppia elämään.
Oletko viime aikoina eksynyt vääriin sänkyihin?
Ne äidit, jotka ei oikeasti tajua, miten raskasta ja yllättävää lapsen hoito voi olla ja että elämä muuttuu, ei ole todellisia äitejä.
Varautua voi vaikka sanomalla irti kuntosalin, sinne ei kerkeä 3 x viikossa. Samoin ekan vuoden aikana muutkin harrastukset saattaa jäädä, ei jaksa tai ei pysty, ihan siihen voi varautua, että jos joskus on hiljaista omaa aikaa, se kuluu vaikka seiniä tuijottaessa ja siitäkin osaa nauttia.
Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
Oisko tässä käynyt niin, että muut elävät suht normaalisti omaa elämäänsä, ihan niin kuin tähänkin asti, mutta sinä vedät hernettä nenään ja katellisuuskorttia pöytään, kun sinua ei ollakaan palvomassa tällaisena hetkenä? Mitä oikein odotit? Erityiskohtelua? Ihastuneita huokauksia? Ylenpalttista huomiointia?
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:06"]Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
[/quote]
*reps* Alkaa vähitellen siirtää...eikö mies ole tähän asti ollut ihan aikuinen mies, joka hoitaa kotihommat siinä missä nainenkin.
Eikä se mies isänäkään kädetön ole ettei lämmintä ruokaa äidin nenän eteen saa tai jopa voisi sitä lasta hoitaa.
Ei kai se auttamatta kateutta ole, jos ei samalla tavalla iloita tai vähän ohjeistetaan. Ystävälläsi on kuitenkin vähän enemmän sitä kokemusta niistä muutoksista. Ei ne mitään urbaania legendaa ole.
Ja asetu itsekin vähän siskosi asemaan.
Kasva aikuiseksi.