Lue keskustelun säännöt.
Onko tässä asiassa perää? kysymys raskauksista ja synnytyksistä.
03.03.2014 |
Jos haaveilee että saisi lapset mahdollisimman perä perään niin sillon eikös se pienin ikäero mikä lapsilla voi olla ole vuoden verran?
Niin yksi raskaushan kerrallaan kestää 9kk niin onko faktaa se että raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen vaatii aikaa myös yleensä saman kerran?
Entä jos tulee raskaaksi alle 9kk edellisestä synnytyksestä niin joutuuko paikat sillon kovemmalle koetukselle kun on raskaana melkeen heti perään toisen kerran ja synnyttää taas?
Aiheuttaako tämä enemmän pysyviä vaurioita esim. pidätyskykyyn? kuin se että hankkisi seuraavan lapsen vasta esim. kun esikoinen menee kouluun niin on kerenny keho ainakin kunnolla palautua?
Vai kerkeekö 9kk ajan keho palautua normaali tilaan tai ainakin tarpeeksi normaali tilaan jottei seuraava synnytys ja raskaus jätä pysyviä vaurioita vaikka seuraavaa lasta alettaisiin odottamaan kun esikoinen on 10kk ikäinen vai tuleeko liian nopeasti seuraava "rääkki" perään keholle?
Kokemuksia tai tietoa kellään?
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:08"]
Raskausarvet riippuvat paljolti kudostyypistä ja hormoneista. En oikein usko noiden rasvojen tehoon. Samoin imetyksen vaikutus rintoihin on hyvin yksilöllistä ja riippuu paljon kudostyypistä (kollageenin määrä). Esim. mä imetin lähes 2 vuotta ekaa lasta, eikä rinnat kuin vähän pehmenneet.
[/quote]
No mulla on nyt näyttäny noita raskausarpia näköjään tulleen muutenkin. Esim. reisiin ja rintoihin... niin kertookohan se sitten siitä että ihoni on ilmeisesti alttiimpaa sorttia niille?
Mä kyllä jotenkin uskon noihin rasvojen tehoon koska kyllähän se voi auttaa kun se iho venyy niin jos sinä rasvailet sitä, et se jotenkin pehmittäis sitä tai jotain. Ettei pääse niin helposti niitä arpia syntymään.
[/quote]
Minulla tuli raskausarpia jo teininä. Raskauksissa (3kpl )niitä taas ei tullut kuitenkaan ollenkaan. Enkä rasvaillut yhtään millään, joskus ihan vartalovoidetta laitoin suihkun jälkeen niinkuin yleensäkin jos iho tuntuu kuivalta.
[/quote]
Hyvältä kuulostaa! :) mulla kanssa tuli jo noita raskausarpia teininä.. tai teini-ikäinenhän mie oon vieläkin, 19 täytin tammikuussa ja haaveena olisi tulla 20-vuotiaana äidiksi. Ollaan nyt mietitty miehen kanssa että alotettaisiin ensimmäisen lapsen yritys tämän kuun lopussa.
Onko sillä väliä muuten että millon yrittää? ei tietenkään kuukautisten aikana.. mutta niinku muuten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävisin sinuna läpi lapsuutesi kokemuksia jonkun psykologin kanssa. Ne kannattaa selvittää ennenkuin saat omia lapsia. Kun saa lapsen, alkaa usein käydä läpi omaa lapsuuttaan, ja miten itseä on kohdeltu. Ja jos on kohdeltu kaltoin, niin voi olla vaikea ottaa vastan lapsen tarvitsevuus ja avuttomuus. Voi toki myös olla herkempi lapsen tarpeille, ja osata toimia toisin kuin omat vanhempansa.
