Hyviksi kirjoiksi mainittuja kirjoja ja niiden kummastelua.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 20:01"]

Muistaako kukaan, mikä oli se toinen kirjaketju, joka alkoi eilen (2.1.) täällä. Oli kyse siitä, mitkä kehutut kirjat ylittivät odotukset. Yritin etsiä hakusanoilla, enkä löytänyt.

[/quote]

Tämä:

http://www.vauva.fi/keskustelu/3908711/ketju/mika_kehuttu_kirja_on_vastannut_odotuksia_tai_ollut_jopa_parempi/sivu/2

Joku tuolla ylempänä muisteli, mitä koulussa oli luetettu. Aloinpa minäkin muistella. Juhani Ahon Rautatie tietysti, samoin Kiven Seitsemän veljestä, Huovisen Havukka-ahon ajattelija, Pekkasen Tehtaan varjossa, Saarikosken Aika Prehassa, Camus'n Sivullinen, Joku Kafkan romaani ja mahdollisesti vielä muuta. Olen käynyt kouluni aikana, jolloin virikkeitä oli vähemmän tarjolla ja siksi ehtikin lukea enemmän. Useimmista kirjoista pidin, mutta Camus oli liian vaikea. Oli vielä joku kotimainen, ilmeisesti Ahon Juha. Ope vei keskustelun sellaiseksi, että me maalaisnuoret katselimme noloina pulpetin kantta posket häpeästä punoittaen. Emme me olleet tottuneet siihen aikaan keskustelemaan seksiin liittyvistä asioista, viettelystä ja intohimosta.

Jonkin verran olen kahlannut läpi venäläisiä klassikoita, mm. Anna Kareninan ja Gogolin novelleja. Venäläisissä kirjoissa on niin tuhottomasti henkilöitä, että niistä ei tahdo pysyä selvillä. Vanhahtava kielikin tekee lukemisen hankalaksi, joskin myös kiinnostavaksi. "Tuoreinta" venääistä lienee Solzhenitsynin Vankileirien saaristo, mielenkiintoinen kuvaus.

Saksalaisia klassikoita olen myös aikanaan lukenut. Thomas Mannin teoksista pidin, erityisesti Buddenbrookeista. Monisa romaaneissa turha pikkutarkkuus tappaa kiinnostuksen. Ja valtava sivumäärä. Heinrich Böll taitaa olla uusinta saksalaista kirjallisuutta, sekin jo muutaman vuosikymmenen takaa, mutta hänen teoksistaan pidin todella.

Puhdasta fiktiota luen nykyään enää harvoin. Mieluummin tartun esimerkiksi historiallisiin romaaneihin, joissa faktat ovat kohdallaan, muistelmiin ja elämäkertoihin, koska minua kiinnostaa elämä erilaisissa perheissä ja suvuissa ennen nykyaikamme. Monet matkakuvaukset ovat myös kiehtovia. Runot eivät ole koskaan olleet minun suosikkilistoillani, vaikka myönnänkin, että tietyt runot puhuttelevat voimakkaasti.

Katja Ketun Kätilöä on kehuttu paljon. Luin sen, ja olin aika hämmentynyt. Kuvaus ja kieli on vahvaa, mutta juoni oli täynnä epäuskottavia käänteitä ja sattumuksia, ja tyyli oli epäyhtenäistä. Kirjan lopetettuani mietin myös pitkään sen yhtenäisyyksiä Puhdistuksen kanssa. Niitä tuntui olevan vähän liikaa, tosin nyt en ole enää varma, ajattelisinko niin.

Luin "Ihanat naiset rannalla" viime vuonna, ja ihmettelin kyllä senkin suosiota. Ehkä se on silkka nostalgia, joka on vedonnut tiettyyn sukupolveen?

Luin Jokapäiväisen elämämme pari viikkoa sitten, ja minusta se oli parasta vähään aikaan.

