Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ripustautuva ja syyllistävä "kaveri"

Vierailija
17.02.2014 |

Tässäpä alla pitkäksi venynyt vuodatukseni eräästä koulukaverista/tutusta, jonka ripustautuva käytös on hämmentänyt. Yritin jakaa tarinan kappaleisiin, jotta se helpottaa lukemista. Haluaisin kuulla teidän arvioitanne siitä, mikä tätä ihmistä oikein vaivaa.

 

Tutustuin pari vuotta sitten yliopistossa eräällä kurssilla erääseen ikäiseeni 23-vuotiaaseen poikaan/mieheen, joka oli ko. aineen sivuaineopiskelija kuten minäkin. Sittemmin meillä oli muutamia yhteisiä kursseja. Emme nähneet vapaa-ajalla, mutta kävimme usein koulussa lounaalla yhdessä ja siinä tuli sitten juteltua kaikenlaista. Juttelimme myös netissä, sillä aina kun opiskelin kotona koneella, olin myös samaan aikaan Facebookin chatissa toisella paikkakunnalla asuvan  poikaystäväni kanssa.Facebookissa oli sitten usein tämä opiskelukaverikin, ja hän saattoi jutella minulle yömyöhään, yleensä henkilökohtaisempia asioita kuin kasvotusten. Hän tiesi, että minulla on poikaystävä, ja avautui myös itse minulle omista ihastuksistaan. Hän oli sosiaalisesti taitamaton tyttöjen kanssa, ja oli iloinen, kun hänellä oli ”minun kaltaiseni ihminen, jolle voi avautua naishuolista”, mitä hän ei koskaan omien miespuolisten kaveriensa kanssa voisi tehdä. Hänellä oli ollut vain yksi pikainen seurustelusuhde, joka oli ollut hieman erikoinen. Poika kertoi, että koska hän ei ylipäätään voi luottaa ihmisiin, hänellä oli mm. tapana penkoa tytön huone, jotta tällä ei olisi mitään ”salaisuuksia”. Hän vaikutti muutenkin hieman kontrolloivalta. Hän muun muassa yritti puhua minut ympäri, etten lähtisi vaellusreissulle Pallakselle ystävieni kanssa, koska ”se ei ole turvallista naisten kesken”. Ihmetteli myös miten poikaystäväni ”päästää” minut. Sanoin suoraan mitä ajattelen, että se ei ole hänen asiansa. Samalla Lapin reissulla otimme kyytiin miespuolisia ulkomaisia liftareita, mistä syystä tämä koulukaverini sai jälkeenpäin omituisen mustasukkaisuuskohtauksen. Hänen mielestään hän olisi "tutumpana" ansainnut viettää tuollaisia mukavia rentoja vapaa-ajan hetkiä kanssani enemmän kuin jotkut puolituntemattomat liftarit. Jotenkin kornilta tuntui, että puolituttu koulukaveri oli mustasukkaisempi kuin oma poikaystäväni, jolle koko reissu oli ok ja hän paremminkin kannusti minua kuin esti.

 

Valmistuttuani muutin toiselle paikkakunnalle poikaystävän perässä, ja menimme kihloihin. Kysyin koulukaverin kuulumisia kerran tai kaksi syksyn aikana Fb:ssa, olimmehan aiemmin nähneet melkein joka viikko koulussa. Hän vastasi lyhyesti esimerkiksi ”hyvää kuuluu" ja saattoi kommentoida jotain ylimalkaista omiin kuulumisiini. Ajattelin, että ok, kaveri ei välitä pitää yhteyttä sen kummemmin, jos tavataan joskus, niin voidaan kai päivittää kuulumiset. Jos ei, niin ei siinä mitään, niin kaverisuhteille joskus käy. En kokenut, että hän olisi ollut minulle jotenkin tärkeä ystävä.

