Rumasta riidasta yli pääseminen -onnistuuko?
Pelottaa, ahdistaa, kädet vapisee, kylmää.
Seitsemän vuotta yhdessä, yli neljä naimisissa, kaksi pientä yhteistä lasta, molemmat vajaat 40. Meillä molemmilla liitto on toinen, mies erosi aikanaan pitkän kipuilun jälkeen, minä erosin koska rakastuin häneen. Meillä on ollut pitkään hyvä ja antoisa liitto, kaikinpuolin asiat ovat olleet mallillaan. On kesämökki, rakennustontti, ihanat terveet lapset, vakituiset työt molemmilla, hyvää seksiä, matkoja ja harrastuksia jne. Kutakuinkin onnellisina elettiin pitkään ja tämä todettiin ääneen useasti. Välillä mökötettiin mutta aina sovittiin jotenkin.
Tämä vaatisi kyllä melkoisen romaanin taustoiksi, mutta koetan pysyä lyhyessä tarinassa. Viimeisin vuosi on menty melkoista haipakkaa, myytiin talo, ostettiin väliaikainen asunto ja lisäksi remonttikohde, joka oli tarkoitus tehdä valmiiksi ja myydä tai jättää vuokralle. Remontti kuitenkin venyi reippaasti (yhä kesken, ollaan asuttu tässä kaaoksessa noin puoli vuotta) ja mukaan astui miehen masennus ja joku selittämätön riittämättömyyden tunne. Sitten tunaroitiin vielä hyvä seksielämä menemällä yhteistuumin nettituttavuuksien kanssa sänkyyn. Tätä kouhotusta oli kyllä valmisteltu pitkään ja siitä oli yhdessä puhuttu, sen piti olla molemmille ihana lisä makuuhuoneeseen, mutta silti tilanne päätyi katastrofiin, mies ei lopulta kestänytkään nähdä minua toisen miehen ja naisen kanssa.
Heti tästä illasta alkoi ennen näkemätön raivo ja tuska siitä, miten olen inhottava ja likainen huora, haluan vain muita miehiä, hän ei minulle riitä jne. Neljä päivää otin syytöksiä vastaan, minähän tuon tilanteen junailin, ja koetin kävellä seinän vieruksia lasten kanssa, mutta sitten leimahti ilmiriidaksi. Huudettiin ilkeyksiä, jaettiin omaisuutta ja huoltajuutta ja rikottiin paikkoja. Humalapäissään tietenkin. Tästä nyt seuraavana päivänä jotenkin selvittiin, siitä puhuttiin ja käytiin jopa seksuaaliterapeutilla tarina ja tuo ryhmäseksijuttu läpi. Riita jätettiin taakse ja koetettiin palata arkeen. Osin se onnistuikin.
Tuosta on reilu kolme viikkoa, sekaan mahtuu hyviä hetkiä, mutta silti molemmilla nuo kaikki palaavat vielä mieleen. Aina yksin ollessani pelkään avioeroa, mietin miten selviäisin, mitä tekisin, miten saisin mieheni vielä luottamaan minuun jne. Samaa tekee mies, vaipuu välillä pelottavaan synkkyyteen ja muistelee tuskaansa. Tänään oli taas vaihteeksi hiljainen päivä ja kun kysyin, mies vastasi miettineensä, että mihin hän minussa rakastui, onko meillä koskaan enää hauskaa yhdessä ja mikä on koko meidän suhteen pointti. Ongelma on kuulemma luottamuspula ja kunnioituksen puute.
Miten ihmeessä tästä selvitään? Miten minä voisin luottaa siihen, että suhteemme kestää, kun mies oli valmis luopumaan kaikesta käytännössä alle viikossa ja nyt miettii yhä samaa riitaa? Miten mies voisi luottaa minuun, kun olen näyttänyt toteen hänen pahimman pelkonsa suhteen alusta alkaen eli osoittautunut sittenkin huorahtavaksi. Mulla ei kyllä seitsemään vuoteen ole ollut todellista hinkua muihin miehiin, mutta se ei nyt paina tässä yhtään, minun sana ei ole luotettava.
Tajuan kyllä stressitekijät taustalla, siis esim. remontti, pienet lapset, masennus. Kuormitusta on nyt liikaa usealta suunnalta, siksipä emme tästä selviä ilman ulkopuolista apua. Vai miten voi selviytyä kriisistä, kertokaa!