Kaari Utrion uusin ei ollut pettymys, ihan tavallista Utriota minusta. Ei kyllä parastakaan. Aika paljon jo toistoa edellisistä kirjoista, mutta toisaalta: vuosittain julkaistava historiaan sijoittuva romanttinen viihdekirja. Ei se nyt aina voi niin ihmeellinen olla.

John Irving on minulle ollut jännä tapaus. Ystäväni Owen Meany on joskus aikoinaan tehnyt minuun todella suuren vaikutuksen, pidin sitä silloin yhtenä parhaista kirjoista. Samoin Oman elämänsä sankari oli hyvä. Mutta muita kirjoja en ole jaksanut lukea loppuun.

Hannu Raittila.

Joo, Raittilan kaikki kirjat ovat olleet hyviä. Omaksi yllätykseksenikin tykkään (umpihumanistina) noista insinöörikirjailijoista, Raittilasta, Tuurista ja sen sellaisista kovasti.

Nenäpäivä oli ensimmäinen kirja, jonka jätin kesken. Siihen asti olin periaatteesta lukenut jokaisen aloittamani kirjan loppuun. Jonkinlainen päänavaus se kai sitten oli, kun kesken jäi myös Hytti nro 6.

Mä taas tykkään ihan hirveesti Riikka Pulkkisesta, ja siis pidän myös hyvänä, en vaan viihdekirjailijana. Anna Karenina on myös hyvä, samoin Westö.

Ennen päivänlaskua ei voi oli mulle pettymys.

Nenäpäivä oli hyvin kirjoitettu, mut ei vaan kolahtanut.

Seitsemää veljeä en ole saanut luettua.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:45"]

Kommentti Kaari Utrion kirjoista pitää paikkansa. Pidän 1800-luvulle sijoittuvista kuvauksista, mutta viimeinen teos aiheesta olisi kannattanut jättää lukematta. Aiemmat tekstit olivat huomattavasti kiinnostavampia.

[/quote]

Mielestäni Utrion ongelma on, että hänen kirjallinen kunnianhimonsa on kadonnut. Parhaat teokset olivat Pirkkala-sarja, Pirita ja keskiajan kuvaukset. Vaskilintu oli myös ainutlaatuinen ja siitä voi oikeasti oppia historiaa erittäin paljon. On todella sääli, ettei hän omien sanojensa mukaan enää jaksa tehdä pitkää taustatyötä vaativaa romaania esim. keskiajasta.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 17:19"]

Kohuttu ja kehuttu Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut mun kirjani. Omassa kategoriassaan varmasti hyvä, mutta ei vain ole mun tyylilajini. Sen sijaan venäläisiä klassikoita luen yhä uudestaan ja uudestaan kehräten ja nautiskellen. Me lukijat olemme erilaisia siinä missä kirjailijatkin.

[/quote]

Sadan vuoden yksinäisyyttä huomattavasti parempi on Rakkautta koleran aikaan. Kokeilkaa ihmeessä! Mielestäni osasyy siihen, etteivät naiset usein pidä maailmankirjallisuuden klassikoista on, että kriitikot ovat miehiä. Esimerkiksi Anna Karenina on varmasti monen miehen mielestä ihastuttavan syvällinen, kun ei oma älli riitä naisen sielunmaiseman mietiskelyyn...

Yksi todella hyvä unohdettu kirja on nobelisti Pearl S. Buckin Mandala, jossa länsimainen nainen Intiassa 40-luvulla rakastuu intialaisen ylimyksen poikaan, ja kulttuurierot tekevät kuvioista mahdottomia.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 16:07"]

Hyviä viihdekirjailijoita ja heidän teoksiaan editoimaan kykeneviä on kustannustoimittajia on muuten todella harvassa. Itse olen kuitenkin sellainen pilkunviilaaja ja nippelitietoilija, että huono kieli ja väärä faktatieto täysin estävät sen aivojen heiton narikkaan. Kaari Utrio ja kuka sitten toimittikin kirjat Tammella olivat alan ehdotonta huippua. 

