Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Masentunut lapseni ei pysty enää menemään kouluun.(

Vierailija
24.11.2013 |

Tyttö on kuudesluokkalainen ja sinnitellyt koko syksyn kouluun, mutta nyt ei enää kykene. Saa aamulla paniikkikohtauksia ja on aivan riekaleina. Apua ollaan haettu, mutta mikään ei tunnu auttavan, ainakaan vielä. Sydäntä raastaa, kun ei pysty poistamaan pahaa oloa. Olen aivan neuvoton.

Kommentit (71)

Vierailija
1/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 23:50"]

Ap., kun lapsi oli pienempi, niin kyselitkö häneltä miten koulussa menee, onko hyvä olla, lohdutitko kun lapsi loukkasi itsensä ja otit syliin, puhuitteko vaikeista asioista esim. sillon kun häntä kiukutti tai suretti? Mitän teitte kun lapsi oli vihainen? Siis tämä EI OLE syytös vaan kysymys.

[/quote]

 

Lapselta on kysytty joka päivä, miten päivä on mennyt. On keskusteltu vaikeista asioista ja yritetty aina selvittää, jos on ollut paha mieli. Lasta on lohdutettu, halailtu ja pidetty sylissä. Ei ole jätetty yksin pahan olon kanssa. Vieläkin halataan joka päivä monta kertaa ja pidetään sylissäkin. Myös isä halaa ja lohduttaa.

Meillä on hyvä ja lämmin parisuhde miehen kanssa ja näytetään, että välitetään toisistamme. Kriisi oli viisi vuotta sitten, mutta emme ole koskaan ole koskaan olleet eroamassa tms. ap

 

Vierailija
2/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko hetkellinen ympäristön muutos auttaa? Voisitteko lähteä kahdeksi viikoksi tai kuukaudeksi reissuun, jonnekin ihan muualle, ajatella jotain ihan muita asioita? Ei miettiäkään koulua tai  kotia tai masennusta tai mitään?

 

Eikö keskusteluterapia psykiatrin vastaanotolla auttaisi?

 

Voisitteko käsitellä koulussa opetettavia asioita niin, ettei tuntuisi koulutehtävien tekemiseltä? Voisit katsoa, mitä tyttösi koulukirjoissa on esitetty. Etsi aihepiiriin liittyviä sarjakuvia, sopivia nettisivuja, televisio-ohjelmia, musiikkia, muita kirjoja kuin oppikirjoja, pelejä. Ohjaa tyttöä niiden pariin. Älä edes puhu, että on koulusta kyse. Oppia voi muutenkin kuin koulutehtävien kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistähän tuollaiset käsitykset tulevat? Minä olin tyytyväinen lapseni osastohoitoon. Ja hän itse myös. Osasto oli kodikas, hoitajat hyvin empaattisia ja ystävällisiä.  Ihan tavallisen oloisia siellä asiakkaat olivat. Pelailivat yhdessä ja kuuntelivat musiikkia. Ulkoilemassa sai käydä yksinäänkin sitten, kun henkilökunta katsoi sen mahdolliseksi. Kouluakin lapseni oli jostain syystä helpompi käydä sairaalassa. Pieni ryhmä ja irtiotto entisestä varmaan vaikutti asiaan. Seiska

Vierailija
4/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 18:16"]

Tyttö on kuudesluokkalainen ja sinnitellyt koko syksyn kouluun, mutta nyt ei enää kykene. Saa aamulla paniikkikohtauksia ja on aivan riekaleina. Apua ollaan haettu, mutta mikään ei tunnu auttavan, ainakaan vielä. Sydäntä raastaa, kun ei pysty poistamaan pahaa oloa. Olen aivan neuvoton.

[/quote]

 

Mun sydäntä raastaa, kun luin tämän: olen äitinä ollut samassa tilanteessa. Oireet alkoivat juuri kuudennella ja kahdeksannella tilanne oli aivan kauhea. Paniikkikohtaukset,ahdistuskohtaukset,masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko jne.jne.  Itse sain  koulun mukaan (erityisope, kuraattori, rehtori, mutta myönnän , että sen koulun kuraattorista ei ollut juurikaan apua, mutta vieläkin muistelen erityisopettajaa lämmöllä. Kahdeksas luokka suoritettiin loppuun hänen avulla. Lapsi pääsi n opeasti psykiatrian poliklinikalle , sai tiiviin terapian ja lääkityksen. Vuoden sisällä alkoi vähän helpottaa ja pienluokalla käytiin yläaste loppuun.

