Lue keskustelun säännöt.
kohtukuolema 2014
02.04.2014 |
Haluan jakaa oman elämäni vaikeimman asian. Vauvamme syntyi enkelinä 3.3, vielä illalla kun menimme nukkumaan vauva liikkui normaalisti, mutta aamulla en enää tuntenut liikkeitä ja lääkäri varmisti ultralla sen minkä jo tiesinkin, vauva oli kuollut. Siitä alkoi elämäni hirvein aika, synnytin tytön, joka näytti kauniin täydelliseltä aivan kuin olisi vain nukkunut. Pidimme sylissä ja katselimme odotettua vauvaamme, joka ei koskaan pääse meille kotiin, vaikka niin halusimme hänet sinne. Hautasimme hänet mieheni isovanhempien viereen, yhdessä laskimme lapsemme hautaan. Miten se sattuukaan. Tänään tuntuu taas tosi vaikealta nousta sängystä, olla äitiyslomalla ilman vauvaa, jota hoitaa.
Kommentit (22)
Osanotot minultakin.Minä synnytin vuonna 2003 kuolleen tyttövauvan,rv 32.Sain paljon apua vertaisryhmästä sekä tuntematon enkeli-foorumista.KYS järjesti lapsensa menettäneiden vanhempien sururyhmän,kokoonnuimme kuutisen kertaa ja tämä oli todella hyvä ryhmä,näin etten ole ainut lapsensa menettänyt.
Nyt on suru jo hellittänyt,monta vuotta sitten,mutta ensimmäiset vuodet olivat aika kamalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotto! Millä viikolla vauva syntyi?
Osanottoni ja paljon voimia jaksamiseen. Pysäyttävä aloitus. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotto ja voimia sinulle ja miehellesi.
Voi ei, olet elänyt pahimman painajaiseni totena. Iso hali<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotot teille. Tuli kyyneleet silmiin. :(
Raskautta oli takana seitsemän kuukautta :( emme vielä tiedä mahdollista kuolinsyytä, jälkitarkastus on kahden viikon päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 09:41"]
Raskautta oli takana seitsemän kuukautta :( emme vielä tiedä mahdollista kuolinsyytä, jälkitarkastus on kahden viikon päästä.
[/quote]
Samanlainen tapaus kävi juuri sille yhdelle jalkapalloilijalle :(
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/2014030818107094_jp.shtml
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni. Ei tuollaista kohtaloa ansaitse kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman kokeneena tiedän, miltä sinusta tuntuu. Meidän vauvan kuolemasta on jo kolme vuotta, mutta vieläkin kaipaan häntä suunnattomasti. Ensimmäiset päivät tuntuivat ikuisuudelta ja vuosi oli itkua ja vihaa täynnä. Sydämeni murtui. Vähitellen aloin kuitenkin toipua ja jaksaa enemmän. Tuntuu, etten ikinä enää voi olla onnellinen, mutta onneksi hyviä hetkiä löytyy elämästäni siitä huolimatta paljon.
Meidän lapsen kuolinsyy ei koskaan selvinnyt. Minussa ei ollut mitään vikaa, hänessä ei ollut mitään vikaa, eikä istukassakaan ollut mitään, näin vain kävi. En vieläkään pysty ymmärtämään miksi lapsemme vietiin näin meiltä.
Yritä jaksaa, puhu puolisosi, ystävän kanssa. Sairaalapastorista löytyi minulle tärkeä apu, vaikka en ole uskonnollinen. Älä jää ajatustesi kanssa yksin. Olen kovin pahoillani puolestasi. Kenenkään ei pitäisi kokea tätä.
Voimahali sinulle!
:( osanottoni ja iiso hali!!! Maailman kamalin asia, menettää oma lapsi.
Paljok voimia ja jaksamista!
Ap, olen niin pahoillani.
Kirjoittaja 16, olen pahoillani sinunkin puolestasi, kun olet niin kyvytön empatiaan.
Kiitos kaikille välittämisestä, oma lapsi se todellakin oli mun mahassa kasvanut. Hyvä et on niin paljon heitä, jotka ymmärtää.
Kirjoittaja 14, saman kokeneena ymmärrät varmasti suruni, onko sinulla muita lapsia, meille tämä oli esikoinen?
Otan osaa suureen suruun. Olen kokenut saman. 19.4. tulee seitsemän vuotta siitä kun synnytin enkelipojan, joka kuoli kohtuun rv 40+1. Kuolin syy oli napanuorakomplikaatio, kaksi kertaa kaulan ympärillä.
Aika auttaa, mutta koskaan ei unohdu.
Minulla muitakin lapsia. Välillä tuntui, että he olivat ainoa syy miksi nousin ylös sängystä.
Ajan kanssa tuska helpottaa ja suru muuttaa muotoa. Pikkuisesta jäi ihana muisto, vaikka myös suunnaton ikävä.
-14
Osanotot minultakin. Vähän myöhässä nyt kirjoittelen, mutta jos satut näitä vielä lukemaan niin kirjoitan kuitenkin... Meillä tyttömme kuoli synnytyksen yhteydessä viime syksynä. Raskaus oli edennyt muutaman päivän yli lasketunajan. Minä, hieman jo tämän surun kanssa kauemmin eläneenä, mutta kuitenkin alkumetreillä vielä, sanon että ota vastaan kaikki tunteet sellaisina kun ne tulee. Välillä on selittämätöntä vihaisuutta, joskus voi tuntea jopa huonoa omaa tuntoa nauramisesta. Tämä on sellaista tunteiden vuoristorataa, ettei sitä kokemattomat voi sitä ymmärtää. Nauraa pitää silloin kun se spontaanisti tulee. Muuten ei jaksa surra. Minä edelleen kamppailen eteen päin ja toivon että onnellisuutta voin vielä joskus tuntea. Tämä äitienpäivä tänään, oli todella raskas päivä. Edelleen, usean kuukauden jälkeen, minulle tulee tunteita ja erilaisia käyttäytymismalleja, jotka yllättävät. Yritän vain ajatella, että kaikki kuuluu asiaan. Voimia elämäsi kovimpaan suruun ja elämän mittaiseen ikävään. Et ole yksin, meitä vertaisia on aivan liian paljon.