Kiitos että jaksoit lukea, jo tämän näpyttely auttoi minua vähän vaikka todellakin ahdistaa edelleen.
Kommentit (19)
Kuulostaa siltä, että mies on syvällisempi, pohtivampi ja sinä nopeatempoisempi, räiskyvämpi. Mies tarvitsee enemmän aikaa käsitellä sitä mitä tapahtui monelta kantilta. Jos koitat painaa sen miehen kokemuksen villasella vaikutat miehen silmissä huoralta, vaikket ole.
Hei, itsepä olette sopan keittäneet. Ei ihan taida normimeininkiä teidän vapaaseksi tuntemattomien kanssa olla. Luottamus mennyt, vaikeahan tuollainen tilanne on.
Täytyy kyl sanoa, että on outoa käytöstä teiltä molemmilta!!! Miks ihmeessä pitää mennä sänkyyn vieraiden ihmisten kans, kun on naimisissa? En usko, että pääsette yli tästä. Mieti seuraavassa suhteessa kaks kertaa tällaisia sairaita kuvioita. Kieltämättä huora tulee mieleen.
Kiitos, oikeassa olette. Aikaa ja terapiaa tarvitaan. Minä en tosiaankaan viitsisi enää murehtia tuota seksikokemusta, se ei ollut meidän juttu ja sillä selvä. Pelottavan osuva arvio kolmosella...
AP
Niin, siis eikö aloittajan mielestä tuota asiaa pidä käsitellä? Niin kauan kun se miestä vaivaa. Jos haluat vain "päästä riidasta yli", niin täh? Ei se riita tuossa pahin ongelma ole, vaan miehen (ja siitä kautta kun mies loukkaantui niin varmaan kohta sinunkin) loukatut tunteet.
Sama kuin 2 ja 3
Ok, ei varmastikaan ole yleistä parisuhteissa, mutta yhdessä me sinne mentiin, yhdessä haluttiin uusia kokemuksia. Asiasta puhuttiin paljon, se oli kiihottavaa ja pariskunta tavattiin kerran etukäteen. Mut ei auttanut.
AP
Koska osuin jollain lailla oikeaan, niin miehesi takia ja sinunkin minun tekee mieli vinkata yhtä pariterapiamuotoa. Itsekin mietin sitä nimittäin juuri mieheni kanssa.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/
tietoa_parisuhdeammattilaisille/pariterapian_teorioita/pariterapian_nykytilasta/
tunnekeskeinen_pariterapia/
3
Niin, kyllä minä haluan päästä riidasta yli ja palata suhteeseemme takaisin tai aloittaa alusta, miten vain. Tajuan kyllä että tämä oli virhe, minun virhe, mutta uskoin viimeiseen saakka että mies on mukana jutussa. Niin hän sanoi.
Liian monta rautaa tulessa. Hidastakaa tahtia ja keskittykää olennaiseen.
En myöskään ymmärrä pareja jotka kehuvat kovasti kaiken olevan kunnossa ja balansissa makuuhuoneessa ja sitten kaivataan ryhmäseksiä jonkun puolitutun pariskunnan kanssa!?
Ihmettelette miten kaikki on sekaisin seksisekoilun jälkeen?
Tottakai on! Ei ihmistä luotu tällaisia iljettävyyksiä tekemään. Kyllä siinä mieli järkkyy, kun oikein rupeaa miettimään mitä tuli tehtyä.
Miksi kenenkään pitää antaa mitään anteeksi tai miksi pitää jatkaa? Minusta te olette nyt käyneet yhden parisuhteen loppuun asti, ottaneet siihen mukaan toisen pariskunnan (ihan sovitusti, mutta tajuamatta, että tämä on piste monelle asialle) ja olette valmiita kumpikin lähtemään eri suuntaan.
Jos elämässä on kaikki hyvin, ei mitään lisäpetikumppaneita oteta parantamaan sukupuolielämää. Syystäkin miehesi kysyy, eikö hän riitä ja vastauksen jo annoit: ei riitä! Joten astiat jakoon ja eteenpäin, mies ei unohda ikinä ja parempi niin, seksiä kannattaa aina muistella.
