Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kotiäidit: Miten voitatte "mitättömyyden tunteen"?
26.11.2013 |
Tai tunnetteko edes sellaista? Olen itse tällä hetkellä lasteni kanssa kotona (nuorin 1 v.). Olen aikeissa palata työelämään 1-2 vuoden sisällä, mutta mitään työpaikkaa minulla ei ole valmiina odottamassa, vaan joudun sellaisen etsimään ja hakemaan. En kärsi kotiäiteilystä sinänsä, lasten ja kodinhoito ei itsessään ole kurjaa enkä varsinaisesti ikävöi palkkatöitä. En elä yhteiskunnan tuilla.
Minua kuitenkin vaivaa jatkuva sellainen mitättömyyden (vai millä sitä kuvailisi?) tunne, joka varjostaa päivittäistä eloa lasten kanssa. En tiedä, olenko vain niin nykyisen arvomaailman aivopesemä vai mistä se johtuu. Jotenkin häpeän sitä, että olen nyt "vain" kotona. Tunnen olevani turhake yhteiskunnan rattaissa. Vietin juuri pikkujouluja vanhojen opiskelukavereideni kanssa ja muuten hauskasta illasta huolimatta kurkkuani kuristi sellainen huonommuuden, alemmuuden, mitättömyyden tunne niiden työelämässä vahvasti kiinni olevien ystävieni joukossa. Tunsin itseni luuseriksi ja jotenkin akateemisista piireistä "syrjäytyneeksi". Stressaan ihan hirveästi sitä, että jos en saakaan töitä tai että jos saan, en osaa enää mitään. Ehkä tämä on huonoa itsetuntoa, mutta en pystyisi arvostamaan itseäni, jos en enää palaisi työelämään.
Onko teillä muilla vastaavia mietteitä ja miten olette päässeet niistä yli?
Kommentit (29)
Itse olen ollut kohta 4v kotona. Niin kauan kuin onnistuin olemaan jotenkin levollisesti sen suhteen että töitä kyllä löytyy (kun uuden työn etsintä edessä ja periaatteessa alalla hyvä työllisyystilanne), oli helpompaa. Kuvailemiasi tunteita on alkanut viritä nyt, kun olen työtilannetta seurannut ja se alkaa näyttää heikolta. Sitä myötä on tullut sitten se epäily, että löytyykö töitä ja sitten kotona oleminen ei tunnukaan enää ihan niin vapaaehtoiselta ja itse valitulta kuin mitä olen sen aiemmin ajatellut olevan.
En tiedä onko niille tunteille sinänsä mitään tehtävissä, varmaan se on osin jo sitäkin että alkaa itse olla "valmis" siirtymään seuraavaan elämäntilanteeseen ja sen vuoksi mieli askartelee niiden asioiden parissa enemmän. Näin itse ajattelisin, että se riittämättömyys tulee juuri oman pään sisältä. Tietysti ulkoapäinkin tulee paineita, paljon kysellään että milloin aiot töihin jne. Itselläkin siis reilun vuoden nyt nuorin. Itse olin hämmästynyt myös siitä, miten taannoinen keskustelu teemasta "äidit töihin" herätti omaa syyllisyydentunnetta, vaikka luulin olevani sinut perheemme tekemän ratkaisun kanssa. Samanikäisiä miehiä on enemmän työttömänä, mutta lapsia kotona hoitavat naiset on varmasti heitä helpompi syyllistää takaisin "sorvin ääreen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 12:35"]
Kenen mielestä on "hienompaa" vaikkapa mennä hoitamaan toisten lapsia pikkupalkalla ja kärrätä omansa vieraan hoidettavaksi? Minusta siinä ei ole mitään hienoa, oikeastaan ihan outoa.
[/quote]
Sanoppa muuta!
Itselleni nämä vuodet poissa työelämästä ovat olleet tervetullut tauko ja vaikken olekaan mikään kanaemo, niin tykkään tosi paljon lasten kanssa puuhailusta, ulkoilusta, puistoista ja perhekerhoilusta. Kotityöt takkuaa välillä ja varsinkin siivoaminen on epäkiitollista hommaa kun paikat on taas hetkessä sekaisin.
Itselläni on työpaikka odottamassa muttei mikään kutsumustyö. Teen sitä vain rahan takia, eikä palkkakaan kovin suuri ole.
Itse nautin erityisesti kiireettömistä aamuista ja niin varmaan lapsetkin. Olen luova ja yritän ottaa aikaa käsitöille tai piirtämiselle iltaisin kun mies on kotona tai lapset jo nukkuvat. Käyn myös liikuntaharrastuksessa pari kertaa viikossa. Siitä saa paljon energiaa!
Mulle sisällön elämään antaa tällä hetkellä lapset, parisuhde, harrastukset ja muut löheiset ihmiset. Työelämää en juurikaan kaipaa....!
