Karsein koulumuistosi?
Meidän luokanopettaja, kokoa XXXL, huomautteli minulle ala-asteikäiselle tytölle liikuntatunneilla että läski on ikuista. Myönnetään että olin hieman pyöreä, mutta en lihava. En onneksi saanut tästä mitään syömishäiriöitä ja olen tänä päivän normaalipainoinen 2 lapsen äiti.
Kommentit (20)
Olin kanssa tosi huono joukkue peleissä. Opettaja pisti aina parhaat valitsemaan joukkueet. Minähän se aina jäi siihen viimeseks.
Toinen inha juttu oli, kun meidän koulussa oli uima-allas. Sinne pakotettiin alasti uimaan. Nöyryyttävää,etenkin ala-asteen loppuvaiheessa.
laulettiin hengellisiä kuorolauluja - koko ala-aste, myös muiden oppiaineiden tunneilla
aika törkeää tuo alasti uimaan pakottaminen! Pakko kysyä nyt että minä vuonna tuo on tapahtunut?
Nykyään on helppo hymyillä kun kiusaajat on työttömiä, niiden lapset on jo melkein aikuisia ja niillä on mikä addiktio kenelläkin.
Silloin ei juuri koulukiusaamisesta puhuttu...
Nykyään siinä koulussa ei kuulemma ole enää allas käytössä.
Uimalakit piti muuten olla kuitenkin päässä ettei mene hiuksia,mutta uikkaria ei kuitenkaan saanu pitää.
3
Varmaan joku pedofiili se teidän opettaja!
Luokkani pojat onnistuivat murtamaan itsetuntoni sen verran hyvin etten edelleenkään näin kolmikymppisenä voisi KUVITELLAKAAN seurustelevani saati meneväni naimisiin. Lapset tein/sain " sinkkuna" ja ihan tarkoituksella, rehellisesti ja huijaamatta (sitä kuitenkin joku taas haluaa kysyä...).
Tuo poikia suosiva asenne oli aikanani jännä ilmiö; kiusaajista ja häiriköistä " tehtiin" uhreja joista ei olisi vaan pitänyt " välittää" , vaikka puutyötunnin jälkeen 12-vuotiaana olin verinaarmuilla ja mustelmilla metallisen ja terävän kulmarautaviivoittimen jäljiltä. " Pojat on poikia" ja " niiden kuuluu vähän uhitella" ja " ärsytitkö sinä niitä jotenkin" (en). *huoh* Kiitelläkö niitä mätäpaiseita olisi pitänyt, ymmärtää? Nyt sitä ollaan lääkäriä ja insinööriä ja ties mitä. No, pärjäilen kivasti itsekin, sitä en kiellä, mutta jännää miten psyykkisesti aseman wc:n viemärin pohjasakan suodatusosan poistojäämiin verrattavia ihmisiä on noillakin (erikoislääkäri, diplomi-insinööri) aloilla... Yök.
Tämä siis tapahtui arvostetussa Hki:n keskustan koulussa.
Omat lapseni eivät tule sukupuolestaan riippumatta samoihin idioottomaisuuksiin syyllistymään -- ja JOS tulevat, on turha vedota yhtä älyttömiin syihin kuin oman peruskouluni aikana. Tekijä tekee tilinsä, sillä selvä.
Tulen tasan tarkkaan oman kokemukseni perusteella pitämään huolen ettei oma jälkikasvuni terrorisoi kenenkään elämää.
siinä koulussa, kun kaikki joutuivat (vaikka eri opet). Jälkikäteen vaan miettinyt miten " laillista" tollanen on/oli.
Mutta muuten on jäänyt mieleen tapaus jolloin jouduin vieraan luokan tunnille omalta tyttöluokaltani, siellä oli poikia jotka alkoivat minua kiusaamaan, mm nimittelemällä ja varastamalla kännykkäni ja lukemalla tekstiviestejäni ääneen koko luokalle,
he naureskelivat ja lähettivät noloja viestejä ystävilleni nimelläni.
Se oli kurjaa, mutta ei haitannut kuitenkaan kovasti, koska minulla oli paljon omia ystäviäni ja tiesin, että rakkaudesta se hevonen potkii. :)
käsityötunteja, koska olin tosin surkea käsitöissä. Ala-asteella tunnit olivat keskiviikkoisin ja inhosin tämän vuoksi keskiviikkoja.
Kiusaamista, tein kaikki helvetin parityöt ja ryhmätyöt yksin!, potkimista, bussilippujen nyysimistä, lumipallojen heittelyä päin näköä ym. " kivaa" . Vittu niitä aikoja ei ole ikävä.
Kerta kaikkiaan niin inhottava vanha kääkkä, että vaihdoin seiskan jälkeen puutöihin vaikka olin ja olen allerginen puunpölylle.
En muista miten kasi ja ysi sujuivat..
ala-asteella mulla ei ollut yhen yhtä kaveria koko aikana 3-6lk.
ylä-asteella jouduin sitten poikien sylkykupiksi, eikä kukaan tytöistä edelleenkään puolustanut tai puuttunut. Kaikkein kauheinta oli kuitenkin, kun kai luokanvalvojani oli saanut vihiä että jotakin kiusataan, mutta oli niin pihalla ettei tiennyt miten toimia kun oli vielä hiton hyvää pataa niiden kiusaajien kanssa.
No sitten järkkäsi sellaisen tilaisuuden jossa luokka istui piirissä ja lapuille piti kirjoittaa ketä kiusataan ja tiesin tietysti että kaikki kirjoittavat nimeni. Sitten tulos " julistettiin" , eikä ope siihen juuri mitään osannut sanoa. (Koko tapaus oli ainoastaan nöyryyttävä.)
