Anopin kuolemasta on kohta vuosi
Vaikka tykkäsin anopista ja meillä oli tosi hyvät välit, en silti halua että anopin valokuvia on monta ja useammassa huoneessa esillä. Mun mielestä yksi kaunis valokuva kehyksissä riittäisi. Huomasin että mies vähän pahoitti mielensä kun ehdotin muiden kuvien laittamista pois.
Mikäs neuvoksi? Ollaan vaan niin erilaisia tässä asiassa,
Kommentit (23)
Anna olla. Monet ovat sanoneet, että suru alkaa helpottaa vasta kolmantena vuonna, ja näin meilläkin on ollut. Jos valokuvat auttavat surutyössä, niitä saa olla ihan niin monta kuin on tarvetta. Joulukin sentään tulossa, ja eka joulu ilman rakasta ihmistä on usein tosi vaikeaa aikaa.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 21:05"]
Mun miehen äiti on kuollut, kun mies on ollut 18- vuotias. Kodissamme on kaksi kuvaa esillä nyt kymmenen vuotta tästä, mutta saisi olla ihan niin monta, kun mies tahtoisi. Mikä minä olen toisen suruaikaa määrittämään. Kotimme on myös miehen.
[/quote]
Älä ny viitti. Jos miehesi haluaisi tapetoida makkarin seinän äitinsä kasvoilla, se olis sulle ok? koska se on myös miehen makkari.... Hahhaaaa!
On se vähän outoa että miksi niitä kuvia pitää olla niin paljon, kyllä meillä on vaan omista lapsista monta kuvaa, muista vaan yksi tai korkeintaan kaksi. Miehen isä on kuollut, ja hänestä meillä ei ole kuin yksi ainoa kuva, heidän hääkuvansa, eipä kyllä ole miehen vielä elossa olevasta äidistäkään muuta kuvaa. Mun äidistä on yksi nuoruudenkuva ja äidin ja isäpuolen hääkuva.
Jokainen käsittelee suruaan omalla tavallaan.
Anna miehen pitää niitä kuvia esillä. Ei se sinulta ole pois. Sinunkin kannattaisi vähän miettiä, että päteekö talossa kumman säännöt vai pistättekö puoliksi? Sä haluaisit vain yhden kuvan, mies monta.
Kelpaisiko miehelle, että puolittaisitte? Ei siis yhtä vaan useampi, mutta ei niin paljon kuin nyt? Kompromissejä pitää molempien tehdä, ei vain toisen.
Tää on taas näitä "vain suomessa" ongelmia. Muualla sukulaisten ja läheisten kuvat on tottakai esillä aina ja ne halutaankin pitää esillä. Suomessa sukulaisiin pidetään etäiset ja kylmät välit, joten mitäpä sitä valokuviakaan esillä pitämään, vitutustahan ne vaan aiheuttaa.
"Oho, voi että, sisko ei tajunnut, että ne kuvat piti jättää esille, mihinkähän se ne laittoi..."
Miksi ihmeessä joillain on esillä anopin - tai muiden isovanhempien - kuvia USEAMPIA kappaleita YMPÄRI huushollia..?
Mulle alkaisi tulla vainoharhainen olo, jos mies asettelisi anopin kuvia vähän jokaiseen huoneeseen... ;)
Voisiko niistä kuvista tehdä vaikka yhden kollaasin, johon asettelee nätisti ne kaikki kuvat? Silloin molemmat saisivat tahtonsa läpi. Kuullostaa oudolta jos jonkun ihmisen kuvia ympäri taloa...
