Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saada miehelle vauvakuume?!

Vierailija
18.02.2014 |

Olemme 28-vuotias pari. Olemme olleet yhdessä 9kk. Minulla on jo ennen tämän miehen löytymistä ollut vauvakuume. Mieheni on sanonut, että haluaa joskus lapsia. Ei siis nyt. Olen yrittänyt puhua, kuinka ihanaa olisi saada lapsi aijemmin ja esim.vuoden päästä. Olemme harkinneet yhteen muuttoa, olen miehelle ensimmäinen avopuoliso, sillä hän on tottunut ennen minua sinkku/poikamies elämään. Itsenäinen, korkeakoulutettu komea mies ja meillä synkkaa muutoin hyvin. Arki on todella mukavaa ja hänen kanssa on helppoa olla. Emme ole koskaan riidelleet mistään. Meillä olisi hyvät edellytykset yhteiselle tulevaisuudelle. Hänellä ei ole koskaan ollut vielä vauvakuumetta. Hänen kaveripiiristään vasta eka pari on saamassa pian lapsen. Tavallaan toi on aika iso asia, koska itse olisin valmis vaikka heti, mutta kuinka kestän odotelöa toisen lämpenemistä. Tuskin tulisin ihan heti tapaamaan näin ihanaa ja tasapainoista miestä, jonka kans pelkkä arkikin tuntuu niin mukavalta. Olen hänen elämän vakavin suhde ja hän on kovasti pohtinu, mitä itse haluaa tulevaisuudelta. Molemmat olemme sen kysymyksen alla, että kohtaako perheasiat meillä samana ajankohtana. Minulla on niin kova kiire ja hän ei ole vielä valmis. Kummatkaan ei halua kuitenkaan heittää tätä juttua menemään. Mieheni on sanonut, että hänkin pelkäisi katuvansa ja ei halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mieheni sanoi, että hän toivoisi itselleen tulevan sen tunteen, että haluaisi lapsia piankin. Ken tietää? Onko muilla samoja kokemuksia? Ehkä pitäisi kesä katsoa ja nauttia toisista. Hänelle kaikki tämä parisuhde ja yhteenmuuttamisetkin ovat niin uusia asioita, että mahdotonta vielä tietenkään sanoa, mutta se epätietoisuus mua ahdistaa, kun itse olisi valmis antamaan kaiken ja valmis tekemään niitä lapsiakin :) tuntuu että kohta tässä on jo 30-vuotias ja ei huvittais olla ikäloppu ekan lapsen saadessaan.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
28.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hommatkaa ensin koira. Suunitelkaa sopiva rotu ja kasvattaja, harrastakaa koiran kanssa ja eläkää normia arkea. Tunnen monta paria jotka ovat koiran ottaneet (pennun) ja n. puolen vuoden-vuoden päästä on ollut ensimmäinen lapsi jo tuloilla. Useasti olen lukenut, että juuri koiran omistavilla pariskunnilla on pian iskenyt vauvakuume. Näin kävi myös itselläni, kun avokin kanssa koiran hankimme. Koiramme on nyt 2 vuotias ja ensimmäinen lapsemme syntyy n.5päivän päästä<3 yhteistä elämää takana kylläkin jo 5vuotta, mutta kaikki tavallaan. Koiran omistaminen on myös kallista puuhaa ja verrattavissa aika hyvin lapsen kanssa elämiseen. El,kulut,vakuutukset,harrastaminen, ruoka, lomat, matkustaminen yms. Kyseessä ei siis mikään narunpää/häkkikoira. Ja 30 vuotias rupeaa olemaan vanha ensisynnyttäjä ja riskejäkin löytyy. Voisit sanoa myös tästä miehellesi. Muuttakaa yhteen ja rempatkaa vaikka yhteistä kotia niin eiköhän miehellekkin oman pesän rakennuspuuhiista vauvakuime iske:)

Vierailija
2/27 |
28.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 14:30"]

Mä ihmettelen näitä jäitä hattuun kommentteja, mutta toki miestä ei kannata painostaa.. Ethän sinäkään tykkäisi, jos hän painostaisi sinua? :) 

