Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Milloin lopetit "sitten kun"-elämisen ja aloit oikeasti elämään?
08.01.2014 |
Teininä: hitto mä vihaan teitä! Sitkun mä oon aikuinen niin teen just mitä haluun!
18v: Ääh sitkun mä käyn töissä niin ostan just sen mitä haluun.
Opiskelijana: Sitkun nää opiskelut loppuu niin mä kyllä teen oikeesti mitä haluun. Reissaan ja kaikkea..
Aikuisena: Sitkun nää lapset on vähän vanhempii niin otan kyllä aikaa itelleni ja laitan itteni kuntoon./Sitkun nää lapset muuttaa pois niin laitan tään asunnon just niinku haluun. / Sitkun ei tarvii ton urpon kanssa elää vaan lasten takia niin otan jonkun ihanan miehen, joka arvostaa just mua.. / Sitkun pääsen eläkkeelle teen vaan sitä mitä haluan. / Sitkun noi lapsenlapset lähtee tuosta pyörimästä sitten mä vaan lepään. / Sitkun mä oon eläkkeellä sitten on aikaa kaikkeen. Sit mä vaan olen..
Elätkö siis hetkessä vai sitkunmä-elämää? Odotatko viikonloppua/lomaa/kesää vai nautitko myös arjesta?
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs lapsesi? vai oletko sinkku?
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 14:01"]
Kun erosin.
Nyt teen asioita, joihin olevinaan ei ollut varaa. Sisustan oman mielen mukaan, teen sitä ruokaa mitä haluan, aloitin lisätuloja varten lisätyön, josta haaveilin. Nautin oikeasti elämästä ja pystyn hengittämään
[/quote]
Se on ihan hirveää, että jotkut epävarmat ämmät ei pysty eroamaan miehestä, ennen kuin lapset on isoja?!! Mitä helvettiä oikeesti..! Sitkuttelette jossain paskassa suhteessa, ettei lapset vaan kokisi eroa...sen sijaan ne kokee sitä rakkaudetonta liittoa ja paskaa elämää joka ikinen päivä...ei lapset ole tyhmiä vaikka te lehmät sitä olettekin. Suututtaa tällaiset heikot typerät naiset. Ymmärrättekö, että lapsilla on silti isä vaikka te ette olekaan siinä parisuhteessa sen miehen kanssa. Lapset voi silti nähdä isäänsä todella usein. Tollaisten naisten ei oikeasti kuuluisi saada lapsia, vaikka harvoin näin sanon. Ärsyttäää!!!! Kiitos ja anteeksi.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 18:45"]Nostan aloitukseni!
[/quote]
No kiitos nostosta, vaikket ap olekaan..
Terveisin ap
V 1992 elokuussa kun muutin lapsuudenodistani.
Hetkessä eläminen on vahvistunut mm. Lapsettomasta avoliitosta erottuani, lasten syntymien myötä, muuttojen yhteydessä, läheisten kuoltua...lapsen vakavan sairauden myötä.
Elämä on tässä ja nyt. Työ on hoidettava, laskut maksettava toki. Kuitenkin maallinen maallinen yhdentekevää, varsinkin silloin kun istut pitkää yötä kuolevan tai vakavasti sairaan sängyn äärellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei! Ap:n aloitus on kuin suoraan elämästäni. Niin monia asioita olen ajatellut "sitkun" ja kun aika on koittanut, en kuitenkaan ole saanut/tehnyt niitä asioita, joita ajattelin. Elämä ei mennyt niitä uomia pitkin, joita kohdalleni ajattelin - tuli aivan toisennäköinen elämä. En oikein osaa elää tässä hetkessä "täysillä", vaan lykkään ja lykkään ja samalla kiellän itseltäni monet nautinnot ja haaveet :o(
Tälläkin hetkellä löytyy useita syitä, miksen voi tehdä niinkuin haluan - tai elää niin kuin haluaisin. Mutta sitkun asiat on toisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän hetkessä, vaikka minulla on pieni lapsi. Osaan arvostaa arjen pieniäkin asioita. Jokainen hetki on arvokas. Lapsi ei estä minua nauttimasta elämästä. En ole hukannut itseäni vaan olen samanlainen kuin ennenkin, vain lapsi on tullut elämääni. Tanssimme lapsen kanssa yhdessä musiikin tahtiin nauttien elämästä.
Nautin mieheni kanssa iltaisin pienistä hellyydenhetkistä, kun lapsemme on nukkumassa. Elämme tavallista arkea, laitamme ruokaa, käymme kaupassa, käymme ulkona, lenkkeilemme koiran kanssa, pussailemme, halailemme, riitelemme, sovimme, katsomme TV:tä, teemme kotitöitä jne.