 

Kunnes yhtäkkiä tammikuussa sai pitkän vuodatusmailin. Kaveri sanoi ottaneensa muuttoni jälkeen etäisyyttä, koska oli loukkaantunut siitä, etten ”soitellut” (aivan kuin meillä olisi tapana) eikä minulla ollut aikaa jutella hänen kanssaan kuten ennen (en nykyään koe tarvetta olla Facebookin chatissa, koska en ole enää etäsuhteessa). Hän kysyi minkälaisena minä näen meidän ystävyyssuhteemme jatkon, ja asetti ystävyyssuhteelle omat ehtonsa: joko pidetään kiinteästi yhteyttä tai sitten hän katkaisee välit kokonaan. Hänestä ei kuulemma ole mihinkään ”mitä kuuluu, hyvää joulua!”-tyyppisiin päivityksiin kerran vuodessa. Hän sanoi myös, että hän koki tulleensa hyljätyksi, koska olin ollut ”hänen” ja sitten etääntynyt yhtäkkiä. Olin aivan ihmeissäni. Ensinnäkin minua ahdisti viestistä huokuva syyllistäminen ja ripustautuminen. Kirjoitin hänelle kylmän viileästi, että en ole ”hänen” sen enempää kuin muidenkaan ystävieni. Ajattelin, että uskomatonta, miten hän kehtaa edes ajatella moista sen vähäisen yhteisen historiamme perusteella. Kerroin, että voidaan tietysti jutella silloin kun sellainen mahdollisuus tulee, kuten teen muidenkin ystävieni kanssa, mutta en ala kirjoittamaan mitään sopimuksia yhteydenpidosta. En ala järjestämään erikseen aikaa hänelle, kuten en aiemminkaan tehnyt. Ystävyys ei velvoita mihinkään eikä aseta ehtoja. Hän siitä kimmastumaan ja lähettämään tulikivenkatkuisen vastauksen takaisin. Hän sanoi, että koskaan häntä ei ole tuolla tavalla loukattu. Kuinka kehtaan verrata häntä muihin ystäviini! Hän kun oli kuvitellut, että olimme parhaat ystävykset ja kysyi eikö "öiset pitkät keskustelumme merkinneet mitään" minulle ja että hän on ilmeisesti väärinkäsittänyt ystävyyteni. Viestinsä hän lopetti dramaattisesti ”Hyvästi!”. Olin pöyristynyt, emmehän edes olleet tekemisissä juurikaan vapaa-ajalla, kun asuin opiskelupaikkakunnallani. Minulla on paljon parempia ja läheisempiä ystäviä kuin hän. En vastannut tuolle draamaKUNINGATTARELLE enää mitään, koska sitä hän todennäköisesti vähiten odotti. Olisi luultavasti odottanut minun anteeksipyyntöäni ja nöyrää aneluani.


Osaatteko rakkaat av-keittiöpsykologit analyoida tämän ihmisen käytöstä ja persoonallisuutta? Onko teillä ollut vastaavia ”kavereita”? (Lainausmerkeissä, koska oikeat kaverit ja ystävät haluavat toiselle vain hyvää). Tuntuu, että tässä tapauksessani sukupuolella ei ole väliä, koska kyse ei ole mistään ihastumisesta tms. Tällaisia ripustautujia on varmasti molemmissa sukupuolissa.

Kommentit (42)

Vierailija
1/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitit "draamakuningatar", oliko se siis poika vai tyttö?

Kyllä minä ymmärrän ulkopuolisena kaveriasi.

Vierailija
2/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla naispuolinen opiskelukaveri (ja olen nainen) yritti eristää minut muista ystävistä kampuksella. Mielestämme emme olleet edes läheisiä, emme juuri viettäneet vapaa-aikaa yhdessä. Tämä kulminoitui siihen, että hän kerran repi ja työnsi minut nurkkaan, otti tuolin eteen ja istui niin etten päässyt ohi. Olimme parikymppisiä. Päätin tuttavuuden siihen ja sain sitten jonkin aikaa itsemurhauhkailua.

 

En tiedä mikä diagnoosi hälle sopii ja se on hänen lääkärinsä asia. Pakko-oireita oli mm. jatkuva käsien pesu. On meitä moneen junaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pers. häiriöinen luultavammin. Ystävyys on kahden kauppa, ei toista voi pakottaa siihen. Luultavasti joudut katkaisemaan välit häneen, ei tuollainen voi oikein toimiakaan, aina tulee jotain mistä hänet saa loukkaantumaan.

Vierailija
4/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 18:43"]

Minulla naispuolinen opiskelukaveri (ja olen nainen) yritti eristää minut muista ystävistä kampuksella. Mielestämme emme olleet edes läheisiä, emme juuri viettäneet vapaa-aikaa yhdessä. Tämä kulminoitui siihen, että hän kerran repi ja työnsi minut nurkkaan, otti tuolin eteen ja istui niin etten päässyt ohi. Olimme parikymppisiä. Päätin tuttavuuden siihen ja sain sitten jonkin aikaa itsemurhauhkailua.

