Tulkitsen liian hyvin ihmisiä ja se on rasittavaa.
En katso läheskään aina kohtaamiani ihmisiä eloisasti silmiin enkä jää juttelemaan niitä näitä. Silloin kun katson, näen liian paljon, ja se on raskasta. Suojelen itseäni säännöstelemällä kontaktejani. Katson kyllä silmiin silloinkin kun kaipaan rauhaa itselleni, mutta "sokeasti". Välillä mietin,että mitähän muut minusta ajattelevat, kun teen näin. Päivän rutiinitilanteet tulee monesti hoidettua "sokeasti" , mutta välillä havahdun ja skarppaan. Esim lapsellani menee päiväkodissa hyvin, joten en halua kuulla seikkaperäistä tiedotusta päivän kulusta joka päivä vain siksi, että hoitaja kaipaisi mukavaa juttuseuraa. Olen kiinnostunut lapsestani silloin kun tulen häntä hakemaan en hoitajasta. Anteeksi, että en jakaudu kahdeksi. Muita?
Kommentit (8)
No et sinä välttämättä ehkä tulkitset niin hyvin kun saatat kuvitella,minä opiskelen kehoterapeutiksi niin voin sanoa,että sellaiset arvioinnit voi olla vääräät..ihminen näyttä tavallaan meille vain mitä on ikään kun pinnalla..mutta jotain sysästi sisäisiä traumoja tai kokemuksia joskus ihan vaan unohtuvat tai painautuvat sisään,syvälle ne vaivaa ihmistä tuottavat tuska tai pelkoja eikä ihminen tietää mikä mättää? Hän saatta kuvitella ominaisuuksien olevan luonnenpiirteina esim.arkuus tai uhmakkus voi johtua ettei lasta rakastettiin ja kannustettiin riitävästi tai ehkä olivat julmia tai ilkeita henelle ehkä titämättäkiin.
Mulla on vähän samanlaista, ja jostakin syystä ihmiset haluavat avautua mulle asioistaan, ihan tuntemattomatkin.
Kysyisin että minkälainen lapsuus sinulla oli? Kun epäilen että tämä johtuisi omasta lapsuudestani. Äidilläni oli vaikeita mt-ongelmia (hoitamaton bipolaahäiriö) ja olin ns. näkymätön lapsi. Isäni oli aina töissä ja muistan sen turvattomuuden tunteen, kun koskaan ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mun täytyi olla valmiusasemissa kokoajan. Olen miettinyt, että onko se että kokoajan "luen" ihmisiä ja osaan ennakoida, tullut sieltä. Kun se oli tavallaan, ainoa selviytymissysteemini lapsuudessa.
Minä taas tiedän joskus tarkalleen, kun jotain "ikävää" on just kohta tapahtumassa. Joku on lyömässä toista tai alkamassa tehdö pilaa toisesta. Ja haluaisin vaan olla silloin jossain muualla...
Minua ei vaivaa juuri mikään. Olen selvittänyt tavalliset lapsuuden traumani. Olen valmistautunut vanhempieni ikääntymiseen ja kuolemaankin niin, että mitään ei jää väliltämme käsittelemättä. Olen tyytyväinen itseeni, mieheeni ja lapsiimme. Perheemme suhteisiin. Kykenen tulkitsemaan monia tilanteita oikein. Teen itseäni kiinnostavia asioita aina kun voin.
Kyselen miten koulupäivät ovat menneet, lapset kertovat ja ovat tyytyväisiä, kun pystyvät aavistuksieni avulla ennakoimaan hankalien koulukavereiden käytöstä. Olen kertonut joillekin ihmisille mitä heille käy, jos jatkavat samalla tavalla ja nämä ovat toteutuneetkin. En pidä mitenkään yliluonnollisena aistia, jos jollakin on elonpäivät vähissä. Tulevasta kuolemasta olen kertonut kuolevan läheiselle, en varmana tietona, mutta sanonut mitä tunnen ja miksi. Esim mikä sairaus voisi olla vaikuttamassa. Ystävät hakevat apua ihmissuhteisiinsa. Kuuntelen. En neuvo liikaa. Kukan ei ole ainakaan suuttunut sanomisistani, vaan ovat päinvastoin kiitelleet ja ihmetelleet miten olen nähnyt avuntarpeen. Autan aina kun näen todellisen hädän. ap
Olet ap ainakin itse huomattavan vaikuttunut itsestäsi ja kyvyistäsi.
Minulle tulee säännöllisesti etiäisiä mutta luojan kiitos ei sentään kenenkään sairauksista tai kuolemasta.
Tarkoitatko, että olet jonkulainen selvännäkijä? Vai mitä tarkoittaa, että "näen liian paljon"? Oletko hyvin herkkä ihminen? Kiinnostavaa