Me miehen kanssa yhteisen illan SEURAAVANA PÄIVÄNÄ sovimme, että aloitetaan heti yrittämään vauvaa, että turha sitä on  pillereitä alkaa popsimaan muutamaks kuuksi kun mulla oli muutenkin viimeisistä pillereistä kulunut jo 4 vuotta.. Ja kondomi ei ollut vaihtoehto, kun mies ei halunnut käyttää (en kyllä minäkään) ;) Pari viikkoa tapaamisestamme sovittiin että seurustellaa, pari kuukautta niin muutin miehen luokse ja tässä sitä nyt vielä ollaan kun takana on 1v. 4kk. kihloissa ja lapsettomuushoidoissa (mies olikin hedelmätön).. Ja mies on 27v. minä 22v. :) 

Ei kaikki jaksa turhaan varmistella, onko toinen sopiva.. Voihan sitä olla naimisissa 10 vuotta ja sitten hoksata että hitto, enhän tuntenu toista lainkaan... Sitte onki tuhlannu aikaa vaan varmisteluun, plah.

[/quote]

Wau, mitalihan teille pitäisi antaa, kun olette vieläkin yhdessä!

 

Oikeasti, tutustukaa kunnolla toisiinne, ennen kuin alatte sotkemaan lapsia kuvioihin. Ei tarvitse sitten itkeä täällä, kun raskauden/ vauvan syntymän jälkeen mies muuttui ja alkoi ravaamaan baareissa/ olikin narsisti tms. Vasta parin vuoden seurustelun aikana ihmiset ehtivät näyttää aidosti kaikki puolet itsestään.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
29.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 13:43"]Valitettavasti miehesi ei ole kypsä, mutta saattaa muuttaa mieltään, jos ympäristössänne muut ihmiset menevät eteenpäin myös tällä saralla.

[/quote]

Tarkoitat kai taaksepäin.

Vierailija
4/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mitenkään.

Vierailija
5/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lupaat, että lapsi ei rajoita menemisiä ja lisää seksin määrää ja laatua kotona. Sekä pidät lupauksen tietenkin.

 

Lapsi suhteen alkuhuumaan... pelottava ajatus. Ette ole myöskään tapelleet mistään? Mistä lapsi oppii riitelyn taidon, jos käykin ilmi ettette te osaa?

Vierailija
6/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette seurustelleet 9 kk ja harkitsette yhteenmuuttoa. Ei tietenkään ole aika lapsille, sen aika on sitten, kun asutte yhdessä ja elätte yhteistä arkea. Tärkeintä on, että molemmat haluavat lasta. Jäitä hattuun. Sinulla ei ole mihinkään kiire.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ette edes vielä asu yhdessä ja sinä olet jo perustamassa perhettä? Todellakin jäitä hattuun ap:lle...

Vierailija
8/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kovasti vakuutellut, ettei minusta tule sitä +40kg tuulipukupäällä kakkavaipoista puhuvaa kotimammaa :D olen kova salitreenaaja ja urheilu ja kehosta huomehtiminen on meidän molempien juttu. Eli lapsen tulon jälkeen, olisin se sama viehättävä nainen, kuin nytkin. Ikäni puolesta kovin haluaisin lasta ennen 30-vuotta. Mulla on periaate ja lupaus itselleni, että kovaa treeniä lapsien tulon jälkeen ja ei tekosyitä :) vaikka sitten vaunuilla liikkuen, jos aika käy välillä vähiin.

Hän kyllä diggaa minusta naisena paljon. Ongelma on se, että hänelle täytyisi tulla se vauvakuume aikaisemmin, koska minulla se on ollu jo jonkinaikaa ;)

Me emme ole riitelevää sorttia perusluonteeltaan. Olemme melkein jokapv yhdessä, mitä enemmän putkeen olemme nähneet, sitä hauskemmaksi meidän yhteiselo on aina muuttunut. Viikko oltiin vähäaikaa sitten putkeen yhdessä ja tuntu hirveeltä olla sit erossa pari päivää. Sen takia mulla onki muutoin täydellinen mies.