 

Hae ja vaadi apua lapsellesi !! En tiedä mitä olet hakenut ja mitä tarjottu, mutta älä luovuta. Itse kahlasin silloin suota läpi kaulaa myöden ja ajattelin etten ikinä enää jaksa edes nauraa, mutta onneksi helpottaa jossain kohdassa.  Oma lapseni on nuori aikuinen nyt, onnellinen ja pärjää ihan hienosti - paljon paremmin kuin koskaan uskalsin edes itselleni toivoa !

Vierailija
5/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 22:07"]

Lasta on käytetty ensin yksityisellä psykiatrilla (4 kertaa) ja psykologilla (7 kertaa, psykologinen tutkimus). Sieltä meni lähete erikoissairaanhoitoon, jonne pääsimme suht nopeasti, alle kahdessa viikossa. Kävimme alkuviikosta ekan kerran ja seuraava aika ensi pe. Nyt kunto on mennyt kuitenkin vain alaspäin. Pitää soittaa huomenna psyk.polille. ap

[/quote]

 

Ap. voi olla että lapsesi nyt romahtaa juuri siksi, kun apua on vihdoin tarjolla. Älä katso asiaa niin, että hoito on huonoa ( ellei siinä siis oikeasti ole jotain pielessä) jos lapsi ei heti ala toipua. Voi olla että lapsellasi on niin suuret patoumat pahaa oloa, että menee hetki ennen kuin saa ne oikeasti ulos itsestään.

Vierailija
6/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 20:07"]

Koko perhettä tietenkin hoidetaan koska halutaan sitä syytä etsiä ensin vanhemmista. Näinhän se meillä Suomessa menee ja kyllä tuttavan lasta hoidettiin ja oli psykiatrisella 2 kuukautta.  Jos syynä koulukiusaus niin onko koulunvaihto mahdollinen tai muutto yleensäkin.

[/quote]

Mitä vikaa on siinä, että etsitään ekana vikaa niistä jotka on lapsen vanhemmat?

Olisko ekana mentävä kyseleen naapurista?

Jos ei sitten vikaa löydy vanhemmista, etsitään muualta. Jostakin se on alettava, ei mahda mitään.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 22:39"]

Meillä on vähän vanhempi lapsi, jonka tilanne oli syksyllä samankaltainen; ruoka ei maistunut, ei saanut nukuttua, mikään ei kiinnostanut, kouluun ei voinut mennä. Jos meni kouluun, tuli maha tai pää kipeäksi tai alkoi oksettamaan. Lapsella ei ole ollut mitään surua, järkytyksiä tms. elämässään ja minusta meillä kotona on ihan normaalia elämää. Mutta miehen suvussa on paljon jännittäjiä, hermoilijoita, vatsavaivaisia, migreeniä ja paniikkiihäiriötä. Mun suvun puolella todella paljon masennusta ja monta itsemurhaa, kun mikään ei ole masennukseen auttanut.

 

Ensin menin aivan toimintakyvyttömäksi ja kuuntelin ns. asiantuntijoita, suositeltiin terapiaa, lääkkeitä, sairaalahoitoa, kehotettiin vaan menemään sinne kouluun. Sitten aloin ajatella itse, mitä itse haluaisin tuossa tilanteessa? Ihan ensiksi lapsi otettiin kotikouluun, koulusta suhtauduttiin nihkeästi. Samalla aloitettiin vyöhyketerapia. Parissa viikossa asiat alkoivat parantua. Nyt lapsi nukkuu normaalisti, syö hyvin ja on aloittanut pari uutta harrastusta. Koulussa hän käy tenttimässä aineita ja tekee kotona monenlaisia etätehtäviä, koenumerot on olleet hyviä.

 

Mutta itseltä tämä vaatii hirveästi, olen lyhentänyt omaa työpäivääni, että voin opettaa lastamme ja tehdä yhdessä esim. kotitalouden tehtäviä. Samalla meillä on aikaa jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitten täytyy pitää huolta, että lapsella on riittävästi kontakteja kodin ulkopuolella, käydään kirjastossa, uimassa, elokuvissa, taidenäyttelyissä, keilaamassa, kaikenlaisissa tapahtumissa. Ja vielä pitää huolehtia, että kaverisuhteet säilyvät, joten lapsi saa järjestää kavereilleen illanviettoja meillä kotona, esim. elokuvailtaa ja  näin hänetkin sitten kutsutaan kavereiden kotiiin vuorostaan. Ja onneksi on tämä netti, jonka kautta voi myös pitää kavereihin yhteyttä.

 

En usko, että meidän lapsi enää peruskouluun palaa, eikä hän sinne itsekään halua. Sen sijaan tähtäin on mennä aikanaan lukioon ja uskon, että sinne hän myös pääsee. Ei sillä ole väliä miten koulunsa suorittaa, kunhan suorittaa. Ja elämä pitää vaan järjestää senmukaisesti, että voi elää onnellisena.

