Synnytys USAssa ja lapsen kaksoiskansalaisuus
Olemme mahdollisesti lähdössä miehen työkomennuksen vuoksi noin vuodeksi Jenkkeihin. Olen raskaana ja saattaa olla, että lähtö olisi jo ennen synnytystä. Niinpä joutuisin synnyttämään Usassa.
Mietityttää sikäläiset synnytyskäytännöt; miten medikalisoitua synnytys oikein on? Nettikirjoitusten perusteella siellä tarjotaan erittäin hanakasti epiduraalia /oksitosiinitippaa / sektiota, ja äidillä ei välttämättä ole todellista mahdollisuutta valita tai kieltäytyä noista. Itse olen uudelleensynnyttäjä, joten jonkinlainen käsitys normaalisynnytyksestä suomalaisittain on. Esim. epiduraalia en ole koskaan saanut enkä kokenut edes tarvitsevani. En usko tahtovani sitä nytkään. Takana siis 3 synnytystä, joista 1 kaksossynnytys. Sektio tai synntyksen vauhditus oksitosiinilla puolustaa toki paikkansa, jos sille on todellinen, perusteltu syy. Hoitohenkilökunnan vuoron vaihtuminen ei kuitenkaan täytä mielestäni edellytyksiä, ja siitäkin syystä olen kuullut sektioita jenkeissä tehdyn.
Kuinkahan paljon käytännöt poikkeavat toisistaan Itse synnytyksessä? Entä vierihoidon, imetyksen yms osalta sairaalassa?
Toinen askarruttava kysymys on lapsen kaksoiskansalaisuus. Syntyessään USAssa lapsi saa automaattisesti myös USAn kansalaisuuden. Tästä on tulevaisuudessa lapselle mahdollisesti etua, mutta tuleeko jollekulle mieleen mahdollisia haittapuolia?
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 15:04"]
Pohjois-Caroliinaan oltais menossa, eli itärannikolle.
Noista birth centereistä jo ehdinkin jotain lukea. Vakuutus ilmeisesti korvaa myös niissä synnyttämisen?
Kiva kuulla mielipiteitänne / kokemuksianne. Lisää saa mielellään laittaa, myös mahdollisia huomioita muista asioista :)
[/quote] I grit my teeth, there are no yankees in N. Carolina. Opettele varomaaan tuota jenkittelya varsinkin kun olet etelavaltioon menossa.
Useimmat vakuutukset eivat kata "pre-existing conditions", myoskin raskaus ja synnytys voi olla erikseen rajattu pois.
Olen tana vuonna ollut amerikkalaisessa sairaalassa, oli oma kylpyhuone ja painetusta menusta sai tilata ruokaa joka saapui 45 min. kuluessa, keskella yota tosin sai vain voileipia yms. valmista. ( Terveisia tuolle joka vaittaa etta alapesua ei saa kun ollaan niin haveliaita, in your dreams.)
Kyllä tuosta USA passista matkustaessa on enemmin haittaa kuin hyötyä, ellei matkusta jenkkeihin. Ekalle lapselle haettiin usa passi, mutta siihen se sitten jäi, ei haettu muille.
Vanhin lapsemme syntyi komennusreissulla Kaliforniassa ja kivasti meni kaikki! Sinne mennessä hankin heti hyvän naistenlääkärin (sain soittaa kymmenisen puhelua ennenkuin yksi hyvä lääkäri suostui ottamaan minut, olin maahan muuttaessa raskaana noin viikolla 30) ja hänen kauttaan sain hyvistä lastenlääkäreistä. Lastenlääkärin kävin haastattelemassa ja totesin hyväksi ja paikan kivaksi, lääkäri pitää olla ennen synnytystä.
Omalla lääkärilläni täytimme valtavan nipun papereita ja juttelimme lääkärin ja hoitajien kanssa ennen tutkimuksia. Hoito oli hyvää, hoitaja teki alussa mittaukset ja punnaukset, sitten lääkäri tuli paikalle. Synnytys oli samantapainen kuin sen jälkeen Suomessakin, puudutusta sun muita sai lähes pyytämättä ja kaikki hoitui mukavasti.
Vauva sai syntyessään nilkkoihin turvarannekkeet ja hälärit. Olimme kolmisteen pienessä huoneessamme pari vuorokautta ja sapuskat olivat huippuja! Lastenlääkäri tuli sitten sairaalaan vauvaa katsomaan.
Pahaa sanottavaa ei löydy, kaikki hoitui hienosti ja ongelmitta alusta alkaen. :)
Saatkohan lentolupaa, jos olet viimeisillään raskaana?