Mutta näin ihan "tavallisestakin" perheestä lähtöisin olevana piti käsitellä monta lapsuusasiaa, ja omien vanhempiensa malleja. Voisin kuvitella että se on vielä tarpeellisempaa jos on ollut vähän huonommat lähtökohdat. Ja silloin olisi hyvä puhua jollekin jo ennenkuin saa lapsia, toki myöhemminkin ehtii. Se voi vain olla aika raskasta ja vaativaa kun on samalla pieni hoidettava. Hyvä että mietit näitä asioita jo nyt, onnea tulevaan! :)
Ne raskausarvet on aika pieni hinta lapsesta/lapsista. :) Ihotyyppi vaikuttaa varmaan eniten. Mut aattelisin niin, että jos vatsa kasvaa tasaisesti, niin arpia ei tulisi kovin paljon, koska iho ehtii mukautua venytykseen. Ja "sisäiseen" rasvaukseen luottaisin enemmän kuin voiteisiin. Eli omega-3:t ja muutenkin terveellinen ruokavalio on hyväksi iholle.
Itsellä on taaksepäin kallistunut kohtu ja raskausmahat ovat olleet siksi aika pieniä, vaikka vauvat ovat olleet normaalikokoisia, niin ehkä siksi raskausarpia ei tullut. Mullakin nimittäin reisissä pieniä raskausarpia muistona nuoruuden kasvupyrähdyksestä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:21"]
Kävisin sinuna läpi lapsuutesi kokemuksia jonkun psykologin kanssa. Ne kannattaa selvittää ennenkuin saat omia lapsia. Kun saa lapsen, alkaa usein käydä läpi omaa lapsuuttaan, ja miten itseä on kohdeltu. Ja jos on kohdeltu kaltoin, niin voi olla vaikea ottaa vastan lapsen tarvitsevuus ja avuttomuus. Voi toki myös olla herkempi lapsen tarpeille, ja osata toimia toisin kuin omat vanhempansa.
Mutta näin ihan "tavallisestakin" perheestä lähtöisin olevana piti käsitellä monta lapsuusasiaa, ja omien vanhempiensa malleja. Voisin kuvitella että se on vielä tarpeellisempaa jos on ollut vähän huonommat lähtökohdat. Ja silloin olisi hyvä puhua jollekin jo ennenkuin saa lapsia, toki myöhemminkin ehtii. Se voi vain olla aika raskasta ja vaativaa kun on samalla pieni hoidettava. Hyvä että mietit näitä asioita jo nyt, onnea tulevaan! :)
[/quote]
Oot oikeessa. :) mutta mä uskon että mun luonteenpiirteissä on ihan semmonen piirre että osaisin olla hyvä äiti ja välitän lapsista. :) ja tiedän kyllä jo tasan tarkkaan että toimisin toisin kun omat vanhempani... en voi ymmärtää niiden kaikkia tapoja toimia järjellä. Enkä kyllä ukin ja mummonkaan... en sitten millään. En tiedä mistä oon oppinu sitten ne varmaan oikeat tavat toimia, televisiosta, kavereiden perheistä tai joku luontainen käsitys vaan siitä?
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:22"]
Ne raskausarvet on aika pieni hinta lapsesta/lapsista. :) Ihotyyppi vaikuttaa varmaan eniten. Mut aattelisin niin, että jos vatsa kasvaa tasaisesti, niin arpia ei tulisi kovin paljon, koska iho ehtii mukautua venytykseen. Ja "sisäiseen" rasvaukseen luottaisin enemmän kuin voiteisiin. Eli omega-3:t ja muutenkin terveellinen ruokavalio on hyväksi iholle.
Itsellä on taaksepäin kallistunut kohtu ja raskausmahat ovat olleet siksi aika pieniä, vaikka vauvat ovat olleet normaalikokoisia, niin ehkä siksi raskausarpia ei tullut. Mullakin nimittäin reisissä pieniä raskausarpia muistona nuoruuden kasvupyrähdyksestä.
[/quote]
Noniin. Mulla tuo vatsan alue muutenkin sellasta löllöä.. eli siinä on kyllä ylimäärästä rasvaa. Ei kiva...
