Joutuuko kumppanin valitessaan aina luopumaan jostain?
Tällä palstalla ja muuallakin painotetaan sitä, että kaikkea haluamaansa ei voi saada, eikä kukaan ole täydellinen. Itsekään en ole täydellisiin miehiin törmännyt, mutta onko se tosiaan niin, että lopulta kaikki päätyvät yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jossa olevat viat pitää vain hyväksyä?
Kysymystä on vaikea muotoilla kuulostamatta disney-rakkauteen uskovalta lapselta, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan. On surullista ajatella, että jostain haaveesta pitää joka tapauksessa luopua. Esimerkiksi: jos valitsen mieheksi empaattisen ja hyvän keskustelijan, on ehkä makuuhuoneen puolella hiljaisempaa. Tai jos miehellä on korkeat tulot ja ihailtava työmotivaatio, on hän ehkä myös liikaa töissä. Tai jos hän on todella älykäs ja koulutettu, voi hän olla ylimielinen. Tai jos hän on huoleton taiteilija, ei elämä hänen kanssaan ole aina kovin vakaata.
Näinkö se oikeassa elämässä tosiaan menee?
(Kyllä, olen aika nuori ja suhteellisen kokematon miesten kanssa)
Kommentit (15)
Kakkonen on oikeassa, mutta alkuperäiseen kysymykseen viitaten vastaan, että kyllä. Pointti on vain siinä, että löydät ohmisen, jonka huonot puolet eivät juuri sinua häiritse niin paljon.
Eli jos otat ekan miehen, niin seksielämä ei ole sinulle topykkönen, eikä se piirre häiritse sinua kuten jotain seksipetoa. Tai jps otat työnarkomaanin, niin sinun pitää olla nainen, joka haluaa paljon omaa aikaa ja rauhaa, eikä sellainen joka haluaa istua miehen kanssa vain kynttilänvalossa.
ei se mieskään sinusta täydellistä pakettia saa. Yhtä lailla hän joutuu lupumaan ja pettymään, ettei saanutkaan naista, joka haluaa viidesti päivässä, tai joka loihtii gourmeeta tai on spontaani tms.
Kyllä joutuu, ja joutuu se kumppanisikin sinun kanssasi kokemaan saman luopumisen.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 13:28"]
Kakkonen on oikeassa, mutta alkuperäiseen kysymykseen viitaten vastaan, että kyllä. Pointti on vain siinä, että löydät ohmisen, jonka huonot puolet eivät juuri sinua häiritse niin paljon.
Eli jos otat ekan miehen, niin seksielämä ei ole sinulle topykkönen, eikä se piirre häiritse sinua kuten jotain seksipetoa. Tai jps otat työnarkomaanin, niin sinun pitää olla nainen, joka haluaa paljon omaa aikaa ja rauhaa, eikä sellainen joka haluaa istua miehen kanssa vain kynttilänvalossa.
ei se mieskään sinusta täydellistä pakettia saa. Yhtä lailla hän joutuu lupumaan ja pettymään, ettei saanutkaan naista, joka haluaa viidesti päivässä, tai joka loihtii gourmeeta tai on spontaani tms.
[/quote]
Tässä on kiteytetty aika hyvin tämä juttu. Aluksihan rakastuneena tuntuu, että kumppani on täydellinen, seksielämä ja hellyys, ja läheisyys kukoistaa, mutta tosiasiassa vasta se arki ja aika tuo todellisuuden esiin. Alku on sellaista ruusuntuoksuista romantiikkaa ja erotiiikka, todellinen rakkaus punnitaan arjessa ja vastoinkäymisissä.
Jaksanko/ rakastanko kumppania edelleenkin, vaikka on kiire, seksiä liian vähän, väsyttää ja lapset sairaina kokoajan, työpaineita, taloudellisia vaikeuksia, tai toinen aina töissä jne.
Kenenkään elämä ei ole vailla vastoinkäymisiä, on sairautta, ajan ja rahan puutetta jne. Niissä vastoinkäymisissä punnitaan se tosirakkaus, ja toisen huomioiminen vaikeissakin tilanteissa. Ja kestänkö kumppanin puutteita.
