Tarvitseeko lapsi 2 km koulumatkalle talvella bussikortin?
Onko olemassa jokin ohje siitä, mille matkalle lapsi tarvitsisi talvella bussikortin? Lapset alakouluikäisiä ja koulureitti turvallinen.
Omassa lapsuudessa ei olisi tullut kuulonkaan kulkea tuollaista matkaa bussilla, mutta asia lienee nykyisin eri..
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Lapsella ei tarvitse olla samoja vapauksia kuin aikuisella, sillä heillä ei ole samoja velvollisuuksia.
Koulumatka on vähän outo kohta puhua vapauksista ja velvollisuuksista. Jos tarkkoja ollaan, asian kuuluisi olla päinvastoin kuin esität. Lapsilla on oppivelvollisuus, joten jos sinä et pidä kotikoulua, niin lapsesi on pakko raahautua siihen rakennukseen, jossa joku muu häntä opettaa. Näin ollen reilumpaa olisi, että hänellä olisi oikeus kulkea sinne mahdollisimman helposti, esim. bussilla.
Aikuisilla sen sijaan ei ole työvelvollisuutta, jos itsensä elättäminen onnistuu muutenkin. Sellainen aikuinen, joka haluaa käydä töissä, voi ihan hyvin kävellä unelmaduuniinsa vaikka kaksi tuntia suuntaansa.
Meillä bussi menee suoraan ovelta ovelle joten bussia tulee käytettyä lapsilla kouluun. Koulumatka 1,5km.
Jos hyvä ilma tai riittävästi aikaa niin kävely tai pyörä menee lapsille. Aamuisin monesti bussilla kouluun ja koulusta kävelevät kotiin.
Bussikortti on muutenkin käytössä lähes päivittäin niin ei pelkästään koulumatkoille.
Oma mennyt ekalta saakka kasin aamuisin bussilla kouluun. Matka 2.2 km. Nyt kolmannella kävelee kotiin.
Ja bussikortti löytyy, ei mene pummilla 🙈
On mennyt pullamössöksi nämä uudet sukupolvet. Ennen wanhaan mentiin kouluun hiihtämällä 50 kilometriä metsiä pitkin taistellen susia ja karhuja vastaan. Pakkasrajaakaan ei vielä tunnettu.
Meidän lapset on painotusluokilla. Kulkevat bussilla miten kulloinkin mieli tekee. Hölmöähän se on taapertaa jalan kun bussit ajaa kuitenkin saman reitin. Eikä matka maksa mitään.
Sinä tunnet parhaiten lapsesi ja millainen reitti kouluun on.
Minua olisi ensimmäisellä ja toisella luokalla pelottanut sekä talvella pyöräily että yksin bussin käyttö. (Käytin bussia ekan kerran yksin 9 vuotiaana ja silloinkin oli täti heti vastassa bussipysäkillä.) Yksi luokkalaisista tuli aina kouluun autolla, vaikka asui lähes yhtä kaukana kuin minä, mutta reitti oli vaarallinen kävellä. (Suojatiellä jäimme melkein koko luokan kanssa parijonossa auton alle)
Jos lapsi osaa käyttää bussia yksin ja kyse on säästä, sanoisin että ladattu bussikortti voisi olla hyvä vaihtoehto. Riippuen asuinalueesta ja mikä matkassa on se isoin ongelma (lapsen asenne säähän, hankien koko verrattuna lapsen motorisiin taitoihin...) helpottavia ei pyörällisiä vaihtoehtoja on esim. potkukelkka tai sukset.

Tai lumikengät!

Lapsia on kaksi ja ovat aiemmin kulkeneet bussilla yhdessä. Nyt nuorempi on jo kolmosella.
Tilanne siis ajankohtainen siksi, että olemme muuttaneet lähemmäs koulua. Nyt lapset sitä mieltä että haluavat taas bussikortit, koska niihin ovat tottuneet.
