Esiteinin kasvatuksesta koskemattomuudesta ja muuta pohdintaa
Hei,
minulla on 11-vuotias poika, joka on aina ollut varsin räiskyvä. Pienenä tarvittiin holding-tyyppistäkin rajojen asettamista välillä. Myöhemmin leikkimielisesti painittu, missä poika on saanut turvallisesti vastustella ja kuitenkin saanut kosketusta, tämän jälkeen sitten rauhoittuu ja saa juteltuakin mieltä painavista asioista.
Eilen illalla oli jälleen tällainen tilanne; ensin suuttui ihan jonninjoutavasta (Yritti kieltäytyä menemästä urheilun jälkeen suihkuun, koska en suostunut hankkiman maksullisia TV-kanavia. -> Takavarikoin puhelimen, minkä jälkeen kävi suihkussa ja paineli huoneeseensa paiskoen ovia. -> tunnin jälkeen tuli myrskyn merkkinä sohvan toiseen kulmaan edelleen kiukutellen ja kaivautui sohvatyynyjen alle -> yritin jutttelemalla saada kontaktia, vastaili tiuskimalla. Tässä vaiheessa tuntui, että poika kuitenkin hakee kontaktia, koska tuli samalle sohvalle, vaikka ei suostunutkaan puhumaan, joten totesin, että nyt taitaa tarvita halihoitoa ja otin kainaloon. Tästä siis seurasi leikkimmielinen paini, jossa poika mukamas yritti karkuun, mutta kuitenkin jäi lähelle ja lopulta loikoili kainalossa ja alkoi avautua puhumallakin.
Niin. Se varsinainen kysymykseni siis... missä vaiheessa tällainen äidin puolipakottama läheisyys muuttuu epäsopivaksi?? Nyt vielä tuntuu, että tämä on se keino jolla saada lapsi avautumaan, mutta toisaalta lapsen tietenkin täytyy saada myös kokea että fyysistä koskemattomuutta ei loukata, ja mietin, missä menee raja. Viimeistään tietysti siinä, kun lapsi oikeasti karkaa painista kokonaan pois, eikä jää kainaloon, mutta onkohan tämäkin jo liikaa?
Yleensä se varmaan olisi perheessä isä, joka tällaiset painimatsit poikiensa kanssa ottaa, mutta mieheni on temperamentiltaan hyvin erilainen (rauhallisempi) kuin minä ja tämä poika. Hän ei aina havainnoi juuri tämän lapsen mielialoja kovin herkästi, joten siksi olen ajautunut tällaiseen rooliin.
Tulipas pitkä vuodatus. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun.
Ajatuksia, kommentteja?
Kommentit (8)
No, sinun täytyy vaan lopettaa painiminen ja sanoa pojalle, että hän voi avautua mistä vain mieltään painavista asioista, ja pitääkin. Eihän hän nimenomaan voi aikuisenakaan painia.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:00"]
No, sinun täytyy vaan lopettaa painiminen ja sanoa pojalle, että hän voi avautua mistä vain mieltään painavista asioista, ja pitääkin. Eihän hän nimenomaan voi aikuisenakaan painia.
[/quote]
Niin. Tiedän. Tuo ei vaan ole tähän mennessä koskaan vielä toiminut, ja nyt kun kommunikointi vielä on muuttunut teinimäiseksi ("e" ja "ö" on ainut mitä vastaa - no juu, jotain hyvää, ei siis kiroile ja haistattele) niin entistä vaikeammaksi on jään murtaminen mennyt. Ollaan toki kokeiltu myös mitä tapahtuu jos vaan antaa olla / lempeästi jutellaan - no siellä pysyy huoneessaan, ei tule syömään, hammaspesulle... todella lujatahtoinen pikku kaveri.
No lapsen kanssa tuo toimii, ei aikuistuvan nuoren miehenkanssa enää. Mutta kivasti saitte yhteyden.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 12:15"]
En ole ikinä mieltänyt painia turvalliseksi kosketteluksi. Toisaalta omat lapset ei ole ikinä tarvinneet holdingia, joten hankala ajatella tilannetta, johon olet ajautunut. Meillä kosketukseen liittyy aina jotain positiivista: halaukseen ilo, hiusten silitykseen lohtu ja rauhoittuminen, kädestä kiinnipitämiseen turvallisuus. En osaa mieltää leikkimielistä väkivaltaa avautumiseksi.
[/quote]
AP täällä taas. Siinä mielentilassa, kun lapsi tällaisen pienen painimatsin tarvitsee, hän ei kykene vastaanottamaan silittelyä eikä halittelua, eikä puhumaan. Tuon ikäistä ei mielestäni ole oikein jättää myöskään yksin selviämään kiukustaan. Tuo painiminen on siis ensin tarpeen kiukun purkamiseksi, ei niinkään turvallista koskettelua vaan turvallinen tapa purkaa kiukkua, ja sen jälkeen pystyy halimaan ja puhumaan.
