Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hyviksi kirjoiksi mainittuja kirjoja ja niiden kummastelua.
02.01.2014 |
Olen kai jotenkin outo kun todella moni hyviksi mainittu kirja on ollut mielestäni shaibaa. Sain joululahjaksi Finlandia-palkinnon saaneen Jokapäiväinen elämämme ja voi taivas kun on vaikealukuinen ja huono kirja. Kauhealla tankkauksella olen lukenut sitä ja olen vasta sivulla 100 kun Sinuhe Egyptiläisen vetaisin muutamassa illassa! Myös Rosa liksmon Hytti nro 6 oli aivan kammottava, sen sain pari vuotta sitten joululahjaksi. Muita suursuosion saaneita kirjoja, joiden päälle en ole ymmärtänyt yhtään, ovat olleet mm. Anna Karenina (jotenkin raivostuttava hahmo), Haiteksti (jäi kesken, mitä tapahtuu kerran kymmenessä vuodessa), Kotiopettajatteren romaani (todella puuduttava ja tylsä.)
Kommentteja? Samantyyppisiä kokemuksia?
Kommentit (147)
Se on suomennettua venäjää. Venäjän lauserakenteita täynnä.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 19:53"]
Mäkään en ymmärrä Saatana saapuu Moskovaan -kirjan käännöksen kritiikkiä. En tosin osaa venäjää, mutta mielestäni paskan käännöksen tunnistaa, vaikkei alkukieltä osaakaan. Lukukokomukseni ei ole ihan tuore, mutta olen sentään lukenut kirjan useampaan kertaan, enkä itse kielenkääntäjänä ole käännösasioissa ihan diletantti.
Pitää ilmeisesti ottaa uudestaan lukuun ja katsoa kriittisten silmälasien läpi.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Suomalaisista teksteistä pidän eniten Reijo Mäen tuotannosta, joten se on saanut ansaitsemansa suosion."
Tämä oli aika yllättävä kommentti tällä palstalla. Reijo Mäen romaaneissa on kyllä ideaa, mutta useimmat niistä (Vares-kirjat kaikki) tärvääntyvät tolkuttomaan viinan ja v--un kanssa säheltämiseen ja epäuskottavaan loppuun, jossa syntyy kasapäin ruumiita. Uskon Mäen pystyvän parempaankin niin halutessaan.
Suomalaisista dekkareista ovat mielestäni edelleen kärkipäässä Mika Waltarin komisario Palmu-kirjat. Ne ovat myös kestäneet aikaa ällistyttävän hyvin.
Oma "kolmen kärkeni" suomalaisten kirjojen osalta on: Seitsemän veljestä, Täällä Pohjantähden alla ja Sinuhe. Kaikki nämä olen lukenut kymmeniä kertoja ja yhä vain niiden lukeminen on nautinto. Myös Veikko Huovisen kirjat ovat lähes kaikki kestolukemistani.
Uusista Westön kirjat ovat kestäneet useamman lukemisen. Viihdepuolen ykkösmies on minulle ollut pitkään Lasse Lehtinen, joka on tosin kirjoittanut paljon muutakin kuin viihdettä. Erittäin lukukelpoinen ja hyvä katsaus tietyn ajankohdan suomalaiseen poliittiseen historiaan on Lehtisen väitöskirja "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä". Arto Paasilinnan varhaisempi tuotanto on hyvää viihdettä, loppupuoli ei enää sytytä.
Tämä uusin Finlandia-voittaja, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, on kyllä ehkä huonoin kirja ikinä.. tai siis, sain kirjan joululahjaksi, mutta olen lukenut sitä vasta jotain 50 sivua, ja senkin hammasta purren. Hahmot eivät ole kiinnostavia ja teksti on jotenkin kamalan vaikeaselkoista, en usko, että viitsin lukea loppuun. En voi käsittää, miten tuo on voittanut Finlandian.. Luen suht paljon, ja tuo on melkoinen pohjanoteeraus.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:15"]
Jos väärä faktatieto häiritsee niin eihän silloin Utriota pysty lukemaan! Omasta päästä keksittyjä juttuja, asioita aivan väärällä aikakaudella, silkkaa historiapornoa.
[/quote]
Ai? Minä kun olen aina luullut, että Utrio on historiallisesti luotettava. Millaiset asiat ovat väärin, esimerkkejä?
[/quote]
Tuota, kaunokirjallisuus on "omasta päästä keksittyjä juttuja". Historian maisteri Utriolla ovat kyllä faktatkin kunnossa, mutta romaanien tarinat tietysti ovat sieltä "omasta päästä"...