Rauhoitu kuitenkin, kyllä te siitä voitte selvitä. Minusta on hyvä, että sinä et murehdi tapahtunutta ja osaat myöntää sen olleen virhe teille. Tuo asenne voi auttaa miestäsi, kunhan hän saa ottaa asian kuitenkin omalla tavallaan. Ainakin minulle tuli sellainen tunne, että hyvä, kun sinä et vatvo että miksi miksi miksi vaan että tehty mikä tehty ja eteenpäin. Mutta miehesi varmaan kyselee itseltään, että miksei tajunnut sen olevan virhe etukäteen. Mutta et saa jättää häntä yksin nyt ja mennä itse eteenpäin, "unohtaa".
Kyllä täytyy olla tyhmä pari, jos kaikki oli hyvin ja kuitenkin menitte kimppaan nettiparin kanssa.
AP koettaa vielä puolustautua, jos osaa.
Tuossa seksissä meiltä molemmilta karkasi aloittelijana mopo käsistä. Liityttiin Finsvingereihin, vastailtiin treffi-ilmoituksiin ja kirjoitetiin seksistä muutamien pariskuntien kassa. Tämä toi vipinää makuuhuoneeseen. Taustalla oli minun halu kokeilla seksiä naisen kanssa, jota mies voisi katsella. Näiden pehmeiden kokemusten myötä ajauduttiin tilanteeseen, jota ei osattu tai kyetty hallitsemaan. Tämä toinen pari oli harrastanut swingeriä viisi vuotta, heille tarkoituksena oli vain päästä panemaan. Kokemyksena tuo oli karmea, en ollut kiihottunut eikä miehellä seisonut, mutta pois ei osattu lähteä. Nyt jälkeenpäin tajuan kaiken, en silloin aikaisemmin.
Surettaa jos hyvä, oikeasti hyvä, liittomme hajoaa tähän. Vai kuvittelinko liittomme olevan hyvä? Jäin vain pohtimaan yhtä kommenttia, jossa liiton hyvyyttä epäiltiin. Nyrhän mies jo on deletoinut seitsemän vuoden suhteemme kolmessa viikossa.
Osaavan terapeutin puheille pikaisesti! Eikä pelkästään yhdessä, vaan niin, että välillä käytte siellä erikseen (etenkin mies). Selvästi kokemus oli traumaattinen, molemmille, mutta etenkin miehesi ei osaa käsitellä asiaa itse vaan tuntee asiasta syvää pahaa oloa, katumusta, inhoa, pelkoa -- ken tietää mitä -- ja tarvitsee apua käsitelläkseen asiaa rauhallisesti ja hallitusti. Tällä hetkellä hän tuntuu olevan hajalla tapahtuneesta, ja purkaa pahaa oloaan sinuun ja suhteeseenne. Juuri nyt hän ei mitenkään kykene yhtä loogiseen päättelyyn kuin sinä. Pysy miehesi rinnalla ja tukena, mutta älä silti jää sylkykupiksi. Voit ymmärtää hänen tunteitaan "Tajuan kyllä, että se oli sinulle järkyttävä kokemus. Tuntui varmasti pahalta katsoa vierestä." ja kertoa myös, että tilanne oli sinulle rankka, etkä nauttinut siitä. Älä kuitenkaan selosta hänelle, kuinka helppoa loogisesti asiasta on päästä yli, samalla tavalla kuin itse olet sen järkeillyt -- miehesi ei osaa järkeillä asiaa samoin, siksi hän kärsii. Eikä miehesi tunteiden ymmärtäminen tarkoita sitä, että sinun pitää hyväksyä hänen loukkauksensa ja olla niistä samaa mieltä. Voit aivan rauhallisesti todeta, että ymmärrät hänen olevan tuskissaan, mutta se ei silti oikeuta häntä kutsumaan sinua huoraksi tms.
