Vihaan, vihaan!
Vihaan tätä helvetin maailmaa! Vihaan kaikkia ja minun tekisi mieleni vain tuhota ja tappaa. Tokin en halua enkä suunnittele, mutta kamalan voimakas tahto olisi. Sitten kärvennän itse itseni tähän saatanan vihaan. Sitten joku ehdottaa agression purkuun esim. halon hakkuuta, mutta se nyt ei auta mitään, suurentaa vain vihaa. En kestä tätä. Ainoalta tavalta lopettaa tämä tuntuu olevan itsensä tappaminen, sittenhän loppuisi, mutta haluaisin vielä yrtittää jotain. Kauaa en enää jaksa. Puhelinnumero on johon voin soittaa (kontakti mt-puolelle on masennuksen vuoksi), mutta siellä ollaan niin lässyn lässyn ymmärrättämättömiä ja vaan yrittämällä yritetään toitottaa mitä positiivista minulla on. Se nyt vaan saa itseni vielä vihaisemmaksi, koska olen niin paska että en osaa nauttia piirun vertaa noista positiivisista asioista enkä saa niistä yhtään mitään. Viimeksi soitin toissa päivänä ja tällä kertaa olikin harvinaisen epäempaattinen lässyttäjä. Hoitajat kun koko ajan vaihtuu, niin ei koskaan tiedä minkälainen ihminen sieltä vastaa. Ja sitten on minunkin turha syyttää heitä, vikaha on minussa kun en kestä heidän auttamisyrityksiään. He auttavat ja minä vaan vittuunnun entistä enemmän joten minun täytyy olla täysi paska ja luonnevikainen. Lääkkeitä on ollut käytössä erilaisia ja rauhoittavia voin tarvittaessa ottaa, mutta ei nekään juurikaan auta. Masennuslääkkeistä ei ole toiminut vielä mikään (aina on ollut jokainen 3-4kk käytössä vähintään ilman vastetta ja lukuisia eriryhmän lääkkeitä on ollut.) Nyt ymmärrän näitä kouluampujia ja joukkosurmaajia. Tämän raivon määrä on ihan sietämätöntä, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. EI tälläistä kukaan kestä!
Kommentit (39)
Mitä sä ihan erityissesti vihaat? Meinaan vaan olen joskus ollut aika aggressiivinen itsekin ja silloin tilannetta on helpottanut se, kun olen poistanut nöitä erityisesti vihaa aiheuttavia tekijöitä elämästäni joksikin aikaa. Eihän se niitä maailmasta poista, mutta kun itse ei tarvi joka hetke niitä ajatella, se helpottaa. Sit sen jälkeen voi yrittää ajatella niitä positiivisiakin puolia.
Erityisesti vihaan itseäni ja se heijastuu siihen että vihaan kaikkea muutakin ympärilläni. Mutta itsevihasta tämä kaikki kumpuaa.
Hakeudu kognitiiviseen psykoterapiaan ihan psykologin juokse, tuosta kontaktistasi kun ei ole mitään apua. Eikä siinä edes mitään luottamusta pääse syntymään jos aina on eri ihminen. Terapian onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että terapeutin ja asiakkaan kemiat kohtaavat.
Mitä itsessäsi vihaat? Äläkä sano, että kaikkea, koska se ei ole totta - se on vain laiska yleistys.
Itseään on nimittäin mahdollista kehittää, tiettyjä ominaisuuksiaan pienentää ja toisia kasvattaa, kunhan tietää, mitä.
Erityisesti erilaisten tilanteiden minussa synnyttämiin tunteisin. Vaikka tiedän että tunteet pitäisi hyväksyä, mutta vihaan niitä tunteita, ts. en ajatteli että tunteeni on vääriä, mutta vihaan niitä. Ja vihakin on tunne, joten sekin pitisi hyväksyä. Psykoterapiassa k'äyn ja se onkin lisännyt itsetuntemustani ja ns. synnyttänyt ongelman, jonka olen saanut pysymään piilossa "hallitsemalla" eli tukahduttamalla tunteitani.
