Pienten lasten äiti, oletko yksinäinen?
Onko tämä mielestänne vaiettu ja vakava ilmiö tämä pienten lasten vanhempien yksinäisyys?
Kommentit (6)
En ole yksinäinen. Vaikka olen kotona lasten kanssa, näen myös aikuisia ihmisiä joka päivä. Välillä minulle kelpaisi olla hetkinen ihan yksinkin :D
Mä olen valinnut tarkoituksella kotiäitiyden ja yksinäisyyden, en oikein pidä ihmisistä. Työelämässä joutuisin olemaan sosiaalinen enkä taida enää kyetä siihen, jos olen koskaan kyennytkään.
Onhan niitä kaikenmaailman perhekerhoja jne, menkää yksinäiset niihin! Itse en käy enää niissä kun aina ampuu muita mammoja kimppuun ja ollaan kahville pyytelemässä, on todella vaivaannuttavaa kieltäytyä.
Mä olen tuollainen stereotyyppinen yksinäinen äiti, mitä tuossa kuvailtiin. Parisuhteessa, ja mieskin on ihan osallistuva, muttei läsnäoleva, kaveripiirin ensimmäinen lapsia saanut (aloitin 8 vuotta sitten, muut aloittelevat nyt, ja minä päätin 2 vuotta sitten kolmatta odottaessani, että tämä on viimeinen). Työelämässä on ollut välillä kiva käydä piipahtamassa, muuten varmaan olisin tullut hulluksi yksinäisyydestä. Uusia, samanikäisten lasten vanhempia ei ole kavereiksi juurikaan löytynyt, ennenkuin nyt, kun ollaan paremmin tutustuttu esikoisen luokkakavereiden kanssa, ja ihan sattumalta muutamia nuorempien lasten ikäisiä äitejä, joiden kanssa kahvitellaan silloin tällöin.
Perhekerhoissa ja -kahviloissa on usein liian pinnallista touhua. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi lasten toppahaalareihin, välikausiasuihin, uusiin rattaisiin pitäisi upottaa monta sataa euroa, kun kirppareilla on hyllyt täynnä hyvää ja laadukasta tavaraa (toki siellä rojuakin on, eikä välttämättä löydä just sitä talven hittikuosia) edullisesti. Parhaimmillaan olen kuunnellut vierestä, miten äidit kehuskelee löytäneensä sen ja sen vuoden mallin jostain haalarista huuto.netistä summalla, jolla minä ostin kaikille lapsilleni toppavaatteita kaksi settiä per naama. Niin, ja jos ja kun toiminta on tälläistä, en oikein pääse keskusteluun mukaan. Toisinaan ollaan keskusteltu ihan järkevistäkin asioista, esim. ruokavaliosta ja liikunnasta, ja keskustelu on ihan mukavaa, kunnes siihen paukkaa se mutsi, joka haluaisi olla langanlaiha silikonitissinen huippumalli, mutta myös syödä mitä lystää ja lekotella sohvalla. Yleensä joukkoon mahtuu kuitenkin monenlaisia äitejä, on niitä, joilla mies on reissutöissä eikä muita apujoukkoja ole, joten äiti ei voi harrastaa juuri mitään kodin ulkopuolella, vaikka haluaisikin, niitä, joilla ei ole miestä, mutta on mummit, kummit ja kumminkaimat apuna, ja saa hyvin omaa aikaa, niitä, jotka voi syödä mitä vaan ja pysyä silti hyvissä mitoissa, niitä, jotka lihoo kaksi kiloa jo suklaalevyn ajattelusta (itse kuulun siihen ryhmään). Minä joudun tekemään paljon töitä pysyäkseni siinä kunnossa kuin olen, ja olen joutunut keksimään melkoisesti keinoja siihen. Näitä kun on kyselty ja olen kertonut, aina jostain pölähtää se mamma, joka parahtaa, että hänelle on tarpeeksi rankkaa jo juosta lasten perässä koko ajan, ei hän jaksa siihen vielä mitään jumppia ruveta tekemään. Jep, no hyvä sulle, mutta tarviiko sitä tulla vouhaamaan ja piiloväittämään, että meillä muilla on helpompaa lasten kanssa, koska ehdime ja haluamme huolehtia itsestämme? Varsinkin, kun yleensä vyötärönympäryksestäkin näkee, ettei se lasten perässä juokseminen kuitenkaan taida ihan riittävästi niitä kaloreita kuluttaa hänelläkään, kuten ei minullakaan.
Kyllä mä tunnistan noita juttuja itsestäni. Sain esikoisen 22v. eli olin se eka kaveriporukasta joka sai lapsen. Pikkuhiljaa niitä uusiakin ystäviä on löytynyt lasten myötä, pari ihan pelastavaa ystävyyssuhdetta! Vanhat ystävät ovat alkaneet nyt saada lapsia, itse sain kolmannen hetki sitten. Alkuun olin tosi innoissani että ollaan yhtä aikaa samassa tilanteessa. Käytännössä elämä 3 lapsen ja yhden lapsen kanssa on aika erillaista :D Mutta ihanaa kun on voinnut olla tukena ja apuna ystäville, kun muistaa miten kipeästi sitä olisi silloin itse tarvinnut esikoisen aikana!
En ole sen kummemmin kuin muutenkaan. Olen kääntäjä ammatiltani ja aina yksin.