 

Tsemppiä ja kaikkea hyvää ap!

[/quote]

 

Mitä teitte ennen tuota lapsenne kanssa? Oliko vanhemmuus unohtunut?

Miksi vasta masennuksen kautta huomasitte, ettette huomanneet lastanne aikaisemmin?

 

Vierailija
8/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 23:50"]

Osastohoito ei ole mikään ratkaisu. Yritä kaikkea muuta, kuin sitä. Olen nähnyt, kun ihmisestä tulee kylmä, tunteeton, välinpitämätön. Ihmiseltä "leikataan" pois kaikki tunteet. Hän on se sama ihminen ja kuitenkaan ei ole.

[/quote]

Olen myös seurannut vierestä, kun tämä tapahtuu. Se on järkyttävää, miten nuori ihminen laitostuu ja menettää elämänilonsa, puhumattakaan mallioppimisesta, huumeista, karkailuista ja muista. Siksi minäkin suosittelisin avohoitoa, ja sitä kouluakin voi aloitella kotona sitten, kun kunto siihen riittää. Nyt ei ole kiire mihinkään, vaan tärkeintä on turvallinen olo ja tunne siitä, että lähimmät eivät katoa mihinkään, vaikka olisi kuinka vaikeana.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siellä osastolla lapseni tapasi muita samanikäisiä, joilla oli myös ongelmia. Silläkin oli suuri merkitys vertaistukena. Sai sieltä jopa ihan pysyviä ystäviä. Miten siinä olisi voinut laitostua? Kun ympäristö ei ollut laitosmainen, viikonlopuiksi lapsi tuli kotiin ja välillä oli useammankin päivän kotona. Se oli myös hyvä asia, että pystyi käymään koulua siellä sairaalassa eikä jäänyt jälkeen kouluasioissa. Kävimme usein katsomassa. Osastolle sai mennä milloin vaan ja olla niin monta tuntia kuin halusi. Ei siellä osastolla huumeita käytetty eikä karkailtukaan. Uloshan oli useimmilla vapaa pääsy. seiska

Vierailija
10/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä, mistä laitoksesta puhut, mutta jos puhumme nuorten psykiatrisesta osastosta, ovat ne aivan yhtä suljettuja kuin aikuisten osastotkin. Ulos pääsee valvotusti rajoitettuina aikoina, rauhottaminen tapahtuu lepositeissä, kaikilla on lääkitys ym. Huumeita pääsee todistetusti sisälle siitäkin huolimatta, että valvonta on tiukka. Vaikka teräaseita ei ole lähettyvilläkään, voi itseään viillellä vaikka työntämällä varastetut nuppineulat ihon läpi vaatteiden alle. Huoneesta katosivat rangaistuksina vähitellen kaikki tavarat ja jäljelle jäivät tyhjät seinät. Lääkityn nuoren puhetahti hidastui, paino nousi. Se oli oikeasti rajua katseltavaa, mitä laitos teki nuorelle lyhyessä ajassa. Ja ihan tavallinen osastojaksolle toipumaan lähetetty nuori hänkin oli. Mutta kuten sanottu, sinä varmaankin puhut nyt eri laitoksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/71 |
26.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 18:25"]En tiedä, mistä laitoksesta puhut, mutta jos puhumme nuorten psykiatrisesta osastosta, ovat ne aivan yhtä suljettuja kuin aikuisten osastotkin. Ulos pääsee valvotusti rajoitettuina aikoina, rauhottaminen tapahtuu lepositeissä, kaikilla on lääkitys ym. Huumeita pääsee todistetusti sisälle siitäkin huolimatta, että valvonta on tiukka. Vaikka teräaseita ei ole lähettyvilläkään, voi itseään viillellä vaikka työntämällä varastetut nuppineulat ihon läpi vaatteiden alle. Huoneesta katosivat rangaistuksina vähitellen kaikki tavarat ja jäljelle jäivät tyhjät seinät. Lääkityn nuoren puhetahti hidastui, paino nousi. Se oli oikeasti rajua katseltavaa, mitä laitos teki nuorelle lyhyessä ajassa. Ja ihan tavallinen osastojaksolle toipumaan lähetetty nuori hänkin oli. Mutta kuten sanottu, sinä varmaankin puhut nyt eri laitoksesta. [/quote]

 

Ihan nuorten psykiatrisesta osastosta puhun. Suljettu se oli osalle asiakkaista jossain vaiheessa. Jos oli vaara, että asiakas vahingoittaa itseään ei tietenkään päässyt yksin ulos. Minun lapseni pääsi jo parin päivän jälkeen liikkumaan itsekseen sairaalan ulkopuolella. Lepositeitä hän ei ollut nähnyt Lääkitystä ei kaikilla ollut, ei ainakaan minun lapsellani. Huoneesta ei kadonnut mitään. Sitähän ei tiedä minkä verran on tapahtunut viiltelyä tms. Ei lapseni sellaisesta puhunut ainakaan. Ainoa asia joka kiinnitti huomiota oli anorektikkojen tietynlainen pakkosyöttäminen. Hoitaja istui vieressä, kunnes näki nuoren varmasti syövän. Mutta tarpeellistahan tuokin on, että saadaan anorektikko vahvistumaan.

