" Suomalainen äitiys on yksinäistä äitiyttä,
se on kautta vuosien ollut sitä."
Näin sanoi joku terapeutti eilen punaisessa langassa. Mitä mahtoi tarkoittaa? Alkoi kiinnostaa.
Kommentit (14)
lahipiiria. kyllahan sen talta palstaltakin huomaa, etta perheet on omissa oloissaan ja anopit ja omatkin vanhemmat ovat aika kaukaisia.
hän kertoi, että esim. hänen maassaan isoäiti tulee asumaan perheeseen vähäksi aikaa, kun tytär on saanut vauvan. Mummo tekee ruuat, pesee pyykit ja hoitaa kaikki arki askareet niin, että äiti ja isä saavat keskittyä vain vauvan hoitamiseen ja kaiken uuden opettelemiseen. Ja muutenkin hänen maassaan sukulaiset ja naapurit auttavat PALJON lastenhoidossa joten äidit harvoin ovat yli väsyneitä.
" mä tykkään vaan omistani, toisten lapset yököttää" . Mun mielestä tollaset ihmiset vaan on aika surullisia, ja yksinkertaisia tolloja, jos eivät edes tajua mikä rikkaus se on lapsellekin, kun on ympärillä paljon rakastavai aikuisia ja muita ihmisiä. JA että lapsen elämään osallistuu väkeä kaikista ikäluokista vauvasta vaariin.
Tietysti on asia erikseen, jos ei niitä ihmisiä ympärillä ole, mutta kyllä täälläkin moni selittää että " me tykätään olla vaan omalla porukalla ja anoppi on kamala" -juttuja -ovatkohan koskaan kysyneet lapsiltaan, olisiko kiva nähdä enemmän ihmisiä ja onko se mummo tosiaan niin kamala.
Joka tapauksessa olen itse onnellinen ja erittäin kiitollinen, että omassa elämässäni on läsnä niin paljon läheisiä ja ihania ihmisiä, ettei tässä tosiaan pääse väsymään. Kun tietää että sitä apua on aina saatavilla, vaikkei sitä usein tarvitsisikaan.
Vierailija:
hän kertoi, että esim. hänen maassaan isoäiti tulee asumaan perheeseen vähäksi aikaa, kun tytär on saanut vauvan. Mummo tekee ruuat, pesee pyykit ja hoitaa kaikki arki askareet niin, että äiti ja isä saavat keskittyä vain vauvan hoitamiseen ja kaiken uuden opettelemiseen. Ja muutenkin hänen maassaan sukulaiset ja naapurit auttavat PALJON lastenhoidossa joten äidit harvoin ovat yli väsyneitä.
Vierailija:
hän kertoi, että esim. hänen maassaan isoäiti tulee asumaan perheeseen vähäksi aikaa, kun tytär on saanut vauvan. Mummo tekee ruuat, pesee pyykit ja hoitaa kaikki arki askareet niin, että äiti ja isä saavat keskittyä vain vauvan hoitamiseen ja kaiken uuden opettelemiseen.
Mulle kyllä sopisi ihan hyvin.
Hän veisi multa kontrollin kokonaan ja luulenpa että stressaantuisin siitä ENEMMÄN. Ainakin mulla on aina kova stressi päällä kun äiti on täällä kun hän sekaantuu kaikkeen. Rauha laskeutuu maahan kun saa taas olla yksikseen lasten kanssa.
Me suomalaiset ollaan niin itsenäisiä. Ainut jolta mä odotan apua on mieheni. Eikös suomalaisnaisilla sitten yleensäkin ole enemmän osallistuva MIES kuin noissa välimerenmaissa esim.?
Mutta toisaalta se saa paljon siistiäkin aikaiseksi, joten olen yrittänyt olla murehtimatta kaiken rojun perään ja toisaalta opetella antamaan sille sopivia sotkunraivaustöitä ennen kuin se ehtii omapäisesti mitään hävittää. Joten ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
Eli vanhemmat kantavat vastuun ja kasvatusvastuun ja yhdessä huolehtivat perheestä. En kaipaa äitiäni tai anoppiani ydinperheeseeni. Mummoilla ja vaareilla on oma tärkeä roolinsa, mutta he eivät ole perheemme vastuunkantajia tai ydinperheemme jäseniä, lähisukulaisia kylläkin.
ja auttaa aina.
Joudun kuitenkin jatkuvasti olemaan tarkkana, ettei kontrolli omaan elämään luista käsistä - ja myös aina ja ikuisesti välittämään mieheni ja äitini sanomisia (" mitä sekin nyt sitten tarkoitti kun a, b, c jne" ).
Olen kovasti kiitollinen kaikesta saamastani avusta, mutta myös tietoinen mm. siitä, että tulevaisuudessa " avustussuhde" kääntyy, ja minusta tulee omaishoitaja: äitini on jo yli 70v ja sairastanut mm. kaksi lievää aivoinfarktia.
Tälläistä tämä kolmen sukupolven yhteiselo sitten on; takkuista, antoisaa, hulluksi tekevää. Välillä uneksun opiskeluajoista pääkaupungissa, kun kaikki mahdollisuudet oli auki ja vastuuta kantoi vain itsestään. Mutta, tässä minun elämäni nyt on, täytyy vain elää sitä päivä kerrallaan...
ei äiti eikä lapsi poistu kodin pihapiiriä kauemmaksi, varsinkaan satunnaisiin töihin. Nämä satunnaiset työssäkävijä äidithän täällä jo haukuttiinkin...
Ja lapset ei saisi näkyä kaupunkikuvassa, aina kun olen vaunujen ja lasten kanssa liikkeellä kaupungilla, tulee vihaisia katseita vastaantulijolta, bussikuskeilta, kaupantädeiltä, kahvilantädeiltä...
Tulee sellainen olo että pysykää nyt siellä kotonanne koko sakki.
Ja onhan suomalaiset sillä lailla eristätäytynyttä sakkia, ei turhia kaveerata naapureiden kanssa ja ystäviäkin monilla on vain ne muutama (ja en sitä mollaakaan, parempi muutama hyvä ystävä kuin monta Ok kaveria!!)
Ulkomailla asuessani huomasin että äidin oli helpompi irroittautua omiin menoihin, jotka eivät olleet varsinaisesti " tärkeitä" menoja, ihan vaan kahvitteluja muiden naisten ja äitien kanssa, shoppailureissuja, päiväelokuvaesityksiä tms... Suomessa tuntuu että aina kun hankkii lapsenvahdin lapsille (sukulainen, naapurintyttö, palkattu apulainen) niin aina se meno pitää olla jotenkin tärkeä, liittyä töihin tai asioilla käymmiseen.
Itse tykkäsin lapsena puhua oman tätini kanssa ummet ja lammet ja kertoa kaikista asioista, joista äitini ei jaksanut kiinnostua. Meillä oli sellainen ihana asumisjärjestely, että asuttiin samassa talossa, meidän perhe ja mummoni ja tätini. Koen että se on ollut ihan suunnaton voimavara minulle lapsuudessa.
Siis yksinäistä äitiyttä.
Nimim. Pääni räjähtää
Perinteisesti vastuun jakaa/ päävastuu isovanhemmilla/ siskoilla/ serkuilla/ naapureilla.