Miehesi on paniikissa. Olen nähnyt tämän saman omassa liitossani, joskin laukaiseva elämäntilanne on ollut aivan erilainen. Itse näen sen taustalla olevan paniikinomaisen menettämisen pelon ja kauhun siitä, miten kaikki hajoaa. Tuskissaan on helpompi syyttää muita kuin itseään, vaikka mies varmasti syvällä sisimmässään tuntee myös oman osuutensa tapahtuneeseen. Tällaisten paniikkitunteiden vastaanottavana osapuolena on, sanalla sanoen, aivan helvetin rankkaa olla, joten pidä itsestäsi huolta ja hanki heti keskusteluapua ainakin itsellesi, ellei miehesi halua aluksi lähteä mukaan. Ja toisen tunteiden ymmärtäminen saattaa olla mahdollista vain pieninä annoksina, ilman että itse turhaudut, ahdistut tai alat ottaa syytöksistä itseesi ja suutut. Koeta poistua keskustelusta, ennen kuin niin käy.
Tsemppiä teille!
Kiitos viesteistä, opin niistä viime yönä jotain
- huora ja omituinen, no tuon kyllä allekirjoitan ja tiedän ja olen outouteni hyväksynyt.
- Mies on kriisissä. On todellakin, mutta ehkä en asiaa tajunnut tarpeeksi hyvin, nyt tajuan
- liikaa tapahtumia, joo on, remontti nopeasti alta pois, mutta terapiaan jo sitä ennen
- mitä vielä? aikaa ja aikaa, en saa suuttua mutta en saa olla sylkykuppinakaan.
Hyviä neuvoja minusta. Onko lisää?
AP
Hei Ap, et sä todellakaan ole mikään huora, etkä edes omituinen. Jaksele.
No ihan sama millain teillä temperamentit eroaa, jos päätätte yhdessä paneskella miten päätättekin niin mitenkä se tekee sinusta huoran?
Ehkä olet rikkonut jotain sääntöjä? Ehkä olet sitten ollut jälkikäteenkin yhteydessä panoseurueeseen? Sanoit alussa että et ole ennen tuntunut kipinää muihin, eli syttyikö kipinä? Onko mies ihan oikeasti mustasukkainen tästä ja onko siihen aihetta. Ja nyt ei ole tarvetta tässä valehdella itselleen. Minulle ei tarvitse edes vastata mutta kyse on sinun parisuhteesta, siihen sinun pitää olla rehellinen.
On ihan jees jos sinä tahdot omanlaisen seksielämän. Ja se sitten on miehestä kiero jos hänellä ei ole samat halut, ja niin saa olla. Teillä voi olla eri halut ja himot ja ne joko kohtaa, teette jotain sääntöjä seksielämän suhteen tai eroatte.
Mutta älkää käykö näitä keskusteluja kännissä, eikä kun lapset "nukkuu". Noloahan tuo on jos herää kuuntelemaan sängystään kun äiti ja isä pohtii ääneen seksielämäänsä. Eikö?
Samaten ero ei saa olla lyömäase. Jos tekee mieli erota niin voihan sitä erota jos ette enää voi asua yhdessä mutta ei kukaan järkevä uhkaa erolla -eikä ole valmis eroamaan. Vai mitä?
Ei toisen sylkykuppina saa olla, eikä olla ylituomarina miten teidän suhteessa toimitaan eikä omat halut ole sen normaalimpia mitä toisen olisi ja päinvastoin toinen olisi jotenkin vinossa.
Mitä parisuhdetta teillä elämä on? Missä on kompromissi ta erehdyksien myöntämiset? Tottakai mies saa sanoa ettei ryhmäjuttu olekaan hänen mieleensä, se on suurimmassa syyssä siihen miksi fantasioita ei välttämättä kannata toteuttaa. Koska fantasia ei ole todellisuutta. On eri asia ajatella jotain ihmistä harrastamassa seksiä kumppaninsa kanssa ja katsella sitä kuin sitten olla siinä tilanteessa ja näkemässä miten toinen nauttii siitä eikä itse tykkääkään.
Minusta sinunkin pitää mennä miestäsi vastaan ja hyväksyä hänen seksielämänsä halut ja rajat. Niin se vaan on. Ja os ette voi sopia asioita ja loukkaatte toisianne niin miksi olisitte enää yhdessä? Meri on täynnnä kaloja.
Mutta puhukaa selvinpäin, kun teillä on siihen kunnolla aikaa ja lapset ei ole silloin kotona.
No onhan tuosta koko sopasta vielä tosi vähän aikaa... Hetikö miehen olisi asia vain unohdettava jos se kerran vaivaa? Miksette mene lisää pariterapiaan?