Lapsen kaverin huono käytös kyläillessä.
Eli lapsen paras kaveri tuli meille leikkimään. Sovittiin, että syö meillä, jonka jälkeen äitinsä noutaa kotiin. Kyse siis 7v tytöistä.
Meillä on tämän yhden lisäksi 11-vuotias poika ja parikuukautinen vauva. Meille on järjestelty niin, että isommat sisaruksetkin osallistuvat vauvan hoitoon, ja olisi siis ollut tytön vuoro vahtia kanssani pikkuist, sillä pojalla oli futisharkat.
Siinä pöydässä syödessämme sanoin tytöille, että omani on tänään vauvanhoitovuorossa, joten jos hänen kaverinsa haluaa jäädä meille, niin hän saa halutessaan myöskin auttaa vauvan leikittämisessä. Luulin, että tuon ikäisistä tytöistä on vain kivaa leikkiä pienempiensä kanssa.
No tytön kaveri kivahti, ettei se käy, sillä heillä olisi iltapäiväksi muuta "menoa". Hän kysyi, eikö poika voisi hoitaa vauvaa.
Vastasin kohteliaasti, että veljellä olisivat tänään jalkapalloharjoitukset, joten se ei tänään käynyt. Ehdotin, voisivatko tytöt hoitaa "menonsa" huomenna.
Tyttären kaveri alkoi kiljua puheeni päälle ettei se käy, ja sätti poikaani tylysti.
Siinä vaiheessa käskin lopettaa kinastelun ja kaikkien syödä ruokansa. Poikani jatkoi syömis, ja tytön kaveri huusi jotain tyyliin "mussuta siinä vain, senkin tyä futari!" tms.
Olin aika järkyttynyt, ja pyysin kaveria lopettamaan huutamisen. Tyttö nousi pöydästä sanaakaan sanomatta ja ryntäsi pois paikalta.
Lähetin tyttäreni hänen peräänsä, ja lähdin myös itse katsomaan, oliko tyttö rynnännyt pihalle. Myöhemmin äitinsä soitti, että tyttö oli tullut kotiinsa.
Olen pöyristynyt tytön käytöksestä. Koskaan aikaisemmin kukaan lasten kavereista ei ole käyttäytynyt noin rumasti, ja vielä poistunut paikalta sanomatta sanaakaan. Tietenkin raportoin viestillä tytön äidille tästä toiminnasta, mutta vastausta ei vielä ole kuulunut.
Onko teistä oikeutettua, että 7-vuotiaat joutuvat tällaisesta niin kovin tolaltaan, että kylässä aletaan kiljua ja muutenkin toimia näin?
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:36"]Mitä tehtäviä tähän vauvanhoitovastuuseen kuuluu? Haluaisiko ap vähän avata millaisista asioista olisi ollut kyse (vauvan leikittämistä,viihdyttämistä, vahtimista?)
[/quote]
Leikkimisestä. Puoli tuntia - 15 min. vauvan kanssa leikkiessä. Leikitään pehmoleluilla, kukkuu- leikkiä yms. Ihan normaalia vauvatouhua. Tietenkin me vanhemmat hoidamme kaiken "raskaan", syöttämisen, nukuttamisen, vaipanvaihdon jne.
Pääasiassa kyse on vain leikkimisestä, ei kunnon "hoitamisesta".
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:34"]
Siksi olen hoitanut vauvaa tyttäreni kanssa kun hän on siitä niin kovasti tykännyt. Luulin, että hänen kaverinsakin voisi tykätä siitä, joten hyvää hyvyyttäni ajattelin hänenkin saavan kokeilla sitä. En tiennyt ettei hän pitäisi siitä, ajattelin että kaikista 7-vuotiaista on ihanaa hoivata vauvoja. Erehdyin, se oli oma mokani. Sorrun välillä sihhen, että omien lasteni perusteella teen päätelmiä muistakin lapsista.
Mutta selvästikään kaveri ei innostunut vauvanhoitojutuista. Mutta eihän sen takia noin tarvitse käyttätytyä, hyvänen aika sentään.
Jos menen itseeni, olisi kannattanut tyttöjen hoidella "menojaan". Ei kaikkea aina sillä sekunnilla tajua, tunnen syyllisyyttä siitä.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että noin ei kuulu käyttätytyä kylässä.
Ap
[/quote]
Minä olen 52v ja minustakaan ei ole ihanaa hyvän hyvyyttäni joutua hoitamaan isäntäperheen vauvaa, jos menen kylään.
Saattaisin minäkin aikuisena kivahtaa vastaan.