Lapset ovat vilkkaita ja liikunnallisia, ja minusta kävely ja pyöräily tekisi heille hyvää. Toinen vanhempi on eri mieltä =D Säästäisimme 60e kuussa bussikorteissa. Jos lataan niihin yksittäismatkoja, käyttävät ne varmasti heti pois alta, jos kortit heille itselleen antaa.. Me aikuiset lähdemme aamuisin niin aikaisin töihin että lapset eivät ole edes hereillä vielä.
Ap

Ei niitä bussikortteja tarvitse lapsilla säilyttää. Pistätte omaan jemmaan ja jos sää näyttää huonolta jätätte aamulla pöydälle ja illalla otatte takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2 km? Kun minä olin lapsi, käveltiin tuon verran pelkästään sinne liiteriin, josta haettiin ne sukset, joilla sitten hiihdettiin kouluun susia vilisevän korven läpi, ylämäkeen mennen tullen. Takaperin. Kesälläkin. Vaikka oli loma.
Helppoa teillä oli meillä oli tuon lisäksi vielä vastatuuli kumpaankin suuntaan.
Vastatuuli? Olisin ollut niin iloinen pelkästä vastatuulesta! Meillä satoi kiviä taivaalta ja ne piti myös kerätä pois latua pilaamasta tai isä antoi selkään.
Entäpä korona? Jotenkin ajattelen että tällä hetkellä on turvallisempi kävellä tai pyöräillä kuin matkustaa bussilla kouluun.
Minusta ei tarvitse bussikorttia välttämättä. Itse ala-asteikäisenä yleensä pyöräilin kouluun ympäri vuoden samanmoisen 2 kilometrin matkan, talvella liukasteltiin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joskus olisi voinut olla nopeampaa ja helpompaa jättää se pyörä kotiin... Mutta onhan se nyt kivempi jos oikeen huonossa säässä saisi mennä bussilla. Ikävää mennä kouluun aamulla pimeässä aivan jäätävässä kaatosateessa tai jos on paljon kannettavaa, esim jos joutuu kantamaan luistimia mukana liikuntapäivinä, muistan kyllä itse miten painavilta ne silloin tuntui ja niitä oli hankala kuljettaa pyörälläkään. Että ehkä sellainen kortti mihin voi ladata yksittäisiä matkoja saattaisi olla järkevä ja vanhemman kanssa sitten yhdessä sovittaisiin milloin niitä sopii käyttää, milloin sää on niin huono tai on muita syitä. Muuten (lapsesta riippuen tietysti) ne matkat saattaa hävitä kortilta aika äkkiä..
Minä menin kouluun kävellen tai pyörällä, mutta toisaalta sinne kouluun oli alle kilometri.
Kahden kilometrin päähän luultavasti bussilla, ainakin talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä tunnet parhaiten lapsesi ja millainen reitti kouluun on.
Minua olisi ensimmäisellä ja toisella luokalla pelottanut sekä talvella pyöräily että yksin bussin käyttö. (Käytin bussia ekan kerran yksin 9 vuotiaana ja silloinkin oli täti heti vastassa bussipysäkillä.) Yksi luokkalaisista tuli aina kouluun autolla, vaikka asui lähes yhtä kaukana kuin minä, mutta reitti oli vaarallinen kävellä. (Suojatiellä jäimme melkein koko luokan kanssa parijonossa auton alle)
Jos lapsi osaa käyttää bussia yksin ja kyse on säästä, sanoisin että ladattu bussikortti voisi olla hyvä vaihtoehto. Riippuen asuinalueesta ja mikä matkassa on se isoin ongelma (lapsen asenne säähän, hankien koko verrattuna lapsen motorisiin taitoihin...) helpottavia ei pyörällisiä vaihtoehtoja on esim. potkukelkka tai sukset.
Lapsia on kaksi ja ovat aiemmin kulkeneet bussilla yhdessä. Nyt nuorempi on jo kolmosella.
Tilanne siis ajankohtainen siksi, että olemme muuttaneet lähemmäs koulua. Nyt lapset sitä mieltä että haluavat taas bussikortit, koska niihin ovat tottuneet.
