Miten saan arjen sujumaan, uuvun kohta täysin kaiken alle :(
Koti kaaoksessa. Liikaa tavaraa, jota olen yrittänyt raivata/lahjoittaa/myydä/järjestää sitä mukaa kun on aikaa. Vauva pitää kiireisenä muutenkin, hyvä kun syödä ehtii jossain välissä. Perheessämme myös kaksi koululaista ja vauvan lisäksi yksi alle kouluikäinen. Yksi lapsista diabeetikko. Arki on kiireistä ja mihinkään ei ehdi keskittyä. Kodin sotkuisuus ahdistaa minua, kun mikään ei toimi. Lisäksi olen luonteeltani hyvinkin pikkutarkka joten sotkun sietäminen alkaa olla todella vaikeaa, vaikka pitkälle olen hermojani venyttänyt. Enkä halua valittaa ympärillä oleville ihmisille, kun kukaan ei ymmärrä kuitenkaan. Joten olen hiljaa ja kärsin nahoissani vaikka koville ottaa. Ajattelin kuitenkin tänne nyt kirjoittaa.
Apua on turha kuvitella saavansa mistään. Kukaan ei sitä takuulla tarjoa, ei edes äitini koskaan kysy, miten voin, miten jaksan, voisinko olla jotenkin avuksi? Vaikka varmasti on nähnyt että olen ajoittain melko stressaantunut/väsynyt ja näkee kuinka hirveät määrät meillä on yksistäänkin pyykkiä pestävänä ja viikattavana. Äiti ei edes käy meillä enää juuri koskaan. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Soittelee, mutta puhuu lähinnä vain omia asioitaan, monesti myös minua kuormittavia (kun olin raskaana, tapahtui lähipiirissä todella ahdistavia asioita ja äitini soitteli minulle ja purki ahdistustaan minuun, kysymättä kertaakaan jaksanko kuunnella jne.). Tai puhuu sisareni lapsesta, jota hoitaa usein. Meille ei tule avuksi eikä hoitamaan koskaan. Enkä enää pyydä, joskus pyysin, enää en. Vaikka pienikin apu auttaisi minua ja perhettämme jo todella paljon, ja mieli virkistyisi kun olisi puuhailuseuraa täällä kotona, joku joka auttaisi vaatteiden läpikäymisessä ja järjestämisessä jne.
En osaa pukea sanoiksi tilannettamme niin, että se olisi ymmärrettävissä täällä keskustelupalstalla.
Vauva haluaa olla paljon sylissä, käytännössä järjestelyaikaa on vain silloin kun vauva nukkuu päikkäreitä (esim nyt) mutta isompi sisarus kaipaisi silloin sitten seuraa. Harmittaa, kun elämä voisi olla niin paljon helpompaa ja ihanaa kun saisi kodin järjestykseen ja turhat tavarat pois, kaapit ojennukseen niin että lapsille löytyisi aina helposti vaatetta mitä tarvitsevat ja että koti olisi helppo siivota! Nauttisin ihan täysillä, voisi kutsua kavereita käymään jne. Nyt ei ketään edes kehtaa koskaan pyytää käymään.
Päivärytmi on mitä on, monesti menee puolille päivin yöpaidoissa, kun ei ehdi vaihtaa eikä omia aamutoimia tehdä. Aamulla on ainoa hetki jolloin voin nukkua, jos vauva on valvottanut yöllä. Isä laittaa koululaiset kouluun ennen töihin menoaan. Haluaisin kuitenkin nousta aikaisin, että saisin päivän alkamaan hyvin. Mutta kun ei aina vaan jaksa...
Kommentit (86)
No sinäpäs se kannustava olet! Ap:n äitiä ei ilmeisesti kuormita ap:n sisaren lapsen jatkuva hoitaminen kuitenkaan. Eli sisarukset ovat eri viivalla äidin elämässä:(
Jos äiti ei jaksa ja on niiin vanha ja tarvii niiiin paljon omaa aikaa, niin miten hän ei väsy ap:n sisaren luona jatkuvasta lapsen piikomisesta kuitenkaan? Kerropa se kun olet niin viisas ja nenäkäs!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 12:42"]
Olisit iloinen äitisi puolesta! Hän viimeinkin ymmärsi, että sinä olet aikuinen, jolla on oma perhe ja oma vastuu siitä. Eikä hänen tarvitse enää kantaa sinun murheita hartioillaan vaan nyt on hänen aikansa keskittyä hänelle mielusiin asioihin.