Törkeää hyväksikäyttöä
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:34"]Siksi olen hoitanut vauvaa tyttäreni kanssa kun hän on siitä niin kovasti tykännyt. Luulin, että hänen kaverinsakin voisi tykätä siitä, joten hyvää hyvyyttäni ajattelin hänenkin saavan kokeilla sitä. En tiennyt ettei hän pitäisi siitä, ajattelin että kaikista 7-vuotiaista on ihanaa hoivata vauvoja. Erehdyin, se oli oma mokani. Sorrun välillä sihhen, että omien lasteni perusteella teen päätelmiä muistakin lapsista.
Mutta selvästikään kaveri ei innostunut vauvanhoitojutuista. Mutta eihän sen takia noin tarvitse käyttätytyä, hyvänen aika sentään.
Jos menen itseeni, olisi kannattanut tyttöjen hoidella "menojaan". Ei kaikkea aina sillä sekunnilla tajua, tunnen syyllisyyttä siitä.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että noin ei kuulu käyttätytyä kylässä.
Ap
[/quote]
Ja en ole mikään tyranniäiti, jonka lapset koko vapaa-aikansa hoitavat vauvaa. Tytär on sitä pyytänyt, ajattelin siis että ystävänsäkin pitäisi siitä.
[/quote] vauva ei ole leikkikalu
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:36"]Mitä tehtäviä tähän vauvanhoitovastuuseen kuuluu? Haluaisiko ap vähän avata millaisista asioista olisi ollut kyse (vauvan leikittämistä,viihdyttämistä, vahtimista?)
[/quote]
Leikkimisestä. Puoli tuntia - 15 min. vauvan kanssa leikkiessä. Leikitään pehmoleluilla, kukkuu- leikkiä yms. Ihan normaalia vauvatouhua. Tietenkin me vanhemmat hoidamme kaiken "raskaan", syöttämisen, nukuttamisen, vaipanvaihdon jne.
Pääasiassa kyse on vain leikkimisestä, ei kunnon "hoitamisesta".
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:34"]
Siksi olen hoitanut vauvaa tyttäreni kanssa kun hän on siitä niin kovasti tykännyt. Luulin, että hänen kaverinsakin voisi tykätä siitä, joten hyvää hyvyyttäni ajattelin hänenkin saavan kokeilla sitä. En tiennyt ettei hän pitäisi siitä, ajattelin että kaikista 7-vuotiaista on ihanaa hoivata vauvoja. Erehdyin, se oli oma mokani. Sorrun välillä sihhen, että omien lasteni perusteella teen päätelmiä muistakin lapsista.
Mutta selvästikään kaveri ei innostunut vauvanhoitojutuista. Mutta eihän sen takia noin tarvitse käyttätytyä, hyvänen aika sentään.
Jos menen itseeni, olisi kannattanut tyttöjen hoidella "menojaan". Ei kaikkea aina sillä sekunnilla tajua, tunnen syyllisyyttä siitä.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että noin ei kuulu käyttätytyä kylässä.
Ap
[/quote]
Aika erikoiselta kuulostaa. Eikö tyttäresi kuitenkin olisi ollut kaverinsa kanssa mieluummin? Poikasi ei voi hoitaa vauvaa, koska hänellä on futisharkat- ja siksi tytön täytyy? Nyt ei kuulosta ihan siltä, että kyseessä on lasten oma halu. Hoida itse vauvasi!!!!!
Kaveri koki järkyttävän pettymyksen, kun hauska leikkihetki olikin muuttumassa työksi. Kaikki lapset eivät tosiaankaan pidä pienempiensä leikittämisestä. Osa voi jopa inhota sitä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:34"]
Siksi olen hoitanut vauvaa tyttäreni kanssa kun hän on siitä niin kovasti tykännyt. Luulin, että hänen kaverinsakin voisi tykätä siitä, joten hyvää hyvyyttäni ajattelin hänenkin saavan kokeilla sitä. En tiennyt ettei hän pitäisi siitä, ajattelin että kaikista 7-vuotiaista on ihanaa hoivata vauvoja. Erehdyin, se oli oma mokani. Sorrun välillä sihhen, että omien lasteni perusteella teen päätelmiä muistakin lapsista.
Mutta selvästikään kaveri ei innostunut vauvanhoitojutuista. Mutta eihän sen takia noin tarvitse käyttätytyä, hyvänen aika sentään.
Jos menen itseeni, olisi kannattanut tyttöjen hoidella "menojaan". Ei kaikkea aina sillä sekunnilla tajua, tunnen syyllisyyttä siitä.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että noin ei kuulu käyttätytyä kylässä.
Ap
[/quote]
Minä olen 52v ja minustakaan ei ole ihanaa hyvän hyvyyttäni joutua hoitamaan isäntäperheen vauvaa, jos menen kylään.
Saattaisin minäkin aikuisena kivahtaa vastaan.