Monesti " paremmissa kouluissa" kiusaaminen on jopa pahempaa... Lapset ovat tottuneet saaman kaiken ymv. ja opettajat eivät mielellään puutu kiusaamiseen jos vanhemmat ovat " tunnettuja"
Itse muistan kuinka ketää ei kiinnostanut mulkun kunnanjohtajan pojan kisaaminen, koska siähän nähtiin (ja nuoleskeltiin...) erinäisissä tapathumissa joissa kunnanjohtaja ja opettajat olivat läsnä...
ta liikuntatunneilla se aina korostui kun piti muodostaa pelijoukkueita.
Enkä minä edes ollut pelaaja huonoimmasta päästä. :((((
Tytöt ja pojat olivat samassa tilassa ja välillä oli vain verho. No, verhohan heilahteli ja piti miettiä että missä välissä vaihtaa jumppapuvun että ei ehdi heilahtaa ja kuulua kauhea naurunremakka toiselta puolelta.
Ja suihkukopin yläosassa oli IKKUNAT jonne pojat tietysti virittivät penkit ikkunoiden alle ja pääsivät kkurkkimaan. Eihän sitä ala-asteelaisilla kamalasti muotoja ole, mutta muistan että jo jumppatunnin päätyttyä odotin kauhulla seuraavaa tuntia ensi viikolla, niin kamalaa se oli. Kyllä jäi trauma tuosta liikuntasalista.
Ala-asteen alussa jouduin isoon leikkaukseen (syöpä), jossa koko vatsani käytännöllisesti katsoen avattiin. Toipuminen kesti pitkään ja tästä johtuen minulla oli tosi heikot vatsalihakset. Kuntotestissä en kertakaikkiaan saanut yhtään istumaannousua tehtyä, mutta ei puhettakaan, että opettaja olisi mitään ymmärrystä osoittanut. Muistan ikuisesti sen kommentin, " Toivottavasti et saa koskaan lapsia, kun sulla on niin huonot vatsalihakset ettet saa niitä ulos." Siis näin sanottiin 8-vuotiaalle. Pöyristyttää vieläkin! Mutta mitäs semmoinen pikkutyttö mitään voi siihen sanoa, ihmetellä vain. Joskus on tullut mieleen, että olisi pitänyt myöhemmiin palata asiaan kyseisen tyypin kanssa, mutta turhaahan se on. Toivottavasti ei enää ole virassa.
ulkonäkööni liittyvästä asiasta. En kertonut kenellekkään. Tytöt eivät kiusanneet ja minulla oli kavereita.
Suoraan sanottuna koulumaailmasta selviytyminen on yksi elämän rankimmista tehtävistä.
Olin aika rasittava lapsi varmaan joka opettajan näkökulmasta: suht fiksu kai, mutta luulin olevani paljon fiksumpi; suosittu luokassani, kärkäs ilmottamaan mielipiteeni ihan joka hemmetin asiaan jne.
Tuli vaan jostain mieleen sellainen tilanne, että jostakin syystä olin tosi törkeä erästä opettajaa kohtaan. En muista siis edes miksi, mutta joku asia kai ei vain huvittanut, ja sanoin hänelle tosi törkeästi. Hän pyysi jäämään juttelemaan, ja muistan että olin ihan järkyttynyt siitä, että tämä opettaja oli niin selvästi henkilökohtaisesti loukkaantunut. Puhui pitkään siitä, kuinka hän on aina pitänyt mua lahjakkaana ja tehnyt parhaansa, että voisin kehittää taitojani ja lahjojani, ja kuinka hänelle on aina ollut tärkeä asia elämässä katsoa kuinka oppilaat kasvaa ja kehittyy ei vaan akateemisesti, mutta ihmisinä jne. jne. Ja että tämäkö on siitä se kiitos, ja että näinkö mä aina käyttäydyn niitä ihmisiä kohtaan, jotka musta välittää ja tekee työtä mun eteen jne.
Halusin niin vaan vajota maan alle... :( Kyllä nimittäin hävetti! Vanha, symppis ope, joka oli oikeasti tehnyt varmaan tosi paljon ylimääräistä hommaa, kun oli järjestänyt mua valtakunnallisiin kilpailuihin ja pitänyt oppituntien jälkeen harjottelutuokioita yms. Vieläkin tulee kamala olo kun aattelee, ei vaan tota tilannetta, vaan muitakin, jolloin ei tullut käyttäydyttyä ihmisiksi...
mun isä on työnarkomaani ja äiti liikuntavammainen, joten meillä ei ole kauheasti harrastettu liikuntaa perheen kesken. en osannut mitään pelejä tms. enkä esim. kunnolla hiihtää kun menin kouluun. kaikki muut kai osasivat eikä mitään sääntöjä tai tekniikkaa missään vaiheessa opetettu meille ekaluokkalaisille. syksyllä ruvettiin suoriltaan pelaamaan jotain pesiksen tapaista ja talviliikunatakausi käynnistyi hiihtokisoilla jne.
olin niin ahdistunut koulun liikuntatunneista että kun viimein sain lääkärissä avattua suuni asiasta kasiluokan aikaan, sain samantien vapautuksen liikunnasta kokoperuskoulun loppuun. onni ja autuus.
mulla meni monta vuotta ennen kuin kykenin itkemättä osallistumaan mihinkään ohjattuun liikuntaan. opin kyllä ihan nauttimaankin muiden kanssa liikkumisesta, mutta aika hilkulla oli ettei koululiikunta onnistunut pilaamaan liikunnan iloa minulta kokonaan.
olen ihan hyväkuntoinen, hoikka 26-vuotias.