Voin kuulla oman äitini sanat...lapsia tehdään se määrä mistä vastuun jaksaa myös itse kantaa.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 13:27"]
Teistä kukaan ei tiedä tilannetta millainen se on, eikä teistä kukaan tunne äitiäni, tai minua. En ole syyttelemässä äitiä mistään. Olen vain ihmetellyt, miksei hän käy enää, edes lastenlapsiaan katsomassa. Ei ole loukkaantunut mistään tmv. enkä tokikaan ole loukannut häntä mitenkään. Olen auttanut ja kuunnellut kun on apua tarvinnut. Olemme vain melko erilaisia ja -luonteisia ihmisiä. Ja jokaisen lapsen olemme mieheni kanssa halunneet, ja toiveissa on vielä tulevaisuudessa saada lapsia. Lapset ovatkin voimavarani ja tuovat iloa elämääni enemmän kuin mikään muu. Eiköhän me miehen kanssa tästä vielä selvitä, viimeistään kesällä kun miehelläkin on lomaa. Ja kyllä hänkin osallistuu kotitöihin minkä ehtii.
ap
[/quote]
Just näin. Edellisiäkään asioita ei saada kunnialla hoidettua, niin ei kun lisää huollettavia vaan... Itse olet soppasi keittänyt, miksi siis valitat?
Tavaramäärästä pääsee eroon raivaamalla. Hetken on kahta kauheampi sotku, mutta sitten helpottaa. Ja kaappijärjestystä yms. kannattaa myös miettiä. Sitten nuo koululaiset ja luettelemasi työt. Tiskaat?! Kuuden hengen astiat? Sinä, yksin? Tiskivuorot käyttöön tai mielummin astianpesukone. Pyykkivuoret. Sinä viikkaat, kaiken, yksin? Mä viikkaisin omani ja kahden nuorimman pyykit. Koululaisille ja miehelle vaatekasat eteen, viikatkoot itse. Jne. Jne... :)
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 12:27"]
Koti kaaoksessa. Liikaa tavaraa, jota olen yrittänyt raivata/lahjoittaa/myydä/järjestää sitä mukaa kun on aikaa. Vauva pitää kiireisenä muutenkin, hyvä kun syödä ehtii jossain välissä. Perheessämme myös kaksi koululaista ja vauvan lisäksi yksi alle kouluikäinen. Yksi lapsista diabeetikko. Arki on kiireistä ja mihinkään ei ehdi keskittyä. Kodin sotkuisuus ahdistaa minua, kun mikään ei toimi. Lisäksi olen luonteeltani hyvinkin pikkutarkka joten sotkun sietäminen alkaa olla todella vaikeaa, vaikka pitkälle olen hermojani venyttänyt. Enkä halua valittaa ympärillä oleville ihmisille, kun kukaan ei ymmärrä kuitenkaan. Joten olen hiljaa ja kärsin nahoissani vaikka koville ottaa. Ajattelin kuitenkin tänne nyt kirjoittaa.
Apua on turha kuvitella saavansa mistään. Kukaan ei sitä takuulla tarjoa, ei edes äitini koskaan kysy, miten voin, miten jaksan, voisinko olla jotenkin avuksi? Vaikka varmasti on nähnyt että olen ajoittain melko stressaantunut/väsynyt ja näkee kuinka hirveät määrät meillä on yksistäänkin pyykkiä pestävänä ja viikattavana. Äiti ei edes käy meillä enää juuri koskaan. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Soittelee, mutta puhuu lähinnä vain omia asioitaan, monesti myös minua kuormittavia (kun olin raskaana, tapahtui lähipiirissä todella ahdistavia asioita ja äitini soitteli minulle ja purki ahdistustaan minuun, kysymättä kertaakaan jaksanko kuunnella jne.). Tai puhuu sisareni lapsesta, jota hoitaa usein. Meille ei tule avuksi eikä hoitamaan koskaan. Enkä enää pyydä, joskus pyysin, enää en. Vaikka pienikin apu auttaisi minua ja perhettämme jo todella paljon, ja mieli virkistyisi kun olisi puuhailuseuraa täällä kotona, joku joka auttaisi vaatteiden läpikäymisessä ja järjestämisessä jne.
En osaa pukea sanoiksi tilannettamme niin, että se olisi ymmärrettävissä täällä keskustelupalstalla.