Lapset ovat vilkkaita ja liikunnallisia, ja minusta kävely ja pyöräily tekisi heille hyvää. Toinen vanhempi on eri mieltä =D Säästäisimme 60e kuussa bussikorteissa. Jos lataan niihin yksittäismatkoja, käyttävät ne varmasti heti pois alta, jos kortit heille itselleen antaa.. Me aikuiset lähdemme aamuisin niin aikaisin töihin että lapset eivät ole edes hereillä vielä.
Ap
Tässä(kin) maassa sekä lapset että aikuiset liikkuvat nykyään keskimäärin huolestuttavan vähän. Parempi kannustaa lapsesta asti aktiiviseen elämäntapaan, joka tukee terveyttä.
Voitte ostaa juuri noita räntämyräkkäpäiviä jne. varten kortit, joilla X määrä matkoja. Kerrotte lapsillenne, että enempää ei osteta, ja saavat itse harkitusti käyttää. Jos rälläävät laiskuuttaan heti pois, niin sitten tarpovat syysmyrskyissä ja paukkupakkasilla.
Avainperät ja luistimet ovat liian usein (pyäräillessä) retuperällä. Ja sääpuvut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti, kulkeeko teidän lapset 2km matkat bussilla?
Minä ainakin kuljin koko alakoulun ja yläkoulun, kun matkaa oli 1,5km. Kävellen 20min ja bussilla 5min, joten miksi ei?
Siksi että kouluun kävely tai pyöräily on tärkeää hyötyliikuntaa. Miksi ehdoin tahdoin vähentää sitä?
Koska Suomen ilmasto. Ihan terve aikuinen minusta kasvoi. Samoin kavereista, jotka kulkivat autolla kaikki matkat.
Mitä vikaa on ilmastossa? Mielestäni on hyvä opettaa lapsi pukeutumaan niin, että pärjää sateessa tai kylmässä. Ehkä sitten osaa tämän aikuisenakin. Nyt kaikki aikuiset eivät osaa. Itse kuljin Keski-Suomessa 2,5 koulumatkan pyörällä, potkurilla tai kävellen. Julkista liikennettä ei ollut.
Minä olin ennen kouluikää todella paljon sairas. Sitten kun menin kouluun, sairastelu loppui. Eiköhän se kouluun meneminen omin voimin edistä terveyttä ennemmin kuin syö sitä, varsinkin jos vertailukohtana on julkinen liikenne tai koulutaksit, joissa kulkevat kaikenlaiset ihmiset viruksineen ja bakteereineen. Nykyään olen terve aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Että ehkä sellainen kortti mihin voi ladata yksittäisiä matkoja saattaisi olla järkevä ja vanhemman kanssa sitten yhdessä sovittaisiin milloin niitä sopii käyttää, milloin sää on niin huono tai on muita syitä. Muuten (lapsesta riippuen tietysti) ne matkat saattaa hävitä kortilta aika äkkiä..
Voisi olla parempi, että lapsi saisi itse päättää, milloin käyttää. Oppisi konkreettisesti sen, että jos tuhlaa heti, niin sitten huonolla kelillä on ilman. No, ehkä ekaluokkalaisella voisi vanhempi vielä määrätä, tai suositella.
En minäkään antaisi ainakaan alakouluikäisen pyöräillä talvella kouluun. Siinä on monta riskitekijää lisää, vaikka olisikin nastarenkaat.
Ei siis pyöräillyt, tosin matkakin oli niin lyhyt, että kävellen kulki aina. Yläkouluun 4 km. Talvella bussilla tai joskus autokyydillä.
2 km voi kävellä. Huonon sään varalle bussikortti.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapset on painotusluokilla. Kulkevat bussilla miten kulloinkin mieli tekee. Hölmöähän se on taapertaa jalan kun bussit ajaa kuitenkin saman reitin. Eikä matka maksa mitään.
Miten niin ei maksa?
Meillä saa koulukuljetukset, jos matka on yli 5 km. Eli meillä pyöräillään tai kävellään, jos matka on 4,9 km yhteen suuntaan. Busseja ei edes kulje.