Jaahas nyt näyttää entistä vahvemmin siltä, että lähtö on edessä. Näillä näkymin marras-joulukuussa, eli synnytys tosiaankin tulisi tapahtumaan Usassa ja lapsesta sitä myötä kaksoiskansalainen. Komennusaika olisi alunperin kaavaillun vuoden sijaan kaksi vuotta. Miehen työnantajan vakuutus ilmeisesti korvaa synnytyksen kulut, eli yksi mietinnän aihe vähemmän. Nyt on pää siitä huolimatta niin täynnä kysymyksiä, etten osaa edes pukea niitä sanoiksi tai tiedä, mistä aloittaisin. Iso juttu on esikoisen koulunkäynti: tyttö on peruskoulun viimeisellä ja nyt spekuloidaan, miten päästötodistuksen kanssa toimitaan kun lähtö on jo tän vuoden lopussa.
-ap
Toinen mieltä askarruttava iso kysymys on se, että emme ole naimisissa. Naimisiin pitäisi siis mennä ihan ekana, ennen kuin mitään paperihommia saadaan käyntiin. Miten nopeasti tuon naimisiin menon saa järkättyä? Ja seuraavaksi mietin, että miten asian käytännössä parhaiten hoitaisi mahd nopealla aikataululla, koska haluan siihen riittiin kyllä sitten vähän romantiikkaa ja tunnelmaakin mukaan. Ei siis mitään pelkkää paperimuodollisuutta kalseassa virastossa, kiitos. Vinkkejä tai ideoita? :)
-ap
Vielä kysymyksiä:
mitä pitää olla sairaalassa mukana? Omat vaatteet koko ajalle? Vauvalle vaatteet koko ajalle? Omat vaipat? Omat terveyssiteet? Muuta, mitä?
Kiitoksia taas kaikille vastauksista, erityiskiitos 25:lle! Tuo avarsi paljon.
26, Finnairilla ei ainakaan pääse koneeseen 36 viikon jälkeen ja voi olla että muilla yhtiöillä raja tulee vastaan jo aiemmin. Siksi onkin tarkoitus lähteä joko jo ennen joulua tai sitten vasta aikaisintaan maaliskuussa. Laskettu aika on siis helmikuun alussa. Mutta saas nähdä miten meidän aikataulut passaa työnantajan aikataulujen kanssa ja kaatuuko koko homma siihen.
-ap
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 18:15"]
Vielä kysymyksiä:
mitä pitää olla sairaalassa mukana? Omat vaatteet koko ajalle? Vauvalle vaatteet koko ajalle? Omat vaipat? Omat terveyssiteet? Muuta, mitä?
[/quote] Voihan....! Ei siella sairaalassa saa omia bakteerisia kamppeita kayttaa! On sulla moni isompikin tenkkapoo edessa, esim tuon tyton koulunkaynti. Ei tule olemaan helppoa High Schooliin meno kun on just maahan tullut.
Naimisiinmenoasiassa en osaa auttaa, mutta kannattaa tosiaan hoitaa se mahdollisimman pikaisesti, että saatte muuton vireillle.
Miehesi on ilmeisesti menossa johonkin isompaan firmaan töihin, yleensä niiden kautta saatte relocation consultant - firman palveluksia käyttöönne auttamaan käytännön asioiden järjestelyissä (asuminen, koulut jne.)
Kun muutto on varmistunut, kannattaa pyytää miehen tulevilta työkavereilta (tai jos ei ole vielä tuttuja, niin ihan HR:n kautta) suosituksia ob/gyn ja lastenlääkäreistä. Ja lääkäreitä tosiaan "shoppaillaan", voitte valita sellaiset, joiden kanssa oma ajatusmaailma hoidosta ym. käy yksiin. Lastenlääkärit ainakin on yleensä tapana haastatella etukäteen ja kysellä kannat imetykseen jne. Synnytyslääkäriltä kannattaa kysellä, miten helposti ohjaa käynnistykseen ja sektioon. Yliaikaiseksi siellä ei helposti päästetä, ja jotkut lääkärit ovat kovin varoaisia "isojen" vauvojen alatiesynnytysten kanssa. Tuttavani joutui vaihtamaan lääkäriä viimeisillä viikoilla, kun alkuperäinen lääkäri ei suostunut alle neljäkiloiseksi arvioidun vauvan alatiesynnytykseen liian suuren koon takia. Kyseessä oli aikaisemminkin ison vauvan alateitse synnyttäneen äidin myöhempi raskaus... Mutta tuo on hyvin lääkärikohtaista, toiselle lääkärille alatiesynnytys sopi hyvin. Ja täytyy muistaa, että suomalaisvauvat voivat tuntua suurille, jos lääkäri hoitaa pääasiassa esim. aasialaisten synnytyksiä. Lääkäreille voi varsin vapaasti esittää toiveita, ja niistä kannattaa keskustella etukäteen, jotta on lääkärin kannoista selvillä. Kaikenlaisia suuntauksia tosiaan löytyy, superluomuista olohuonesynnytyksistä kivuttomiin sairaalasynnytyksiin.