[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 12:46"]
Itselleni nämä vuodet poissa työelämästä ovat olleet tervetullut tauko ja vaikken olekaan mikään kanaemo, niin tykkään tosi paljon lasten kanssa puuhailusta, ulkoilusta, puistoista ja perhekerhoilusta. Kotityöt takkuaa välillä ja varsinkin siivoaminen on epäkiitollista hommaa kun paikat on taas hetkessä sekaisin.
Itselläni on työpaikka odottamassa muttei mikään kutsumustyö. Teen sitä vain rahan takia, eikä palkkakaan kovin suuri ole.
Itse nautin erityisesti kiireettömistä aamuista ja niin varmaan lapsetkin. Olen luova ja yritän ottaa aikaa käsitöille tai piirtämiselle iltaisin kun mies on kotona tai lapset jo nukkuvat. Käyn myös liikuntaharrastuksessa pari kertaa viikossa. Siitä saa paljon energiaa!
Mulle sisällön elämään antaa tällä hetkellä lapset, parisuhde, harrastukset ja muut löheiset ihmiset. Työelämää en juurikaan kaipaa....!
[/quote]
Voisin allekirjoittaa tämän, paitsi että sitä työpaikkaa ei ole odottamassa. Ja se juuri on se asia, joka tekee olosta "mitättömän". Jos olisin vanhempainvapaalla jostakin vakityöpaikasta, olisin kotona lasten kanssa aivan hyvillä mielin (ainakin luulisin niin). Silloin voisin kaikenlaisille kyselijöille ja ihmettelijöille kertoa, että olen vanhempainvapaalla ja palaan töihin ajankohtana X. Silloinhan olisin työelämässä, mutta vain breikillä sieltä lasten vuoksi! :) Nyt kun ei ole työpaikkaa odottamassa ja olen kotona, niin olen todellakin vain kotona ilman mitään takeita tulevaisuudesta. En tavallaan ole enää SE tietyn alan asiantuntija, joka olin ennen, olen vain äiti. Tällä hetkellä en tunne kaipuuta työhöni, mutta tunnen pelkoa siitä, että identiteettini on loppuiäksi sinetöity kotiäidiksi, jos en saakaan sitten koulutustani vastaavaa töitä enää, kun olisi sen aika... :(
Ajattelemalla näin:
Luukas 9:
"
46 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin.
47 Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen
48 ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri." "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 15:56"]
Ajattelemalla näin:
Luukas 9:
"
46 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. 47 Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen 48 ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri." " [/quote]
Lässynlässyn raamattu uskontoaivopesu blaablaablaa
Mutta asiaan: kotiäitiys on toki arvostettavaa. Mitä jos kirjoittaisit itsellesi ylös pohdinnan siitä, miksi kotona olosi on arvokasta, ja enne kaikkea, miksi arvosi ihmisenä ei ole kiinni siitä, oletko työelämässä vai et? Se voisi selventää ajatuksia. Voit vaikka aloittaa kirjoittamalla epävarmuudetunteesi ja sitten kumota ne itseäsi vastaan argumentoiden.
En arvosta kotiäitiyttä, joten en ryhtyisi kotiäidiksi. Simples.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on ollut negatiivisia tunteita kotiäitydestä. Tämä kuului aikaan, jolloin minulla oli vain yksi lapsi. Kun sain toisen, aikaa tällaiseen pyörittelyyn ja märehtimiseen ei tadaa enää jää. Lisäksi jotenkin löysin uutta itsevarmuutta ja minääni enemmän. Otin riskejä mm. uusien ihmisten tutustumisen ja heittäytymisen suhteen. Nykyään luotan siihen, että minun aikani tulee vielä.
Alue: Aihe vapaa
Olin 15 vuotta kotiäitinä ja sen jlkeen osittaisena, menin osa-aikatyöhön.
En ole koskaan tuntenut itseäni mitättömäksi, olenhan saanut tehdä sitä ihan arvokkainta ja tärkeitä työtä mitä nainen voi, olla kokopäiväinen äiti! Keskustelimme asian aviomiehen kanssa jo ennen lasten hankintaa ja hän oli samaa mieltä, tämä oli ainoa oikea vaihtoehto meille ja hän on arvostanut päätöstäni todella paljon. On arvoja ja arvotuksia, mikään raha ei korvaa aikaa jonka on viettänyt omien lastensa kanssa. Kenen mielestä on "hienompaa" vaikkapa mennä hoitamaan toisten lapsia pikkupalkalla ja kärrätä omansa vieraan hoidettavaksi? Minusta siinä ei ole mitään hienoa, oikeastaan ihan outoa.
Lapset ovat vain kerran lapsia, se aika kuluu uskomattoman nopeaan miksei annettaisi heille parhaat eväät elämään, oman kodin turva ja rakastavan vanhemman huolenpito ilman turhaa kiirettä, se kantaa pitkälle.
Ei hienompaa työtä ole kuin huolehtia ja hoitaa omat lapsensa, eihän sitä kukaan muu osaa niin hyvin kuin oma äiti, ihan parasta! Arvot kohdalleen, ei ole arvkkaampaa ja hienompaa kuin se mitä äidit teette kotona!