[/quote]
Jos joku täällä ei tiedä niin Utriohan on kirjoittanut tosi kiinnostavia kansantajuisia kulttuurihistoriallisia tietokirjoja! Suosittelen niitä kaikille. Esim. Eevan tyttäret ja Perhekirja. Itse olen lueskellut nuo monta kertaa läpi!
Kehtaako tätä edes kirjoittaa, mutta Pirkko Saision viimeisimmät tiiliskivet ovat olleet aikamoisia pettymyksiä. Hienoja kirjoja tehnyt taiteilija, mutta ei enää ole mopo pysynyt käsissä. Tiivistäminen olisi ollut paikallaan. Ja Kohtuuttomuus jäi mulla kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riikka Pulkkisen kirjat olen kahlaamalla kahlannut läpi, mutta en vain mitenkään löydä niistä perustetta kirjojen saamille vuolaille kehuille. Ohuita henkilöhahmoja, tekosyvällisyyttä, löysää tekstiä. Ei kertakaikkiaan uppoa.
Sain joululahjaksi anna-leena härkösen heikosti postitiivinen kirjan, sitähän on kehuttu paljon ja odotukseni olivat korkealla kirjan suhteen. Noh, luin sen ja se oli todella ahdistava... En itse kehuisi sitä, pienen lapsen äitinä paruin silmät päästäni, kun mietin miten joku voi kirjoittaa sellaista tekstiä ja ihmiset melkein haluaisivat sen äitiyspakkaukseen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 12:26"]
Sain joululahjaksi anna-leena härkösen heikosti postitiivinen kirjan, sitähän on kehuttu paljon ja odotukseni olivat korkealla kirjan suhteen. Noh, luin sen ja se oli todella ahdistava... En itse kehuisi sitä, pienen lapsen äitinä paruin silmät päästäni, kun mietin miten joku voi kirjoittaa sellaista tekstiä ja ihmiset melkein haluaisivat sen äitiyspakkaukseen!!
[/quote]
Mä myös luin sen juuri ja itselläni myös pieni vauva. Hassua, pidän itseäni herkkänä mutta en puolestani tirauttanut yhtään kyyneltä. Sen sijaan huumori upposi ja nauroin monessa kohtaa.. Olisiko syynä se, että eräs kaverini kerran suositteli kirjaa ja sanoi sen olevan tosi kamala ja ahdistava jne. Itselläni esikoisen jälkeen oli synnytyksen jälkeinen masennus, joten olisiko syynä toisekseen se, ettei kirjan kuvaukset tuntuneetkaan niin kovin rajuilta kui odotin. Oikeastaan A-L pääsi mielestäni kohtuu helpolla.... Mutta siis tykkäsin, lennokasta tekstiä ja hyvää (mustaakin) huumoria.
Älkää tykötkö pahaa, mutta Jari Tervon kirjoitustyyli kirjassa Laila vai Leila,oli semmoinen ,että en jakanut lukea loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:36"]
Mulla Sinuhe Egyptiläisen lukeminen kesti tolkuttoman kauan. Ei vain jotenkin vetänyt mukaansa. Mutta ehkä pitäisi yrittää uudestaan. Olin yläaste- tai lukioikäinen sen lukiessani, ehkä oli liian nuori sitä kirjaa varten...?
[/quote]
Tai sitten et vain tykkää :-)
Itse luin jo kouluikäisenä kaikki käsiini saamani Waltarit ja tänäkin päivänä ymmärrän miksei kaikki tykkää niistä. Se kerronta on välillä vähän... Omaperäistä. Ja hidasta. Waltarin kirjoissa on vähän sellainen SF-meininki, melkein pystyy kuvittelemaan henkilöhahmojen paikalle Ansat ja Taunot.
En yleensä pidä itsekään tuonkaltaisesta kerronnasta, mutta Waltarissa on jotain, joka vain imaisee mut mukaansa.
[/quote]
Tää on itselleni ollut sellainen mysteeri. Olen nimittäin aina pitänyt historiasta, lähdin sitä lukemaan yliopistoonkin ja nykyinen ammattinikin liittyy historiaan kiinteästi. Olen aina pitänyt myös historiallisista romaaneista (nyt on menossa Sahlbergin Herodes), mutta Waltaria en jaksa lukea. Sinuhe on tylsä - ja hvtin pinnallinen, en ole koskaan ymmärtänyt sen suosiota. Waltarin muu "vakavampi" tuotanto on yhtä puuduttavaa. Raskasta tekstiä, jonka sanoma on kuitenkin merkillisen pinnallista.
Sitä vastoin Waltarin "kevyempi" tuotanto eli Palmut, on kestänyt aikaa suhteelliisen hyvin. Ehkä niissä Waltarin pinnallisuus onkin hyve.