 

En tiedä mikä diagnoosi hälle sopii ja se on hänen lääkärinsä asia. Pakko-oireita oli mm. jatkuva käsien pesu. On meitä moneen junaan.

[/quote]

 

hui! tuossahan on melkein perustelut jo lähestymiskiellolle. Karmivaa o.O

Vierailija
5/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kakkoselle linkeistä, luin ne ajatuksen kanssa. Minua ihmetyttää se, miten erilainen käsitys minulla ja tällä ihmisellä oli ystävyyssuhteemme laadusta. Minulle hän oli koulukaveri muiden joukossa, hän ei ollut todellakaan ainoa, jonka kanssa olin koulussa tekemisissä. Hänelle taas minä tunnuin tuosta viestistään päätellen olevan jonkinlainen "paras kaveri ikinä", vaikka emme edes viettäneet vapaa-aikaa yhdessä. Tämä jos mikä on mielestäni outoa.

 

Joskus hän kertoi, että hän kostaa ihmisille, joihin hän on pettynyt tai jotka ovat käyttäytyneet häntä kohtaan "väärin". Kuittasin se tuolloin lähinnä epäuskoisella naurulla ja totesin, että kosto ei taida olla paras tapa päästä ihmisistä yli. Nyt kuitenkin nuo kaikki hänen sanomisensa näyttäytyy erilaisessa valossa, kun hän on osoittanut riippuvaisuutensa ja vaatimuksensa minua kohtaan. Hän tuntuu suorastaan pelottavalta ihmiseltä, johon ei kannata pitää mitään yhteyttä, kuten viestin nro 4 kirjoittaja totesikin. Se mitä tuossa ensimmäisessä viestissäni kirjoitin, ei mielestäni kuvasta oikeaa ystävyyttä. Ystävyys- pari- ja kaikissa muissakin ihmissuhteissa pitää saada hengittää vapaasti, eikä toinen voi passiivis-agressivisesti ja näyttelemällä uhria ohjailla toista käyttäytymään oman mielihalujensa mukaan.

Viitoselle, kyseessä on miespuolinen henkilö, mutta kirjoitin "draamakuningatar", koska ajattelin, että termi "draamakuningas" ei ole vakiintunut termi.

Vierailija
6/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyseessä ei välttämättä tarvitse olla mikään persoonallisuushäiriö, kyseessä voi olla ihminen joka on syystä tai toisesta erittäin takertuva ja omistamisenhaluinen. Takana voi olla jotain hylkäämiskokemuksia ja/tai muuta lapsuudentraumaa joka sitten näyttäytyy tuollaisena käytöksenä.

Minulla oli teininä erittän omistava ja mustasukkainen ystävä (molemmat olemme naispuolisia), eikä hänellä mitään persoonallisuushäiriötä ollut vaan traumaattinen lapsuus ja kotona ongelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sillä kaverillasi ei ollut muita kavereita?

Koki hylkäämisen ap:n taholta.

Inhimillisesti ajatellen voi ymmärtää.

Vierailija
8/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä on pers.häiriö? Jokin gynekologinen vaiva?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 23:02"]Mikä on pers.häiriö? Jokin gynekologinen vaiva?

[/quote]

Persoonallisuushäiriö!

Vierailija
10/42 |
17.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 16:21"]

Tässäpä alla pitkäksi venynyt vuodatukseni eräästä koulukaverista/tutusta, jonka ripustautuva käytös on hämmentänyt. Yritin jakaa tarinan kappaleisiin, jotta se helpottaa lukemista. Haluaisin kuulla teidän arvioitanne siitä, mikä tätä ihmistä oikein vaivaa.

 

Tutustuin pari vuotta sitten yliopistossa eräällä kurssilla erääseen ikäiseeni 23-vuotiaaseen poikaan/mieheen, joka oli ko. aineen sivuaineopiskelija kuten minäkin. Sittemmin meillä oli muutamia yhteisiä kursseja. Emme nähneet vapaa-ajalla, mutta kävimme usein koulussa lounaalla yhdessä ja siinä tuli sitten juteltua kaikenlaista. Juttelimme myös netissä, sillä aina kun opiskelin kotona koneella, olin myös samaan aikaan Facebookin chatissa toisella paikkakunnalla asuvan  poikaystäväni kanssa.Facebookissa oli sitten usein tämä opiskelukaverikin, ja hän saattoi jutella minulle yömyöhään, yleensä henkilökohtaisempia asioita kuin kasvotusten. Hän tiesi, että minulla on poikaystävä, ja avautui myös itse minulle omista ihastuksistaan. Hän oli sosiaalisesti taitamaton tyttöjen kanssa, ja oli iloinen, kun hänellä oli ”minun kaltaiseni ihminen, jolle voi avautua naishuolista”, mitä hän ei koskaan omien miespuolisten kaveriensa kanssa voisi tehdä. Hänellä oli ollut vain yksi pikainen seurustelusuhde, joka oli ollut hieman erikoinen. Poika kertoi, että koska hän ei ylipäätään voi luottaa ihmisiin, hänellä oli mm. tapana penkoa tytön huone, jotta tällä ei olisi mitään ”salaisuuksia”. Hän vaikutti muutenkin hieman kontrolloivalta. Hän muun muassa yritti puhua minut ympäri, etten lähtisi vaellusreissulle Pallakselle ystävieni kanssa, koska ”se ei ole turvallista naisten kesken”. Ihmetteli myös miten poikaystäväni ”päästää” minut. Sanoin suoraan mitä ajattelen, että se ei ole hänen asiansa. Samalla Lapin reissulla otimme kyytiin miespuolisia ulkomaisia liftareita, mistä syystä tämä koulukaverini sai jälkeenpäin omituisen mustasukkaisuuskohtauksen. Hänen mielestään hän olisi "tutumpana" ansainnut viettää tuollaisia mukavia rentoja vapaa-ajan hetkiä kanssani enemmän kuin jotkut puolituntemattomat liftarit. Jotenkin kornilta tuntui, että puolituttu koulukaveri oli mustasukkaisempi kuin oma poikaystäväni, jolle koko reissu oli ok ja hän paremminkin kannusti minua kuin esti.

 

Valmistuttuani muutin toiselle paikkakunnalle poikaystävän perässä, ja menimme kihloihin. Kysyin koulukaverin kuulumisia kerran tai kaksi syksyn aikana Fb:ssa, olimmehan aiemmin nähneet melkein joka viikko koulussa. Hän vastasi lyhyesti esimerkiksi ”hyvää kuuluu" ja saattoi kommentoida jotain ylimalkaista omiin kuulumisiini. Ajattelin, että ok, kaveri ei välitä pitää yhteyttä sen kummemmin, jos tavataan joskus, niin voidaan kai päivittää kuulumiset. Jos ei, niin ei siinä mitään, niin kaverisuhteille joskus käy. En kokenut, että hän olisi ollut minulle jotenkin tärkeä ystävä.

 

Kunnes yhtäkkiä tammikuussa sai pitkän vuodatusmailin. Kaveri sanoi ottaneensa muuttoni jälkeen etäisyyttä, koska oli loukkaantunut siitä, etten ”soitellut” (aivan kuin meillä olisi tapana) eikä minulla ollut aikaa jutella hänen kanssaan kuten ennen (en nykyään koe tarvetta olla Facebookin chatissa, koska en ole enää etäsuhteessa). Hän kysyi minkälaisena minä näen meidän ystävyyssuhteemme jatkon, ja asetti ystävyyssuhteelle omat ehtonsa: joko pidetään kiinteästi yhteyttä tai sitten hän katkaisee välit kokonaan. Hänestä ei kuulemma ole mihinkään ”mitä kuuluu, hyvää joulua!”-tyyppisiin päivityksiin kerran vuodessa. Hän sanoi myös, että hän koki tulleensa hyljätyksi, koska olin ollut ”hänen” ja sitten etääntynyt yhtäkkiä. Olin aivan ihmeissäni. Ensinnäkin minua ahdisti viestistä huokuva syyllistäminen ja ripustautuminen. Kirjoitin hänelle kylmän viileästi, että en ole ”hänen” sen enempää kuin muidenkaan ystävieni. Ajattelin, että uskomatonta, miten hän kehtaa edes ajatella moista sen vähäisen yhteisen historiamme perusteella. Kerroin, että voidaan tietysti jutella silloin kun sellainen mahdollisuus tulee, kuten teen muidenkin ystävieni kanssa, mutta en ala kirjoittamaan mitään sopimuksia yhteydenpidosta. En ala järjestämään erikseen aikaa hänelle, kuten en aiemminkaan tehnyt. Ystävyys ei velvoita mihinkään eikä aseta ehtoja. Hän siitä kimmastumaan ja lähettämään tulikivenkatkuisen vastauksen takaisin. Hän sanoi, että koskaan häntä ei ole tuolla tavalla loukattu. Kuinka kehtaan verrata häntä muihin ystäviini! Hän kun oli kuvitellut, että olimme parhaat ystävykset ja kysyi eikö "öiset pitkät keskustelumme merkinneet mitään" minulle ja että hän on ilmeisesti väärinkäsittänyt ystävyyteni. Viestinsä hän lopetti dramaattisesti ”Hyvästi!”. Olin pöyristynyt, emmehän edes olleet tekemisissä juurikaan vapaa-ajalla, kun asuin opiskelupaikkakunnallani. Minulla on paljon parempia ja läheisempiä ystäviä kuin hän. En vastannut tuolle draamaKUNINGATTARELLE enää mitään, koska sitä hän todennäköisesti vähiten odotti. Olisi luultavasti odottanut minun anteeksipyyntöäni ja nöyrää aneluani.


Osaatteko rakkaat av-keittiöpsykologit analyoida tämän ihmisen käytöstä ja persoonallisuutta? Onko teillä ollut vastaavia ”kavereita”? (Lainausmerkeissä, koska oikeat kaverit ja ystävät haluavat toiselle vain hyvää). Tuntuu, että tässä tapauksessani sukupuolella ei ole väliä, koska kyse ei ole mistään ihastumisesta tms. Tällaisia ripustautujia on varmasti molemmissa sukupuolissa.

[/quote]

Ap, uskoisin että tuolla ystävälläsi oli juuri jokin paha kriisi päällä elämässään, ja hän vaan projisoi pahan olonsa sinuun. Olis ehkä tarvinnut tukea elämässään jossain vaikeassa asiassa? Tai sitten hän on sairastunut johonkin psyykkiseen sairauteen joka saa hänet käyttäytymään noin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ihme ettei kaveri pysty luottamaan muihin ihmisiin epäluulojensa, joustamattomuuden ja kontrolloivan luonteenlaatunsa vuoksi. Lisäksi hänestä saa kovin naiivin ja sosiaalisesti taitamattoman (hän ei osaa "lukea" muita oikein) henkilön kuvan. Ehkä ihan hyvä että kaveruutenne päättyi tässä vaiheessa, ties mitä temppuja noin omistushaluinen jantteri voi saada pieneen päähänsä..

Vierailija
12/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli hiukan vastaavanlaisia kokemuksia kahden eri ihmisen kanssa, ja koin paremmaksi pistää välit täysin poikki selittelemättä kuin tehdä mitään muuta. Varmasti monesta tuntuu julmalta moinen ei selityksiä, ei kuuntelemisia- tyyppinen ratkaisu, mutta ihmiset opittuani tuntemaan tiesin, että se oli viisainta.

 

Tällä ensiksi mainitulla ihmisellä oli vajaa vuoden ikäinen lapsi, ja tää ihminen oli yksinhuoltajaäiti. Olin itse tapailuvaiheessa parisuhteessa, laaja kaveripiiri, kävin töissä ja koulussa, omistin muutaman kissan (joten hommaa niistä riittää) ja olen siivoamisen suhteen ihan idiootin tarkka. Tää ihminen taas vietti kaiken aikansa pelkästään lapsen kanssa kotona ja soitteli mulle mitä ihmeellisempiin vuorokaudenaikoihin niin sinnikkäästi, että siihen oli pakko joko vastata tai laittaa puhelin kokonaan kiinni. Hänellä oli kummalliset olettamukset siitä, että menen aina hänen luokseen pitkiksi ajoiksi kerrallaan ja hän oikein vaati aikaani ajattelematta, että työmääräni oli melkoinen. Ilmeisesti hänestä ei ollut, sillä minullahan ei ollut lapsia. Muistan kun joskus sanoin, että saatan tulla käymään, mutta soitan jos olen tulossa. Joinain harvoina vapaahetkinä, kun voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet kun koko päivän hillunut ympäriinsä koulun ja työpaikan väliä, ja kaveri taatusti tiesi sen, saimme kuunnella mieheni kanssa makuuhuoneessa miten puhelin soi kahdeksan kertaa peräkkäin ennen kuin se soi uudelleen seuraavat kaksi kertaa, ennen kuin siinä vaiheessa suljin jo puhelimen. Jotkut voisivat ajatella, että omassakin käytöksessäni olisi vikaa, mutta mun mielestä tollainen pakonomainen kiinni saaminen puhelimitse oli jo aika sairasta.