Olet vakavasti sairas. Hae apua, hakeudu hoitoon. Tee se itsesi tähden, sillä olet sinulle tärkein ihminen. Älä luota pillereihin, äläkä varsinkaan neuvoihin, että ota rennosti ja lähde lenkille. Tarvitset nyt psykiatrin apua.
Tee parannus ja usko evankeliumi se vapauttaa Sinut vihasta. Tulet onnelliseksi.
Käyn säännöllisesti psykiatrilla ja niistä ei ole juurikaan apua, ne uskoo vaan lääkkeiden ihmeelliseen mahtiin ja epäilevät että en syö lääkkeitä, vaikka tunnollisesti syön. Psykoterapiasta entien apua, mutta minun pitäisi siellä jotenkin pystyä myös auttamaan itse itseäni, olla armolinen itselleni ja tehdä hyviä asioita itselleni. Miten se onnistuu, kun mikään ei tunnu hyvältä? Ja olla armollinen? Sitä en osaa.Yhden psykiatrin mielestä sairaala ei ole minun paikkani, kun siellä on niin täyttä, ei sinne mahdu. Sitten kerran soitin toisaalle ja pyysin päästä, niin ne otti pikkuiśen vakavammin Kuitenkin siitä asti joka kerta kun heitä näkee, kyselelvät uudestaan ja uudestaan halukkuttani, mikä on kyllä koko ajan pysynyt samana. Jotenka suostuivat nyt järjestämään paikan sellaiselle kevyelle osastolle (olen myös suisidaalinen) Enkä tiedä onko tuostakaan juuri apua, enkä varsinaisesti odota että muut parantaa minut, mutta alkaa omat voimat olla pikkusen vähissä. Olen tosin aina opinnut, että itse pitää ongelmistaan selvitä ja minun on vaikea hakea ja ottaa vastaan apua ja luottaa toisiin ihmisiin, mutta tämä järjestelmä tekee avun saamisesta kyllä vielä erityisen vaikeaa.
Tuosta Evankeliumista vielä: iolen uskovaisesta perheestä jossa oppina oli että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Ihan niin kuin raamatussa sanotaan jne. Ja jos joku sinua lyö, niin käännä toinenkin poskesi jne. jne. ei paljon pientä lasta kasvattanut välttämättä aivan suotaisaan suuntaan. Raamatulla päähän lyövät painukaa hiiteen neuvomasta! Teidän piireissä joskin on paljon hyviä ihmisiä niin on kyllä paljon vaiettua pahuutta ja ulkokultaisuutta ja hurskahtelua.
moi, tämä ei tunnu susta varmaan miltään tai no vituttaa kun sanon näin mutta tiedän miltä susta tuntuu, tai joo en tiedä mutta olen ollut tuollaisessa samanlaisessa masennuksessa...
jonain päivänä sitten annoin itselleni tehtäväksi että käyn kaiken paskan läpi ja tapan itseni. Tein päätöksen että kirjoitan lapselleni kirjeen ennen kuin tapan itseni, kirjoitan niille v*tun ärsyttäville tyypeillekin kirjeen ennen kuin tapan itseni, vain sen takia että voivat lukea mitä päässäni liikkuu.
No yhtään kirjettä en ole vielä kirjoittanut, mutta aina kun tunnen että itseni tappaminen on lähellä ajattelen noita kirjeitä.
Masennuksesta paranee todella hitaasti eikä sitä voi edes sanoa koska se paraneminen alkaa. Itse olin osastolla vuonna 2010 ja nyt tänä vuonna viimeisen 3kk aikana mulle on tullut hetkittäin olo että hei kaikkihan on hyvin nyt. Siihen vain luisuu jotenkin huomaamatta.
Olen toki joutunut tekemään paljon työtä sen eteen. Ja minulla on onneksi lääkekin joka on ilmeisesti hieman auttanut. Mutta myös se että tein oikeasti itse paljon töitä tämän eteen... joskus ne oli ihan hullujakin juttuja. Luin jonkin verran kirjastosta masennuksen "parannus" kirjoja. Kävin ryhmäterapiassa ja kognitiivistä terapiaa läpi.
En osaa muuta sanoa kuin vihaa vaan ja kuuntele sitä vihaa.