Kovin pitkään tätä strategiaa varmasti ei voi enää käyttää lapsen kasvaessa.
[/quote]
Vai oletko opettanut lapsesi siihen, että puhumiseen liittyy aina taistelu, vaikka leikkimielinenkin? Lapsi ei kykene avautumaan, koska odottaa, että käy ensin käsiksi ja vasta sen jälkeen puhutaan - aivan kuin väkivaltaisessa avioliitossa, jossa toinen puolisoista ei kykene puhumaan ennen kuin on satuttanut toista fyysisesti.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 12:15"]
En ole ikinä mieltänyt painia turvalliseksi kosketteluksi. Toisaalta omat lapset ei ole ikinä tarvinneet holdingia, joten hankala ajatella tilannetta, johon olet ajautunut. Meillä kosketukseen liittyy aina jotain positiivista: halaukseen ilo, hiusten silitykseen lohtu ja rauhoittuminen, kädestä kiinnipitämiseen turvallisuus. En osaa mieltää leikkimielistä väkivaltaa avautumiseksi.
[/quote]
AP täällä taas. Siinä mielentilassa, kun lapsi tällaisen pienen painimatsin tarvitsee, hän ei kykene vastaanottamaan silittelyä eikä halittelua, eikä puhumaan. Tuon ikäistä ei mielestäni ole oikein jättää myöskään yksin selviämään kiukustaan. Tuo painiminen on siis ensin tarpeen kiukun purkamiseksi, ei niinkään turvallista koskettelua vaan turvallinen tapa purkaa kiukkua, ja sen jälkeen pystyy halimaan ja puhumaan.
Kovin pitkään tätä strategiaa varmasti ei voi enää käyttää lapsen kasvaessa.
[/quote]
Vai oletko opettanut lapsesi siihen, että puhumiseen liittyy aina taistelu, vaikka leikkimielinenkin? Lapsi ei kykene avautumaan, koska odottaa, että käy ensin käsiksi ja vasta sen jälkeen puhutaan - aivan kuin väkivaltaisessa avioliitossa, jossa toinen puolisoista ei kykene puhumaan ennen kuin on satuttanut toista fyysisesti.
[/quote]
Apua. Toivottavasti en. Mutta onnistuit pukemaan sanoiksi sen mitä pelkään ja mihin en tietenkään halua päätyä.
Taidanpa ottaa yhteyttä perheneuvolaan, ollaan tämän lapsen kanssa siellä oltu ennenkin.
Ja täytyy nyt vielä sen verran puolustautua, meillä on muitakin lapsia, joiden kanssa ei ole ollenkaan tämän kaltaisia ongelmia. Tällä lapsella nyt sattuu olemaan sellainen temperamentti, että olemme olleet helisemässä ihan pienestä pitäen ja monesti aika neuvottomia. Pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin helposti kehitys voi luiskahtaa väärille raiteille.
En ole ikinä mieltänyt painia turvalliseksi kosketteluksi. Toisaalta omat lapset ei ole ikinä tarvinneet holdingia, joten hankala ajatella tilannetta, johon olet ajautunut. Meillä kosketukseen liittyy aina jotain positiivista: halaukseen ilo, hiusten silitykseen lohtu ja rauhoittuminen, kädestä kiinnipitämiseen turvallisuus. En osaa mieltää leikkimielistä väkivaltaa avautumiseksi.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 12:15"]
En ole ikinä mieltänyt painia turvalliseksi kosketteluksi. Toisaalta omat lapset ei ole ikinä tarvinneet holdingia, joten hankala ajatella tilannetta, johon olet ajautunut. Meillä kosketukseen liittyy aina jotain positiivista: halaukseen ilo, hiusten silitykseen lohtu ja rauhoittuminen, kädestä kiinnipitämiseen turvallisuus. En osaa mieltää leikkimielistä väkivaltaa avautumiseksi.
[/quote]
AP täällä taas. Siinä mielentilassa, kun lapsi tällaisen pienen painimatsin tarvitsee, hän ei kykene vastaanottamaan silittelyä eikä halittelua, eikä puhumaan. Tuon ikäistä ei mielestäni ole oikein jättää myöskään yksin selviämään kiukustaan. Tuo painiminen on siis ensin tarpeen kiukun purkamiseksi, ei niinkään turvallista koskettelua vaan turvallinen tapa purkaa kiukkua, ja sen jälkeen pystyy halimaan ja puhumaan.
Kovin pitkään tätä strategiaa varmasti ei voi enää käyttää lapsen kasvaessa.