Oman kokemuksen mukaan hoito ja ohjaus USA:laisessa sairaalassa oli suomalaista sairaalaa parempaa, mutta sairaaloitakin on erilaisia. Synnytyssairaala määräytyy lääkärin mukaan, eri lääkärit saattavat hoitaa synnytyksiä eri sairaaloissa (jos paikkakunnalla on valinnanvaraa), joten lääkäriä valitessa kannattaa selvittää myös missä sairaalassa lääkäri hoitaa synnytykset. Esim. keskosten hoitovalmiudessa voi olla eroja sairaaloiden välillä, samoin tilat ja palvelut voivat vaihdella (jossain voi olla esim. ammeita ja toisessa paikassa ei). Idea tuossa "omassa" lääkärissä tosiaan on, että se tuttu raskauden aikana hoitanut lääkäri hoitaa myös synnytyksen, mutta kannattaa selvittää myös lääkärin "varamies". Monilla lääkäreillä on esim. yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa, muuten tulevat hoitamaan synnytyksiä vaikka keskellä yötä. Saattaahan olla, että synnytys sattuisi juuri vapaapäivälle, ja silloin kannattaa olla selvillä "varalääkäristä". Jos esim. haluat nimenomaan naislääkärin, ja varalääkäri onkin mies...
Sairaaloiden käytännöt ovat hieman erilaisia kuin Suomessa, mutta itse en osannut esim. alapesusuihkuja kaivata, ei niitä muuallakaan USA:ssa juuri ole. Sairaalasta sai sellaisen vedellä täytettävän pesupullon hommaa varten, kyllä sillä ihan hyvin pärjäsi :) Häveliäisyydestä voi muutenkin olla montaa mieltä. Lääkärikäynneillä on tapana, että hoitaja vie tutkimushuoneeseen ja jättää potilaan rauhassa riisumaan ja antaa lakanan suojaksi ennen tutkimusta. Itse pidän tuosta paljon enemmän kuin Suomessa vallitsevasta tavasta. Synnytyksessä oli sitten käytössä peili, josta synnyttäjäkin saattoi seurata alapään avautumista, ei se minusta ihan kauhean "häveliästä" ollut :) USA:ssa kannattaa aina muistaa, että yleensä ihmiset ovat hyvin suvaitsevaisia erilaisia tapoja kohtaa, eivätkä juuri ihmettele niitä. Jos on jotain omia toiveita, niin aina voi sana, että "tämä on meillä tapana" ja asia on usein sillä selvä.
Vanhemman lapsen koulunkäynnistä vielä: Kannattaa olla lapsen kouluun yhteydessä erilaisista vaihtoehdoista. Jos olette kesällä tulossa Suomeen, voi lapsi esim. tenttimällä suorittaa kurssit loppuun silloin. Miettikää yhdessä, mikä on lapsen jatko-opintojen kannalta paras vaihtoehto.
Mulla on todellakin monen monta tenkkapoota edessä. Kuten sanoin, niitä on niin paljon etten saa kaikista vielä edes kiinni, saati osaa priorisoida niitä. Tytön ei onneksi tarvitse mennä sinne high schooliin heti, vaan kevääseen asti käydään ysiluokkaa. On mahdollista, joskaan ei todennäköistä että tyttö käyttää kevätlukukauden opiskelemalla itsenäisesti kotikoulussa Suomen peruskoulun päättötodistusta varten. High school on joka tapauksessa edessä vasta ensi syksynä, jolloin ollaan oltu maassa n. 8-10 kk, koulujen alkamisajankohdasta riippuen. En pidä tuota isona ongelmana, koska tyttö itse on innoissaan ja olisi joka tapauksessa lähtenyt vaihtoon (jolloin olisi todellakin mennyt suoraan high schooliin, vasta maahantulleena).