Miksi ajattelet, että sinun täytyy ottaa omat vihantunteesi vakavasti? Nehän ovat vain tunteita.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 06:23"]
Vihaan tätä helvetin maailmaa! Vihaan kaikkia ja minun tekisi mieleni vain tuhota ja tappaa. Tokin en halua enkä suunnittele, mutta kamalan voimakas tahto olisi. Sitten kärvennän itse itseni tähän saatanan vihaan. Sitten joku ehdottaa agression purkuun esim. halon hakkuuta, mutta se nyt ei auta mitään, suurentaa vain vihaa. En kestä tätä. Ainoalta tavalta lopettaa tämä tuntuu olevan itsensä tappaminen, sittenhän loppuisi, mutta haluaisin vielä yrtittää jotain. Kauaa en enää jaksa. Puhelinnumero on johon voin soittaa (kontakti mt-puolelle on masennuksen vuoksi), mutta siellä ollaan niin lässyn lässyn ymmärrättämättömiä ja vaan yrittämällä yritetään toitottaa mitä positiivista minulla on. Se nyt vaan saa itseni vielä vihaisemmaksi, koska olen niin paska että en osaa nauttia piirun vertaa noista positiivisista asioista enkä saa niistä yhtään mitään. Viimeksi soitin toissa päivänä ja tällä kertaa olikin harvinaisen epäempaattinen lässyttäjä. Hoitajat kun koko ajan vaihtuu, niin ei koskaan tiedä minkälainen ihminen sieltä vastaa. Ja sitten on minunkin turha syyttää heitä, vikaha on minussa kun en kestä heidän auttamisyrityksiään. He auttavat ja minä vaan vittuunnun entistä enemmän joten minun täytyy olla täysi paska ja luonnevikainen. Lääkkeitä on ollut käytössä erilaisia ja rauhoittavia voin tarvittaessa ottaa, mutta ei nekään juurikaan auta. Masennuslääkkeistä ei ole toiminut vielä mikään (aina on ollut jokainen 3-4kk käytössä vähintään ilman vastetta ja lukuisia eriryhmän lääkkeitä on ollut.) Nyt ymmärrän näitä kouluampujia ja joukkosurmaajia. Tämän raivon määrä on ihan sietämätöntä, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. EI tälläistä kukaan kestä!
[/quote]
Lopeta lääkkeitten käyttö. Ei ne poista sun ongelmaa vaan turruttaa, väsyttää ja laittaa hormonit ja pään sekaisin, luonnottomaan tilaan. Meti sen sijaan mikä sun ongelma on ja etsi ratkaisu siihen.
Kyllä siinä raivossa ja vihassa on kestämistä ja kärsimistä, se on pirun voimakas tunne, vaikka se onkin "vain" tunne. Ei sitä pidä tukahduttaa, niin kuin aina aiemmin tein. Mutta otankin sen "vain" tunteena juurikin siksi kun en mene ja tapa koko kylää, vaikka minusta siltä vahavasti tuntuukin. Minusta tunne ei ikinä olen "vain tunne", vaan se kertoo paljon itsestä ja niitä pitää kuunnella, mutta ei niiden mukaan tarvitse aina toimia.
ap
Älkää nyt luulko, että en ole jo töitä tehnyt itseni kanssa. Hitto olen, mutta tuntuu että en jaksa enää, kun en pääse tässä mihinkään. enemmän ja enemmän vihaan ja kaikki menee päin helvettiä. Sen takia ajattelin, että jos saisin pienen lepohetken nyt ja jaksaisin sitten ehkä taas tai sitten en.
ap
[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:14"]
Älkää nyt luulko, että en ole jo töitä tehnyt itseni kanssa. Hitto olen, mutta tuntuu että en jaksa enää, kun en pääse tässä mihinkään. enemmän ja enemmän vihaan ja kaikki menee päin helvettiä. Sen takia ajattelin, että jos saisin pienen lepohetken nyt ja jaksaisin sitten ehkä taas tai sitten en.
ap
[/quote]
Ehkä uppoudut tunteisiin ja ajatuksiisi liikaakin. Keskity johonkin kivaan tekemiseen. Ulkoile yms.
