Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Työskentelen oppilasohjaajana peruskoulussa, ja olen nähnyt jos jonkinlaisia oppimisvaikeuksia ja käyttäytymishäiriöitä. On oppilaita, joilla melkein kaikki oppiaineet pitää yksilöllistää (=helpottaa), joilla on vaikeuksia istua aloillaan luokassa ja myös niitä, joilla on vain huono asenne, koulu ei kiinnosta ja siksi sössivät opintonsa.

Omat lapseni ovat kuudennella ja kahdeksannella luokalla, ja menneet aina mielellään kouluun. Kumpikin ymmärtää opiskelun tärkeyden ja saa hyviä numeroita kokeista. Kummallakaan ei ole oppimisvaikeuksia, ja kaikki sujuu muutenkin melkein kuin Strömsössä. Olen päässyt lasteni kanssa aika helpolla, ja uskon, että he tulevat opiskelemaan itselleen hyvät ammatit ja pärjäämään muutoinkin hyvin elämässä.

Minua kiinnostaisikin kuulla, miltä alussa kuvaamanlaisteni lasten vanhemmista tuntuu? Mitä ajattelette lastenne tilanteesta? Miten itse jaksatte, ja huolettaako lastenne tulevaisuus? Entä miten lapsi itse kokee vaikeutensa ja millaisena hän näkee tulevaisuutensa? En nyt tarkoita kehitysvammaisten lasten vanhempia, vaan niitä, joiden lapsilla on oppimisvaikeuksia, asenneongelmia tai jotka ovat nepsy-tapauksia.

  • ylös 31
  • alas 45

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija

Asiaan tottuuu, varmasti jokaiselle oman lapsen diagnoosi on aluksi shokki, vaikka se toisi myös helpotusta, kun tietää miksi lapsi on ollut tietyllä tavalla poikkeava muista. Pitää ajatella että lapsi voi saada hyvän elämän, vaikka koulu ei olisi se vahvin puoli, töitä saa varmasti, joillekin se voi olla muutoma tunti viikossa. Lasta pitää aina pyrkiä kannustamaan tekemään parhaansa ja yrittämään uudelleen ja uudelleen vaikeita asioita.

  • ylös 47
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Pahinta on pelko, mitä kauheaa tapahtuu koulupäivän aikana. Jokainen Wilma-viesti saa verenpaineen nousemaan ja puhelinsoitto tuntemattomasta numerosta melkein pyörtymisen partaalle. Toiseksi pahinta on häpeä muiden vanhempien edessä. Tulevaisuutta ei uskalla ajatella edes. T. Helposti tulistuvan, arvaamattoman ja levottoman lapsen äiti.

  • ylös 86
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oletpa kapeakatseinen, ellet jopa sokea oppilaanohjaaja.

Niinpä 🤪

  • ylös 21
  • alas 18
Vierailija

Huolta on erityisestä luonnollisesti enemmän kuin ns. normaalista lapsesta, monella tavalla. Molempia on perheessä, niin onhan se erilaista.

  • ylös 36
  • alas 0
Vierailija

En itse ole vanhempi mutta uskallan vastata omien vanhempieni puolesta: järkyttävää ja rakkaus lasta kohtaan meinaa teinivuosina loppua. Meillä on alkanut välit paranemaan vasta, kun muutin kotoa 10 vuotta sitten. Jo mun varhaislapsuudessa aistin vanhempieni stressin ja ajoittaisen vihan minua kohtaan. 

Mun oppimisvaikeuksien ja sosiaalisten ongelmien syyksi paljastui vasta aikuisiällä ADD + asperger-piirteet. Lintsasin koulusta jo ala-asteella ja en pärjännyt matikassa, fyssassa ja kemiassa. Yläasteella tilanteeni meni entistä pahemmaksi, ja 00-luvulla ei mitään lasuilmoituksia herkästi tehty, enkä päässyt opiskelemaan noita vaikeita aineita erityisopetukseen vaikka sitä itse pyysin. Siellä oli vain ne huonojen perheiden villit pojat, ei mitään keskiluokkaisten perheiden tyttöjä. 

Olen antanut anteeksi itselleni ja vanhemmilleni terapian myötä, ajat ovat muuttuneet armollisempaan suuntaan mitä tulee lapsiin. Ei minun vanhempien ikäpolvella ja minun opettajillakaan ollut mitään käsitystä lasten tunteista. 

  • ylös 57
  • alas 0
Vierailija

Miltä tuntuu olla osana ongelmaa? Järjestelmä on uppoava laiva ja tulokset sen mukaiset.

  • ylös 23
  • alas 10
Vierailija

Väitän, että AP ei ole muuta kuin trolli. Mun lapsilla diagnoosi, mutta huonoin koetulos tällä hetkellä 9-.
Lapsia ei voi karsinoida kuten porsaita sorkkien takia.
T. Erkkaope

  • ylös 42
  • alas 24
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oletpa kapeakatseinen, ellet jopa sokea oppilaanohjaaja.