 

 

Meidät molemmat oli kutsuttu joihinkin juhliin, niin viime hetkellä tämä toinen ilmoitti ettei ole tulossa. Myöhemmin illalla hän sitten soitti ja kyseli, olinko tullut paikalle, ja alkoi jauhaa asioitaan puhelimessa vaikka halusin seurustella muiden paikallaolijoiden kanssa. Kerrankin kun hänen elämää tärkeämpi juttunsa jäi kesken kun puhelimestani sammui akku, hän soitti toiselle kaverille jonka tiesi olevan paikalla ja pyysi minua puhelimeen. Miksi ei tullut saman tien paikalle jos noita hänen asioitaan oli puitava kanssani vaan jäi kotiin ja soittelee sieltä? :/

Toisaalta olin helpottunut, ettei hän aina tullut kutsuttaessa paikalle, koska olisin joutunut kärsimään siitä takertuvasta käytöksestä koko loppuillan. Tää kaveri roikkui minussa koko illan kuin takiainen ja kuvitteli, että alistun siihen sylikoiran rooliin. Jos olin mennyt bileisiin ennen häntä, mun piti lähteä erikseen noutamaan häntä rappukäytävästä tai kävellä mahdollisesti pysäkille vastaan vaikka hän hyvin tiesi, miten paikalle tullaan. Siinä välissä hän oli soittanut mulle kymmeniä kertoja tai pommittanut tekstareilla.. Siis ei helvetti, miten kypsää kun puhelin soi ja soi ja soi ja yleensä asiat joista hän soitti eivät olleet kovin oleellisia soittaa erikseen. Kun hänet lopulta saatiin paikalle, mun olisi pitänyt kihnuttaa hänen kainalossaan koko ilta ja se tuli vessaankin mukaan. Baarissa taas kukaan seurueesta ei saanut liikkua minnekään ilman hänen tarkkaa valvontaansa ja uusiin tai mahdollisesti tuttuihin ihmisiinkään ei saanut missään tapauksessa ottaa kontaktia. Tiskille ei voinut mennä kertomatta siitä erikseen tai se tuli nopeasti perään kyselemään mitä teen.

 

Jostain syystä tää äiti-ihminen oletti, että yhteiskunnan kuuluu elättää hänet. Hän ei ikinä tullut itse luokseni, koska sosiaalihuolto ei suostunut maksamaan hänen bussikorttiaan. Samalla hän oletti, että käyn hänen luonaan viikottain toisella paikkakunnalla. Yleensä en ehtinyt, mutta hän ei kyennyt asettumaan kiireisen, opiskelevan ihmisen asemaan joka kävi iltaisin töissä. Kerran hän kilahti mulle puhelimessa, miten menen aina vain ryyppäämään, enkä tule sinne istumaan hänen paskaiseen kämppäänsä.

Nimenomaan paskaiseen. En ikinä koko puolen vuoden tuntemisen aikana nähnyt siellä tiskipöytää. Se oli aina aivan täynnä likaisia astioita. Nurkat olivat täynnä vaippoja, pyykkiä ja leluja ja imurointia ei asunnolla ihmeemmin harrastettu. Tää ihminen oletti joka kerta, että tartun tultuani toimeen ja loistan hänen asunnollaan kodinhengettärenä. Kun en siihen ryhtynyt, vaan pysyttelin mieluummin kotona siivoten oman elämäni jälkiä, sain kuulla kuinka olen alituisesti vain ryyppäämässä tai panemassa jotain miestä..


