Minkäikäinen isoäitisi oli, kun sinä synnyit?
Ennehän saatiin lapset paljon nuorempina kuin nykyisin keskimäärin. Oliko mummosi mummoikäinen vai keski-ikäinen, kun sinä olet syntynyt?
Minun mummoni olivat vasta 43 ja 46, kun synnyin.
Kommentit (88)
Olen syntynyt 50-luvulla, jolloin isoäidit tosiaan olivat nuorempia. Toinen mummoistani oli minun syntyessäni 50- ja toinen 56-vuotias.
Äidinäiti oli minun syntyessäni kolme viikkoa vaille 75-vuotias, isänäiti 76-vuotias. Olen ns. vanhojen vanhempien iltatähti, ja isovanhemmat olivat myös melko vanhoja vanhempieni syntyessä.
61 v. ja 66 v.
Ja tuohon vaikuttaa se, että vaikka mummoni ekat lapset saivatkin melko nuorina niin isojen perheiden kuopusten syntyessä oli ikää karttunut jo enempi.
Toinen 68, toinen noin 50. Olen syntynyt 1960-luvulla.
Toinen oli 40v, toinen 58v. Lapsensa (eli isäni ja äitini) saman ikäisiä. Toinen mummuni vaan teki omat lapsensa suht aikaseen. Vanhempani olivat 24v kun minä synnyin.
72-vuotias
mummo oli 39, kun äiti syntyi (toiseksi nuorin 10 lapsesta) ja äiti oli 33, kun minä synnyin.
Isän äiti oli syntyessäni hieman alle 60-vuotias
Äidinäiti oli 67 v minun syntyessä, isänäidin iästä en tiedä.
Mummo oli 31 v saadessaan esikoisensa, äitini oli 28 v ja minä 25 v eli meillä on menty nuorempaan suuntaan. Harmi, kun minun esikoinen ei ole tyttö, tuolla menolla olisin ollut pian mummo :)
Äidin äiti oli 41v ja isän äiti oli 53v.
Äitini oli 20v ja isäni 21v, kun saivat minut vahinkolapsen..
50v ja 60v, äidinäiti oli 40v kun sai äitini, kuopuksensa ja isänäiti 28v kun sai isäni, esikoisensa.
Toinen 51 ja toinen 48. (Synnyin -72.) Molemmat mummot elävät edelleen ja voivat hyvin.
66 mut meidän äiti on perheensä kuopus. tuntu kyllä, että isovanhemmat oli aina tosi vanhoja ja vanhoiksihan he kaikki elivätkin.
Äidinäiti oli vissiin 61, äiti on kuopus.
Isänäiti oli 50, isä on keskimmäinen.
58 ja 57. Lapsia kaikissa perheissä korkeintaan 2, joten ei mitään pitkän sisarussarjan iltatähtitouhuja. Ihan perusmummoutumisikää varmaan. Omat vanhempani nyt noin 60, ei vielä lapsenlapsia kuulu.
Toinen oli 61, toinen 68.