Rakastan miestäni, lastamme ja koiraamme. Olen ikuisesti kiitollinen lapsemme isovanhemmille, jotka ovat tukenamme. Haluan antaa lapselleni parhaan mahdollisen elämän, jonka hän on ansainnut. Hän on kultaakin kalliimpi.
Okei, poikkesin ehkä vähän aiheesta, mutta olen niin onnellinen. :)
Nelikymppisenä tajusin, ettei elämä menekään, niin kuin olin ajatellut taloudellisessa ja biologisessa mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 15:11"]
Mä olen elänyt sitkuttellen melkein koko elämäni, ja tulen elämään vielä vähintään kymmenen vuotta, luultavasti pitempäänkin (jos siis en kuole ennen sitä), sillä lapseni ovat vielä suht pieniä.
Sitku lapset ovat isompia, eroan ja alan elää sitkuttomasti.
[/quote]
Luultavasti et. Jos et tähänkään mennessä ole ollut tyytyväinen elämääsi, olet todennäköisesti katkera ämmä katkeraan loppuun saakka.
Työstä ei jää aikaa ja energiaa. Voisin tietenkin irtisanoutua, mutta ilman tuloja ei pitkään eletä. Alan elämään sitkuttomasti sitku talous kestää eläkkeelle jäämisen. Ärsyttää tietenkin tällainen yhteiskunta, jossa ei pysty elämään omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pullukka täällä moi! Ajattelin aina että alan tekemään asioita sitten kun olen laihtunut. Kunnollinen poikaystävä, oikeasti kauniita vaatteita, matkustelua, uimarannoilla käymistä, kuntokeskuksen jäsenyys ym jne jne. Sitten kun olen laihtunut, voin tehdä mitä vain, paksut ei vaan voi.
Yllättäin minulle tulikin terveyteen liittyvä vakava pysähdys 27-vuotiaana, olisin voinut kuolla. Ja ei, se ei liittynyt painoon millään lailla. Selvisin ja samalla tajusin, että elämä voi oikeasti päättyä milloin vain, keneltä vain. Turhaan laihdutan taas seuraavan vuoden että voisin sitten sen jälkeen elää, voi olla ettei sitä hetkeä koskaan tulekaan.
Lopetin sitkuilun ja aloin elää heti. Nyt vuosia myöhemmin olen yhä pullukka, tuskin minusta ikinä ihan laihaa tuleekaan, mutta eipä se elämistä näytä estävän, olen tyytyväinen ja onnellinen. Löytänyt kunnollisen miehen, saanut perheen ym. asioita joista olin haaveillut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 20:04"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 15:11"]
Mä olen elänyt sitkuttellen melkein koko elämäni, ja tulen elämään vielä vähintään kymmenen vuotta, luultavasti pitempäänkin (jos siis en kuole ennen sitä), sillä lapseni ovat vielä suht pieniä.
Sitku lapset ovat isompia, eroan ja alan elää sitkuttomasti.
[/quote]
Luultavasti et. Jos et tähänkään mennessä ole ollut tyytyväinen elämääsi, olet todennäköisesti katkera ämmä katkeraan loppuun saakka.
[/quote]
En mä sanonut etten ole ollut tyytyväinen elämääni, olen vain sitkutellut: sitku olen täysikäinen, sitku olen valmistunut, sitku olen saanut koulutusta vastaavan työpaikan, sitku olen saanut sen verran paremman työpaikan etten ole enää köyhä, sitku vakiinnun miehen kanssa, sitku saan lapsia jne. Kyllä sen keskellä pystyy olemaan ihan onnellinenkin, olen vain koko ajan katsellut johonkin tulevaan.
Nyt tuntuu että ne sitkut on "ruksattu", ja sitku lapset ovat sen verran isoja etteivät enää koko ajan tarvitse ydinperhettään, ei enää tarvitse keskittyä siihen ruksailemiseen vaan voi relata.
Ei ole tullut vielä sitä sitkua. Teen mitä mieleen juolahtaa ja nykyään lapsen kanssa jos haluan vaikka kahvilaan istuskelemaan, otan lapsen mukaan ja mennään (lapsi on oikeastaan kätevä tässä suhteessa koska ei tarvitse soitella ystäville ovatko he pääsemässä kaveriksi =)). Tai jos haluan lähteä reissuun niin lapsi mukaan ja menoksi.
Kipeänä olo aiheuttaa väliaikaisia sitku -tilanteita, mutta silloin voi etsiä jonkun kivan filmin jota katsoa ja päättää että nyt haluan katsoa tämän filmin enkä siirrä sitä sitku -tulevaisuuteen.
Jos on nälkä niin tehdään ruokaa ja "sitku" se ruoka on valmis niin syödään, jos lähdetään ajamaan 5 tuntia mummolaan ni perillä ollaan "sitku" on 5 tuntia ajettu. Sillä välin voi nauttia siitä ruuan tekemisestä tai matkasta.