Riittääkö raskaus aikana muuten se et syö vaan ihan perus terveellisesti? tarviiko vetää sitä ruokaa kahden edestä? millasta liikuntaa saa harrastaa? tarviiko alkaa erikseen syömään jotain vitamiinejä ja miksi ja mitä ne vitamiinit on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:21"]
Kävisin sinuna läpi lapsuutesi kokemuksia jonkun psykologin kanssa. Ne kannattaa selvittää ennenkuin saat omia lapsia. Kun saa lapsen, alkaa usein käydä läpi omaa lapsuuttaan, ja miten itseä on kohdeltu. Ja jos on kohdeltu kaltoin, niin voi olla vaikea ottaa vastan lapsen tarvitsevuus ja avuttomuus. Voi toki myös olla herkempi lapsen tarpeille, ja osata toimia toisin kuin omat vanhempansa.
Mutta näin ihan "tavallisestakin" perheestä lähtöisin olevana piti käsitellä monta lapsuusasiaa, ja omien vanhempiensa malleja. Voisin kuvitella että se on vielä tarpeellisempaa jos on ollut vähän huonommat lähtökohdat. Ja silloin olisi hyvä puhua jollekin jo ennenkuin saa lapsia, toki myöhemminkin ehtii. Se voi vain olla aika raskasta ja vaativaa kun on samalla pieni hoidettava. Hyvä että mietit näitä asioita jo nyt, onnea tulevaan! :)
[/quote]
Oot oikeessa. :) mutta mä uskon että mun luonteenpiirteissä on ihan semmonen piirre että osaisin olla hyvä äiti ja välitän lapsista. :) ja tiedän kyllä jo tasan tarkkaan että toimisin toisin kun omat vanhempani... en voi ymmärtää niiden kaikkia tapoja toimia järjellä. Enkä kyllä ukin ja mummonkaan... en sitten millään. En tiedä mistä oon oppinu sitten ne varmaan oikeat tavat toimia, televisiosta, kavereiden perheistä tai joku luontainen käsitys vaan siitä?
[/quote]
Tarkoitan myös sitä, että lapsuuden kokemukset voivat tulla ulos pahana olona sitten kun itsellä on lapsi huolehdittavana. Ne elää ikäänkuin uudelleen läpi, kun itsellä on pieni lapsi ja sitä asettaa itsensä samaan asemaan. Ja vaikka osaisikin toimia oikein, se tunnemyrsky vaikuttaa myös lapseen. Siksi olisi hyvä jos pystyisi keskustella lapsuuden huonoista kokemuksista jo ennen lapsen syntymää. Tästä voi mainita vaikka neuvolassa odotusaikana.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:33"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:21"]
Kävisin sinuna läpi lapsuutesi kokemuksia jonkun psykologin kanssa. Ne kannattaa selvittää ennenkuin saat omia lapsia. Kun saa lapsen, alkaa usein käydä läpi omaa lapsuuttaan, ja miten itseä on kohdeltu. Ja jos on kohdeltu kaltoin, niin voi olla vaikea ottaa vastan lapsen tarvitsevuus ja avuttomuus. Voi toki myös olla herkempi lapsen tarpeille, ja osata toimia toisin kuin omat vanhempansa.
