Töihin täyspäiväisesti ja lapset hoitoon, jännittää ihan hirveästi!
Eli takana pitkä kotiäitiys ja nyt sitten alkamassa työt, halusin hoitaa lapset kotona niin että nuorempi tulee nyt 3v ja vanhempi on 4½v. Mutta jännittää aivan hirveästi, miten elämä tulee rullaamaan kun aloitan töissä täyspäiväisesti (olisin toki mieluusti ottanut 80% viikon mutta täysiaikainen työ edessä) ja lapset päivät hoidossa. Miten lapset jaksavat ja miten itse jaksan?! Uusi työ, vie varmasti voimat ja sitten lapset odottavat huomiota iltaisin. Ja itselläkin, miten kova ikävä lapsia, aikaa heille enää vähän.. kaikki ajatukset pyörivät päässä ja jännittää. Etenkin kun olen nukkunut niin huonosti viime vuodet, lapset herätelleet ja enää osaa nukkua silloinkaan kun saisi. Miten kummassa tästä selviytyy? Pitää viedä lapset aikaisin hoitoon, mies yleensä pääsee hakemaan heidät kohtuuaikaisin ja itse sitten töistä miten ehdin, varmaan viiden maissa kotiin. Toisaalta olen ollut jo puutunut kotielämään ja kaipaan sosiaalisuutta, aikuista seuraa, ajatuksia ja haasteita. Toisaalta pelkään, pärjäänkö enää..väsynyt kotiäiti;)
Tiedän, että lukuisat samassa tilanteessa ja haluaisinkin kuulla kommentteja!
Kommentit (11)
Hyvän ikäisiä lapset, tuossa iässä nauttivat jo leikkikavereista. Ja sinäkin nautit lasten kanssa olemisesta varmasti vielä enemmän nyt kun olet töissä. Mene luottavaisesti elämässä eteenpäin. Sitten jos ongelmia tulee, murehdit niistä vasta sitten, älä vielä nyt. Asiat voivat mennä tosi hyvinkin ja lapset viihtyvät päiväkodissa.
Luulen, että lapset viihtyvät päiväkodissa. Siellä kummallakin paljon tuttuja kavereita ja ovat innolla käyneet pihalla leikkimässä ja puolituntevat jo hoitajatkin. Mutta varmasti myös väsyvät hoitopäivistä ja hakevat iltaisin paljon huomiota. Jännitän sitä, miten kauhean iso muutos tämä on minulle, ja miten rajusti vie kaikki energiani. Toisaalta tosiaan ajattelen, että sitten nautin enemmän lastenkin seurasta kun emme ole enää koko ajan yhdessä. Nyt ollut huomattavissa jo uupumista siinä suhteessa, puolin ja toisin;) Mutta on se niin iso muutos! Elämämme ollut rauhallista, ulkoilua, päiväunia..toki sotkua ja itkupotkuraivareita, mutta ei herätyskelloja ja pienissäkin nuhissa saanut syliä ja rauhallista yhdessäoloa. Miten tämän nyt sitten jaksaa? Lähdettävä on vaan, joka aamu. Ja illalla vasta kotiin.. Mitä jos valvon aamuyöstä pari tuntia ja sitten onkin jo jaksettava töihin.
Kyllä se siitä lutviutuu. Meillä eka tarhavuosi oli täyttä sairastelua: sairaspäiviä oli enemmän kuin hoitopäiviä. Molemmat vanhemmat oltiin vuorotellen pois töistä ja satunnaisesti isovanhemmat auttoivat (eivät asu talvisin Suomessa). Työnantajien oli vain siedettävä poissaolot, hankimme varmuuden vuoksi joka ikisestä lääkärintodistuksen (vaikkei ollut pakko), jotta ei tule sanomista. Nyt toinen vuosi menossa ja lapset olleet tosi vähän kipeinä eli meillä päti se, että eka vuosi on pahin.
Aluksi jännitin töihin menoa ja jaksamista ja lasten huomioimista ja kotitöiden sujumista ja oma jaksamista ja.... Kyllä nuo kaikki sitten lutviutuu. Koti ei ole niin siisti kuin haluaisin, mutta sen sietää. Jatkuva riittämättömyyden tunne on töiden suuntaan (pitäisi lukea työasioita iltaisin kotona, mutten ehdi/jaksa) ja jatkuva riittämättömyyden tunne kodin suuntaan (haluaisin olla enemmän lasten kanssa ja kun olen heidän kanssaan, haluaisin jaksaa/ehtiä huomioida heitä enemmän). Mutta sitä kait se on jokaisella työäidillä.
Hyvin sinulla lähtee elämä rullaamaan, vaikka muutos viime vuosien rutiiniin tuleekin!
5 jatkaa vielä, että juuri tuota aikatauluttomuutta kaipaan. Sitä, että voi nuhanenän kanssa olla kotosalla yöpaita päällä koko päivän. Tai sitä, että nyt on vähän kurja ilma, ollaankin kotona ja mennään vasta huomenna hoitamaan asiat. Nyt kun on pois töistä, tietää että pöydälle kasautuu hommia sinä aikana. Ja jos et hoida asioita silloin kun siihen aikaa, voi mennä viikko ennen kuin on seuraavan kerran aikaa kyseisille asioille. Jos rahat sallisi ja työnantaja suostuisi, teksin 50%:sta työviikkoa, mutta siihen ei Suomessa kannusteta (toisin kuin esim. Keski-Euroopassa).