Tämän takia syvästi ihmettelen Dan Brownin kirjojen jatkuvaa suosiota. Ymmärrän kyllä jotenkin Da Vinci koodin suosion ja itse asiassa senkin, että Enkeleitä ja demoneita nousi jatkonsa siivellä listoille (koska on parempi kirja). Mutta Kadonneen symbolin lukeminen jäi johonkin 40 sivuun, koska tarina ei enää vetänyt, ja Brownin tapa pistää henkilöhahmot selittämään back story alkoi jurppia liikaa. 

[/quote]

Kadonneesta symbolista huomaa selvästi, että äijä pisti editorinsa pihalle ennen julkaisua. Kirja alkaa kökösti, juoni on vanhan toistoa ja päähenkilöt eivät oikeastaan ole edes olemassa vaan puhuvia päitä. Kaikki mahdolliset kliseet löytyy "poikani, olen isäsi" -jutusta lähtien!

Samanlainen editoinnin puute on vaivannut Virpi Hämeen-Anttilan kirjoja, joissa on yksinkertaisesti huonoa suomea.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 23:28"]

Venäläiset klassikot eivät ole mullakaan iskeneet. Rikosta ja rangaistusta lukuun ottamatta ovat jääneet kesken.

Joku kehui Thomas Mannia, mä en päässyt alkua pidemmälle. Ihan liian yksityiskohtaista kuvailua ja liikaa henkilöitä.

[/quote]

Venäläiset klassikot, Thomas Mann ja moni muu ovat veikkaukseni mukaan ikäkysymys. Taidatte tällä palstalla olla enimmäkseen aika nuoria, mutta vakuutan, että se vika korjaantuu... niin kävi järkytyksekseni ainakin itselleni. Näillä kymmenillä Tshehov, Tolstoi, Turgenev, Dostojevski ja kumppanit alkavat jo tuntua parhailta ystäviltä. Jättäkää ne hyllyyn nyt, jos siltä tuntuu, mutta ottakaapa esiin uudestaan, kun aika on kypsä. Terveisin Virkeä vanhus :)

[/quote]

Luin Turgenevia teininä ja pidin kovasti, tosin ahdistuin myös. Nyt en enää jaksa lukea vastaavaa, sillä omassa elämässä on ollut ahdistusta ihan tarpeeksi. Luen vain sellaisia kirjoja, jotka ovat tarpeeksi kaukana todellisuudestani tai joissa on onnellinen loppu. Sen sijaan osaisin varmaan kirjoittaa sellaisen opuksen, ettei sitä voisi oksentamatta lukea.

Coelhon tarinat on niin kökköjä ja epäaitoja ja dialogit kuin aforismikirjoista. En tajunnut lainkaan, mutta luin loppuun, kun sain kirjan kaverilta lainaan vuolaiden kehujen kanssa.

Monissa suomalaisissa hehkutetuissa kirjoissa tuntuu olevan niin, että jokin kirjassa toimii, on jokin hyvä tai mielenkiintoinen juttu, mutta sitten muut osat eivät oikein toimi. Mutta se jokin mielenkiintoinen asia riittää kuitenkin siihen, että kirja (tai kirjailija) nousee esille. Itselleni on käynyt todella monen kehutun tai edes esille nostetun suomalaisen kirjan kanssa niin, että alku (tai jokin asia kirjassa) on kiinnostavaa, mutta sitten homma jumahtaa. Aika usein kirja jää kesken.

Ehkä se on se kustannustoimittaminen, josta jokin aiemmin tässä ketjussa puhui. Eli ei ei riitä kustannustoimittajia kertomaan kirjailijalle, että pidä tuo, tuo ei toimi, tuo on epäuskottavaa? Ja on kiire markkinoida kauniita ja nuoria kirjailijoita, saada ihmiset ostamaan kirja hypen perusteella?

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 22:54"]

Monissa suomalaisissa hehkutetuissa kirjoissa tuntuu olevan niin, että jokin kirjassa toimii, on jokin hyvä tai mielenkiintoinen juttu, mutta sitten muut osat eivät oikein toimi. Mutta se jokin mielenkiintoinen asia riittää kuitenkin siihen, että kirja (tai kirjailija) nousee esille. Itselleni on käynyt todella monen kehutun tai edes esille nostetun suomalaisen kirjan kanssa niin, että alku (tai jokin asia kirjassa) on kiinnostavaa, mutta sitten homma jumahtaa. Aika usein kirja jää kesken.

Ehkä se on se kustannustoimittaminen, josta jokin aiemmin tässä ketjussa puhui. Eli ei ei riitä kustannustoimittajia kertomaan kirjailijalle, että pidä tuo, tuo ei toimi, tuo on epäuskottavaa? Ja on kiire markkinoida kauniita ja nuoria kirjailijoita, saada ihmiset ostamaan kirja hypen perusteella?

[/quote]

Jatkoajatus: Ehkä se on vaan realismia Suomen kokoisessa maassa. Jos haluttaisiin julkaista vain kaikilta osilta toimivia romaaneja, niin aika vähän julkaistaisiin. Tosin ilmeisesti aiemmin julkaistiin todella paljon vähemmän romaaneja ja laatu oli korkeampi.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:42"]

Oletteko muuten lukenee romaanin "Sadan vuoden yksinäisyys", joka on kuulemma ihan "must". Yritin, en jaksanut. Alakosken Sikaloita on ylistetty, mutta ei nappaa, jäi kesken. [/quote]

Luin sadan vuoden yksinäisyyden vajaa parikymppisenä ja mielestäni se oli maailman paras kirja. Alakosken sikalat luin vanhempana ja tykkäsin siitäkin.  Iän myötä lukuharrastus on valitettavasti laantunut. Kaipaan sitä tunnetta, kun kirja imaisee mukaansa. Tuntuu ettei enää ole keskittymiskykyä sellaiseen :(.  Nykyään jää moni kirja kesken.

Venäläiset klassikot eivät ole mullakaan iskeneet. Rikosta ja rangaistusta lukuun ottamatta ovat jääneet kesken.

Joku kehui Thomas Mannia, mä en päässyt alkua pidemmälle. Ihan liian yksityiskohtaista kuvailua ja liikaa henkilöitä.

Monika Fagerholm, Amerikkalainen tyttö. Sisulla luin loppuun. Ihan omituinen. Mikä Fgerholmista niin erinomaisen muka tekee?

Olen myös samaa mieltä, että Liksom ja Pulkkinen eivät ole kovinkaan kummoisia.

Mä en ylipäätään oikein jaksa lukea nykyajasta kertovaa fiktiota.. Paljon kiinnostavampaa on lukea elämäkertoja tai historiallista faktoihin perustuvaa kirjallisuutta, vaikka se olisi vähän viihteellisempääkin.. Suomalaisia nykykirjailijoita en ole tainnut paljoakaan lukea. Jotenkin ne eivät kiinnosta. Sofi Oksasesta kyllä tykkään. Juha Vuorisen pussikaljaromaanit lähinnnä ällöttävät, mutta tajuan kyllä että jonkun mielestä ne varmaan ovat ainoita kirjoja, joita jaksavat lukea.

Ylipäätään olen huomannut, että jos nimet eivät ole peruseurooppalaisia, niin kirjassa on paljon vaikeampi pysyä mukana. Esim. Villijoutsenet oli mielestäni hyvä kirja, mutta hitto niitä kiinalaisia nimiä.. Nyt luen samalta kirjailijan uusinta ja ei siinäkään pysy perässä niitten nimien kanssa.

Niin ja Fagerholmista piti sanoa, että olen lukenut Ihanat naiset rannalla ruotsiksi ja tykkäsin! yritin suomeksi hänen Diivaansa, mutta en tajunnut siitä pätkääkään ja lopetin..

Anna Kareninan luin nuorena ja pidin. Jari Tervo on tylsä. Virginia Woolfin Majakkaa en vain jaksanut ( Orlando hyvä).