En oikein kestä suhdettani
Meillä on mieheni kanssa pienet lapset, leikki-ikäinen ja vauva. Mies menee samaan aikaan nukkumaan kuin lapset ja herää aikaisin haluten viettää aamut rauhassa. Minä jään yleensä valvomaan ja toivoisin että aikuisten aikaakin voitais viettää. Kerrankin jäi tänään mun seurakseni kun lapset nukahti. Toivoin seksiä ja/tai keskustelua kun kumpaakaan ei oo paljon näkynyt aikoihin, mutta töllötettiin hiljaisuuden vallitessa telkkua neljä tuntia eikä mies lämmennyt silittelyilleni eikä jutusteluilleni. Viimein en enää kestänyt ja sanoin, että olen ihan pihalla suhteestamme, kun en tiedä yhtään mitä hän tuntee ja ajattelee ja että tää ei oikeesti oo ok, kun me ei koskaan puhuta ja seksiäkin yhä harvemmin. Lähti nukkumaan, kun ei kuulemma halua että häntä haukutaan.
Oon ihan umpikujassa. Moneen viikkoon eka ilta jolloin aikuiset valvoo ja lapset nukkuu. Melko pettynyt olo. En oikeesti tiedä mitä tehdä. Välillä tekisi mieli heittää pyyhe kehään, mutta lasten takia en haluaisi. Tunnen olevani torjuttu tosi monella tasolla, ja miehen mielestä meillä ei ole muita ongelmia kuin että nalkutan kotitöistä. Olen todella yksinäinen ja sanonutkin sen, mutta jotenkin mikään mitä sanon ei tuota koskaan mitään reaktiota ja keskustelua.
Kohtalotovereita?
Pikkulapsiaika on parisuhteen poikkeustila