Mutta näin ihan "tavallisestakin" perheestä lähtöisin olevana piti käsitellä monta lapsuusasiaa, ja omien vanhempiensa malleja. Voisin kuvitella että se on vielä tarpeellisempaa jos on ollut vähän huonommat lähtökohdat. Ja silloin olisi hyvä puhua jollekin jo ennenkuin saa lapsia, toki myöhemminkin ehtii. Se voi vain olla aika raskasta ja vaativaa kun on samalla pieni hoidettava. Hyvä että mietit näitä asioita jo nyt, onnea tulevaan! :)
[/quote]
Oot oikeessa. :) mutta mä uskon että mun luonteenpiirteissä on ihan semmonen piirre että osaisin olla hyvä äiti ja välitän lapsista. :) ja tiedän kyllä jo tasan tarkkaan että toimisin toisin kun omat vanhempani... en voi ymmärtää niiden kaikkia tapoja toimia järjellä. Enkä kyllä ukin ja mummonkaan... en sitten millään. En tiedä mistä oon oppinu sitten ne varmaan oikeat tavat toimia, televisiosta, kavereiden perheistä tai joku luontainen käsitys vaan siitä?
[/quote]
Tarkoitan myös sitä, että lapsuuden kokemukset voivat tulla ulos pahana olona sitten kun itsellä on lapsi huolehdittavana. Ne elää ikäänkuin uudelleen läpi, kun itsellä on pieni lapsi ja sitä asettaa itsensä samaan asemaan. Ja vaikka osaisikin toimia oikein, se tunnemyrsky vaikuttaa myös lapseen. Siksi olisi hyvä jos pystyisi keskustella lapsuuden huonoista kokemuksista jo ennen lapsen syntymää. Tästä voi mainita vaikka neuvolassa odotusaikana.
[/quote]
Kiitos. Joo toi tunnemyrsky kyllä kuulostaa pelottavalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1v3kk ikäeroa, oli kummastakin 2kk lähtöpainossa (en urheile mitenkääN) ja palautunut samalla tavalla, pystyn hyppimään trampoliinilla ilman että on pissat housussa.
kolmannella kerralla ikäero oli isompi, ja toki ikääkin pari vuotta enempi, ja palautuminen varmaan myös sen vuoksi hitaampaa
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 17:02"]
1v3kk ikäeroa, oli kummastakin 2kk lähtöpainossa (en urheile mitenkääN) ja palautunut samalla tavalla, pystyn hyppimään trampoliinilla ilman että on pissat housussa.
kolmannella kerralla ikäero oli isompi, ja toki ikääkin pari vuotta enempi, ja palautuminen varmaan myös sen vuoksi hitaampaa
[/quote]
Joo. :) mä käyn päivittäin kyllä lenkillä. Mutta sen enempää en mitään urheilua harrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:34"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 14:48"]
nro 2 jatkaa. Tukalampia todellakin jos on niitä pieniä lapsia jo entuudestaan joiden perässä pitää hillua ja vääristellä ja nostella..
[/quote]
No uskon.. toivottavasti ois puoliso ees apuna. Sithän se voi helpottaa aika paljon. :)
Sitä aina miettii, että kummin on parempi hankkia lapsia: niiden lasten kannalta ( saa sisaruksen esim. mahdollisimman pian) vai omien halujen ja jaksamisen kannalta. Kyllä se aivan varmasti tuo jälkimmäinen on, koska tärkeäähän on et sä kykenet olemaan edes sille yhdelle lapselle hyvä äiti ja vanhempi kuin että sulla on esim. 2 lasta ja sä oot pahoinvoiva vanhempi, kun se ei tunnu sinulle itsellesi oikeelta tai et ainakaan heti jaksaisi toista lasta ihan siihen perään. Et kerkiishän sen sisaruksen saada viimeistään esim. kouluun mennessä. Mutta mä mietin et onko ikäero sillon sisarusten kannalta niin suuri että niillä ei paljoo tuu olemaan yhteistä ja lämmintä sidettä toisiinsa? kokemuksia kellään myöskin tästäkin?
[/quote]
Enimmäkseen mielipide asia. Tottakai kannattaa ottaa huomioon oma jaksaminen näissä asioissa. Monesti tuntuu olevan niin, että pitkällä ikäerolla siteet lämpenevät vasta aikuisena kun alkaa olla enemmän samalla aaltopituudella. Toki pientä sisarusta voi olla tosi kiva hoitaa joidenkin mielestä, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia, kuin leikkiä leikkejä joita itsekin tykkää leikkiä.