Ex taas kuului näihin sitkuihin. Kaikki piti suunnitella jo vuosi aikaisemmin ja jos vaikka pilviä oli yksi liikaa taivaalla niin mitään ei voinut tapahtua ja suunnitelma siirtyi sitkuun. No, voitte arvata miksi päädyimme eroon, olimme niin ääripäistä tekemisen suhteen. No okei, tuo pilvi oli ehkä liioittelua mutta yksikin kerta suunnitelma kaatui siihen että herralta lohkesi kynnestä pienen pieni pala eikä edes lihaan asti vaan ihan leikkaamalla todella lyhyeksi sai toimivan kynnen.
Mun mielestä "sitkuttelulle" on lyöty ihan turhaan negatiivinen leima. Joitakin asioita nyt vaan "joutuu" lykkäämään, eikä kaikkea saa heti (onneksi!). Ei se silti tarkoita, etteikö eläisi nyt ja nauttisi elämästään juuri nytkin!
Mä oon mielestäni nauttinut elämästäni aina. Tai no, yhden vaiheen muistan jolloin elin vahvasti vain "sitkussa"; kun lapsella oli koliikki ja yöt ja päivät oli pelkkää vauvan kanniskelua. Onneksi tätä ei kestänyt kauaa.
Muuten olen siis nauttinut käsillä olevasta elämästä, ollut tyytyväinen siihen mitä on, mutta tietenkin haaveillut asioista, jotka eivät ole olleet mahdollisia juuri silloin mutta tulevaisuudessa kyllä. Esimerkiksi nyt juuri odottelen (tässä samalla kun elän ja nautin tästäkin elämäntilanteesta) sitä, että kohta valmistun ja pääsen töihin. Aion sitten eka tilistä ostaa uudet silmälasit, ja tehdä ensi talvena etelänmatkan. Eikä nuo mun "sitkut" yhtään vähennä elämääni tai elämänlaatuani nytkään.
Mulle tuo sitkuttelu on ollut lähinnä tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita, jotka aina olen myös toteuttanut ja tiedän toteuttavani. Haaveilu ja toiveiden toteutumisen odottaminenhan on ihanaa, en näe sitä mitenkään negatiivisena. Jotkut tuntuu käsittävän asian niin, että ei saa olla mitään mistä sanoo "sitten kun", tai se on merkki siitä että nyt ei elä tätä elämäänsä tai arvosta sitä?
Itsestäni on kiva että tulevaisuudessakin on asioita jota odottaa ja tavoitella, että kaikki ei ole juuri nyt tässä jo. Tätähän nykyään hoetaan "elä tässä hetkessä, kaikki on tässä juuri nyt". Joo, se on kyllä tietyltä kantilta totta, mutta mua ainakin uudet asiat ja muutokset ja niistä haaveilukin piristää, ja ne tuntuu sitä makeammilta, mitä kauemmin niitä on joutunut odottamaan (kohtuus tietenkin). Silti samalla nautin siis tästä mitä mulla nyt juuri on ja koen elämäni hyväksi. Se haaveilu ja sitkuttelu tuo ainakin mulle tähän hyvään elämään vielä vähän niinkuin extraa päälle, ei suinkaan vie mitään pois! :)
Kun erosin.
Nyt teen asioita, joihin olevinaan ei ollut varaa. Sisustan oman mielen mukaan, teen sitä ruokaa mitä haluan, aloitin lisätuloja varten lisätyön, josta haaveilin. Nautin oikeasti elämästä ja pystyn hengittämään
Alue: Aihe vapaa
Kympille tiedoksi, en ole tietoinen tuosta 80-luvun retroilu sitkuttelusta. Olen syntynyt 90-luvun alussa. Varmasti olen jostain joskus kuullut toki "sitkuttelusta". Lähinnä tämä aloitus tuli mieleen siitä kun katselin teiniaikojen kuvia jossa kroppa oli sorja, enää ei niinkään. Eihän tuosta kauaa toki ole, mutta pitäis ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain eikä voivotella. Viimeksi tätä sitkuttelua kävin avokin kanssa läpi kun hän aloitti työt toisella paikkakunnalla, jonka johdosta hän ei ole enää niin paljoa kotona. Hän puhui että nähäänhän me lomalla tms, sanoin että niin vaan ei me voida elää kaukosuhteessa niin että odotetaan kokoajan jotain, sitä kun nähään, sitä kun alkaa kesälomat tms. Vaan pitää rakastaa ja pitää parisuhdetta yllä joka päivä, eli ei "sitten kun". Sitten se ois varmasti myöhästä. Myös ystäville huomauttelen joskus sitkuttelusta, että tee asialle jotain nainen tms. :) Mutta kiva lukea näitä vastauksia, tsemppaa itseäänkin! Ap