Vauva haluaa olla paljon sylissä, käytännössä järjestelyaikaa on vain silloin kun vauva nukkuu päikkäreitä (esim nyt) mutta isompi sisarus kaipaisi silloin sitten seuraa. Harmittaa, kun elämä voisi olla niin paljon helpompaa ja ihanaa kun saisi kodin järjestykseen ja turhat tavarat pois, kaapit ojennukseen niin että lapsille löytyisi aina helposti vaatetta mitä tarvitsevat ja että koti olisi helppo siivota! Nauttisin ihan täysillä, voisi kutsua kavereita käymään jne. Nyt ei ketään edes kehtaa koskaan pyytää käymään.
Päivärytmi on mitä on, monesti menee puolille päivin yöpaidoissa, kun ei ehdi vaihtaa eikä omia aamutoimia tehdä. Aamulla on ainoa hetki jolloin voin nukkua, jos vauva on valvottanut yöllä. Isä laittaa koululaiset kouluun ennen töihin menoaan. Haluaisin kuitenkin nousta aikaisin, että saisin päivän alkamaan hyvin. Mutta kun ei aina vaan jaksa...
[/quote]
Noitahan olisi voinut ajatella ennekuin sitä suurperhettä on ihan pakko alkaa perustamaan.
Onpa tylyjä vastauksia, ihan kaikkia en sitten enää jaksanut lukea. Jokossa jokunen ihan supporttiakin.
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin ap. Mie oli poissa koko ajan, ja tarkoitan, että teki firmaansa 24/7. Mitään ei kuitenkaan tienannut, joten mitään siivooja tai lastenhoitoapuja ei voinut palkata.
Minä olin isompien lasten ja vauvan kanssa, hoidin arjen valtavan kokoisessa talossa pihatöineen, sekä tein talon remonttia, vauva oli vastasyntynyt - raskauden loppuvaiheesta alkaen.
perhe-elämässä asioita, jotka kuormittivat suunnattomasti ja tulivat sitten parisuhteen väliin.
Isovanhemmat olivat aiemmin olleet apuna ja tukena, mutta nyt, kun olisin tarvinnut, kun keikuin jaksamisen äärirajoilla, isovanhemmat katosivat kuvioista. Oletan tietäväni syyn, en sitä ala tänne kertomaan, mutta esim. heille ei tullut mitään ns. uutta kuormittavaa omaan elämään, se pysyi stabiilina.
Ymmärrän, mitä ap tarkoittaa kun sanoo, että toivoisi äidiltä apua.
Ihmettelen kuitenkin, missä ap.n mies on? Tekee töitä, mutta illalla, kun mies tulee, onko vastuu kodista ja lapsista edelleen äidillä? Isä voisi ottaa siitä vaikkapa selkeitä tehtäviä, jos ei muuten osaa ottaa vastuuta kokonaisuudesta. Esim. ap menee ruokakauppaan ja isä ottaa vastuun lapsista ja koululaisten läksyistä.
Viikonloppuna ap aloittaa kaappien siivouksen. Kaappi kerrallaan. Mies on lasten kanssa, menee vaikka ulos. Hoitaa lasten ruokailut, olkoot se mitä tahansa. Onhan lapsilla isäkin, miksi ap.n pitäisi kaikki hoitaa ja ns, apu hakea äidiltään?? tai siivoojalta tai maksullisesta lastenhoidosta.
Se tarkoittaa, että esillä on pahvilaatikot, jätesäkit muovipussit, joihin lajitellaan ja kirjataan että mitä missäkin on. Kun myyntiin menevät on raikattu omaan nippuunsa, ap miettiin ottaako kirppispöydän vai laittaako nettikirppareiden kautta. Esim. vaatepaketteja, lähtöhinta niin edullinen, että menee kaupaksi.
ja sitten ne mitkä menee kierrätyskeskukseen / fidalle tms. ja ne, mitkä menee roskiin.
Ei muuta kuin kaappi kerrallaan järkkäämään.
Lapset voisivat myös raivata pois ne lelut, joilla eivät ole leikkineet eivätkä enää aio leikkiä. Näistä leluista myyntivoittoa lapsille. Meillä ainakin tyhjeni kaapit kummasti, kun tämmöisen asian lupasin.
mitä sun mies tekee illat? eikö se koskaan kato vauvaa et sä voisit järkätä tai mies järkkää
Koko perheen siivoustalkoot ja sitten palkkaatte siivoojan käymään kerran kuussa. Perussiivous kerran viikossa koko perheen voimin.
