Millaisesta elämästä haaveilit nuorempana ja toteutuiko unelmasi?

Unelmoin onnellisesta perhe-elämästä, toimivasta parisuhteesta elämäni miehen kanssa ja 4-5:sta lapsesta.

Sain unelmieni miehen ja kolme lasta, kaupan päälle on tullut vielä oma, itse suunniteltu ja rakennettu talo sekä kaksi mahtavaa koiraa, sekä ihania ystäviä.

Aika hyvin minusta asperger-tyypiltä. Olen erittäin onnellinen, vain rahasta on tiukkaa vielä vuoden verran, mutta se on pieru saharassa tämän kaiken muun rinnalla.

Sekin johtuu vain siitä että tärkeysjärjestyksessä ekana oli nimenomaan perhe, ja siksi valmistun ammattiin vasta nyt. Ikää saman verran kuin aloittajalla.

Menossa myös unelmia kohti.

Halusin ihanan aviomiehen, oman kotini, lapsia, uran ja matkustamisen

--> minulla on paras mies maailmassa, kaksi ihanaa lasta, ostimme talon, matkustelemme paljon.

Uraa aion luoda nyt, hain viimein opiskelee sinne minne halusinkin :) ikää on 27 :)

Unelmoin 4-5 lapsesta. Sain 2. Edelleenkin olen tästä surullinen.

unelmoin rock-tähdeksi tulosta. Keskiluokkaisuuden hautausmaa ei kiinnostanut, mutta sinne päädyin. So not.

Pääsin siihen ammattiin mihin aina halusinkin. Sain sellaisen miehen johon olen oikein tyytyväinen ja rakastunut. Asuinkaupunki ei ole unelmapaikkani. Lapsia sain kolme, kuten unelma olikin, mutta yksi kuoli.

En osannut unelmoida oikeastaan mistään kovin yksityiskohtaisesti, halusin vaan että joku rakastaa mua. Lähdin sitten itseäni huomattavasti vanhemman miehen mukaan, rakastuin kuin hullu. Mies oli vielä alkoholistikin. Saimme lapsen, ja sen jälkeen kävin pohjalla, ja nousin sieltä sen voimalla että mulla on ihana lapsi, enkä tarvi huonoa miestä mihinkään.

SItten haaveilin hyvästä miehestä, siitä että saisin työpaikan, ja yhden tai kaksi lasta lisää. Miehen sain, ja kaksi lasta, omakotitalon, mutta oikeaa työpaikkaa en ole koskaan saanut vaikka täytän pian jo 40.

Nuorena unelmoin asuvani ja eläväni yksin, on toteutunut.

Ajattelin asuvani kerrostalossa, on toteutunut.

Toivoin, että minulla olisi hyvä työ, on toteutunut ainakin tähän asti.

Unelmoin, että minulla olisi niin hyvä koulutus ja ammatti, että en olisi taloudellisesti riippuvainen kenestäkään toisesta. Tämä on toteutunut. Unelmoin myös omasta, rauhallisesta asunnosta kaupungissa, kävelymatkan päässä torista. Tämäkin on toteutunut.

Parisuhteesta, perheestä ja lapsesta en unelmoinut, mutta sain myös ne. Itse asiassa sain kaksikin aviomiestä.

Kaikki tämä toteutui jo ennen kuin olin täyttänyt 40. Aloin sitten toteuttaa toisten unelmia. Tätä on monen vaikea ymmärtää - että miksi panen niin paljon aikaa toisten auttamiseen. Mutta täytyyhän ihmisen elämälä jotakn merkitystä olla.

Elän unelmaani (vaikka en ole kovin rikas tms.) Eniten harmittaa työtilanne, kuvittelin tekeväni työtä jonkin merkityksellisen parissa. Näköjään määrittelen itseni paljolti työn kautta. Haluaisin, että työni olisi harrastukseni (olen siivooja) :))))))

Haaveilin isosta perheestä, yhden saatuani tajusin ettei sellainen elämä sovi minulle ollenkaan.

Minäkin halusin hyväpalkkaisen ammatin jossa saisi matkustella paljon, omakotitalon ja miehen sekä perheen. Nyt 35 vuotiaana mulla on pienipalkkainen työ jossa ei ole etenemis mahdollisuuksia, kerrostalo kaksio ja mieskin vielä odottaa löytämistään:D Mutta tiedän kyllä jo että asiat voisivat olla huonommallakin tolalla ja olen tyytyväinen että olen hyvässä kunnossa ja terve.