Millä tavalla Ap on mielestäsi kapeakatseinen?

-Eri

  • ylös 28
  • alas 4

Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla osana ongelmaa? Järjestelmä on uppoava laiva ja tulokset sen mukaiset.

Kaikilla vaan ei ole samoja valmiuksia. Asian kaunistelu ei sitä muuksi muuta.

  • ylös 18
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Väitän, että AP ei ole muuta kuin trolli. Mun lapsilla diagnoosi, mutta huonoin koetulos tällä hetkellä 9-.
Lapsia ei voi karsinoida kuten porsaita sorkkien takia.
T. Erkkaope

No mitä ne diagnoosit sitten on jos ei karsinoimista?

  • ylös 24
  • alas 3
Vierailija

Toivon, että ap ei niputa oppimisvaikeutta ja käytöshäiriötä toisiinsa. Monesti muut ei tiedä läheskään kaikkea lapsen syntymästä alkaen, miten kehitys on edennyt ja mitä kaikkea sen pienen elämään sisältyy. Omallani on kolme diagnoosia, ensimmäinen poikkeama muodostunut jo odotusaikana, seuraava sairaus todettiin juuri ennen koulun aloitusta ja kouluaikana tutkittiin sitten enemmän tuota kehittymistä koulussa ja todettiin erittäin laaja-alainen oppimisvaikeus. Mutta koskaan ei ole ollut käytöshäiriöinen (paitsi kotona ja se kuuluu jokaisen lapsen elämään). Raskasta on vanhemmallekin, kun aina tulee eteen uutta vaikeutta eikä vähäisimpänä se, että ammatinvalinnassa on mahdollisuudet todella vähäiset ja koko elämä pitäisi kuitenkin elää normaalia elämää ja käydä työssä. Ja pahinta on ennakkoasenteet, jotka ovat pahin este työllistymisessä valitsemallaan alalla.

  • ylös 32
  • alas 0
Vierailija

Ehdotan, että palaat asiaan vasta kun olet hankkinut hieman elämänkokemusta.

Eikö koulutuksessasi edes sivuttu mitenkään erilaisten ihmisten kohtaamista?

  • ylös 16
  • alas 16
Vierailija

Valitettavaa on, että nykyisin mikään ei takaa että saat työpaikan tai menestyt elämässä, vaikka olisit hyvä oppilas tai miten ahkera ja pystyvä hyvänsä. Että älä ap tukehdu ylemmyydentunteeseesi.

Meidän lapset on poikkeavia, erittäin lahjakkaita koulussa, mutta taas muilta osin vähän erilaisia kuin keskivertotallaaja. Ns. haaveilijoita, toiminnanohjaus on hakusessa jne. normaalit toimet kehittyvät huomattavasti hitaammin kuin luokkalaisillaan. Jaksan uskoa ja toivoa että kaikki menee hyvin. Pyrin siihen että saavat kotoaan mahdollisimmat hyvät eväät elämään, ei kai vanhempi voi muuta tehdä.

  • ylös 28
  • alas 2
Vierailija

Minäpä vastaan sinulle. Minulla on 2 ns. normi lasta. Ovat jo aikuisia. Toisen lapsen kohdalla ala-asteen opettaja soitti ja sanoi,että lapsesi on väärässä koulussa ,kun on kaikessa niin hyvä.
Pyysi,että haetaan sellaiseen kouluun jossa on pääsykokeet jopa ala-aste ikäisille. Pääsi sinne ja on nyt yliopistossa. Toinen myös näistä aikuisista selvinnyt koulussa hyvin mutta ei niin kunnianhimoinen.
Tätä yliopistossa opiskelevaa lasta ei koskaan tarvinnut herättää kouluun,eikä neuvoa läksyistä tai pyytää lukemaan kokeisiin. Ei siis koskaan. Edes ekalla.

Sitten. Minulla on kaksi erityislasta. ADD ja ADHD. Ei niin hyviä koulussa koska ollut paljon vaikeuksia keskittymisessä sekä oppimisvaikeuksia. Se on asia jolle ei paljonkaan mahda. Mutta, ovat fiksuja, hauskoja sekä hyvin suoria. Hyviä viihdyttämään ja osaavat ottaa muut huomioon. Vaikka koulu ei nyt mene hyvin,heistä voi tulla mitä vaan. Siinä vaiheessa kun alkavat itse tajuta koulutuksen olevan tärkeää. Monet erityiset ovat hyvässä asemassa tässä yhteiskunnassa. Se mitä virhettä opettajat ym.koulussa eivät saa tehdä on sanoa: sinusta ei voi koskaan tulla mitään. Pitää kannustaa, luoda uskoa ja sanoa: sinusta voi tulla mitä tahansa kuten muistakin.

  • ylös 26
  • alas 0

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla