Hyviksi kirjoiksi mainittuja kirjoja ja niiden kummastelua.

Ap taas paikalla, ainakin aion lukea tuon mainitun Saatana saapuu Moskovaan tämän ketjun perusteella :)

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:53"]

Ap taas paikalla, ainakin aion lukea tuon mainitun Saatana saapuu Moskovaan tämän ketjun perusteella :)

[/quote]

Lue ehdottomasti! Vaikka hyvää kaunokirjallisuutta tietysti pitäisi kyetä lukemaan ihan sellaisenaan, minusta on hyvä ainakin vähän tuntea ennalta viitekehystä, johon kirja sijoittuu. Tutustu ensin vaikka wikipediasta Neuvostoliiton 1930-luvun historiaan (siis siltä varalta, ettet sitä ennestään tunne), jossa vainojen, pidätysten ja kidutusten vuodet seurasivat toistaan huipentuakseen vuoteen 1937. Antaa kummasti perspektiiviä tuolle sinänsä fantasiaksi katsottavalle tarinalle, jonka monet allegoriat ovat aika suoria viittauksia neuvostoabsurdiaan.

Jos väärä faktatieto häiritsee niin eihän silloin Utriota pysty lukemaan! Omasta päästä keksittyjä juttuja, asioita aivan väärällä aikakaudella, silkkaa historiapornoa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:42"]

Mukavina välipaloina olen lueskellut Kaari Utrion 1800-luvun alun Suomeen sijoittuvia historiallisia romaaneja. Pari viimeistä hän on kustantanut itse ja kyllä huomaa, että kustannustoimittajaa ei ole lainkaan. Kirjoissa on melkoista tyhjän jauhamista ja jaarittelua, mikä ei vie tapahtumia millään tavalla eteenpäin. Vai alkaako jo näkyä kirjoittajan ikä: kaikki pitää vääntää rautalangasta. Eiväthän nuo romaanit ole maailman kirjallisuuden helmiä, mutta mukavaa ajankulua, kun haluaa antaa aivonsa levätä.

[/quote]

Hyviä viihdekirjailijoita ja heidän teoksiaan editoimaan kykeneviä on kustannustoimittajia on muuten todella harvassa. Itse olen kuitenkin sellainen pilkunviilaaja ja nippelitietoilija, että huono kieli ja väärä faktatieto täysin estävät sen aivojen heiton narikkaan. Kaari Utrio ja kuka sitten toimittikin kirjat Tammella olivat alan ehdotonta huippua. 

Tämän takia syvästi ihmettelen Dan Brownin kirjojen jatkuvaa suosiota. Ymmärrän kyllä jotenkin Da Vinci koodin suosion ja itse asiassa senkin, että Enkeleitä ja demoneita nousi jatkonsa siivellä listoille (koska on parempi kirja). Mutta Kadonneen symbolin lukeminen jäi johonkin 40 sivuun, koska tarina ei enää vetänyt, ja Brownin tapa pistää henkilöhahmot selittämään back story alkoi jurppia liikaa. 

[/quote]

Aika paljon täällä on jo mainittu omia ei-suosikkejani, kuten Tervo, Hotakainen ja Pulkkinen. Pussikaljaromaania en päässyt ekaa sivua pidemmälle, kikkaileva kieli ei napannut ollenkaan. Kjell Westön kirjat on puuduttavia. Alussa tykkäsin Lehtolaisen dekkareista, mutta ei mitään uutta niissäkään. Anja Snellman (Kauranen) ei sytytä, olen lukenut kaikki mutta kirjat eivät ole jääneet mitenkään mieleen. Pirjo Hassinen ja Anna-Leena Härkönen eivät sytyttäneet hekään.

On niin vaikeeta kirjastossa aina miettiä, että mitä lukisi seuraavaksi. Viimeksi luin Tuomas Vimman ruutukympin, harvoin tulee naurettua ääneen kirjaa lukiessa :D

Anna Kareninan olen lukenut varmaankin viisi kertaa, ihana.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:15"]

Jos väärä faktatieto häiritsee niin eihän silloin Utriota pysty lukemaan! Omasta päästä keksittyjä juttuja, asioita aivan väärällä aikakaudella, silkkaa historiapornoa.

[/quote]

Ai? Minä kun olen aina luullut, että Utrio on historiallisesti luotettava. Millaiset asiat ovat väärin, esimerkkejä?

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:24"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 11:15"]

Jos väärä faktatieto häiritsee niin eihän silloin Utriota pysty lukemaan! Omasta päästä keksittyjä juttuja, asioita aivan väärällä aikakaudella, silkkaa historiapornoa.

[/quote]

Ai? Minä kun olen aina luullut, että Utrio on historiallisesti luotettava. Millaiset asiat ovat väärin, esimerkkejä?

[/quote]

Tuota, kaunokirjallisuus on "omasta päästä keksittyjä juttuja". Historian maisteri Utriolla ovat kyllä faktatkin kunnossa, mutta romaanien tarinat tietysti ovat sieltä "omasta päästä"...

Joo, Anna Kareninan kanssa vähän sama tilanne, oon jo sivulla 20 niin solmussa niiden hahmojen kanssa, että ei tosikaan... Sinuhen oon jättänyt kesken useamman kerran, ei vaan nappaa Waltarin kirjoitustyyli, ei yhtään. Kotiopettajattteren romaanista kyllä tykkäsin, olin tosin varmaan 12v kun sen luin, en tiedä, mikä olisi tuomio tänään. Ja sitten mun ihan pääinhokki: Sofi Oksanen, en vaan jaksa tajuta, miten tuollaisella tyylillä pääsee noin pitkälle. Näköjään riittää menestykseen, kun hokee rumia sanoja putkeen.

Coelho. Omituinen haahuilija.

Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.

Mä kuvaan tuota vain yhdellä sanalla: oksennus.

Anna Kareninaa en minäkään ole koskaan jaksanut lukea. Minustakin monet nykykirjailijat eivät ole kovin kaksisia. Etenkään suomalaiset.

Mä luin Anna Kareninan viime kesänä ja mun oli suorastaan vaikea laskea sitä käsistäni!

No todellakin allekirjoitan! Mm. se kovasti mainostettu Majakanvartija (Camilla Läckbergin teos..) oli mun mielestä ihan pohjatonta kuraa. Leikkaisin ensimmäiset sata sivua pois, sillä siinä on niin monta turhaa henkilöä sekä kaikki ne lapsiin ja lasten kanssa liittyvät jutut tuntuivat todella väkinäisiltä ja olivat auttamattomasti ulkona tarinan kehyksistä. Lisäksi se varsinainen tarina oli todella hyvä, mutta toteutus aukottoman oikutteleva! Vasta kirjan lopulla ihan viimeisillä sivuilla oikein järkytyin, mutta alku oli sellaista mistä tuli mieleen kömpelösti kirjoitettu Kauniit ja rohkeat jakso niiden Fjällbackalaisten osalta.  

Ja seiska jatkaa, mun mielestä moni sellainen teos, mitä ei ole ihmeemmin hehkuteltu on ollut todella hyvä. Mm. Appelsiinin tuoksu oli todella luettava enkä malttanut laskea sitä missään vaiheessa käsistäni, mutta en huomannut sen saaneen ihmeempää vastaanottoa. 

Suomalaisista teksteistä pidän eniten Reijo Mäen tuotannosta, joten se on saanut ansaitsemansa suosion. Mutta muuten suomalainen kirjallisuus tuntuu ahtaalta, teennäiseltä tai masentavalta - miksi? Onko kirjailijat aina yhden kaavan mukaisia vai eikö kustantajat päästä läpi mitään tyylikkäämpää?

Heh, ihan samoja fiiliksiä kuin monilla muilla. Ap:n kirjoista tuttu on Haiteksti. Siis niin äärettömän tylsä, kuin olla voi. Ja mä luin kuin luinkin sen läpi. Huokaus.

Muita esiin tulleita: Coelho on yhtä paskaa. Ennen päivänlaskua ei voi on tosiaan kuvottava, yäk. Sofi Oksanen on ok, mutta ei ihan sitä tasoa, miten on hehkutettu ja palkittu. Joku taitavampi kirjoittaja olisi kirjoittanut samoista aiheista laadukkaammin.

Mika Waltari on taas mun lempikirjailijani.

Läckbergistäkin tykkään.

Olisi kiva kuulla, miksi joku kirja on yäk. Esim. Ennen päivänlaskua ei voi.