Joskus teininä kuvittelin,miltä näyttäisin kolmevitosena ja millaista autoa ajaisin. Viime viikolla kun kävelin autoll,huomasin olevani aika lähellä teinivuosien visiota. Pitänee siis olla tyytyväinen.

Joskus teininä kuvittelin,miltä näyttäisin kolmevitosena ja millaista autoa ajaisin. Viime viikolla kun kävelin autoll,huomasin olevani aika lähellä teinivuosien visiota. Pitänee siis olla tyytyväinen.

Unelmoin isosta vanhasta talosta suuren puutarhan keskellä. Huoneita on nyt  14 ja puutarhalla kokoa 20 000 neliötä. Haaveilin urasta tutkijana ja muutaman kommervenkin jälkeen siihen työhön päädyin. Purjeveneestäkin haaveilin, mutta tulen jo veneessä merisairaaksi, joten sitä meillä ei ole.

Unelmoin asumisesta kaupungin keskustassa ja eläväni tavalla tai toisella kansainvälistä elämää. Toivoin itselleni hyvää koulutusta ja mielekästä työpaikkaa. En halunnut biologisia lapsia lainkaan, vaan adoptoida itselleni lapsen.
Voisin sanoa eläväni kutakuinkin unelmaani. Elämäntyyli on sellainen josta olen haaveillut, samaten asumismuoto. Biologisia lapsiakin minulle on siunaantunut kaksi joista olen erittäin onnellinen vaikka en niistä koskaan varsinaisesti haaveillut. Edelleen elättelen toiveita siitä kolmannesta, adoptoidusta. Se tuntuu olevan asia, joka minun pitäisi vielä elämäni aikana toteuttaa.

Haaveilin siitä että pääsisin keskisuomalaisesta tuppukylästä kauas pois. Esim New Yorkiin, Australiaan tai Hollywoodiin. Ja musta tulisi kuuluisa laulaja. Tai huippumalli. Hah. Eipä ole elämä mennyt ihan noin, mutta tuppukylästä on päästy maailmalle ja New Yorkissakin asuin puoli vuotta. Mielelläni palaisin sinne jos voisin. Myöskin toivoin että elämäni ei kulkisi perinteistä koulu-ura-avioliitto-lapset kaavaa ja se on kyllä toteutunut, hyvässä ja pahassa..

En tajunnut unelmoida. Pidin kaikkea itsestäänselvänä. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että kaikille onnellinen perhe ei olekaan selvä juttu ja. Vieläkin tuo tieto on aika teoreettisella tasolla. Sen olin kyllä tajunnut, että jotkut on hyvin pienituloisia (koska lapsuudessani perheellämme oli just ja just varaa maksaa aravalainaa), mutta rahastakaan en älynnyt haaveilla, se taaas oli jotenkin saavuttamattoman oloinen abstrakti käsite. Onneksi kaikki on mulla molemmissa suhteissa vallan hyvin.

Minä en varsinaisesti haaveillut mistään tietystä ammatistakaan - taidin kasvaa niin pumpulissa, etten ajatellut asiaa kovin aktiivisesti -  mutta oli tietysti jo lapsena asioita, joita tein mielelläni ja on luonnollista, että niistä on myöhemmin kehittynyt ammattini.

Minäkin unelmoin rock-tähteydestä naiiveissa kuvitelmissani. No, bändimme teki kolme levyä ja tehtiin useampi vuosi aktiivisesti keikkoja. Isompaa menestystä ei tullut. Oli pakko hankkia "oikea" ammatti. Ei se rokkielämä täällä mitään glamouria ole, kuten kasarilla Kissia ym katsellessa luuli, mutta olisin halunnut tehdä elannon musiikilla. ihan ok tyytyväinen olen, vaikka tämä asia kalvaa vieläkin. 15 vuotta yritin kuiteskaan luoda uraa. En ollut vain tarpeeksi hyvä, se on totuus.

Haaveilin muuttavani Tyynenmeren saarelle.

Asun yhä Suomessa. Nykyisin en enää uskalla lentokoneeseenkaan, joten kaukomatkat ovat mahdottomia.

Haaveilin rikkaasta ulkomaalaisesta miehestä, siitä että voin matkustella paljon, mahdollisesti tehdä jotain hyväntekeväisyystyötä jne... 

Koulu-ura-avioliitto-lapset-kaavaa halveksin minäkin nuorempana, mutta minkäs teet kun rakastut mieheen, joka haluaa tasan tarkkaan juuri ne. Suomalainenkin on hän vielä kaiken lisäksi.