Av

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

9kk... 9kk?! Käytköhän ihan täysillä? Millaisia suhteita sinulla on ollut aiemmin? Eihän sinulla ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista arki miehen kanssa on, jos ette edes asu yhdessä? Ja eihän missään suhteessa riidellä vielä vuoden seurustelun jälkeen? Haloo ap, nyt ne realiteetit kohdalleen!

Vierailija
10/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No otat vaan riskin, että ehkäisy pettää. Sitten katsot miten mies suhtautuu. Joko hän on valmis isäksi tai sitten ei. Joko asutte yhdessä tai sä sitten lapsen kanssa kahden. Tuskin tulet tuommoista päätöstä katumaan, jos mies on kuitenkin nyt "täydellinen".

Tämä ei nyt ole mikään paras neuvo asiaan, mutta muuten et kyllä saa nopeutettua miehen vauvakuumetta ja että sä olisit alle kolmikymppisenä edes raskaana...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No otat vaan riskin, että ehkäisy pettää. Sitten katsot miten mies suhtautuu. Joko hän on valmis isäksi tai sitten ei. Joko asutte yhdessä tai sä sitten lapsen kanssa kahden. Tuskin tulet tuommoista päätöstä katumaan, jos mies on kuitenkin nyt "täydellinen".

Tämä ei nyt ole mikään paras neuvo asiaan, mutta muuten et kyllä saa nopeutettua miehen vauvakuumetta ja että sä olisit alle kolmikymppisenä edes raskaana...

Vierailija
12/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti miehesi ei ole kypsä, mutta saattaa muuttaa mieltään, jos ympäristössänne muut ihmiset menevät eteenpäin myös tällä saralla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuotas noin, ehkä kannattaisi odottaa, että teillä on ainakin 1½ vuotta takana ja jonkunkin verran yhdessä asumista, sitten vauvakin voisi olla ajankohtainen.

Jos mies edelleen viivyttelee ilmoita, että jätit ehkäisyn pois, joka ei halua vauvaa huolehtii ehkäisystä :) Kovin moni mies ei sitten haluakaan puuhailla kondomin kanssa. Ja täällä oli aiemmin juttua vauvasta, joka oli saatettu alulle miehen roiskittua spermat naisen mahalle ja nainen sitten kaapi ne parempaan talteen :)

Ilmoista perhe-elämää toivoo +40v mies, joka olisi toivonut enemmänkin lapsia, mutta silloinen vaimo ei ja nyt vauvakuume heräilee taas :)

Vierailija
14/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäiseksi etsit jostakin vauvan ulostetta ja jätät sopivia "annoksia" paikkoihin joita miehesi käsittelee ja piakkoin miehelläs on vauvakuume.

 

Toimii ainakin myyrien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla ihan sama ongelma, mutta me olemme kyllä seurustelleet jo melkein kolme vuotta ja asuneet yli 1,5 vuotta saman katon alla.

 

Ei semmoista aikarajaa olekkaan mikä sopisi kaikille, mutta kyllä neuvoisin sinua pistämään vähän jäitä hattuihin. Muuttakaa rauhassa yhteen, eläkää yhteistä arkea edes muutama kuukausi tai puoli vuotta, ja miettikää sen jälkeen yhdessä vakavasti mitä aiotte tehdä ja että mies on valmis.

Vierailija
16/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei auta, kun odottaa. Tutustukaa ensin toisiinne ja kokeilkaa miltä se yhdessä asuminen tuntuu. Itsekkin kärsin vauvakuumeesta, kun aloin seurustelemaan. Nyt viisi vuotta oltu yhdessä ja ensimmäinen lapsi tulossa ja yhdessä asutaankin.:)

Vierailija
17/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 13:27"]

Siis ette edes vielä asu yhdessä ja sinä olet jo perustamassa perhettä? Todellakin jäitä hattuun ap:lle...