Törkeää hyväksikäyttöä
[/quote]
Ei ollut kyse "hoitamisesta", anteeksi harhaanjohtavuus. Oli kyse leikkimisestä.
Tarkoitin hyvää ja erehdyin. En missään nimessä aio käyttää tytön kaveria mitenkään "hyväksi", luulin että hänkin haluaa kokeilla millaista on olla vauvan kanssa.
Ap
isommat lapset pitä toki ottaamukaan vauvan hoitoon ja kotitöiin , mutta ei niitä vuoroja voi noin jaoella. Eika ainakaan silloin jos on jo onnettu lupa tuoda leikki-kaveri. Et kai sinäkään kutsu aikuisia vieraita kylään , ja heti kahvi pöydässä miehesi ilmoita että rouvalla on nyt seuraavaksi pyykinpesu ja mankelointi vuoro, että jos vieraat haluvat vielä teillä olla voivat auttaa emäntää pyykkivuoren kanssa.Voisihan se olla joidenkin mielestä mukavaa, mutta uskoisimpa useden ajattelevan teitä moukisksi.
Valitat 7-vuotiaan käytöksestä, mutta entäs oma tilannetajusi? Aika alkeellinen. Jos lapselle tulee kaveri kylään, ei kyllä tulisi mieleenkään velvoittaa mihinkään työvuoroihin. Ja ei kyllä tuon ikäistä muutenkaan. Olisit voinut kysyä haluavatko he hoitaa vauvaa. Ei niin,että ilmoitat työvuorosta ja kun he eivät halua, vänkäät että on pakko. Miksi muuten pojan futisharkat on tärkeempää menoa kuin tytön leikit kaverin kanssa? Onhan tytölläkin silloin sovittu muuta ohjelmaa. Toisekseen vauva ei ole tyttäresi lapsi, vaan sinun huollettavasi. Hoidat siis hänet itse.
Noita pikkutyranneja on koulut pullollaan. Mutta kun kotonakin on niin outoa sakkia, ihmekös tuo. Ihan perus nykylapsen käytöstä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:41"]Kaveri koki järkyttävän pettymyksen, kun hauska leikkihetki olikin muuttumassa työksi. Kaikki lapset eivät tosiaankaan pidä pienempiensä leikittämisestä. Osa voi jopa inhota sitä.
[/quote]
Kerroin jo;, että olen huomannut erehtyneeni. Olen ottanut foliohatun pois silmiltä ja näen paremmin. Sopiiko? :)
Ja kyse oli leikkimisestä.
Näköjään tuo "vauvanhoitovuoro" vei taas huomion oleellisesta, kuten tällä palstalla yleensä. Totta on, ettei 7-vuotiaan tarvitse hoitaa vauvaa. Leikkiä voi vauvan kanssa halutessaan, mutta et siihenkään voi lastasi pakottaa.
MUTTA se oleellinen. Lapsesi kaveri käyttäytyi todella huonosti. Vaikka 7-vuotias on liian nuori hoitmaan vauvaa, kyllä tuon ikäiseltä pitää tiettyjä käytöstapoja edellyttää. Itse pitäisin noin käyttäytyvää lasta huonona seurana lapselleni ja jos en asiallisella keskustelulla tämän kaverin kanssa saisi hänelle asiaa opetettua, juttelisin tytön vanhemmille asiasta.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:42"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:34"]
Siksi olen hoitanut vauvaa tyttäreni kanssa kun hän on siitä niin kovasti tykännyt. Luulin, että hänen kaverinsakin voisi tykätä siitä, joten hyvää hyvyyttäni ajattelin hänenkin saavan kokeilla sitä. En tiennyt ettei hän pitäisi siitä, ajattelin että kaikista 7-vuotiaista on ihanaa hoivata vauvoja. Erehdyin, se oli oma mokani. Sorrun välillä sihhen, että omien lasteni perusteella teen päätelmiä muistakin lapsista.
Mutta selvästikään kaveri ei innostunut vauvanhoitojutuista. Mutta eihän sen takia noin tarvitse käyttätytyä, hyvänen aika sentään.
Jos menen itseeni, olisi kannattanut tyttöjen hoidella "menojaan". Ei kaikkea aina sillä sekunnilla tajua, tunnen syyllisyyttä siitä.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että noin ei kuulu käyttätytyä kylässä.
Ap
[/quote]
Minä olen 52v ja minustakaan ei ole ihanaa hyvän hyvyyttäni joutua hoitamaan isäntäperheen vauvaa, jos menen kylään.
Saattaisin minäkin aikuisena kivahtaa vastaan.
Törkeää hyväksikäyttöä
[/quote]
Ei ollut kyse "hoitamisesta", anteeksi harhaanjohtavuus. Oli kyse leikkimisestä.