 

Vierailija
12/71 |
25.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 23:36"]

Lapsella kuulostaa olleen monenlaisia menetyksiä ja vaikeuksia elämässään. Ensimmäisen elinvuoden erokokemukset äidistä voivat aiheuttaa syviä vaurioita turvallisuuden ja luottamuksen tuntemukseen - ei äitiä vaan koko olemassaoloa kohtaan. Äitihän ei sille mitään mahda, että on sairastunut, se ei ole kenenkään syy. Mutta se ja monet menetykset ja kiusaaminen tunnetusti vaikuttavat kiintymyssuhdetyyliin, koettuun turvallisuudentunteeseen, ja se taas vuorovaikutukseen vertaisryhmän kanssa sekä mielialaan ja psyykeseen. Turvallisuudentunteen ja luottamuksen rakentaminen  elämää kohtaan vaatii paljon korjaavia kokemuksia, mutta onneksi lasten ja nuorten psyyke on vielä hyvin joustava, ja pienetkin asiat voivat käynnistää positiivisen kierteen. Voimia.  

[/quote]

 

Vauva-aika on ollut tyttärelleni varmasti rankkaa sairauteni ja sairaalassaoloni takia. Tyttöä hoisi mieheni eli lapseni isä sekä äitini. On ollut turvallisessa hoidossa, mutta ero minusta on varmasti vaikuttanut paljon. ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/71 |
25.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En laittaisi tuon ikäistä "kilttiä" teiniä missään nimessä psyk.osastolle. Valitettava tosiasia on että osastoilla potillaat ovat todella sairaita; siellä on päihteidenkäyttäjiä, viiltelijöitä, tupakointi on todella yleistä jne. Todella rikkinäisiä ja kaltoinkohdeltuja lapsia/nuoria joiden kokemia asioita ei haluaisi edes ajatella. Riski että siihen asti kunnollinen teini saa huonoja vaikutteita on suuri.

Vierailija
14/71 |
25.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä vaan laita tyttöäsi mihinkään osastolle. Siellä ihmisestä "hoidetaan" täysin tunteeton "poissaoleva" vihannes.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/71 |
25.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kait siellä on ihan samanlaisia teinejä kuin mitä omakin lapsi on? Eikö tuo ole aika mustavalkoinen näkökulma - että kaikki muut teinit ovat jollain tapaa täysin erilaisia ja huonompia kuin se oma, joka on ainoa kunnollinen? 

Vierailija
16/71 |
24.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttö on tosiaan on ollut niin masentunut, että lääkekielteisyyteni on vähentynyt, kun toivoisi, että jostain saisi apua. Kaikkea on yritetty; vitamiinit, terveellinen ruoka, riittävä yöuni, kevennykset koulussa, molemman vanhemman läsnäolo vähintään tuplana (mm. työaikajärjestelyillä), keskustelut, hieronta, sos. suhteiden tukeminen jne. ap

Vierailija
17/71 |
24.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, älä jumitu julkisen puolen jonoihin, vie lapsi äkkiä yksityiselle psykiatrille. Parikin kuukautta on pitkä aika lapsen elämässä! 

Vierailija
18/71 |
24.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suru voi kroonistua masennukseksi. Usein on niin, että lapsi syyllistyy kuolemista ja ajattelee jopa, että on käytöksellään niitä aiheuttanut. Lasten surulla ei tahdo löytyä tilaa eikä aina ymmärrystäkään. Voi olla niin, että kun saa sitä surua käsiteltyä, niin löytyy rako masennuksen hoitamiseen. Tai toistepäin.

Vierailija
19/71 |
24.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasta on käytetty ensin yksityisellä psykiatrilla (4 kertaa) ja psykologilla (7 kertaa, psykologinen tutkimus). Sieltä meni lähete erikoissairaanhoitoon, jonne pääsimme suht nopeasti, alle kahdessa viikossa. Kävimme alkuviikosta ekan kerran ja seuraava aika ensi pe. Nyt kunto on mennyt kuitenkin vain alaspäin. Pitää soittaa huomenna psyk.polille. ap

Vierailija
20/71 |
24.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johtuuko kiusaamisesta? Heti asia kunnolla hoitoon ja lasta ei voi pakottaa kamalaan luokkayhteisöön jota pelkää..