Anna pitää ne kuvat, se on suruprosessia. Itselleni kuvat oli tärkeitä, kun isäni kuoli kymmenisen vuotta sitten. Pidin niitä esillä viitisen vuotta ja mieheni antoi minun touhuta niiden parissa eikä sanonut sanaakaan, vaikka appiukosta oli kuvia siellä sun täällä (kuvia lapsuudestani isän kanssa tai isä kalassa, nikkaroimassa tms. elämän hyviä hetkiä, ei mitään poseerauksia). Kun muutimme, seuraavaan asuntoon laitoin enää yhden mieluisan kuvan esille eli aika oli tehnyt tehtävänsä. Vanhempani olivat eronneet ja äitiäni tuntui ex-miehen kuvat ärsyttävän, mutta koti oli meidän, joten en noteerannut huomautuksia. Aika tekee tehtävänsä ja kyllä ne kuvat jossain vaiheessa alkavat vähetä. Jokainen suree tavallaan: toinen kuvien avulla, toinen vain miettii päänsä sisällä, toinen hypistelee jotain kuolleelle kuulunutta tavaraa jne.
Onko ne kuvat olleet siellä koko ajan vai onko miehesi nyt niitä laittanut esille? Jos ovat olleet koko ajan niin mitä ihmettä nipotat? Jos miehesi on ne nyt laittanut, niin anna olla, se on hänen tapansa surra.
Kotinne on myös miehesi ja vaikket sinä surisi anoppiasi tippakaan miehesi suree omaa äitiään ja saattaa surra vielä pitkäänkin. Itse surin isääni ennemmän tai vähemmän 10 vuotta. Vasta 10 vuoden päästä yhtäkkiä huomasin, että en enää ajattele isääni juuri ollenkaan.
Miehelläsi on vielä suruaika menossa. Antaisin sinuna kuvien olla vielä jonkin aikaa...
Kysy mieheltäs, sopiiko sille että laitat saman verran kuvia esille kaikista teidän vielä elävistä, rakkaista ihmisistä. Kuolleet kun ei muista, eläviin kannattaa satsata.
Juuri kuolleistahan kannattaa kuvia olla esillä. Eläviä näkee muutenkin.
Onhan se kamalaa, jos miehellä on joku mielipide kodistaan. Kyllä nainen tietää, miltä siellä pitää näyttää! Pois anopin kuvat, vääränväriset joulukoristeet ja miehen vuonna 1993 teknisen työn tunnilla tekemä löylykauha. Ne ei vaan sovi sen naisen kotiin!
Anoppisi kuolemasta on vasta vuosi. Vanhemman menettäminen on aikuisellekin vaikea paikka. Anna miehesi surra rauhassa ja kuvien olla paikallaan.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 19:05"]
Onhan se kamalaa, jos miehellä on joku mielipide kodistaan. Kyllä nainen tietää, miltä siellä pitää näyttää! Pois anopin kuvat, vääränväriset joulukoristeet ja miehen vuonna 1993 teknisen työn tunnilla tekemä löylykauha. Ne ei vaan sovi sen naisen kotiin!
[/quote]
niin, on se oikeastaan surullista, että kaikkien kotien pitää nykyään näyttää sisustuslehti-kodeilta, eikä mitään henkilökohtaista, rosoista, epämuodikasta riitasointua saa näkyä.
Entä jos ehdotat miehelle, että sinä vastaavasti luovut kaikista merkkilaukuistasi? Tai kaikista meikeistäsi? Olisi sillai niinku tasapuolista.
Me ollaan varmaan outoja. Valokuvia on esillä vain omista lapsista. Varman kohta joku kyökkisykoloki rientää tulkitsemaan sen läheisvihaksi?
Kasi ei ole ihan terve.
Mutta ap, et sinä voi mennä sanomaan toiselle miten kuuluu surra. Minä eroaisin miehestäni jos alkaisi tuollaisia puhumaan minulle mitä sinä olet puhunut miehellesi. Todella loukkaavaa tuo.
Voiko kiistan puolittaa niin että vähennätte kuvat puoleen siitä mitä niitä on nyt esillä?
Sitten taas vuoden tai puolen päästä puoleen. jne kunnes se yksi tai ehkä ei enää yhtään kuvaa, on tarpeen pitää esillä.
Miehesi varmasti suree vieläkin ja kuvat auttavat häntä muistamaan äitiään, otaksun. Vuosi on toisaalta vielä sangen kohtuullinen aika surutyössä.