Tuo nk. ystävyys alkoi rassata todella, koska yhteydenpito oli todella raskasta ja kuluttavaa. Kun minusta alkoi tuntua, että hänen soittoihinsa oli pakko vastata, aloin pitää tiettyinä aikoina puhelinta kokonaan pois päältä että saan hetken rauhan, koska nämä kohteliaat viestit "ei nyt jaksa puhua"- menneet perille. Samaten puhelimestani piti kokonaan ottaa pois koputuspalvelu, sillä hän häiritsi soittojani niin kauan, että vastasin/soitin hänelle takaisin ja kerroin että hoidan puheluni ensin rauhassa ennen kuin palaan asiaan hänen kanssaan. Jos taas tässäkin kesti liian kauan, hän heitti viestiä perään "puhutko vielä kauankin puhelimessa vai miksi ei ala jo kuulua." Jossain vaiheessa mietin, oliko tuo osittain tietoista kiusantekoa.

Jos olisin paukuttanut hänelle suoraan, että ahdistuin hänen ripustautumisestaan, määräilystään, passiivisagressiivisesta käytöksestään, se juttu olisi mennyt hiukan vinosti sen korviin ja ennen pitkää se ihminen olisi kääntänyt ne jutut mun viakseni. Samaten olisi ollut aivan sama, miten ne jutut kerron hänelle, sillä kirje olisi lähtenyt samoin tein nettiin kaikkien luetukseen, tai se olisi muokattu oudommaksi, ja jos olisin räjähtänyt puhelimessa, ne sanomani asiat olisi muuteltu eteenpäin niin että koko tuttavapiiri tietää mutta mahdollisimman väärin päin mistä ärähdin.

 

Toinen ihminen, jonka kanssa välini menivät vähintään yhtä kummallisesti poikki kuin ap.:llä, oli samanikäiseni nainen. Ihan sama, mitä olisin tehnyt, niin olisin ollut hänen mukaansa aina jollain lailla väärässä. Purin hänelle joskus tuntojani joskus yhdestä miehestä, jonka kanssa olin joskus elänyt todella myrskyisät neljä vuotta parisuhteessa ja jota epäilin vahvasti narsistisesti ihmiseksi. Sen enempää tässä miehen luonteenpiirteitä analysoimatta kerroin hänelle, miten mies piti henkisessä lieassaan minua tiukasti kotona mutta juoksi niin paljon vieraissa kuin ikinä ehti. Kerroin myös, etten koskaan tajunnut, miksei hän jättänyt minua suosiolla vaan seurusteli vakituisesti muutaman muun ihmisen kanssa.

 

Myöhemmin tämä hyväksi ystäväkseni julistautunut ihminen iski juuri tämän miessukukunnan valioyksilön, alkoi seurustella tämän kanssa ja tsadam, kaikki tutut merkit joita olin tunnistanut omassa itsessäni saman miehen kanssa seurustellessani näkyivät nyt tässä ystävässäni. Mutta pian hän veti käytöksensä vielä överimmäksi; 

Välimme katkesivat, sillä tää ystävä väitti, että olin vieläkin yrittänyt vikitellä eksääni takaisin ja olin kuulemma mustasukkainen heidän suhteestaan. Todellisuudessa olin heidän seurustelunsa alkumetreillä pistänyt itse hynttyyt yhteen uuden poikaystäväni kanssa, saanut töitä ja mennyt kihloihin. Tämän ihmeellisen purkauksen jälkeen kului ehkä puoli vuotta tai vuosi, niin tämä kaveri katosi Fb:n kaverilistaltani ja hän oli estänyt itsensä eksäni kanssa kokonaan. En jäänyt selvittelemään asiaa, vaan myöhemmin sain pyytämättäkin nähdä, miten hän oli ikään kuin tilaustyönä saanut kaikki tekstini seinältäni ja hän oli analysoinut kavereineen niiden sisältöä ja merkityksiä löytäen kaikki mahdolliset piirteet miten ne liittyivät häneen. Itse en tiedä, miten pihan jäätyminen liittyi hänen tuoreeseen suhteeseensa, mutta olin hämmästynyt miten moni ihminen lähti siihen haukkumiseen mukaan eikä ihmetellyt miten joku voisi kuvankaappailla toisen seinää tuosta vain. 

Sen jälkeen olen kuullut heistä vielä vähemmän. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

16 jatkaa...

