Haluan lapsen, mutta pelkään vanhemmuutta

Lisättäköön vielä, että lapsen itku ärsyttää minua suunnattomasti. 

- ap

Lapset antaa paljon, mutta myös ottaa paljon. Mun lapset nyt koululaisia ja raskainta on jatkuva riitely kokeisiin lukemisesta, läksyjen teosta ja pelaamisesta. Kyllä vanhemmuus on musta raskasta, mutta omia lapsiaan rakastaa vain niin hirveästi. Täydellinen äiti ei tarvitse olla. Vanhempana ei saa olla itsekäs.

1. Oman lapsen itku ei koettele hermoja samalla lailla kuin vieraan (lue meidän lapset ja muiden kakarat)

2. Vanhemmuus ottaa paljon mutta antaa vielä enemmän :)

3. Jos sairastuisit vakavasti tai jäisit työttömäksi tms. niin sä eläisit sen mukaan mit on annettu. Ihan sama lapsen kanssa, se sun rakkaus sitä kohtaa auttaa jaksamaan ja ei sitä ikinä tule edes harkittua että luopuisi lapsesta, koska se on sun oma.

4. Kukaan meistä ei ole täydellinen mutta paras vanhempi omalle lapselleen !!

Pitäisi tuntea itsensä jotta tietää kestääkö sitä elämänmuutosta minkä lapsi tuo. Itse totesin että en halua sitä sotkua, hälinää, riitoja, riittämättömyyttä, vihaa ja ärtymystä, jota lapsiperheessä joutuu kokemaan. En vain halua sellaista elämää, koska pidän rauhasta, harmoniasta, siitä että voin itse päättää menemiseni ja tekemiseni. Älä pilaa hyvää elämääsi, kun kerran olet noin selvillä siitä mitä et halua. 

Miehen haluamiset ei voi ratkaista asiaa. Jos hän on yhtään niin kuin muutkin miehet, hänelle ei tule tuottamaan pienintäkään vaikeutta vetäytyä vastuusta sillä sekunnilla kun osoittautuu, että lapsen kanssa ei olekaan "kivaa".

Lasten kanssa tärkeintä on tosiaan se, että osaa asettaa toisen tarpeet ohi omien tarpeiden. Tähän kyllä oppii aika luonnostaan; aika harvoin nainen on ennen äitiyttään mikään äiti teresa kuitenkaan. Ja kyllä vanhempanakin kannattaa pitää kiinni omista tärkeistä jutuista siinä määrin missä se nyt onnistuu. Arkijärjellä pärjää pitkälle ja sellaisilla vaistoilla, mitä toisaalta nykypäivänä kauheasti väheksytään. Jokunen hyvä lastenhoito-opas kannattaa lukea. Itse pidän kamalasti esim. Keltikangas-Järvisen ja Sinkkosen kirjoista. Ne eivät anna yksiselitteisiä ohjeita, mutta valottavat hyvin lapsen psyykkistä kehitystä ja valavat uskoa vanhempiin.

Lapseen kiintyy kun häntä hoivaa alusta saakka. Siitä syntyy se motivaatio esim. laittaa omat tarpeet sivuun ja kestää vaikeita tilanteita lapsen kanssa. Kärsivällisyys yleensä myös lisääntyy. Ei myöskään ole katastrofi, jos joskus suuttuu lapselle. Kasvatukseen on myös saatavilla apua ja tukea jos sitä tuntee tarvitsevansa.

Toisaalta lasten hankkiminen ei ole mikään pakko. Lapseton elämä on hyvä valinta monelle. Esim. jos kokee, ettei missään nimessä halua muuttua ylläkuvatulla tavalla, voi miettiä, olisiko lapsettomuus itselle parempi valinta kuin vanhemmuus.

Hyviä ajatuksia. Niitä kannattaa yrittää konkretisoida. Lastasi rakastaisit enemmän kuin mitään muuta koskaan, riittääkö se syvä rakkaus ja välittäminen että jaksat nousta aamulla aikaisin, keittää puuroa ja lähteä leikkipuistoon? Jaksatko vaivautua koirasi eteen? Lapsi olisi sulle vielä eri tavalla läheisempi ja moninverroin vaativampi. Hyvä, että pohdit asioita monelta kantilta, se on kypsyttelemistä.

Varmaan jokainen äiti ja isä miettii odotusaikana (tai sitä ennen), että osaako sitä olla vanhempi ollenkaan. Valmis äiti tai isä ei ole koskaan, mutta kyllähän sitä kokemusta karttuu lapsen/lasten kanssa. Tärkeintä on se, että haluaa lapsen. Ja tietysti asioiden pitää olla elämässä suht kunnossa, että lapselle on tilaa.

Mutta tavallaan miehesi on oikeassa: asiaa on turha stressata etukäteen, koska et voi kuitenkaan etukäteen tietää, millainen perheestänne muodostuu. Toisaalta stressaamisesi osoittaa, että olet valmis ottamaan vastuuta lapsesta. Lapsenkin kanssa stressaus jatkuu.

Itsekin pelkäsin äidiksi ryhtymistä aikoinaan, mutta loikka tuntemattomaan kannatti ehdottomasti!