Eihän elämäkään ole täydellistä, niin ei myöskään ihmiset. On epärealistista odottaa täydellistä kumppania, joka täydellilsesti tyydyttää kaikki haluamani tai kaipaamani asiat. Pitää myös miettiä, mitä itse antaa, eikä aina sitä, mitä itse saa. Ei pidä nostaa miestä millekään ylijumalan jalustalle, joka kykenee ja pystyy mihin tahansa, on remonttireiska, ja toisaalta romanttinen kumppani, on uraa tekevä kunnianhimoinen hyväpalkkainen työntekijä, ja samaan aikaan hyvä ja läsnäoleva, ja aikaansa lapsille antava isä ja puoliso. Elämässä joutuu monasti tekemään uhrauksia jotta pystyy panostamaan sitten haluamiinsa juttuihin. Kaikkeen ei pysty repimään itseään, eikä vaatia sitä toisiltakaan.
Kahdeksan vuotta naimisissa, ja olen edelleen ällistynyt siitä, kuinka hyvin yhteensopivan kumppanin olen valinnut. Minulle kumppanissa on tärkeää keskustelutaito, älyllinen utelaisuus, luovuus, huumorintaju, ulkonäkö, romanttinen ja seksuaalinen kemia sekä tietysti samanlaiset arvot ja tavoitteet. Näitä olen myös saanut, enkä koe tehneeni mitään kompromissia.
Elämässä yleensä saa sen, mihin katsoo olevansa oikeutettu.
En ymmärrä miksi kumppanin edes pitäisi olla samankaltainen? Eriparisuudestahan viehätysvoima syntyy... kiltit tytöt ja pahat pojat... valkoiset ja mustat... pitkät ja pätkät... teekkarit ja hoitsut...
Kyllä ja sitten löydät itsesi haaveilemasta ihan ihme ventovieraista...
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 15:11"]
En ymmärrä miksi kumppanin edes pitäisi olla samankaltainen?
[/quote]
Samankaltaiset arvot ovat tärkeä asia: jos toinen arvostaa hiljaista elämää maaseudulla ja toinen kaupungin sykettä ja vilkasta sosialiseerausta, ongelmia voi hyvinkin tulla. Toisaalta kaikkien harrastusten ei tarvitse olla yhteisiä. -7
Mä en ole joutunut kylläkään luopumaan mistään, olen saanut jopa enemmän kuin toivoin.
En sitten tiedä johtuuko se siitä, että mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyjä määreitä miehelle ja parisuhteelle, olen halunnut miehen, jota rakastan ja joka rakastaa mua. Niin ja olla onnellinen. Nämä totetutuu nykyisessä suhteessa, yhdestäkään noista en ole joutunut tinkimään.
Tietysti joutuu luopumaan, itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 15:27"]
Tietysti joutuu luopumaan, itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.
[/quote]
Mä en ole joutunut ainakaan luopumaan noista kummastakaan.
-11-
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 15:27"]
Tietysti joutuu luopumaan, itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.
[/quote]Kerrotko vielä, millä tavalla tämä ilmenee? Itse kun olen kehittynyt suhteessani paljon itsenäisemmäksi kuin mitä aikaisemmin olin. Puolisoni on auttanut minua oppimaan, miten tärkeää rajojen asettaminen ja omien tarpeiden asettaminen etusijalle on.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 15:27"]
Tietysti joutuu luopumaan, itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.
[/quote]Kerrotko vielä, millä tavalla tämä ilmenee? Itse kun olen kehittynyt suhteessani paljon itsenäisemmäksi kuin mitä aikaisemmin olin. Puolisoni on auttanut minua oppimaan, miten tärkeää rajojen asettaminen ja omien tarpeiden asettaminen etusijalle on.
[/quote]
Mä en lähettänyt tuota viestiä, mutta uskon, että kyse on siitä, miten sinkkuna ollessa saa tulla ja mennä miten mielii, eikä ole tilivelvollinen kenellekään. Tilivelvollisuudella en tarkoita kumppanin kyttäämistä, vaan sitä, ettei sinkkuna tarvitse kertoa kenellekään, jos menee vaikka kaljalle tai leffaan töiden jälkeen tai kysyä, onko se ok, senkun menee.
Mäkin ekaks otsikon perusteella luulin, että kysyttiin sitä, mistä joutuu luopumaan suhteessa verrattuna sinkkuna oloon. Ap kysyi kuitenkin sitä, että voiko saada ns. täydellisen paketin, vai onko kumppanissa kuin kumppanissa aina joitain vikoja.
Vastaus siihen on, että vikoja löytyy jokaisesta, eri asia, miten paljon ne ketäkin häiritsevät.
Mä vastaisin tuohon kysymykseen, että joutuu, koska kukaan ei ole täydellinen. Siis ei itsekään ole täydellinen, se, että joku kumppanissa ärsyttää joku piirre, ei aina välttämättä johdu siitä kumppanista, vaan itsestä, omista teoista, ajatuksista, asenteista jne.