tajusin just et mulla on tunteita edelleen vauvan isää kohtaan
Moi. Vauvan isä jätti mut yksin raskauden alussa. Ilmotti kuiteski että myöntää isyyden ja haluaa vauvaa nähä jne. Nyt kun kotiuduttiin synnäriltä, niin isä käynyt vauvaa katsoon mun kotona. Joka kerta ku isä on vauvan syliin ottanu niin sevon liikuttunu iha kyyneleihin asti :/ mä olen itse tosi jääräpäinen ihminen ja sen takia vauvan isä mut jättiki sillon raskauden alussa.. (kait sen takia)
Mä olen tän vauvan isän äidin kaa asiasta puhunu ja vauvan mummi onkin sanonu et anna ajan kulua. Jotenki semmonen kova ikävän tunne ihmistä kohtaan ja tekis mieli halata ja sanua mitä tunnen. Mut en uskalla.
Kuiteskin aikusia ihmisiä ollaan ja ekaa kertaa elämässä tilanne että en osaa/tiedä miten toimia. Osaisko joku mies tai nainen antaa neuvoa ? :)
Kommentit (13)
Jos et tiedä mitä tehdä, pysähdy paikoillesi. Vastaus selviää sinulle kyllä.
viettäkää perheen yhdessä aikaa ja kysy mieheltä joskus sopivassa tilanteessa, että miten hänellä menee onko uutta ja haluaisiko yrittää uudelleen/onko tunteita jäljellä. On ihan normaalia olla rakastunut en ymmärrä miksi se on niin suuri häpeän aihe ihmisille. Älä kuitenkaan roiku jos häntä ei kiinnosta
Sillon kun päästiin kotiin vauvan kans niin isukki tuli heti katsoon illalla vauvaa. Sit kun se lähti, niin halas muakin. Istuin ite sohvalla. Jotenkin tuntu siltä että menin "kauhusta kankeaksi" mä luulen et sekin hokasi että olin ihmeissäni siitä halauksesta.
Käsittääkseni hänellä ei ole naisystävää.
Suora puhe on paikallaan. Olet kuitenkin välittänyt ihmisestä kun olet hänet sisääsi päästänyt. Lapsen saaminen on iso juttu ja yleensä lapsi syntyy perheeseen jossa on molemmat vanhemmat.
Olisiko sinulla käyttäytymisessäsi tarkistettavaa, vähemmän jääräpäisyyttä. Pyri tasa-arvoiseen suhteeseen lapsen isän kanssa. Itsekkyyttä vähemmän niin saat elämästäsi miellyttävämmän.
Olet aikuinen joten käyttäydy kuin aikuinen. Muutos lähtee sinusta jos tahtotilaa riittää.
JOs teillä ei ole suurempaa riitaa niin miksi ette yrittäisi jatkaa perheenä.
Mikään ei varmaan ole kauheampaa kuin miettiä asioita, ei uskalla sanoa ääneen.
Mun entinen elämä meni siihen että en uskaltanut tuoda tunteitani julki, koska mieskään ei sitä tehnyt. Nyt eronneena ja uuden elämän aloittaneena olen päättänyt ja tehnytkin niin että asioista puhutaan. Enään ei uudessa suhteessa OLE YHTÄÄN asiaa niin hyvää kuin huonoa joka jää sanomatta. Koskaan ei tiedä esim. milloin on viimeinen päivä tässä elämässä, toinen jää auton alle tai saa jonkin saitauskohtauksen tms. Silloin ei tänne jäänyt tiedä mitä toinen on todellisuudessa ajatellut toisesta.
Ottaisin asian hänen kanssaan puheeksi, juttelette ja annatte ajan kulua ja katsotte mitä tuo tullessaan.
Vaikea varmaankin on, mutta toivon sulle tsemppiä asian suhteen.
Ei meillä mielestäni isompaa riitaa ole ollut. Mutta molemmissa meissä vikaa löytyy niinkuin varmaan kaikissa parisuhteissa. Kiitokset hyvistä vastauksista :) minäpä avaan sana-arkkuni kun on sopiva paikka ja aika. Mut ajattelin kuiteskin että seuraan tilannetta ja isukin käytöstä jonkin aikaa ennenkun "pahimmassa tapauksessa menen itseni häpäseen ja sotkemaan meidän välit uudelleen" :)
Mua pelottaa se että isukki sanoo että ei halua yrittää yhessä oloa. Meen varmaan aika rikki jos se niin sanoo. Mutta sillähän asia selviää.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 11:21"]
31
[/quote]
Jösses! Ei uskois.
Kuulpstaa kummalliselta kun aikuinen tai ainakin pitäisi olla jo 30vee, sanoo etten uskalla halata tai kyysä..Outoa että ihmiset pystyy hankkimaan lapsia keskenään mutteivät osaa, uskalla, pysty puhumaan asioista..miten paljon on ihmisillä hukassa.
Vai pitäiskö mun olla vaan hiljaa ja olla pilaamatta meidän välejä