Ihmettelen äitini käytöstä myöskin, kun ennen kävi meillä usein, niin nykyään ei juuri koskaan enää. Silloin kun lapsia oli vasta kaksi, kävi usein ja saattoi autella tiskaamalla ja vaatteita viikkaamalla pyytämättä, vaikka silloin vielä olisin pärjännyt hyvin ilman apuakin. Kiitin aina lämpimästi avusta. Nyt, kun todella olisi tarvetta avulle, ei enää auteta eikä enää edes käydä, hyvä jos joskus kysytään, mitä kuuluu. Lähinnä puhutaan vain omia asioita puhelimessa, ja sisaren lapseen liittyviä asioita. Vaikeaa on välttyä katkeruudelta, en voi sille mitään :(
ap
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 12:37"]
Ihmettelen äitini käytöstä myöskin, kun ennen kävi meillä usein, niin nykyään ei juuri koskaan enää. Silloin kun lapsia oli vasta kaksi, kävi usein ja saattoi autella tiskaamalla ja vaatteita viikkaamalla pyytämättä, vaikka silloin vielä olisin pärjännyt hyvin ilman apuakin. Kiitin aina lämpimästi avusta. Nyt, kun todella olisi tarvetta avulle, ei enää auteta eikä enää edes käydä, hyvä jos joskus kysytään, mitä kuuluu. Lähinnä puhutaan vain omia asioita puhelimessa, ja sisaren lapseen liittyviä asioita. Vaikeaa on välttyä katkeruudelta, en voi sille mitään :(
ap
[/quote]
Olisit iloinen äitisi puolesta! Hän viimeinkin ymmärsi, että sinä olet aikuinen, jolla on oma perhe ja oma vastuu siitä. Eikä hänen tarvitse enää kantaa sinun murheita hartioillaan vaan nyt on hänen aikansa keskittyä hänelle mielusiin asioihin.
Voin kuulla oman äitini sanat...lapsia tehdään se määrä mistä vastuun jaksaa myös itse kantaa.
Kannan kyllä vastuun lapsistani. Siitä ei ole kysymys! Vaan siitä, että tämä kodin kaaos saataisiin hallintaan! Miten siihen pystyy, jos ei kertakaikkiaan ole käsiä riittävästi tekemään kaikkea?
ap
Enkä ole ennenkään äidilleni valittanut murheitani, asia on ollut niin päin että minä olen kuunnellut hänen murheitaan. Mutta vaikeaahan täällä on asioita esittää niin että joku ymmärtäisi.
ap
Äiti, äiti ja äiti. Katkaise jo se napunuora. Äitisi on jo oman perheensä hoitanut, ei ole hänen velvollisuutensa hoitaa sinun perhettä, jos se on sinulle liian raskas ponnistus.
Enkä ole ennenkään äidilleni valittanut murheitani, asia on ollut niin päin että minä olen kuunnellut hänen murheitaan. Mutta vaikeaahan täällä on asioita esittää niin että joku ymmärtäisi.
ap
Enkä ole ennenkään äidilleni valittanut murheitani, asia on ollut niin päin että minä olen kuunnellut hänen murheitaan. Mutta vaikeaahan täällä on asioita esittää niin että joku ymmärtäisi.
ap
Äiti varmaan ajattelee, että lapsia on liikaa. Onkin jos menee kaaokseksi.
Hyvä on, antaa olla. Turhaan tänne mistään asiasta kirjoittaa!
Saisitko esim neuvolasta apua? Jos saisit joskus apua lasten hoitoon, niin pystyisit järkkäämään paikkoja. Tsemppiä! Mä tiedän kuinka kuluttavaa se epäjärjestys on. Siivoaminen on hankalaa ym..
Aika jännä juttu, kun tullaan aikuisuuteen joutuukin itse kantamaan vastuun niistä omista arvovalinnoistaan, kodistaan jne. Nosta se perse ylös ja lakkaa keksimättä niitä pirun huonoja tekosyitä miksi teillä on sekaista. Ei kai muutkaan perheen jäsenet kädettömiä ole, varsinkaan koululaiset...
Tämänkin 20min aikana olisit saanut ainakin yhden kaapin järjestykseen.