Ihan pienellä ikäerolla tulee leikittyä samankaltaisia leikkejä. Vanhempien jaksaminen joutuu varmasti kovalle koetukselle, koska lapset vaativat tosi paljon apua kaikessa sekä sylittelyä ja seuraa enemmän.
Meillä on lapsilla ikäeroa 2,5v ja olen kokenut helpoksi. Esikoinen osasi jo käydä potalla ja jotain pientä pukemista tehdä itse. Lisäksi tuossa iässä alkoi kiinnostua toisista lapsista ja leikkimään itsenäisemmin. Itsekkyys vähenee myös huomattavasti 3-vuoden tienoilla.
Kannattaa ehdottomasti tutkia lasten kehitystä esim. MLL:n sivuilta niin saa hieman käsitystä siitä, mitä minkäkin ikäiset tarvitsevat, miten leikkivät, toimivat, nukkuvat yms.
[/quote]
Ok. :) kiitos!
Mietin tässä just et tuleeko sellasista lapsista jotka on ollu ainoita esim. kouluikään saakka niin jotenkin erillaisempia kun sellasista joilla on ollu pienestä pitäen jo sisarus?
Voiko tätä erillaisuutta ehkäistä jotenkin? esim. laittaa lapsi pienenä päiväkotiin ja palata itse normaalin perus ajan sisällä työelämään? etsiä lapselle ikäistään leikkiseuraa, esim. kaveriperheet, naapurusto yms?
Koska mitään harrastusta on alle kouluikäsen varmaan aika vaikee vielä alottaa kun on kuitenkin sen verran pieni ja ei tiedä tarkalleen oikeen et mitä sitä haluais tehdä ja harrastaa. Selkiintyy enemmän sitten kouluiässä. Tälläsen käsityksen mä oon saanu. Tottakai vanhemmat voi viedä lapsiaan myös joihinkin pienten lasten harrastuspiireihin, varmaan sellasiakin on olemassa, mutta mun mielestä siinä on kyse enemmän sitten siitä et lasta yritetään enemmän ohjata harrastamaan jotakin tiettyä lajia ja vanhemmat yrittää siltä osin leipoa lapsesta itselleen mieluista. Mun mielestä sen lapsen kuuluu saada itse päättää sitten kun ikää on enemmän et jos haluaa harrastaa ja kivahan se ois jos ois joku harrastus, niin onko se esim ratsastus, jääkiekko vai mikä...
Mulla on omasta lapsuudesta vaan niin kielteiset kokemukset. Minä olin ainut lapsi ja toivoin aina sisarusta, mutta en koskaan sitä saanut. Sitten isä oli alkoholisti ja mielenterveysongelmainen, äitikin mielenterveysongelmainen ja mun lapsuus ennen kouluikää oli sitä että jouduin menemään aina mummolaan oli arki tai viikonloppu. Siellä yksinäni leikin jotain tai piirtelin, katsoin televisiota, söin, käytiin lenkillä. Tollasta oli mun lapsuus ja ei paljon mitään kontaktia oman ikäsiin lapsiin tai muihinkaan lapsiin, kun en edes päiväkotia käynyt, kunnes mut sit sysättiin 6-vuotiaana yhtäkkiä eskariin ja siitä sitten suoraan kouluun.
Myöhemmin jouduin kiusatuksi ja muutenkin kokenut henkisesti raskaita juttuja. Aiemmin tiesin että tahdon ehdottomasti lapset pienellä ikäerolla ja ylipäätään sisaruksen sille toiselle, kun itselläni ei sitä ollut. Mut nyt tuntuu että mulla ei riitä voima varat hankkimaan toista lasta ennen kun esikoinen on siinä kouluiässä ja muutenkin olen vielä tosi nuori, joten mulla ois kyllä aikaa paljon myöhemminkin hankkia se toinen lapsi... Mietin vaan että, pilaanko nyt tämän ensimmäisen lapsen elämän just sit kanssa sillä kun se joutuu kasvamaan ainoana lapsena kouluikään asti kun en kykenisi ainakaan ehkä henkisesti tarjoamaan sille sisarusta aiemmin. En haluaisi missään nimessä tehdä sellaista!
