Lapsen kaverin huono käytös kyläillessä.
Eli lapsen paras kaveri tuli meille leikkimään. Sovittiin, että syö meillä, jonka jälkeen äitinsä noutaa kotiin. Kyse siis 7v tytöistä.
Meillä on tämän yhden lisäksi 11-vuotias poika ja parikuukautinen vauva. Meille on järjestelty niin, että isommat sisaruksetkin osallistuvat vauvan hoitoon, ja olisi siis ollut tytön vuoro vahtia kanssani pikkuist, sillä pojalla oli futisharkat.
Siinä pöydässä syödessämme sanoin tytöille, että omani on tänään vauvanhoitovuorossa, joten jos hänen kaverinsa haluaa jäädä meille, niin hän saa halutessaan myöskin auttaa vauvan leikittämisessä. Luulin, että tuon ikäisistä tytöistä on vain kivaa leikkiä pienempiensä kanssa.
No tytön kaveri kivahti, ettei se käy, sillä heillä olisi iltapäiväksi muuta "menoa". Hän kysyi, eikö poika voisi hoitaa vauvaa.
Vastasin kohteliaasti, että veljellä olisivat tänään jalkapalloharjoitukset, joten se ei tänään käynyt. Ehdotin, voisivatko tytöt hoitaa "menonsa" huomenna.
Tyttären kaveri alkoi kiljua puheeni päälle ettei se käy, ja sätti poikaani tylysti.
Siinä vaiheessa käskin lopettaa kinastelun ja kaikkien syödä ruokansa. Poikani jatkoi syömis, ja tytön kaveri huusi jotain tyyliin "mussuta siinä vain, senkin tyä futari!" tms.
Olin aika järkyttynyt, ja pyysin kaveria lopettamaan huutamisen. Tyttö nousi pöydästä sanaakaan sanomatta ja ryntäsi pois paikalta.
Lähetin tyttäreni hänen peräänsä, ja lähdin myös itse katsomaan, oliko tyttö rynnännyt pihalle. Myöhemmin äitinsä soitti, että tyttö oli tullut kotiinsa.
Olen pöyristynyt tytön käytöksestä. Koskaan aikaisemmin kukaan lasten kavereista ei ole käyttäytynyt noin rumasti, ja vielä poistunut paikalta sanomatta sanaakaan. Tietenkin raportoin viestillä tytön äidille tästä toiminnasta, mutta vastausta ei vielä ole kuulunut.
Onko teistä oikeutettua, että 7-vuotiaat joutuvat tällaisesta niin kovin tolaltaan, että kylässä aletaan kiljua ja muutenkin toimia näin?
Kommentit (74)
Paskat tää mikää provo ollut! AP VAAN EI KESTÄNYT PASKAA JOTA SAI NISKAANSA, todellinen looseri
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:09"]
Uskomatonta, ihmiset jatkaa jauhamista, vaikka ap ilmoitti, että on provo :D
[/quote]
Tai sitten ap.ta alkoi ihan näin virtuaalisestikkin hävettää niin helvetisti.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:09"]
Uskomatonta, ihmiset jatkaa jauhamista, vaikka ap ilmoitti, että on provo :D
[/quote]
Tai sitten ap.ta alkoi ihan näin virtuaalisestikkin hävettää niin helvetisti.
[/quote]
Tai sitten sinua hävettää ihan helvetisti kun näin virtuaalisesti raivosit asiasta, joka paljastuikin provoksi :D Mahtaa nolottaa :D
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:54"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:09"]
Uskomatonta, ihmiset jatkaa jauhamista, vaikka ap ilmoitti, että on provo :D
[/quote]
Tai sitten ap.ta alkoi ihan näin virtuaalisestikkin hävettää niin helvetisti.