[/quote]

 

Ihmisillä elämä menee eri tavoin ja sääntöjä ei ole. Meillä kummallakin oli vauvakuume muutaman kuukauden päästä tapaamisesta. Aloinkin odottaa suunnitellusti esikoista kun asuimme erillään. Meidät vihittiin 10 kuukautta tapaamisesta ja vasta sitten muutimme yhteen.

 

Hyvin on toiminut ja lapsia tuli lisääkin.

 

Mutta tämä siis toimi, kun kumpikin halusi perhettä ja arvot olivat samat ja kuva siitä tulevaisuudesta, missä haluamme elää.

 

Toisenlaisen miehen kanssa en olisi uskaltanut tähän ratkaisuun päätyä

Vierailija
18/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun miehes on järkimies. Ei tuohon todellakaan kannata lasta oikein tekemällä tehdä. Tutustukaa ensin, eläkää sitä arkea yhdessä niin ettei ole sitä toista asuntoa "pakoreittinä". Vasta sitten todella tiedätte haluatteko olla yhdessä ja haluatteko siihen lapsen. Se lapsi kun muuttaa elämää niin paljon, että perustuksen pitää olla vahva. Eikä kyse ole yksin ulkonäön muuttumisesta, vaan enemmänkin henkisistä muutoksista. Ei sulla ole aavistustakaan lapsen saamisesta, sen huomaa jo noista sun tuulipuku ja kuntosalijutuista. Miehes taitaa edes aavistaa, että se vastuu on vähän muutakin.

Vierailija
19/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aviomiehellä ja hänen exällään oli mennyt loistavasti niin kauan kun eivät asuneet yhdessä. Alamäki oli alkanut heti yhteen muuton jälkeen ja ero tuli hyvin pian. Me aloimme seurustella hyvin pian heidän eronsa jälkeen, muutimme yhteen n. 6kk:n päästä ja naimisiin menimme n. 2v yhdessä asumisen jälkeen jolloin ensimmäinen lapsikin ilmoitti tulostaan ja loistavasti menee yhä monen avioliitttovuoden jälkeen.

Tällä esimerkillä halusin tuoda esiin sen, että vaikka elämä ja "arki" tuntuu miehen kanssa nyt täydelliseltä ja haluaisit hänen kanssaan lapsia niin yhteenmuuton myötä se oikea arki vasta koittaa ja oikeasti opitte tuntemaan toisenne ja huomaatte tuleeko suhteesta ylipäätänsä mitään. Unohda siis vauvahaaveet ainakin siihen asti kunnes olette muuttaneet yhteen ja viettäneet oikeasti sitä yhteistä arkea. Miehen vauvakuume voi iskeä nopeastikkin yhteisen kodin myötä tai vastoin sinun vauvakuumeesi (tämän miehen kanssa) lopahtaa. Eikö olisikin harmillista tulla raskaaksi ja todeta kesken raskausajan, että et haluakkaan jatkaa yhteistä arkea kyseisen miehen kanssa etkä voisi tarjota syntyvälle lapselle ehjää perhettä? Tai vastaavasti mies lähtisi kesken raskauden matkoihinsa ja sinä jäisit yksin raskaana haaveilemaan siitä perheestä joka sinulla oli kuvitelmissasi?

Ei se lasten teko oli vuodesta tai parista kiinni! Tiedän kyllä, että vauvakuume on vahva tunne, itsekkin siitä poteneena :) Tsemppiä!

Vierailija
20/27 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fiksu mies, kun ei yhdeksän kuukauden seurustelun jälkeen ole vielä valmis tietoisesti lapsia hankkimaan. :) Muuttakaa nyt ensin yhteen ja odottakaa vielä vaikka puoli vuotta sen jälkeenkin: vastahan te olette seurustelleet sen aikaa, jonka raskaus kestäisi! Suhteen alkuhuumassa ei kannata lapsia alkaa tehdä. Aina löytyy niitä, jotka ovat loppuikänsä yhdessä, kun puolen vuoden seurustelun jälkeen odotetaan jo vauvaa (vahingossa tai "vahingossa", heh), mutta veikkaisinpa, että enemmän on niitä päinvastaisia tarinoita.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kaksi