Niin mietin että voisko sitä oudoksi ja erillaiseksi kasvamista ehkäistä sit noilla jutuilla mistä mä tuolla aiemmin puhuin?
Ei se tietenkään oo sama juttu kun sisko tai veli... mut itestä just tuntu et musta tuli sellanen pirun outo ja erillainen sen takia, kun moni juttu oli omasta mielestä aika pielessä ja oon miettiny et johtiko se myös esim. siihen et mua alettiin kiusaamaan. Jos mulla oli kato jotenkin huonot sosiaaliset taidot? vähän hemmoteltu ainut lapsi, kodin epätasapainoisuus ja ylipäätään perheen ja suvun, se ettei ollu kontakteja pahemmin pienenä oman ikäsiin...
Hyi helvetti että mä vihaan mun vanhempia ja tuota kaikkee paskaa, tänä päivänä, mitä vanhemmaks tuun niin sitä suuremmaks tuntuu tuo tunne vaan kasvavan niitä kohtaan eikä pienenevän!
[/quote]
En lähtisi mitenkään analysoimaan onko ainoat lapset vai monilapsisen perheen lapset normaalimpia ja sosiaalisempia. Eiköhän ole tosi pitkälti kiinni kasvatuksesta, kannustuksesta, luonteenpiirteistä yms.
Pienten lasten päiväkotiin laittamista ei pääsääntöisesti suositella. Ei se tietenkään lapselle pahaksi ole jos on tarvetta laittaa, mutta ei se myöskään sosiaalista lasta. Tutkimusten mukaan pienet oppivat ennemminkin rynnimään ja taistelemaan huomiosta. Ihan pienet lapset eivät myöskään varsinaisesti leiki keskenään, vaan leikkivät rinnan ja heille on paljon tärkeämpää aikuisen huomio, kuin toisten pienten "seura". Päiväkoteihin pääsee tutustumaan jos askarruttaa, että kannattaako sellaiseen laittaa. Ainakin kaupungeissa on tosi paljon perhekahviloita, avoimia päiväkoteja (voi mennä ilman ilmoittamista lapsen kanssa), muskareita ja muita perhekerhoja.
Minäkin kaihdan harrastuksiin pakottamista, mutta siitä huolimatta lapsilla on ollut pienestä asti "harrastuksia". Aloittanut muskarista (oikeastaan ainut niin pienelle) ja seuraavaksi tullut tanssikoulu. Liikunnallisia lapsia ja tykkäävät musiikista niin tuollaisiin päädytty. Kokeilemme ratsastusta keväällä, koska on tosi iso kiinnostus hevosiin ollut koko ajan ja vain voimistuu. Emme aio pakottaa mihinkään harrastukseen ja yritämme keksiä kokeiltavaa sen mukaan mikä tuntuu kiinnostavan ja luontaiselta. Monissa harrastuksissa jos haluaa pärjätä pitää kuitenkin aloittaa harrastaminen jo tosi pienenä, valitettavasti. :( Lisäksi meillä lapset vielä kotihoidossa, joten saa harrastuksissa kontaktia toisiin lapsiin ja lisäksi kerhosta. Minä en ole ollut päiväkodissa enkä eskarissa ja silti on ollut kavereita eikä ole kiusattu ikinä. Tosin toisin kuin sinulla, niin minulla on ollut lapsia kavereina naapureista ja tuttavaperheistä sekä kaksi sisarusta.