 

Tekstini vaikuttaa ihan älyttömän puisevalta nyt jälkeen päin luettuna ja todella monta lapsusta sisältäen, mutta en jaksa välittää. Joka tapauksessa piti vain ottaa kantaa ap:n tapaukseen, että ihmisiä on moneen eri junaan ja jotkut jäävät asemalle, mutta niitä ei kannata jäädä sen tarkemmin pohtimaan. Opin ainakin, että ihmisiin on syytä tutustua ennen kuin heihin kannattaa alkaa luottaa ja jotkut suhtautuvat ihmisiin paljon läheisemmin kuin välit todellisuudessa ovatkaan.

Vierailija
14/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

16: tsiisus mitä hyypiöitä nuo kertomasi "kaverit" o_O

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 00:03"]

Ei ihme ettei kaveri pysty luottamaan muihin ihmisiin epäluulojensa, joustamattomuuden ja kontrolloivan luonteenlaatunsa vuoksi. Lisäksi hänestä saa kovin naiivin ja sosiaalisesti taitamattoman (hän ei osaa "lukea" muita oikein) henkilön kuvan. Ehkä ihan hyvä että kaveruutenne päättyi tässä vaiheessa, ties mitä temppuja noin omistushaluinen jantteri voi saada pieneen päähänsä..

[/quote]

 

Käytit sanaa jantteri! Oletko armeijassa töissä vai oletko mies? :3

 

16

Vierailija
16/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli myös tällainen kaveri, tutustuimme lukiossa ja minä pidin häntä vain yhtenä kaverina muiden joukossa, mutta hän myös ajautui uskomaan että on tärkein ystävä mulle maailmassa. Tuppautui seuraani tunneiksi vaikka mun olis esim pitänyt tehdä kouluhommia, muttei hänestä päässyt eroon ei millään. Toivoi musta seuraa myös mm. hammaslääkärireissuilleen heheh vaikkei kai ees mistään fobiasta kärsinyt, mielestään hän oli vain elämäni tärkein sisältö.... Soitteli monta x päivässä ja jos en vast, saattoi soittaa 10 kertaa 5 min sisään kunnes vastasin paniikissa et mitä tapahtunut, johon hän huusi että missä vitussa olen, hänellä on tärkeää asiaa! Ja sit se asia oli jotain tyyliin mitä on puutarha englanniksi, tarvii tiedon läksyihinsä tai miten maustetaan jauheliha (kvg!!) Tosi avuton tyyppi. Kärsin pitkään ja yritin viestittää et haluan etäisyyttä mut ei mennyt perille, lopulta sanoin etten jaksa enää olka missään tekemisissä. Siihen hän sit just näin, et koskaan ei ole näin loukattu ja kostoksi iskee mieheni! Noh, eipä onnistunut, mieheni kauhistui pelkästä ajatuksesta, sanoi ettei kestäisi moista roikkujaa päivääkään (oli huvittuneena seurannut "ystävyyttämme" vuoden päivät ja ihmetellyt miten jaksan edes olla valeissa). Nyt myöhemmin olen kuullut tällä tyypillä olevan ihan samoja ongelmia muiden "ystävien" kanssa, joista useimnat laittaneet välit kokonaan poikki... Tällaisia ihmisiä vain on...

Vierailija
17/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuin olisin lukenut pienen romaanin äsken.

Vierailija
18/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta kaverisi on ollut ihastunut sinuun ja elätellyt turhia toiveita. Läheisriippuvainen todella pahasti. Ei välttämättä persoonallisuushäiriö, mutta ripustautuu ystävällisin ihmisiin eikä ole halunnut tajuta,,että olet tosissasi poikaystävän kanssa etkä aio suhteeseen muiden kanssa, siis hänen kanssaan. Jos hän haluaisi normaalin kaveri/tuttavusssuhteen kanssasi, ei hän asettelisi tuollaisia ehtoja.

Vierailija
19/42 |
18.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä hän on hieman kontrolloiva persoona mikä voi kompensoida vain hänen arkuuttaan. Kiltti hän ainakin on eikä juoru ukkokaan tunnu olevan. Syrjäytynyt hiljainen mies.

Vierailija
20/42 |
08.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ei herranen aika, tuo tarina kuulostaa pelottavan paljon samalta mitä omassa elämässä on tapahtunut...Eräs mies roikkuu minussa nuin kiinni ja on asettanut aivan uskomattoman paljon paineita minulle ja kaikkea uskomatonta sompaa! Oon vastuussa milyeo joka ikisestä sen ongelmasta! Läheisriippuvaiset on kyllä ahdistavis takiaisia ikinä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kolme