Samaa mieltä vitosen kanssa. Minusta tuo kuvauksesi kuulostaa siltä, että nimenomaan et halua lasta. Et saa pelkkää mielikuvaa lapsesta ja niitä hyviä puolia, vaan sinun täytyy ottaa koko paketti kerralla, jos lapsen päätät hankkia.

Mieti, millä konkreettisella tavalla lapsi parantaisi nykyistä elämääsi? Onko se paras tapa parantaa sitä?

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 14:55"]

4. Kukaan meistä ei ole täydellinen mutta paras vanhempi omalle lapselleen !!

[/quote]

Näin lastensuojelun parissa työskentelevänä täytyy kyllä olla tästä eri mieltä. Pelkkä biologinen suhde omaan jälkeläiseen ei todellakaan tee kenestäkään parasta mahdollista huoltajaa.

Kuulostaa siltä että arvostat omaa nykyistä mukavaa elämääsi enemmän kuin haluat lapsen. Ainakin aloituksesi perusteella, luettelithan nykyisestä elämästäsi pelkkiä plussia ja lapsensaannista pelkkiä miinuksia. Millä perusteella sitten haluat lapsen? Siksikö että se kuuluu yleensä ikävaiheeseen jossa nyt olet? Siksi että miehesi haluaa ja kavereillakin on?

Se on ihmisenä kasvamista. Kasvat äitiyteen ja vanhemmuuteen pikkuhiljaa. Ja yllätys, yllätys: harva meistä on lähelläkään täydellistä äitiä. 

Oletko varma, että haluat edes lasta? Kuinka vanha olet? Olisi ehkä järkevää odotella muutama vuosia ja miettiä, mitä haluat elämältä. 

Kiitos hyvistä vastauksista! Huomasin itsekin näin jälkeen päin luettuna että mainitsin vain asioita miksi minä EN halua lasta. Se on helpompaa tietenkin pukea ne asiat sanoiksi. Toki arvostan nykyistä helppoa ja mukavaa elämää, mutta en tunne itseäni "kokonaiseksi". Haluan perheen ja miellän perheeseen kuuluvaksi lapsia. Lapsi toisi minulle paljon iloa ja no... myönnettäköön että myös paljon sisältöä elämään. Paikoittain elämäni on aika sisältököyhää tällä tavalla.

Olen pian 26v, joten luulisin että tämä "koska kaverillakin on" vaihe on mennyt jo ohi ja ihan oman elämän mukaan tässä mennään. Tokihan kavereiden ja tuttavien lapset toimii elämässäni esimerkkinä perhe-elämästä. Miehen kavereilla ei pahemmin lapsia ole. Koiristani olen pystynyt huolehtimaan hyvin ja ne ovat onnellisia ja terveitä. En tingi koirien hyvinvoinnista omaa laiskuuttani koskaan.

Mutta miksi haluaisin lapsen? Olen aina kuvitellut elämääni 2-3 lapsen kanssa. Pidän lapsista ja kolme kummilastani (3v, 4v ja 6v) ovat minulle erittäin rakkaita. Olen ollut heidän elämässään ihan syntymästä asti heidän elämässään mukana ja kokenut vaipparallit ja muut ainakin näin päällisin puolin lyhyillä ajanjaksoilla. Otan aina lapset hoitoon ilomielin jos vanhemmat haluaa vaikka mennä kahdestaan jonnekin. Haen heitä joskus tarhasta ja vien paikkoihin. Vanhimpaa vien joskus harrastuksiinkin. Ihan omasta halusta, minusta on ihanaa viettää niiden kanssa aikaa!

Tietenkään kummina olo ja väliaikaishoitaminen ei ole sama asia kun oma lapsi. Minusta olisi ihanaa nähdä kun oma lapsi kasvaa ja oppii uutta. Haluaisin olla siinä vierellä ja ohjata häntä kasvamaan hyväksi ihmiseksi. Haluaisin myös kokea kaikki perhe-asiat ja raskauden. Minusta olisi ihanaa koristella joulu kotiin, jota en vaan minun ja mieheni takia viitsi tehdä. Haluan myös kokea sen ehdottoman äidinrakkauden mikä voi vain omaa lasta kohtaan tulla.

Ja jos tämmösiä vähän ulkopuolisempia asioita lisätään, niin haluan antaa vanhemmilleni lapsenlapsia. He ovat olleet minulle loistavia vanhempia ja lapsi saisi varmasti sieltäkin suunnalta rakkautta ja rajoja. Kun itse vanhenen, niin olisihan se kiva että olisi jälkikasvua. Jos mietin tulevaisuuttani ilman jälkikasvua, se tuntuu todella tyhjältä ja ankealta.

Mutta kuitenkin, vanhemmuus ajatuksena pelottaa kovasti. Ja se vastuu, mitä jos en pysty kaikkeen siihen mitä lapsi tarvitsee?

- ap

Ei kukaan pysty kaikkeen mitä lapsi tarvitsee. Eikä pidäkään pystyä. Lapsen tulee kokea myös pettymyksiä ja oppia odottamaan. 

Kirjoituksesi perusteella pystyt tarjoamaan lapselle ruokaa säännöllisesti, auttamaan häntä nukkumaan jos tarpeen ja antamaan hänelle huomiota ja opettamaan asioita. Sillä siitä lapsesta kasvaa ihan kelvollinen ihminen. 

Tolla perusteella sanon että tee lapsi äläkä vaadi itseltäsi liikaa! susta tulee hyvä äiti.