Joku kirjoitti siitä norjalaisesta Karl-Ove Knausgårdista. Minunkin mielestä sen Taisteluni-sarja on aivan liian ylistetty siihen nähden, minkälaisia kirjoja ne on. Yksityiskohtaista tilitystä. Ei todellakaan jaksa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohuttu ja kehuttu Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut mun kirjani. Omassa kategoriassaan varmasti hyvä, mutta ei vain ole mun tyylilajini. Sen sijaan venäläisiä klassikoita luen yhä uudestaan ja uudestaan kehräten ja nautiskellen. Me lukijat olemme erilaisia siinä missä kirjailijatkin.
Anna Karenina täälläkin ja Taru Sormusten herrasta. Muutaman kerran aloittanut ja kun huomaan, että olen lukenut 15 sivua lukematta mitään, niin olen luovuttanut. Eli luen vain tekstiä ja ajatukset muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna-Leena Härkönen jäi mainitsematta. Teksti on jotenkin töks töks töks -tyylistä. Sopii nuorten kirjoihin, mutta ei ole minun makuuni enää tässä iässä.
Olen yrittänyt lukea useitakin Monika Fagerholmin kirjoja mutten vaan tajua niistä mitään. Ja sitten Outi Pakkasen dekkarit! Ihan kuin teini-ikäisen kirjoittamia.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 17:53"]
Luen kaikkea laidasta laitaan, mutta dekkareira eniten. Suurelle yleisölle pudonneet Outi Pakkanen, Leena Lehtolainen yms ovat kyllä menestykseltään minulle mysteeri. Juonet arvattavissa, hahmot tylsiä tai ylikeksittyjä. Teksti yksinkertaista, naiivia.
[/quote]
Tälle 100% komppi!
Varsinkin toi Pakkanen... Tarinat on kirjoitusasuiltaan ja juoniltaan kuin ala-astelaisen kirjoittamia. Aivan totaalista tuubaa.
Lehtolaisen ongelma taas on henkilöhahmot, joissa ei ole syvyyttä vaikka selkeästi tekstistä huomaa, että juuri sellaista kuitenkin on yritetty hakea.
Venäläinen klassikkokirjallisuus ei iske, Anna Karenina on edelleen ehdottomasti tylsin kirja, jonka olen koskaan lukenut.
Ja sitten on tietty nää esim. Reijo Mäet, joissa ei myöskään vaan ole mitään. Kirjallisuuden hissimusiikkia.
Mulla Sinuhe Egyptiläisen lukeminen kesti tolkuttoman kauan. Ei vain jotenkin vetänyt mukaansa. Mutta ehkä pitäisi yrittää uudestaan. Olin yläaste- tai lukioikäinen sen lukiessani, ehkä oli liian nuori sitä kirjaa varten...?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:36"]
Mulla Sinuhe Egyptiläisen lukeminen kesti tolkuttoman kauan. Ei vain jotenkin vetänyt mukaansa. Mutta ehkä pitäisi yrittää uudestaan. Olin yläaste- tai lukioikäinen sen lukiessani, ehkä oli liian nuori sitä kirjaa varten...?
[/quote]
Tai sitten et vain tykkää :-)
Itse luin jo kouluikäisenä kaikki käsiini saamani Waltarit ja tänäkin päivänä ymmärrän miksei kaikki tykkää niistä. Se kerronta on välillä vähän... Omaperäistä. Ja hidasta. Waltarin kirjoissa on vähän sellainen SF-meininki, melkein pystyy kuvittelemaan henkilöhahmojen paikalle Ansat ja Taunot.
En yleensä pidä itsekään tuonkaltaisesta kerronnasta, mutta Waltarissa on jotain, joka vain imaisee mut mukaansa.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 23:28"]
Venäläiset klassikot eivät ole mullakaan iskeneet. Rikosta ja rangaistusta lukuun ottamatta ovat jääneet kesken.
Joku kehui Thomas Mannia, mä en päässyt alkua pidemmälle. Ihan liian yksityiskohtaista kuvailua ja liikaa henkilöitä.
[/quote]
Venäläiset klassikot, Thomas Mann ja moni muu ovat veikkaukseni mukaan ikäkysymys. Taidatte tällä palstalla olla enimmäkseen aika nuoria, mutta vakuutan, että se vika korjaantuu... niin kävi järkytyksekseni ainakin itselleni. Näillä kymmenillä Tshehov, Tolstoi, Turgenev, Dostojevski ja kumppanit alkavat jo tuntua parhailta ystäviltä. Jättäkää ne hyllyyn nyt, jos siltä tuntuu, mutta ottakaapa esiin uudestaan, kun aika on kypsä. Terveisin Virkeä vanhus :)