Ymmärrän sua, jos sulla ongelma on tuo siivoaminen ja raivaaminen. Mulle hyvä järjestys on ihan elinehto ja pidän siitä kiinni, koska silloin mieliala pysyy hyvänä, isossa porukassa tavaraa, vaatetta, urheilukanppeita on ihan hirveä määrä. Kokemusta on, koska johdan tätä kahdeksanhenkistä orkesteria kotona. :)
Ison perheen äitinä minun konstisi on:
- Siivoa jokainen kaappi. Kaksi kaappia päivässä tahdilla. Jätä jokaiselle lapselle esim. Viisi paitaa, viidet housut, seitsemät sukat, seitsemät pikkuhousut jne. Älä jätä mitään ylimääräistä. Selkeistä kaapeista on helppo ottaa, eikä tule sotkua lapsellakaan. Kausivaatteet (jotka ei käytössä) vaatehuoneeseen tai varastoon, ja siltä vaihtoon, samalla kun palautat samaan paikkaan edelliset kausivaatteet,
- organisoi kodin työt. Jaa keittiövuorot kaikille. Jaa imurointivuorot esim kaksi kertaa viikossa. Päätä viikkosiivouspäivä, johon kaikki osallistuvat. Viikkosiivouksesta palkintona pitsaa, karkkia tms.
- Selkeytä vuorokausirytmi. Kaikki sängyssä esim. Klo 20. Puolituntia saa lukea, sitten valot pois. Kaikki ylös klo 7. Nosta vauvakin ylös samaan aikaan, ja sitten kun alkaa väsyä päiväunille jne. Pidä vauvaa valveilla illalla esim klo 17-20, ja samaan aikaan sänkyyn kuin muutkin. Helpottaa kummasti kun kaikilla sama rytmi.
- älä välitä äidistäsi. et välttämättä koskaan saa selville miksi hän ei auta. Hän valitsee nyt itse, tarviiko ja haluaako vanhana sinun apuasi. Sitä saa mitä tilaa. Jos ei halua auttaa, miten voisi sitten myöhemmin velvoittaa sinut auttamaan. Itsellä vähän sama tilanne, että ei ole apua herunut - mutta ajattelen, että sitten kun hän on vanha samalla linjalla mennään.
kaksi koululaista pitää saada mukaan arkiaskareisiin. Et kerro minkä ikäinen diabeetikko teillä on perheessä, mutta ilmeisesti kuitenkaan koululaisten vastuulle ei voi "normi" välipala/iltapalajuttuja tämän takia laittaa?
He voivat osallistua muuten, vuorotellen leikittävät teidän toiseksi nuorinta, tai jos pihallanne on turvallista ulkoilla menevät porukalla ulos. Voit maksaa heille viikkorahaa jonka yksi peruste on nämä "vahtivuorot".
Koululaiset myös huolehtivat omat tavaransa ja huoneensa, likaiset vaatteet pyykkiin ja puhtaat kaappeihin. Viikkaukseen et voi toki sitten enää puuttua, on siedettävä sitä että vaatteet ovat "lennokkaammin" - onhan teillä ovet kaapeissa niin ei tarvitse stressata? Heidän kuuluu myös itse huolehtia läksyistään, autat tarvittaessa. Auta heitä laatimaan "lukujärjestys" kotiinkin että tietävät mitkä läksyt tehdään minäkin iltana ja muistuta merkkaamaan kokeet yms. kalenteriin.
Kodin yleinen sekaisuus. Teillä on vauva talossa. Miksi teillä juuri nyt kuuluisi olla jotenkin erityisen siistiä ja mallikasta? Meinaan miksi ihmeessä et kehtaa kutsua ketään? Paras tekosyy mitä voi olla :) Katso sitten vuoden päästä uudestaan jos silloin jaksat paremmin.
Suhde äitiisi. Jos teillä on koululaisiakin niin äitisi on nyt noin kymmenen vuotta vanhempi kuin heitä hoitaessaan. Lisäksi kerrot että hänellä on ollut suuria murheita viime aikoina. Hänellä ei ole enää/juuri nyt voimia teitä auttaa. Ehkä tämäkin asia ajan kanssa helpottaa jos hän on kuitenkin terve ja hyvässä voinnissa. Ehkä roolit ovat kääntymässä toisin päin, ja kohta äitisi kaipaa sinun apuasi. Miksi et jaksaisi puhelimessa kuunnella äitisi murheita? Tunteeko hän itsensä ollenkaan tervetulleeksi teille, jos murheet varmaan eksyisivät puheeseen kasvotustenkin nähdessä? Samoin kuin itse tiedät lastesi nenänpään asennosta silloin kun heitä jokin asia vaivaa, muista että todennäköisesti äitisi lukee sinua kuin avointa kirjaa, edelleen.
Ja mies. Työkiireet. No, ehkä hänen osuuttaan voisi paikkailla ostamalla siivous- ja lastenvahtipalveluita kuten edellä moni neuvonut.