Minäkin suosittelen vahvasti keskustelemaan lapsuudestasi ammattilaisen kanssa. Kuten aiemmalla kommentoijalla niin minullakin kohtalaisen normaali lapsuus ja siitä huolimatta on tullut yllättävänkin voimakkaasti pintaan oma lapsuus omien lapsien kautta. Sitä yht`äkkiä muistaa uusissa tilanteissa asioita mitä ei ollut muistanut ja miten omat vanhemmat on toiminut jossain tietyssä tilanteessa yms. Minä tosiaan pidin aiemmin lapsuuttani hyvänä, mutta kun muistiin palailee asioita niin aika välinpitämättömästi on kuitenkin kohdeltu.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 14:48"]
nro 2 jatkaa. Tukalampia todellakin jos on niitä pieniä lapsia jo entuudestaan joiden perässä pitää hillua ja vääristellä ja nostella..
[/quote]
No uskon.. toivottavasti ois puoliso ees apuna. Sithän se voi helpottaa aika paljon. :)
Sitä aina miettii, että kummin on parempi hankkia lapsia: niiden lasten kannalta ( saa sisaruksen esim. mahdollisimman pian) vai omien halujen ja jaksamisen kannalta. Kyllä se aivan varmasti tuo jälkimmäinen on, koska tärkeäähän on et sä kykenet olemaan edes sille yhdelle lapselle hyvä äiti ja vanhempi kuin että sulla on esim. 2 lasta ja sä oot pahoinvoiva vanhempi, kun se ei tunnu sinulle itsellesi oikeelta tai et ainakaan heti jaksaisi toista lasta ihan siihen perään. Et kerkiishän sen sisaruksen saada viimeistään esim. kouluun mennessä. Mutta mä mietin et onko ikäero sillon sisarusten kannalta niin suuri että niillä ei paljoo tuu olemaan yhteistä ja lämmintä sidettä toisiinsa? kokemuksia kellään myöskin tästäkin?
[/quote]
Yleensä mies on töissä, joten ei ole päivän (tai työvuoron) aikana lapsia nostelemassa tai muutenkaan auttamassa. Töiden ulkopuolella toki.
Meillä on neljä lasta, vanhin on 6v. Alle kahden vuoden ikäerot kaikilla. Minulla helpot raskaudet, helpot synnytykset (jokainen helpompi edellistä). Ei mitään raskausarpia yhdestäkään raskaudesta.
Raskausajat olivat siksi loppuajasta edellisiä raskaampia, että oli niitä muita lapsia hoidettavana. Ehkä myös siksi, että liikuntaa ei ehtinyt tai pystynyt yhtä paljon harrastaa kuin ekassa ja tokassa raskaudessa.
Lapset ovat toistensa kanssa kuin paidat ja peput. Leikkivät koko ajan yhdessä, riitelevät yllättävän vähän. Raskainta oli kahden lapsen kanssa, kun ekalla ei vielä ollut leikkiseuraa. Kolme ja neljä meni jo ihan helposti. Enempää ei tule, niin en tiedä useammista lapsista :)
Itselläni on minua 6 vuotta vanhempi sisko, eikä meillä ollut mitään yhteistä lapsena. Hänhän meni jo kouluun, kun opettelin kävelemään. Kun menin kouluun, hänellä alkoi teini-ikä. Koko ajan oli eri kaverit, ja tunsin olevani vain tiellä. NIinkuin varmaan olinkin. Lähennyimme vasta aikuisina uudelleen, toki sekin on mukavaa.
En suunnittelisi tuollaista paljon etukäteen, teet niinkuin teistä tuntuu sitten kun se eka on olemassa. Synnytys on muuten kuulemma kuin ensisynnytys, jos edellisestä alkaa olemaan jo 5-6 vuotta. Jos ikäero on lyhyt, synnytys on yleensä helpompi ja lyhyempi. Keho ikäänkuin muistaa, miten pitää toimia.
[/quote]
Kiitos sinulle! :)