Tarkoitin hyvää ja erehdyin. En missään nimessä aio käyttää tytön kaveria mitenkään "hyväksi", luulin että hänkin haluaa kokeilla millaista on olla vauvan kanssa.
Ap
[/quote]
No silti. Minä en edelleen tykkäisi, että joutuisin leikkimään kylässä vauvanhoitovuorolle, vaikka olen 52v.
Jos tytär on pyytänyt, että saa "hoitaa" vauvaa, miksi mainitset pojankin hoitovuorot. Onko poikakin ollut innokkaana lapsenhoitsuna niin paljon, että on oikein vuorot pitänyt tehdä? Epäilen.
Kaveri taisi olla aspergeri. Jos olisi ollut down, olisii hoitanut vauvaa.
No voi jumankekka näitä vastauksia. Lapsi pettyi, ok, mutta tuommonen käytös on aika paskaista. "Se on lapsi vielä". No ok, mutta jos lapsia ei opeta käyttäytymään pienestä lähtien, koska sen oppii? Ei ikä ole mikään tekosyy. Noin ei käyttäydytä, oli ikä mikä tahansa.
Olen itse 12, eikä tulisi mieleenkään käyttäytyä noin. Naurettavaa. Tosiasiassa kukaan tuon ikäinen ei saisi joutua noin tolaltaan.
No voi että. Tässä näitä nykymaailman kultapentuja kasvaa. Älkää sitten mammat tulko tänne itkemään, kun Nicopetterinne hakkaa koulutovereitaan, varastaa kaupasta ja ampuu teitä kuulapyssyllä tisseihin. "Sehän on lapsi vielä."
Kyllä periaate on tärkeämpi kuin mikään muu! Aluksi se oli hoitaminen, sitten muuttui 15 min leikittämisestä. Eli se 15 leikittäminen on niin helvetin tärkeää että jos on kavereita käymässä kannattaa siitä tehdä numeroa - kun kyse on sentään periaatteesta! Onnea sinulle, kohta tyttärelläsi ei ole kavereita ollenkaan jolloin hän voi hoitaa lastasi täysipäiväisesti!
Tollous provosoi tolloutta tässäkin asiassa.
On se nyt kumma, ettei 7-vuotiaalta voi vaatia mitään töitä! Missä vaiheessa maailma on tälläiseksi mennyt? On ihan normaalia, että 7-vuotiaalta vaaditaan pientä apuaskaretta silloin tällöin. Vauvan kanssa leikkimistä, roskien viemist jne. Yksi suurimmista palveluksista lapselle on, että hänet velvoitetaan osallistumaan perheen töihin osaamisensa mukaan. Ei kysymys ole, ettei lapsella ole vapaa-aikaa, kavereita jne. Joskus on vaan se pieni askarkin tehtävä!
Muistanpa lapsena, kun yhden kaverin perheessä lapsilla oli jokainen päivä pieni homma koulun jälkeen. Olin itse kakkosella, joten tämä kaveri oli myös ja pikkusisko ykkösellä. Toisen piti tiskata ja toisen imuroida. Aina, joka päivä. Työhön meni maksimi 30 minuuttia per lapsi. Muuten lapset olivat vapaita, harrastivat jne. Fiksuja, ahkeria aikuisia tuli ja taatusti mitään traumaa ei jäänyt!
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:48"]No voi jumankekka näitä vastauksia. Lapsi pettyi, ok, mutta tuommonen käytös on aika paskaista. "Se on lapsi vielä". No ok, mutta jos lapsia ei opeta käyttäytymään pienestä lähtien, koska sen oppii? Ei ikä ole mikään tekosyy. Noin ei käyttäydytä, oli ikä mikä tahansa.
Olen itse 12, eikä tulisi mieleenkään käyttäytyä noin. Naurettavaa. Tosiasiassa kukaan tuon ikäinen ei saisi joutua noin tolaltaan.
No voi että. Tässä näitä nykymaailman kultapentuja kasvaa. Älkää sitten mammat tulko tänne itkemään, kun Nicopetterinne hakkaa koulutovereitaan, varastaa kaupasta ja ampuu teitä kuulapyssyllä tisseihin. "Sehän on lapsi vielä."
[/quote]
Puhut kuule likka asioista joita et ymmärrä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:23"]
Mikä vitun vauvanhoitovuoro 7-vuotiaalla? Hoidappa kuule itse pentusi
[/quote]
Se on se ihana iltatähti, kultamussukka, jonka syntymästä isot sisarukset oli innoissaan ja hoitaa sitä niiiiiiiiiin mielellään, että isi ja äiti pääsee hoitamaan parisuhdettaan.