Se jotenkin juuri ahdistaa, että pitää nopeasti aamusella tehdä arvio missä kunnossa lapsi on ja viedä sitten puolikuntoisenakin päiväkotiin. Kun nyt on vähän yskäisen ja nuhaisen kanssa voinut olla kotona ja seurailla, lepäillä ja sylitellä - sitten on vaan vietävä, jos ei ole selkeästi kipeänä. Mutta lapsi saattaa itkea aamulla, olla väsynyt ja muutenkin kaivata äitiä ja huolenpitoa, ei auta kuin viedä. Kaikki tällaiset ajatukset tuntuvat nyt töiden alun lähestyessä nousevan kauhuna pintaan!
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 21:52"]
Se jotenkin juuri ahdistaa, että pitää nopeasti aamusella tehdä arvio missä kunnossa lapsi on ja viedä sitten puolikuntoisenakin päiväkotiin. Kun nyt on vähän yskäisen ja nuhaisen kanssa voinut olla kotona ja seurailla, lepäillä ja sylitellä - sitten on vaan vietävä, jos ei ole selkeästi kipeänä. Mutta lapsi saattaa itkea aamulla, olla väsynyt ja muutenkin kaivata äitiä ja huolenpitoa, ei auta kuin viedä. Kaikki tällaiset ajatukset tuntuvat nyt töiden alun lähestyessä nousevan kauhuna pintaan!
[/quote]
Tuo kieltämättä on vaikeaa. Meillä varsinkin esikoisella nousee kuume tosi herkästi eli jo päiviä ennen mitään oireita ja saattaa joskus olla kuumeessa pari päivää ilman mitään muuta oiretta (eli elimistö taistelee jotain pöpöä vastaan ja reagoi heti kuumeella). Siinä sitten pähkit pahimpina flunssakausina viikkokausia, kun joka toinen päivä on lievää lämpöä, että vietkö hoitoon vai et. Stressaavaa on. Nuorempi taas on mitä hirveimmissä räkätaudeissa ja rokoissa ilman kuumetta. Välillä ollut vain pakko viedä hoitoon itselleni perustellen (tietäen tekeväni väärin) se nuhanenä, koska kuumetta ei ole. Ja hoitopäivän jälkeen on kerrottu ettei lapsi ole jaksanut tehdä oikein mitään eikä syödäkään ja sitten podet vielä hirveämpää omaatuntoa. Mutta jos olet ollut jo edellisten 4kk aikana lähes joka viikko päivän/päiviä pois lasten sairastelujen takia, nousee kynnys perua jälleen niitä työpalavereja ym, jotka seisovat sinun takiasi. Meillä siis näin se eka hoitovuosi. Siitä kuitenkin selvittiin.
Ja kun tuo sairastelukierre oli ihan hirveä, alettiin karsia kaikkia vapaa-ajan paikkoja, joista saattaisi jotain pöpöä saada, koska ei vaan jaksettu sitä sairastelua ja kaikki sovitut menot jouduttiin kuitenkin perumaan. Eli ei käyty lopulta kavereilla kylässä, ei käyty Hoplopeissa, ei päästetty lapsia edes naapuriin leikkimään, jotta pysyisivät edes muutaman viikon putkeen terveenä. Tätä ei kaikki tutut ihan ymmärtäneen ("ei sitä joka pöpöä voi pelätä" -kommenteilla). Tosiaan sitten kesän jälkeen helpotti ja tänä syksynä ollaan voitu palata ns. normaalielämään.
Itse murehdin myös yöt ennen töihin paluuta ja alkuun töihin palattuani. Ja nolotti olla jatkuvasti pois töistä. Mutta sekin aika menee ohi, usko pois!
t. 5
Meillä on kolme lasta, jotka ovat olleet hyvin terveitä. Ei päivähoitoon meno välttämättä tarkoita tautisumaa. Ja onhan lapsilla isäkin, joka voi vuorollaan olla sairastavien lasten kanssa.
Meillä on onneksi miehen kanssa työt niin että itse teen iltavuoroa ja mies päivävuoroa, ei haittaa vaikka lapsi sairastelee kun kotona on (lähes) aina jompikumpi.Viikonloput pyhitetään sitten perheelle <3
9 lisää vielä että mun mielestä olisi niin noloa olla kokoajan lapsen sairastelun takia pois töistä... kun nolottaa jos joudun itse olemaan kovan flunssan takia pari päivää pois pari kertaa vuodessa. Mutta mä oon vaan mä ja ymmärrän että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin kuin meillä :)
-9-
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 23:21"]
Meillä on kolme lasta, jotka ovat olleet hyvin terveitä. Ei päivähoitoon meno välttämättä tarkoita tautisumaa. Ja onhan lapsilla isäkin, joka voi vuorollaan olla sairastavien lasten kanssa.
[/quote]
Meillä oli eka vuosi hoidossa niin hirveä, että vaikka oltiin vuorotellen miehen kanssa pois töistä ja satunnaisesti isovanhemmatkin auttoivat, niin silti lasten takia poissaoloja tuli lähes joka viikolle päivä/päiviä. Olivat tosiaan enemmän sairaana kuin hoidossa --> eivät ehtineet edellisestä parantua kun alkoi seuraava.
t. 5
Hyvin se sujuu, kun päätät itse olla hyvällä mielin ja näytät omalla asenteellasi lapsille, että hoidossa oleminen on ok ja aikuisen töissä käyminen on ok.