apua- meistä tuli varakkaita..
siis mulla on jotenkin outo olo.
hirveen pitkän kitkuttelun ja penninvenytyksen jälkeen opinnot on saatu valmiiksi, molemmilla on töitä, meillä on iso talo ja kallis auto. penninvenytyksen jälkeen ollaan ihmeissään mitä me näille rahoille tehtäis ja tilillä on kymppitonni ylimääräistä ihan vana lojumassa- lisää tulee jatkuvasti.
nythän mun pitäisi hymyilla ja todeta että kyllä se pitkä puurtaminen ja penninvenytys kannatti, mutta on jotenkin outo olo. monet kaverit ovat vielä siinä penninvenytyksessä ja tuntuu että meitä naapurustossa pidetään ökyinä. mun on todella vaikea suhtautua tähän kun olen lapsuuteni elänyt köyhästi ja pitkään aikuisenakin.
koitan olla olematta milläsäkkään. ollaan samoja ihmisiä kuin ennenkin. mutta jotenkin tulee niitä hiljasia hetkiä kun pa olevat kaverit sanoo että olette sitten tuota ja tuota (kallista) hankkineet..
onko muita joilla on vaikeuksia suhtautua varakkuuteen?
Kommentit (29)
kuukausittain, ettei tässä itseään varakkaaksi pääse tuntemaan, hyvätuloisia toki ollaan. Eikö teillä ole siitä asunnosta sitten lainaa ollenkaan???
Eipä kannata vielä leveillä. Kuulostatte lähinnä ok toimeentulevilta, mutta siitä on vielä pitkä matka varakkuuteen.
Vierailija:
Eipä kannata vielä leveillä. Kuulostatte lähinnä ok toimeentulevilta, mutta siitä on vielä pitkä matka varakkuuteen.
Ihan vaan silleen hyvällä mielellä lahjoittaen kun kerrankin on varaa.
Ja kuten huomataan, toiselle iso raha onkin toiselle pieni. Ap:n tekee tietenkin ensinnäkin varakkaaksi se, että hänellä on rahaa käytössä ja säästössä enemmän kuin tuttavillaan. Ja toiseksi varakkaaksi tekee se, miten itse tilanteensa kokee. Ja kyllä kymppitonni tilillä on monen mielestä paljon rahaa, eikös vaan.
ehkä tämä on sitä normaalia toimeentuloa, mutta ihan oikeesti elämän kun on varsin köyhnä elänyt niin musta tuntuu ihan tajuttoman varakkaalta tämä oleminen. siis voi kaupasta ostaa sitä ruokaa mitä haluaa.
olen tosin jo niin tottunut säästäväisyyteen että en pistää rahaa menemään ajattelematta hintaa.
en minä sitten tiedä että muuttuuko suhteeni rahaan jotenkin tulevaisuudessa. mutta tällä etkellä ainakin on vaikea suhtautua siihen uuteen todellisuuteen että ei ole aina pa.
ap
T:Penninvenyttäjä, ehkä joskus hyvin toimeentuleva ;)
aikaisemmin olin vaan kerääjänä, nykyään voi jo omistaankin pistää katastrofirahastoon.
ap
Yhtaikaa opintolainat loppui, ja minä sain hyvinpalkatun vakityön. Yhtäkkiä voin ostaa vaatteita ja ruokaa katsomatta hintalappua, voin suunnitella lomamatkoja.
Minulla tosin ei ole outo olo vaan vähän jalat maasta, tuntuu että meinaa mennä kulutusjuhlan puolelle:)
Sellainen ihminen, joka on opiskellut vuosia jo aina venyttänyt penniä kuin viimeistä päivää on ihmeissään hetken aikaa. kun on tottunut vähään, se on niin hassu tunne kun sitä rahaa jääkin niin paljon " ylimääräistä."
makuuttaa, rahastosäästämistä tms. menkää pankista kyselemään.
ja ihan totta, pitänee varmasti maksaa asuntolainaa isommalla summalla.
jotenkin takaraivossa pyörii sekin ajatus että ihan varmasti tässä talossa rikkoutuu jokin tai muuten tarvitaan iso summa hätävaraksi.
ennen oli aina tili nollilla ja ei kuitenkaan suurempaa huolta huomisesta. nyt sitä alkaa miettiä liikaa ja kehittää jotain puskurirahastoa.
______
kiva nähdä että muitakin on tässä tilanteessa. minulla loppuivat opintolainan maksut ja sain vakityön samaan aikaan. kyllä tässä hieman soipeutumista on.
ap
Osasta näitäkin vastanneista huomaa sen suomalaisen perisynnin eli kateuden...ikävää mutta totta...
meillä on vielä pitkä matka siihen että on ylimääräistä edes hiukan .(...kädestä suuhun vielä ainakin 3 vuotta kun opiskelen. Onneksi olkoon teille :)
kanssa, mutta kannattaa muistaa, että kyllä niitä rahanreikiä myös löytyy, varsinkin jos lastenteko vasta tulossa...
Jos on tottunut nuukailemaan, hyvätuloisuus on outo olotila. Meillä on hyvät duunit miehen kanssa ja saatiin juuri lainat maksettua ja tuntuu oudolta, kun palkkaa tulee viisi tonnia kuussa kännyyn, eikä menot ylitä mitenkään päin 1,5 tonnia kuussa. Tietenkin keksin rahoille käyttöä, mutta tässä siirtymävaiheessa on kieltämättä aika outoa...
Vierailija:
uteliaisuuttani kyselen...
(sinua edeltävä vastaaja, järjestysnumeroa en muista)
Korko sitten pienenee sitä mukaa kuin se laina summa
Ja ei se minusta ole varakkuutta että ei tarvitse katsoa vaatteen (ellei nyt mitään Escadaa ja Guessia ostele...) tai etenkään ruoan hintaa. Ei meillä ikinä ole ruoan hintoja katseltu, ei edes viikonlopun vierastarjottavien tai -juomien
Ja olethan pikkuhiljaa huomannut sellaisen oudon asian että mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat menot!!!
Se vaan on kumma juttu, olemme miehen kanssa todenneet. Meilläkin pitkä yhteiselo takana ja useita kertoja on jo lopetettu jonkun lainan maksu (opinto-, asunto-, auto-, tms. lainan) ja saatu vielä mojovia palkankorotuksiakin niin silti tuntuu että eihän se raha meinaa riittää kaikkiin menoihin.... tai ainaaan niihin suuriin haaveisiin.
Äläkä hyvästä tilanteestanne huolimatta unohda niitäkään aikoja, jolloin käyttörahaa oli vähemmän.
Tuollaisiin kaverien kommentteihin on kyllä vaikea sanoa mitään järkevää. Ehkä osoittaisin iloni tyyliin: " Nyt kun me ollaan saatu töitä, niin olen tosi iloinen, että meillä on vihdoin mahdollisuus ostaa auto." Tai sitten saattaisin sanoa jotain epämääräistä: " Kukin ajallaan."