Mä en voi tajuta, miten joku voi vihata itseään niin paljon. Tai vihata yleensäkään mitään noin kovasti. Elämässähän on paljon kaikkea tärkeää ja mukavaa ja hauskaa tekemistä. Miten jollaan on aikaa märehtiä itsevihan kanssa, kun voi harrastaa jotain hauskaa. Selata leivontablogeja, tulostaa reseptejä ja sitten kokeilla niitä. Kaupasta on kiva etsiä niitä hauskoja strösseleitä, pähkinöitä ja marsipaaneja, joista leipoo.
Tietokoneella on hauska pelata jotain peliä ja haastaa itsensä pärjäämään vielä paremmin.
Lenkillä on kiva käydä ottamassa valokuvia keväisestä luonnosta. Kirjastossa hakemassa uusia kirjoja.
Mitä jos tappaa itsensä, niin ei ehdi leipomaan niitä kinuskimuffineita tai tiedä olisiko huomenna peli mennyt pidemmälle. Ja koukuttava kirjasarjakin jäisi kesken. Miten voi olla aikaa vihata, kun maailmassa on niin paljon sellaista mitä pitäisi ehtiä tekemään!!
Nyt pitää istuttaa taimet esikasvatusruukkuihin ja jännittää päivä päivältä, nouseeko persilja tai kosmoskukat. Jippii!
Nyt oikeasti johonkin sairaalaan, ennen kuin joku kuolee, sinä tai joku muu. Mene päivystykseen ja sano suoraa että kuolema kyseessä. Jos oma hoitava taho ei näe vaaraa, niin ovat mielestäni vääriä hoitajia.
Ja se tunne, että olen epäonnistunut ja paska ja huono ja riittämätön ei häviä vaikka minä mitä ajattelisin itsestäni. Vaikka esim. töissä (silloin kuin siellä pystyin käymään) onnistuin, TUNSIN edelleen olevani täysin riittämätön ja paska vaikka ajattelinkin että olin onnistunut, osannut ja ajattelin että olin enemmän kuin riittävä. Se tunne siellä syvällä voittaa aina kaikki positiiviset kokemukset ja ajatukset, silloinkin kun en ole masentunut tuo "peruspahaolo" säilyy. Joskus se on syvemmällä/enemmän piilossa (silloin kun en varsinaisesti ole masentunut) ja joskus se on aivan pinnalla. Näin on aina ollut. Diapamit ja näiden johdokset on ainoat jotka lieventää tuota peruspahaaoloa, mutta en yleensä näitä lääkkeitä käytä. Ehkä pitäisi, mutta koukkuunhan minä niihin jään (kerran söin 4vk kuurin enkä millään meinannut päästä irti) Silloin kun niitä söin, olo oli kyllä hyvä. Alkoholilla sama vaikutus (en saa koskaan krapulaa vaan seuraavina parina päivänä olo on aivan mahtava) Mutta koska en halua alkoholistiksi, tiedän jääväni tähän koukkuun, en juo kuin pari kertaa vuodessa.
Kertokaanhan miten sen riittämättömyyden, syyllisyyden ja perushuononolon tunteen voi vaihtaa? Minulla ei ole ainakaan vielä onnistunut ajattelun ja kokemusten myötä? Ja minulla on lukuisia positiivisia kokemuksia itsestäni aikuiselämässäni, mutta tunteet itsestäni eivät ole yhtään muuttuneet.
ap
Harrastaa jotain hauskaa? Mitä helkuttia sekin hauska on? Ihan sama mitä teet, ei siitä mitään hyvänolon tunnetta saa masentuneena.
Kun ei ole masentunut, kyllä koen hyvänolontunteita, mutta jostain syystä masennun sitten jossain vaiheessa uudestaan eikä sitten niitä hyvänolonkokemuksia tule, vaikka ei yhtään ajattelisi sitä omaa itseinhoa tai muutakaan vastaavaa vaan pitäisi pään ihan tyhjänä ja avoimena. Se ei vain onnistu, ei tule iloiseksi, ei koe hyvää oloa.'
ap
Ala kuntonyrkkeillä ja juosta kunnon lenkkiä (ainakin se 2 h/kerta) tarpeeksi kovalla sykkeellä niin saat aggreja purettua.