Millä tavalla reagoit suuttuessasi? Rupeatko huutamaan, itkemään vai vaivutko täydelliseen puhumattomuuteen, mykkäkouluun?
Mun tulee lapselle enemmän huudettua takaisin.Mutta miehen kanssa on sitten niin päin, että wnemmän tulee möksähdettyä ja rupean sitten pitämään mykkäkoulua.
Kommentit (18)
Ilmaisen tunteeni varsin avoimesti eli huudan, poljen jalkaa, saatan tömäyttää nyrkin pöytään tai seinäänkin. Mies on meillä taas tilanteista pakenija, heti jos on jotain vähän erimielisyyden tapaistakin, se lähtee kävelylle tai autotalliin tekemään jotain. Ihan hyvä näin, minä saan kihistä kiukkuni rauhassa ja mies tulee sitten takaisin kun olen rauhoittunut ;-) Joskus tosin ärsyttää ettei mistään voi oikein keskustella koska mies niin tavattoman helposti riidan pelossa pakenee.
Huudan suuttuessani. Jos minua loukataan TODELLA pahasti olen täysin hiljaa. Saa maistaa mies omaa mykkäkoululääkettään.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 11:05"]
Ilmaisen tunteeni varsin avoimesti eli huudan, poljen jalkaa, saatan tömäyttää nyrkin pöytään tai seinäänkin. Mies on meillä taas tilanteista pakenija, heti jos on jotain vähän erimielisyyden tapaistakin, se lähtee kävelylle tai autotalliin tekemään jotain. Ihan hyvä näin, minä saan kihistä kiukkuni rauhassa ja mies tulee sitten takaisin kun olen rauhoittunut ;-) Joskus tosin ärsyttää ettei mistään voi oikein keskustella koska mies niin tavattoman helposti riidan pelossa pakenee.
[/quote]
Miehen asenne kuulostaa rasittavalta. Soittaako vielä äidilleenkin ja kertoo miten kamala olet? Meillä aikoinaan oli näin. Onneksi edes vähän miehistyi.
Riippuu stressin määrästä ja suuttumuksen asteesta. Aluksi mykistyn ja vetäydyn. Jos tilanne jatkuu, tulen kärsimättömäksi ja huudan. Jos se ei näytä tuottavan tulosta, räjähdän täysin. Ja jos sekään ei auta, nielen kiukkuni ja sopeudun.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 11:05"]
Ilmaisen tunteeni varsin avoimesti eli huudan, poljen jalkaa, saatan tömäyttää nyrkin pöytään tai seinäänkin. Mies on meillä taas tilanteista pakenija, heti jos on jotain vähän erimielisyyden tapaistakin, se lähtee kävelylle tai autotalliin tekemään jotain. Ihan hyvä näin, minä saan kihistä kiukkuni rauhassa ja mies tulee sitten takaisin kun olen rauhoittunut ;-) Joskus tosin ärsyttää ettei mistään voi oikein keskustella koska mies niin tavattoman helposti riidan pelossa pakenee.
[/quote]
Miehen asenne kuulostaa rasittavalta. Soittaako vielä äidilleenkin ja kertoo miten kamala olet? Meillä aikoinaan oli näin. Onneksi edes vähän miehistyi.
[/quote]
Ei onneksi soita äidille, se vielä puuttuisi :D Itse asiassa se ei varmaan koskaan saisi aikaiseksi soittaa äidilleen tai käydä siellä kylässä, jos minä en huolehtisi yhteydenpidosta myös hänen sukulaisiinsa. Hän on sellainen aika erakkomainen nörttityyppi, joka ei jotenkin huomaakaan tuollaisia asioita kuten että olisi hyvä edes omiin vanhoihin vanhempiin pitää yhteyttä ja lasten nähdä isovanhempiaan. (Ja joo, minua ärsytti aikoinaan paljonkin miehen tietynlainen nössömäisyys, mutta nykyisin pidän sitä pääosin hyvänä asiana: minä saan siis määrätä ja päättää ;-) )
Ilmaisen asiani rauhallisesti ja jämäkästi. Jos en pysty siihen, poistun tilanteesta. Huutaminen ja mesoaminen on minusta moukkamaista, enkä kuuntele sellaista hetkeäkään.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 11:15"]
Ilmaisen asiani rauhallisesti ja jämäkästi. Jos en pysty siihen, poistun tilanteesta. Huutaminen ja mesoaminen on minusta moukkamaista, enkä kuuntele sellaista hetkeäkään.
[/quote]
Kivan ylimielistä... Ihmisiä vaan on erilaisia. Itse taas ajattelen, että läheisimmissä ihmissuhteissa saa olla jopa niin aito, että näyttää avoimesti kaikki tunteensa, myös suuttumuksensa, eikä tarvi miettiä onko moukkamainen vai ei. Työpaikalla ei voi toki huutaa vaikka suuttuisi, mutta kotona annan kyllä palaa ja ai että se tekee hyvää ja puhdistaa ilmaa :)
Teen kaikkeni, että suuttumus näkyisi ja kuuluisi ulospäin enintään kylmänä ilmeenä ja pienen pienenä ivallisena kommenttina. Yleensä tässä myös onnistun, kun olen lapsesta saakka treenannut.