MInä en ole pitänyt siitä Sofi Oksasen Puhdistuksesta enkä Katja Ketun Kätilöstä. Kumpikin tosi rumaa ja räävitöntä kieltä. Ansionsa juu kyllä ajankuvana ja sotien ja kärsimyksen kuvaajina hmm... realistisesti. Mässäilevän, hekumoivan irvokkaasti. Ihan tuli joku Turkan Jumalan teatteri mieleen.

Olen myös pohtinut miksi Sofin hypetys meni niin yli äyräiden ja kirjoittiko hän kirjansa itse. Huhut hiukan kuiskivat muuta. Tuli itse asiassa taas eilen mieleen, kun katsoin vanhaa The Simpsons-jaksoa, jossa kahdeksanpäinen tiimi kirjoitti menestyskirjasarjan Harry Potterin henkeen ja valitsi "kirjailijaksi" Lisan, joka ei ollut kirjoittanut riviäkään.

Olen lukenmut useamman A-L Härkösen kirjan ja vaika hän onkin hyvä dialogin kirjoittaja, jokaisessa kirjassa häiritsee päähenkilönaisen katkeruus ja kitkeryys. Se tuo liikaa mieleen mielikuvan kirjailijattaresta itsestään, Kuin hän kirjoittaisi yhä uudelleen ulos omaa happamuuttaan.

Nuorista naiskirjailijoista en ole pitänyt myöskään Riikka Pulkkisesta, joka on täällä aiemminkin luokiteltu hyvinvointikersaksi, joka niiiin yrittää purskauttaa teksteihinsä ahdistusta, jota ei ole koskaan kokenut. Hänen henkilöhahmonsa ovat ohuita ja epäuskottavia.

Makuasioita, kuten aina :) Joskus tykkää, joskus ei. Anna Karenina ja Kotiopettajattaren romaani kuuluvat lempikirjoihini, ja Jokapäiväinen elämämme on lukemani pätkän perusteella juuri sellainen kirja josta tykkäisin. Tässä ketjussa mainituista en voi sietää Coelhoa, ja muutamaa olen kokeillut pätkän muttei kiinnostanut tarpeeksi... siihen voi olla montakin syytä, joka ei varsinaisesti ole vika kirjassa (esim. aihepiiri tai genre ei kiinnosta).

Hyvän kirjan löytäminen on kuin ystävystymistä tai rakastumista. Jokaisen vastaantulijan kanssa ei kenelläkään synkkaa, mutta se ei tarkoita, etteikö kyseinen vastaantulija olisi toiselle ihmiselle jopa paras ystävä tai tosirakkaus.

Olen huomannut, ettei tämä ainakaan minun kohdallani liity mitenkään siihen, onko kirja ennalta hehkutettu vai ei. Saatan tykätä hehkutetusta kirjasta tai sitten en, se on ihan 50/50 mahdollisuus. Ongelmia tulee silloin, kun alan lukea jotain kirjaa vain siksi, että se on hehkutettu, vaikka esimerkiksi aihepiiri, genre tai kirjoitustyyli ei nappaa yhtään. Yritän siis pakottaa itseäni tykkäämään kirjasta jota en olisi muuten edes avannut, kun kerran se on kuulemma niin hyvä. Eihän se onnistu.

11 lisää, että pidän novellisteista. Uusista sellaisista suosikkini on Mooses Mentula, vnahmmista Maritta Lintunen. Esikoiskirja, johon viimeksi ihastuin, oli Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Waltarini olen myös lukenut ja pidän kaikista historiallisista romaaneista. Joistakin aikalaiskuvauksista myös, esim. Appelsiininsiemen, Rakkaus vainoaikaan ja Feliks Onnellinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_Waltari

Hytti nro 6 ja Sofi Oksasen tuotanto ovat aika käsittämättömiä jos ei ole perehtynyt hyvin Neuvostoliiton ja Viron historiaan. Minä en edes huomannut mitään räävitöntä kieltä, Sofi Oksanen vangitsi erinomaisesti hetken tunnelmat, ihmisten pyrkimyksen omaan hyötyyn mutta samalla lojaalisuuden pyrkimykseen. Jos ei ole koskaan lukenut sanaakan virolaisten hiljaisesta vastarinnasta ja asenteista NLaa kohtaan, ei pysty mitenkään tajuaman pointtia hänen teoksistaan ja ne muuttuvat vain fiktiivisiksi romaaneiksi.

Sinuhe on todella surkea kirja. Pidän muuten Waltarin tuotannosta.