[/quote]
Tai sitten sinua hävettää ihan helvetisti kun näin virtuaalisesti raivosit asiasta, joka paljastuikin provoksi :D Mahtaa nolottaa :D
[/quote]
No enpä virtuaalisesti enkä muutenkaan raivonnut :)
ei musta ainakaan olisi ollut hauskaa 7 vuotiaana hoitaa jotain tuntematonta vauvaa :D en olisi todellakaan tykännyt ehdotuksesta. mutta olin ujompi lapsi eli olisin pitänyt mölyt mahassa paremmin. oisin kyllä kehdannu sili varmaan kysyä että onko sitä vauvaa pakko hoitaa juri tänään, kun oisin ollut pettynyt että kaveria ei päästetäkään ulos. eli ymmärrähän nyt että lasta harmittaa. mutta toi kiljuminen oli vähän outoa. mä oisin vaan pettyneenä menny kotiin ruuan jälkeen..

Ehkä tytön kaveri näki tilanteen epäreiluuden tytärtäsi kohtaan. Kun he olivat jo sopineet menoa, mutta tyttäresi tossuna suostuu heti perumaan sen käskystäsi kun veljellä on harkat. Ei korrektia mutta ymmärrän oikeastaan lapsesi kaveria. Tosi tylsä ajatus muutenkin joku vauvan leikittäminen lapselle.

ei tää mikään provo ollu. mistä tiedätte että se oli ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 12:59"]Loistava provo, 10/10.
[/quote]
tätä olin tulossa kirjoittamaan. Hienosti piilotettu koukku ;)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:57"]Eiköhän tämä ollut ihan provoilua koko aloitus. Ei kukaan voi olla noin lahjaton sosiaalisesti, kuin ap esittää olevansa. Eikä kukaan täysijärkinen äiti käyttäytyisi aloitusviestissä kuvatulla tavalla. Mutta jos tilanne olisi todellinen, ei mielestäni lapsen käytöksessä olisi mitään kovin ihmeellistä, tuohon tyyliin lapset usein käyttäytyy, varsinkin jos aikuinen provosoi ja vänkää lapsellisesti (kuten tässä tarinassa aikuinen on tehnyt).
[/quote]
Esimerkiksi minun äitini. Minulla, kuten isoveljelläni, oli "vauvanhootovuoroja" ja ne hoidettiin vaikka olisi mitä kavereita kylässä. Minullahan oli kaveri kylässä joka ikinen päivä. Jos olisi kavereiden kyläilyjen mukaan aina joustettu ihan kaikessa, niin koskaan en olisi lapsuus- tai nuoruusaikanani tehnyt mitään kotitöitä.
Käykö teillä lapsen kavereita vain kerran viikossa? Silloin ymmärrän, että sinä päivänä voidaan kotihommista luistaa. Normaali lapsi (minun mielestäni) tapaa kavereitaan päivittäin, pakko siinä ne koulu- ja kotihommat on saada samalla hoidettua.
Ja ei, ei ole väärin velvoittaa lasta tekemään pieniä askareita. Ne lapset, jotka eivät ole koskaan kotonaan joutuneet mitään tekemään, no.. Varsinkaan miehet eivät näytä osaavan edes omaa asuntoaan siivota. Kun ei kotonakaan mitään koskaan tarvinnut. Loistavaa kasvatusta, not! Todellinen karhunpalvelus lapselle olla vaatimatta pieniä askareita silloin tällöin, ikäluokkansa mukaisesti tietenkin.
Tarvitseeko tähän ketjuun enää täyttää, tää oli provo... Hohhoijaa
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:39"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:36"]Mitä tehtäviä tähän vauvanhoitovastuuseen kuuluu? Haluaisiko ap vähän avata millaisista asioista olisi ollut kyse (vauvan leikittämistä,viihdyttämistä, vahtimista?)
[/quote]
Leikkimisestä. Puoli tuntia - 15 min. vauvan kanssa leikkiessä. Leikitään pehmoleluilla, kukkuu- leikkiä yms. Ihan normaalia vauvatouhua. Tietenkin me vanhemmat hoidamme kaiken "raskaan", syöttämisen, nukuttamisen, vaipanvaihdon jne.
Pääasiassa kyse on vain leikkimisestä, ei kunnon "hoitamisesta".
[/quote]
Ja se sitten on pakollista, kun ihan hoitovuorot? Ehkä lapset voisivat tuota tehdä kun haluavat.