Suutun todella harvoin, enkä oikein osaa ilmaista vihaani. Yleensä vain koitan vaan keskustella mahdollisimman asiallisesti ja ymmärtää, jos on joku tilanne. Jos alan olemaan niin vihainen, että on vaikea olla, reagoin tunteeseen vähän samaan tapaan kuin johonkin pyörrytykseen, suljen silmät hetkeksi ja koitan hengittää. Kuulemma olen vihaisena kuitenkin todella pelottava, kaikki sanoo niin.
Huudan LUJAA! Siis tavallisesti. Sitten jos puhun korostetun hiljaa ja asiallisesti, kirjakielellä, niin vastapuolen on jo syytä varoa sanojaan, sillä siinä kohti olen TODELLA suuttunut.
En oikein osaa suuttua. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tuo toinen on nyt vaan hieman tyhmä, täytyy puhua sille järkeä. Joskus se tosin menee huutamiseksi kun toinen ei kuuntele.
En muista, millon olisin erityisen kovasti suuttunut kenellekään. Miehellänikään ei ole koskaan tapana tarkoituksellisesti loukata minua. Riitatilanteet pyrin hoitamaan keskustelemalla mahdollisimman nopeasti, koska inhoan mennä nukkumaan vihaisena tai katkerana. Ärtyneenä ja kiukkuisena tosin minusta saattaa tulla pieni vittuilija/piikittelijä
Mä saatan korottaa muutenkin kuuluvaa ääntäni ja mussutan hetken, kunnes alkaa hävettämään oma melttous ja pyydän anteeksi. Tämä on ongelma, koska usein se asia jää selvittämättä ja muutosta ei tule koskaan. Mun noi kohtaukset kestää 1-4 min. Harvoin silti niitäkään tulee, ainakaan miehelle. Muistaakseni olen miehelle räyhännyt alle 10 kertaa 10 vuoden aikana.
Inhoan itse huutajia, siksi en itsekään halua olla sellainen. En voisi ikinä elää ihmisen kanssa, jonka mielentilat menee ylös ja alas. Tasaisuus ja toisen kunnioitus kunniaan!
Suutun harvoin, ja jos suutun, poistun paikalta ja pakenen. Olen kuten kolmosen mies. Ei se mitaan lapsellisuutta ole, vaan liittyy luonteeseen ja persoonaan. Vihaan konflikteja ja riitoja.
Mä oon ihan kauhee, kun suutun. Pitäis paremmin oppia hillitsemään itseään. Korotan ensin ääntä kunnes huudan, mulla myös tulee tarve heitellä tavaroita ja paiskoa ovia jne. Yritän jotenkin saaha sitä ärsytyksen tunnetta pois. Tekisi mieli lyödäkin, mutta sitä en ole koskaan tehnyt (paitsi lapsena sisarusten kanssa tapellessa). Mulla ei oo lapsia onneksi vielä, täytyy jollain keinolla harjotella itsehillintää... Onko vinkkejä?
Minä siis suutun nopeasti, möykkään aikani ja lepyn nopeasti.
Töissä muutun äärimmäisen rauhalliseksi ja sanon tiukasti ja mahdollisimman selkeästi, mikä on asiakkaalta toivottu toimintatapa. En milloinkaan kiroile tai huuda. Olen siis opettaja :)
Kotona jos en ole nukkunut koko yöhön, kun vauva on kiljunut ja parkunut ja olen jo aivan äärimmilläni, saatan mennä toiseen huoneeseen ja karjahtaa voi jeesuksen vittu (olen uskossa, tuo on jotain todella pahaa minun suustani) ja sen jälkeen jaksan taas mennä vauvan luo ja hyssytellä vauvaani täysin rauhallisena ja rakastavana äitinä.
Jos mieheni on tehnyt jotain aivan todella raivostuttavaa, vetäydyn täysin mykäksi. En pysty sanomaan hänelle sanaakaan, koska olen aivan tukossa. Seuraavana aamuna olen taas oma itseni. Tosin jos on PMS, saatan kyllä ensin karjaista mielipuolena ääneni käheäksi hänelle jotain siitä, kuinka itsekkäästi hän on taas toiminut, ja vasta sen jälkeen mykistyn.
Mieheni ei koskaan suutu. Ei mistään, ei kenellekään, ei milloinkaan. Hän tulee vain kauhean surulliseksi, kun minä suutun, ja se pahentaa kovasti minun oloani.
Räjähdän ja lepyn äkkiä. Mies sanoo ukkospilveksi. Ehdin leppyä ennen kun mies edes pääsee riitaan mukaan. Minusta on parempi näyttää tunteet kun patoutua.
Töissä joutuu puremaan hammasta. :)
En mitään näistä, vaan avaan sanaisen arkkuni ja lausahdan muutaman valitun sanan jäätävän rauhallisesti. Että olenkin hyvä keksimään jotain todella häijyä kun oikein suutun.