-ap
36, suurkiitokset sinulle! Tuossa tulikin jo paljon asiaa. Saanko kysellä lisää, kunhan olen sisäistänyt lukemani ja selvittänyt päätäni vähän lisää, että ylipäätään osaan kysyä oleellisia kysymyksiä? :)
Tytön luokanvalvojaan olen ollut tänään yhteydessä (tekstarilla, koska ei vastannut puhelimeen), mutta en ole vielä saanut vastausta. Pyysin palaveria vanhempien, luokanvalvojan, opon ja tytön itsensä kesken. Sieltä toivottavasti saadaan jossain vaiheessa lisää tietoa.
-ap
25 jatkaa: meillä oli siellä joku Suomesta saatu vakuutuskortti, mitä paikalliset vain pyörittelivät ihmeissään kädessään, mutta kehoituksesta soittivat paikalliskonttoriin ja asiat selvisivät. Koska lähdimme sairaalasta yhden yön aikaisemmin kuin vakuutus olisi maksanut, tuli kotiimme hoitaja katsomaan vauvaa muutaman päivän päästä. Lasten rokotusohjelma on siellä parempi kuin Suomessa, siellä oli pari rokotetta enemmän jo 13 vuotta sitten - täällä niitä vasta suositellaan mukaan otettaviksi.
jos se on poika niin kannattaa ilmoittaa lääkärille ettei sitä saa ympärileikata, ja pitää huolta että viesti varmasti menee synnärin henkilökunnallekin. usa:ssa poikien ympärileikkaus on aika lailla normi, ja se usein tehdään automaattisesti edes vanhemmille etukäteen ilmoittamatta. vauva vaan tuodaan takasin äidille, ja mainitaan ohimennen että homma on hoidettu... ja kyllä tiedän että näin ei tehdä aivan kaikissa sairaaloissa, mutta enpä tiedä mihin sairaalaan ap aikoo mennäkään. joskus se on kiinni osavaltiosta, jossain pelkästä kaupunginosasta.
ei, ei ole laajaa kokemusta kaikista amerikan sairaaloista. vain oma pieni kokemukseni joka on nyt 5-vuotias ja jolla on vielä nahka tallella koska lääkäri arveli että kysynpä lupaa tuolta ulkomaalaiselta naiselta ihan kaiken varalta
[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 15:10"]
Etuja on sitten paljon. Paras on tietenkin oikeus asua ja työskennellä Jenkeissä. Samoin puoliso saa helposti green cardin. Kiva lisä on se, että USA ei luovuta omia kansalaisiaan ulkomaille, eli jos asiat menevät todella solmuun Suomessa, voi aina ottaa hatkat ja aloittaa uudestaan elämä Jenkeissä, jonne verottajan tai poliisin koura ei yletä. :)
USA/FIN
[/quote]
IRS:n koura sitten onkin jo sitäkin tiukempiotteisempi.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 20:30"]
25 jatkaa: meillä oli siellä joku Suomesta saatu vakuutuskortti, mitä paikalliset vain pyörittelivät ihmeissään kädessään, mutta kehoituksesta soittivat paikalliskonttoriin ja asiat selvisivät. Koska lähdimme sairaalasta yhden yön aikaisemmin kuin vakuutus olisi maksanut, tuli kotiimme hoitaja katsomaan vauvaa muutaman päivän päästä. Lasten rokotusohjelma on siellä parempi kuin Suomessa, siellä oli pari rokotetta enemmän jo 13 vuotta sitten - täällä niitä vasta suositellaan mukaan otettaviksi.
[/quote] Se oli Tevan kortti, nyt ehkä toisin. Jos haluat jotakin muuta kysellä, niin kysele vain, yritän muistella. :)
Onhan USA kuitenkin aika suuri huolenaihe nyt ympäri maailmaa näiden vakoilukohujensa takia, niin voi olla, että ei pentua päästetä usan passilla mihinkään hommiin jossa tarvitaan luottamusta, mäkkärin kassalle vois täällä pääästä onhan se jenkkiläinen corpo
Hei Kerpele, eiks hevostalli.netin vastaukset riittäneet?
Luen yhtä blogia jossa se bloggaaja kerto synnytyksestä Jenkeissä
http://muumaaamustikka.blogspot.com/2013/01/toivepostaus-raskausaika-ja-synnytys.html
Synnytyksistä en tiedä, mutta itse olen kaksoiskansalainen, enkä tiedä, mitä haittaa sellaisesta voisi olla. Hyötyä on tietenkin siitä, että sinne pääsee helposti ilman paperisotaa, töitäkin saa tehdä laillisesti.
Muualla olen sitten kokenut turvallisemmaksi matkustaa Suomen passilla.